Tänään sain ajaa autoa virallisesti ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen. Olen hieman siirrellyt autoa pihassa ja viime kesänä kävimme ajamassa metsäautoteillä.
Aamulla kun Iitu piti viedä hoitoon ja lähteä siitä kohti kaupunkia, niin kyllä hieman mieltä kihelmöi ja jännitti. Toimistolle päästyäni sain melkein saman tien lähteä tarkastukselle ja tarkastukselta toimistoon palatessani totesin olon olevan jo aika normaali. Hyvin visusti ajoin kuitenkin nopeusrajoitusten mukaan. Tulevaisuudessa pitäisi kuitenkin motivoida itsensä pyöräilemään töihin mahdollisimman usein, koska se on ollut ainut liikuntamuotoni satunnaisia kävelyitä lukuun ottamatta.
Ajoluvan saaminen tarkoitti myös sitä, että aloitin virkani koeajan. Eli aika pitkän mutkan kautta sain aloittaa vakituisena työssä, jota kohti olen tähdännyt jo vuosia. Jos valinta meni aikoinaan juuri niin kuin toivoin, niin matka työn alkuun oli sitäkin erilaisempi. Mutta onnellisena tässä hetkessä tästä hetkestä. Yksi henkinen rajapyykki on ylitetty ja väsymys sen mukainen.
Viran vastaanottamisen aiheuttama suurin käytännönmuutos on työajassa, kun siirryn 100 % työajalle, mikä tarkoittaa 45 minuuttia päivässä enemmän työpaikalla. Taas mietiskelen blogini kohtaloa, mutta ehkä jatkan kirjoittelua harvakseltaan omaksi ilokseni...
