maanantai 31. elokuuta 2015

Viimeinen sairauslomapäivä

Huomenna se sitten alkaa! Sitä on odotettu, jännitetty ehkä pelättykin. Valtaisa muutos joka tapauksessa meidän arkeemme.

Hypnoterapeutin tekemän rentoutusnauhan kanssa minulla on ollut lievänä ongelmana nukahtaminen tai ainakaan en saa pidettyä ajatuksia kasassa kunnolla. Viime viikolla hän kysyi, onko nauhan kuuntelu tehnyt muutoksia ajatteluuni viikon käytön jälkeen ja kun totesin, etten osaa sanoa, hän vain tokaisi, "Ei se sitten ole vaikuttanut. Jos olisi, huomaisit kyllä." Nyt voin sanoa, että on siitä ollut hyötyä. Enää en jännitä töiden aloittamista läheskään yhtä paljoa kuin aiemmin ainakaan työyhteisöön tai työhön liittyen. Olen lisäksi alkanut ajatella, että selviän kyllä Sorjan osuudesta  26.9. pidettävässä konsertissa. Ja ehkä katson tulevaisuuteen positiivisemmin kuin vielä hetki sitten.  Selviän vielä monista haasteista ihan niin kuin tähänkin saakka. Saamalla apua ja ottamalla sitä vastaan. Ja joskus käyttämällä aivan omaa päätänikin.

No sen näkee sitten kuinka pitkään tätä hurmosta jatkuu. Ainakin Iitu laittaa hanttiin siihen malliin, että hermojen kiristely on joka päiväistä. Tuntuu, että on pallokahle jalassa koko ajan, kun nyt pitäisi  Iitun mukaan lopettaa kuorokin. Aina pitäisi olla paikalla kun hän menee nukkumaan ja mieluiten mennä itse samaan aikaan... Ihan en ole samaa mieltä, mutta voihan olla, että väsyn töistä ja joudun menemään samaan aikaan nukkumaan. Sinänsä sääli, sillä keväällä äidin meneminen kuoroon merkitsi Iitulle äidin paranemista, mutta nyt se merkitsee vain yhtä kilpailijaa hänelle.

En tainnutkaan kertoa millainen toinen käynti minulla oli hypnoterapeutin luona. Onneksi en saanut sieltä uutta nauhaa, vaan hän antoi NLP-hoitoa, eli neurolinkvistista ohjelmointi -hoitoa. Siinä hän rentoutti minut muuten ja putsasimme ajatuksen tasolla aivojani. Sitä pitäisi nyt harjoitella tasaisesti ja sitten sovimme vielä yhden käynnin kuukauden päähän. Tuntui aika ovelalta, mutta kakki mihin vähääkään uskoo, voi auttaa. Mieli on mahdottoman voimakas työkalu. Ja tänään katsoimme Iidan kanssa "Olipa kerran elämä" -sarjaa, joten nyt mulla on taas hyvin hallussa mielikuvat, minkä näköisiä siistijöitä aivoissa voisi olla ja miten siivous tapahtuu. Sattui yhdessä jaksossa olla vielä aivan oikeasti syöpäsoluja, joita tuhosivat.

Mutta palatakseni töiden alkamiseen. Tähän asiaan liittyy niin valtavasti ristiriitaisia tunteita. Ensinnäkin sitä kokee syvää kiitollisuutta siitä, että on näin hyvässä kunnossa. Mutta toisaalta jännittää ja pelottaa, miten meidän arki asettuu uusiin uomiinsa. Vienkö aamulla Iidan hoitoon ja syön aamupalani sitten töissä ennen kuin leimaan sisään. Vai jatketaanko Mikon kiskomista sängystä ylös samaan aikaan, jotta hän vie Iitun hoitoon ja lähden vasta aamupalan syötyäni. Mullahan ei ole ruokatuntia, koska olen alle 6 tuntia päivässä töissä, joten aamiainen on tärkeä.

Lisäksi olen miettinyt, miten tämä vaikuttaa Mikkoon, koska jälleen minä olen menossa töihin, eikä hänellä ole mitään "järkevää" tekemistä. Minusta tulee jälleen perheen elättäjä tavallaan, ainakin pidemmällä tähtäimellä. Olen toki ollut suurituloisempi sairaslomalainenkin, joten tilanne on pysynyt samana nyt jo vuosia. Mutta onko hän katkera, kateellinen tai surullinen vai saattaako jopa tuntea iloa kun tilanne on näin hyvä kohdallani. olisinhan kuitenkin voinut kuolla jo tähän mennessä tautiin, jolloin hän olisi yksin Iidan kanssa sairauslomalla. Kun kysyin asiaa häneltä vastaus oli: "En ole ajatellut asiaa." Mitä ajattelemista tunteessa on etukäteen. Kyllä ainakin minulla tunne tulee jonkinlaisena ja sitten sen syitä voi pohtia. Vai onko hän vain niin oman masennuksensa ja toivottomuuden tunteen vallassa, ettei pysty tuntemaan tai ainakaan erottelemaan mitään muuta tunnetta. Jos näin on, palataan taas vanhaan siinä suhteessa, että saan jatkuvasti olla huolissani hänen voinnistaan ja jaksamisestaan.

torstai 27. elokuuta 2015

Pyöräily

Tänään sen tein! 44,5 km Kauhavalle mummolaan. Aikaa meni näissä mäettömissä maastoissa 2:42:40 Keskinopeus 16,2 km/h. Näihin lukuihin sisälty pari lyhyttä juomataukoa ja pidemmille kolmelle tauoille pysäytin mittarin. Matkalla oli yksi suhteellisen pitkä hiekkatieosuus, joka oli melkoista täryytystä. Tämän reissun tein omalla 7 vaihteisella, joten uusi jopo on edelleen korkkaamatta. Taputan itseäni olalle hyvästä suorituksesta.

Matka oli täynnä aistielämyksiä. Sää alkoi aurinkoisena ja muuttui pikku hiljaa pilvisemmaksi, mutta ei ehtinyt sateiseksi ennen kuin olin perille. Lopulta sade alkoi vasta kotimatkalla, kun Mikko ajoi meidät kotiin. Hajut maaseudulla myös vuorottelivat. Vilja ja olki tuoksuivat välissä todella ihanasti ja eläinsuojien kohdalla sai miettiä, mitä eläimiä missäkin on. Enköhän niiden hajut ole aika hyvin oppinut. Lisäksi nautin suunnattomasti pientareiden kukkaloistosta. Täällä saunakukka valtaa tilaa, mutta lupiinia ei juuri ole missään. Oikeastaan vasta Lapualla oli ensimmäinen kunnon lupiiniesiintymä. Keski-Suomessa kyseiset pientareet olisivat olleet täynnä ruskeiksi kuivahtaneita lupiinin varsia palkoineen tai palkojen jämineen. Jos en olisi kuunnellut musiikkia ajaessani, niin olisin varmaan kuullut myös heinäsirkkoja ja vähintään pyörän renkaiden äänen. Kolme kurkeakin näin. Mutta Suo, Sorja ja Serj Tankian olivat aivan hyvää matkaseuraa.

Mikkoa olin ohjeistanut hieman ajattelemattomasti, joten hän seikkaili aika paljon ylimääräistä autolla. Kohtasimme siis vain kerran ja sitten hän karkasi jäätelölle Kauhavan keskustaan.

Ikävin yllätys oli kotona, jossa kissanpissan haju on aivan valtaisa tällä hetkellä. Mikko jo uhkailee Nöpöliiniä lähdöllä. Itse en ole pystynyt paikallistamaan hajulähdettä. Ja voisin kuvitella, ettei neljän kuukauden ikäinen kissa vielä merkkaile reviiriäkään... Hiekkalatikko haisee ja täytynee yrittää taas uutta kissanhiekkaa. Luin pitkän pätkän kissanhiekka keskustelua ja sieltä sain aika monta hyvää vinkkiä, mutta ei kai auta kuin kokeilla mikä sopii meidän neidille.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Onnen kantamoinen ja 10 kuukautta diagnoosista

Noin vuosi sitten varastettiin meidän makuuhuoneen ikkunan alta Mikon Jopo. Ikävintä tuossa oli se, että hän joutui juoksemaan 5 km lääkäriin, jonne ei koskaan ehtinyt ajoissa ja pääsi käymään myöhempien aikojen välissä, eikä saanut kunnolla tarvitsemaansa hoitoa. En ole saanut Mikkoa ostamaan uutta pyörää sitkeistä yrityksistäni huolimatta.

Eilen sain sitten viestin, että olin voittanut SJK:n arvonnassa Jopon ja voin ottaa tämän päivän otteluun mukaani 3 avecia. Onneksi sain sovittua pyörän luovutuken ennen ottelua, joten pystyn osallistumaan Iidan nukkumaan meno touhuihin. Olisihan ollut aivan mukavaa jäädä seuraamaan ottelua, mutta eilisen kuoroillan jälkeen en vain voinut käyttää toista iltaa peräkkäin poissa kotoa. Kaksi "avecia" kuitenkin meni katsomaan ottelua. Ja SJK:n yhteyshenkilö lupaili, että voin tulla myöhemminkin katsomaan jonkun ottelun, jos sattuu sopivampaan aikaan oleva peli. Katsoin jo, että SJK-Ilves olisi yksi sunnuntai iltapäivä lokakuun alussa, joten siihen voisin hyvin tähdätä.

Ja sattumoisin tänään on 10 kk päivälleen syöpädiagnoosistani, joten tämä sattuma on todella voimaannuttava. Glioblastoman todennäköisyys oli huonompi, mutta pyörän voittamisenkin todennäköisyys oli noin yksi tuhannesta. Eli joskus sattuu niitä iloisiakin asioita. Ja tässä se on. Olen yrittänyt puhua Mikolle, että pitää noi SJK:n ylimääräiset rensselit mukana. Ainakin on tunnistettava pyörä. Ja tätä säilytetään varastossa tiukasti lukkojen takana.


Iloista on myös, että en saa enää oireita Nöpöliinistä. Mutta ikävää on se, ettei se tykkää ainakaan sorvista, joita meillä on paljon sille pakkasessa ja se pieruttelee jatkuvasti. Siinä saattaa olla aika vahva ominaishajukin, sillä meillä on tosi vahva kissanpissan haju kotona (erilaiset kissanhiekat ovat kokeilussa). Luulisi, ettei pentu vielä merkkailisi paikkojakaan... No hajunpoistoainetta ja muutama viikko aikaa, josko maha tottuisi uuteen ruokavalioon. Ilmavaivat ovat yleisiä kodin vaihtuessa ja pennun suolistobakteerikanta ei ole vielä tasapainossa muutenkaan.

Iitu on ollut viime aikoina taas täysin äitiriippuvainen. Ehkä hän jotenkin käsittelee taas uuden osan sitä traumaa, jonka mun sairastuminen on aiheuttanut. Nyt en saisi Iidan mukaan käydä enää kuorossakaan, koska mun täytyy olla aina nukkumaanmenoaikaan kotona. Vähän on alkanut mietityttämään, täytyykö jossain vaiheessa ottaa yhteyttä johonkin asiantuntijaan, jota kautta Iida voisi saada helpotusta, ja samalla myös vanhempien korvat säästyisivät jatkuvalta ulinalta ja mankumiselta.

lauantai 22. elokuuta 2015

Iidan uusi leikkihuone

Tänään sai Iida viimein tapetin seinälleen. Prinsessojapa tietenkin :)


Ajatus oli, ettei Iidan tarvitse olla samalla tapetilla koko ikäänsä, vaan vaihdetaan sitten, kun prinsessat alkavat nolottaa. Iidan tädillä on melkoinen keinuhevostapettitrauma, kun sai pienenä valita ja sitten iän myötä keinuhevoset eivät enää olleetkaan niin kivoja. Ainu taisi keinuhevosista päästä eroon vasta siinä vaiheessa, kun vaihdoimme huoneita ja hän sai isomman leikkihuoneen. Silloinkin minulle tuli uudet tapetit ja Ainu muistaakseni joutui tyytymään jo huoneessa olleisiin. Mahtaakohan olla tuostakin kohtelusta katkera.

Samaten valaisin on Iidan itsensä valitsema, johon ei meinattu löytää tarpeeksi pientä lamppua sisään ja sen asennuksessa meni rikki yksi osa, jonka tilalle piti tilata uusi varaosa ja niin edelleen. Oli hieman hazardi ostos, eikä väreiltään sovi lainkaan tapettiin, mutta onpahan itse valitut sisustuselementit.


Saa nähdä kauanko tässä asunnossa asumme. Asumisviihtyvyys on kummasti heikentynyt hankalan naapurin muutettua talonyhtiöön, mutta luultavasti meillä ei ole mahdollisuuksia muuttaa minnekään vielä vuosiin. Mun haave on ollut jo pitkään ja Mikkokin oli jo suostuvainen, että kun äidin lapsuudenkodin kohtalosta päättäminen olisi tullut ajankohtaseksi, olisimme tarjoutuneet ostamaan koko jäljellä olevan tilan. Etenkin Iidan synnyttyä on oppinut arvostamaan rauhallista pihaa. Ja jos mökkiympäristö on Mikon sielun maisemaa on mummolani piha-alueet minun sielunmaisema. Vietin siellä valtaisasti aikaa lapsena, kun äiti opiskeli vielä osittain Helsingissä ja myöhemmin sitten oli tekemässä tilan töitä aivan virallisena maatalouslomittajanakin. Rakennuksissa olisi ollut paljon remontoitavaa, mutta olisi siinä ollut myös paljon harrastetilaa Mikolle.

Mutta sitten tuli minun sairastumiseni. Mikon innostus oli muutenkin hieman rapistunut jo, mutta viimeisen niitin tälle unelmalle on antanut mun taudit. Eli jos joistain unelmista täytyy pitää kiinni ja niitä voi toteuttaakin, niin on myös niitä, jotka vain täytyy uskaltaa haudata ja surra pois. Jos koti on 45 kilometrin päässä mun työpaikasta, saan epilepsiakohtauksen ja menetän ajolupani, niin mitäs sitten tehdään... Nykyään kun julkinen liikenne ei vain toimi. Toisin sanoen, me voidaan muuttaa vain pyöräilymatkan eli noin 5 kilometrin säteellä tämän kaupungin keskustasta. Tai sitten mun täytyy vaihtaa alaa sekä työpaikkaa ja asuinpaikka täytyy olla pyöräilymatkan päässä siitä työpäikasta. Hankalaa on. Ja Mikolla ei ole vieläkään mitään tietoa, mitä se tekee isona. Mutta se onkin sitten uuden kirjoituksen aika kun voi haukkua TE-toimistoa, joka hankaloittaa ihmisten työllistymistä ja uudelleen kouluttautumista.

torstai 20. elokuuta 2015

Unelmien toteuttamista

Kun on saanut toisen mahdollisuuden vaikealta sairaudelta, on aika toteuttaa unelmiakin. Jotta elämä ei olisi pelkkää syövän uusimista vastaan taistelua ja työtä, antaa unelmien toteutuminen paljon voimaa näihin kahteen ensimmäiseen.

Meille on siis tullut kissa, niin kuin moni tietääkin. Kissan nimeksi on tulossa hieman tylsästi Nöpöliini, jota kutsutaan Nöpöksi. Mä yritin ehdottaa Marttaa ja Ompelukonetta, mutta Martta ei kelvannut ja Ompelukone on kuulemma liian pitkä.


Ensimmäinen yö meni kissalla mourutessa ikäväänsä ja protestia siitä, että hänet jätettiin yksin olohuoneeseen. Kissalla ei ole lupaa tulla makuuhuoneeseen ja yritämme pitää siitä hyvin tiukasti kiinni. Viime yö oli kolmas yö meillä ja katti naukui enää hetken sen jälkeen, kun ovi meni kiinni esim. yöllisen vessareissun jälkeen.

Kisu on hyvin sosiaalinen ja kehrää aivan valtavasti. Olen ollut tekemisissä vain kissojen kanssa, jotka asettuvat jonnekin nukkumaan ja kehräävät siinä tai sylissä. Tämä kehrää sekä leikkiessään että sylissä, mutta ei oikeastaan nukkumaan mennessään. Tosin se nukkuu sohvan alla, niin en ole kyllä kuulemassakaan kehräystä. Pentu on hyvin leikkisä ja täytyy varmaan pian kehitellä uusia innovaatioita sen viihdyttämiseksi. 

Tämän hetken lempi lelu on perinteinen paperi narun päässä. Taittelin kirjekuoren haitariksi, jolloin se on aika jämäkkä ja aukeaa rusetiksi. Nyt se on myös sidottu roikkumaan tuolin selkänojaan, ja Nöpöliini pystyy hyvin hauskuttamaan itseään. Toinen lemppari on ihan vain lanka. Sen yritän aina välillä kääriä palloksi, jota voi pemottaa, mutta se alkaa olla niin solmussa, että se on vain myttynä lattialla. Yllättävän suuren suosion sai paperinenäliina. Ajattelin vappuhuiskan olevan hyvä lelu, mutta sen kahina tuntuu pelottavan liikaa. Ehkä vielä keksin huiskalle hyvän paikan, jossa senkin hapsut roikkuvat ja kissa voi käydä kahauttamassa silloin kun huvittaa. Tämä on siis puhtaasti sisäkissa, jolloin aktiviteetteja pitäisi olla aika paljon.

Viime yönä alkoi viimein ruokakin maittaa.


Itseään täytyy myös välillä koetella, jotta voi sanoa edistyvänsä ja saavutavansa uusia etappeja. Itselleni yksi tällainen itselleni näyttämishaave on ollut Kauhavalle pyöräily ennen töihin paluuta. Eilen tein harjoitusmatkan Ilmajoelle Raunoa tapaamaan. Se meni aivan hyvin ja itseni kannalta ajankohta oli lopulta aivan loistava, kun Rauno oli tullut kipeäksi. Toivon, että Rauno paranet noopeasti, mutta se mahdollisti pyöräilyn aamupäivällä iltapäivän ruuhkan ja lämpötilan sijaan.  Kauhavalle polkaisu on nyt sitten ensi viikolla tiedossa, mutta sinne Mikko lähtee huoltojoukoiksi mukaan. Jollain tavoin koen, että sen toteutuessa, olen näyttänyt itselleni, kuinka pitkän matkan olen tehnyt myös fyysisen kunnon nostattamiseksi sieltä tammikuun puolivälistä.

maanantai 17. elokuuta 2015

Hypnoosissa

Nyt olen taas panostanut uudella tavalla mielen ja kehon yhteyden etsimiseen. Kävin tänään hypnoosissa, joka painottui rentoutukseen ja itsensä näkemiseen paremmalla tavalla. Tästä tehtiin nauha minulle mukaan Ensi viikolla menen sinne ja keskitymme mielen manipuloimiseen niin, että se alkaa tappamaan syöpäsoluja tai vähintään ehkäisemään niiden kasvua. Tästäkin tehdään nauha.

Oli aika jännittävää. Melkein aloin nauraa, kun sain käteeni langan, jonka päässä oli mutteri ja olo oli hypnoosiin vaivuttamisen aikana sellainen, että mitäs tässä nyt. Ja ettei tää toimi. Mutta kun menin makuulleni, niin rentouduin siinä heti niin täysin, että en olisi pystynyt nostamaan itseäni istumaan ilman lupaa, joten kai se toimi.

Joka tapauksessa Anticancer-kirja sai minut vakuuttuneeksi mielen ja kehon yhteisvaikutuksesta taudin kurissapidossa ja tautien ehkäisyssä, joten kaikkea kannattaa kokeilla, ei siinä ainakaan mitään oleellista menetä, kun paha tauti on vastassa.

Lisäksi yritin tänään ilmoittautua kaikille kansalaisopiston tarjoamille mindfulness-kursseille, mutta ikävä kyllä sille "alkeiskurssille" pääsin vasta varasijalle 13. Toivottavasti siis pärjään soveltavilla kursseilla, joille pääsin kyllä. Ehkä jotain apuja mindfulnessiin olen saanut itsensä etsimistielläni eli mielen ja kehon yhteyttä hakiessani, joten asia ei sinänsä ole kokonaan outoa. Toisaalta varasijalle jääneelle kurssille pääsee vain 16, joten luulisi kansalaisopiston harkitsevan rinnakkaisen kurssin perustamista, kun kiinnostusta on näinkin paljon.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Viimeinen viikonloppu mökillä tänä kesänä

Nyt voi alkaa odottaa jälleen seuraavaa kesää mökkeilukauden jatkoa ajatellen. Tänään siivottiin mökki talviteloilleen, vaikka Mikko saattaakin vielä käydä siellä joku viikonloppu myöhemmin syksyllä. Vähän tekisi itsenikin mieli mennä vielä suppilovahveroita etsimään, mutta onhan meillä kuivattuna vuosikertaakin.

Mietimme saunassa mökkikesän plussia ja miinuksia:
Miinuksena oli sateinen ja kolea sää.
Plussia oli kuitenkin paljon enemmän (tosin vaadin Mikkoakin miettimään vähintään kolme). Ainakin tällaisia keksimme helposti:
  • Uusi huussi
  • Oikein hyvä mustikkavuosi ja punaiset viinimarjat kerrankin täydelliseen aikaan kerättävissä
  • Mikko on laihtunut
  • Tehtiin yhdessä metsätöitä
  • Ei ollut ampiaisia
  • Iidan liikunnalliset taidot ovat kehittyneet kovasti. Nyt sujuu potkupyöräily ja kuperkeikat nurmikolla. Juoksuaskeletkin ovat vahvistuneet.
Teetä ollaan juotu kesän aikana soppakupeista, kun olen ilmeisesti valitellut mukien koon pienuutta liikaa...

Muutama vuosi sitten istutimme kolme Pirja-omenapuuta, joista saamme ensimmäiset omenat. Kahdesta puusta yhteensä seitsemän omenaa. Tässä kuvat koko sadosta (yhden ehdin syömään ennen kuvausta).


Lauantain piristykseksi meille tuli vierailulle Iidan Anni-kummi Elli tyttärensä kanssa. Sain syliini kaksi ihanaa tyttöä. Oman äärimmäisen mustasukkaisen Iidani ja Ellin. Oli oikein mukava päivä!


Ja tässä vielä kesän aikana kasvanut kesätukka, mikä sojottaa sinne tänne. Kaikki sanoo, kuinka se sopii mulle hyvin, mutta kyllä mä aion kasvattaa sen pidemmäksi vielä ja miettiä sitten, mitä sen kanssa tekee.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Joskus se on pienestä kiinni

Otsikosta huolimatta kyse ei ole mistään dramaattisesta. Olen vain niin tyytyväinen, että serkulle syntynyt vauva antoi mulle riittävän inspiraation, jotta sain kirjailluksi suvussa kiertäneeseen kastemekkoon Iidan nimen. Joku toinen olisi tehnyt sen nätimmin, mutta onpahan nyt ainakin tehty. Hieman piti verestää taitoja noin 20 vuoden takaa, eikä ollut edes kirjontarengasta apuna.

Olin ostanut langankin jo edellisellä viikolla ennen syövän löytymistä ja homma oli oikeasti tehty tunnissa (kaikki Iidan kitinän aiheuttamat keskeytykset mukaan lukien), mutta en vain ollut saanut aikaiseksi. Mitä tässä nyt meni kolme vuotta ja 5 kuukautta... Tässä kuvat kastemekosta Iidan päällä kastepäivänä (kuvan ottanut Hanna-kummi) ja mun kirjailusta isän nimen alla (mekon olisi tietenkin voinut silittää kuvausta varten...).



Muuten tänään pyöräilin sairaalanmäelle psykiatrisen sairaanhoitajan juttusille ja konsultaatiokäynnille hypnotisoijalle. Päätin kokeilla hypnoosia, jos se auttaisi rentoutumaan ja saamaan paremman mielen ja kehon yhteyden. Lopulta niin moni asia on korvien välistä kiinni. Huomenna on asioiden hoitopäivä ja lähdetään jälleen mökille näillä näkymin viimeiseksi viikonlopuksi tänä kesänä. Maanantaina meille sitten muuttaa uusi perheenjäsen eli kauan toivomani kissa.

tiistai 11. elokuuta 2015

Laulukausi avattu

Tänään oli ensimmäinen Sorjan harjoitus. Jo 26.9. on eka keikka. Saas nähdä pystynkö osallistumaan. Onneksi vain puolet ohjelmistosta on meiltä, mutta mukana on aika monta uutta kappaletta. Ulkoa opetteluun saattaa mennä tovi

Kivaa oli, mutta kyllä sen nyt tuntee kropassa ja olossa, että on ollut hakemassa Iitua kävellen hoidosta, pyöräillyt viime tipassa täysiä harkkoihin, laulanut pari tuntia ja pyöräillyt kotia. Jouduin mennessä ottamaan kaiken irti pyörästä kun lähdin liian myöhään. Tajusin liian myöhään, etten ollutkaan tehnyt rentoutusnauhaani ja ajattelin sen tekevän hyvää ennen treenejä, joten eihän siinä muu auttanut, kuin heittää selälleen nauhaa kuuntelemaan senkin uhalla, että myöhästyn hieman.

Muuten on mennyt ihan hyvin. Viime viikonloppu ja tuleva ollaan oltu ja tullaan olemaan mökillä. Mitään ihmeellistä ei sielä tehty. Hieman kanttarelleja saatiin kuivamaan ja punaiset viinimarjat keräsin täydellisinä pois. Koskaan ennen ei ole ollut niin, että kaikki marjat olisivat olleet kypsiä, eikä joukossa ollut edes huonoja kuin parissa ripukassa. Mustikoita pakastettiin lopulta 18,5 litraa. Toivottavasti ensi viikonloppuna saisi hieman vattuja ja mustat viinimarjat olisivat kypsiä. Valkoiset viinimarjat (ne vähäiset) syötiin jo Iitun kanssa. Ensi viikonloppuna meille pitäisi tulla mökillä Anni ja Elli käymään, joten siinä onkin jo yhden päivän ohjelma selvillä.

Iida aloitti hoitonsa viikko sitten maanantaina ja jo viikonloppuna oli jälleen kipeänä. Mikko ja minä olemme yrittäneet saada asuntoomme uutta järjestystä ja olemme heittäneet aika paljon kaikenlaista pois. Tänään joutui vanhoja lehtiä ja mun opintomonisteita paperinkeräykseen. Olen aina ollut paha hamsteri, mutta pakko on joskus jotain pistää poiskin ja nyt oli sen aika, kun yritämme tyhjätä Iidalle omaa huonetta. Onneksi ylimmät kaapit ovat edelleen Iidalle liian korkealle, joten niihin voi vielä kätkeä jotain vanhempienkin roinaa. Tavaran järjestely alkaa olla loppusuoralla, mutta sitten on vielä Iidan huoneen yhden seinän tapetointi ja valaisimen asennus (ne eivät sovi yhteen, mutta Iida sai itse valita).

Ja Mikko on äkäinen oma itsensä, jota stressaa se, ettei yhtään tiedä mitä haluaa tehdä isona. Varmaan sitä pelottaa sekin, että jää jossain vaiheessa yksin lapsen kanssa, eikä edelleenkään tiedä mitä tehdä, eikä ole löytänyt työtä. Me ollaan nyt niin jumissa täällä mun tautieni ja työni vuoksi. Näin meillä on aina mennyt. Jompi kumpi on se voimakkaampi ja kun toinen vähän paranee, niin toinen romahtaa toki romahduksen tavat voivat olla moninaiset.

tiistai 4. elokuuta 2015

Byrokratian kukkasia

Tänään kävin juttelemassa lähiesimieheni kanssa työn aloittamisesta syyskuussa. Asiassa oli kaikenlaisia ongelmia ja kaupungin kansliapäällikkökin oli ehdottanut neuvottelua työterveyshuollon kanssa, jossa kaikki osapuolet olisivat läsnä. Tavallaan yksi suuri ongelma on ajoluvattomuus, mutta jos pystyn järjestämään itselleni kuskin, niin se ongelma ratkeaa. Ja luultavimmin kuski järjestyy. Toimistolla on muutenkin tapahtumassa henkilöstömuutoksia, joten keskustelussa väläyteltiin monenmoisia sijaisuusvaihtoehtoja, mutta myös niiden yhteydessä tuli aina puheeksi viranmenetyksen mahdollisuus. Lähiesimies kehotti valmistautumaan neuvotteluun hyvin ja ottamaan yhteyttä ammattiliiton lakimieheen, johon olin ollut yhteydessä ensimmäisen kerran jo alkuvuodesta ja oli tilanteesta selvillä.

Kaikki olisi helppoa jos olisi edes yksi ennakkotapaus, mutta kun ei ole. Virkaanvalinta on tehty ja se sitoo kaupunkia, mutta en ole vastaanottanut virkaa, jolloin en kuulu työterveyshuollon tai pääluottamusmiehen alaisuuteen. Lisäksi muuttuneen tilanteen vuoksi minun täytyy toimittaa terveystodistus virkaa vastaanottaessani, eli täytyisi olla jokin taho, jolla on kokonaiskäsitys kaikesta, mielellään myös työtehtävistä.

Iltapäivällä kuitenkin olin saanut sähköpostia ja lähiesimeheni myös soitti minulle, että kansliapäällikkö oli ehdottanut vielä uutta järjestelyä. Eli nyt olen menossa määräaikaisena neljäksi kuukaudeksi töihin kasvavalla työajalla ja vuoden vaihteessa otan viran vastaan täysipäiväisenä (ei koskaan enää täysipäisenä) työntekijänä, jos kykenen töitä tekemään (sitä kun ei kukaan pysty vannomaan). Virka siis jää edelleen odottamaan minua. Nyt täytyy kyllä korjata huonoa käsitystäni kaupungin kansliapäälliköstä, sillä kaupunki on työnantajana luovinut todella hyvin hankalassa tilanteessa (toisaalta sillä tuskin oli nimittämiskirjan teon jälkeen vaihtoehtojakaan). Mikko tosin vain tuhahti "Byrokratia!", kun tyytyväisenä lopputulemaa selitin iltapäivällä. Ja tottahan joskus tuntuu, että voisihan asioita helpomminkin tehdä, mutta ymmärrän byrokraattina sen, että kaikki täytyy setviä näyttämään paperillakin oikealta, jos joku innostuu valittamaan.

Työilmapiiri ei osastollamme ole oikein koskaan ollut kovinkaan häävi (välillä parempi ja välillä heikompi riippuen sitä, ketkä ovat olleet töissä) ja sen kanssa selviäminen hieman jännittää itseäni. Onnistunko stressaantumaan asiasta, vaikkei se ennen ole minua häirinnyt. Etenkin kun läheisin työtoverini on lähdössä opintovapaalle, niin ei ole oikein ketään kenelle purkaa sitten tilannetta, jos äityy pahaksi.