Mökkikesä

Mökkeilykausi alkaisi olla siinä meidän puolesta. Pari viikonloppua käydään vielä elokuussa, mutta muuten olemme jo kotosalla ja Iitu menee nyt maanantaina hoitoon. Tässä melkoinen kuvakooste mökkeilystä. Osasta kuvista olenkin jo kertonut.

Tässä kuskaan niityltä lähinnä vuohenputkea ojien täytteeksi. Ei ole kuorma enää aivan yhtä suuri kuin aiemmin.

Iitu on välillä kovasti innostunut liikkumisesta kuten jumppaamisesta.

Kävimme Kuhmoisten Riihigalleriassa katsomassa Nivarpäiden näyttelyä. Itse Riihigalleriakin on näkemisen arvoinen ja siellä oli hieno silta. Samalla reissulla kävimme Suomen toisessa tiekirkkorukoushuoneessa, joka oli samalla kylällä ja siellä oli myös pieni näyttely. Harrastimme siis hieman kotiseutumatkailua ja kulttuuria.

Liikkuminen jäi huomattavasti vähäisemmälle loppulomasta kuin parilla ensimmäisellä viikolla, mutta toisaalta itse yritin keventää mummon taakkaa ruuanlaitossa ja Iidan kanssa olemisessa (mummo selvästi väsähti jossain vaiheessa, vaikka ei sitä myöntänytkään). Iitun kanssa puuhailu oli kuitenkin yksi suurimpia tavoitteita mökillä ololle. Tässä olemme ahomansikkaretkellä vanhalla soramontulla. Toisessa kuvassa Iidalla on keppi, jolla raivasi itselleen tietä.

Kaikenlaista kuitenkin yritettiin saada aikaiseksikin. Tähän tulee mun uusi mansikkapenkki, jonka kehikkona toimii vanhat portaat. Keväällä sitten laitetaan mullat ja ostetaan taimet, niin ei tarvitse niin paljoa suojata siemeniltä nyt syksyllä.

Viimeiset päivät olin Mikon kanssa noukkimassa mustikoita lähinnä käsin. Itse en osaa lainkaan käyttää poimuria ja Mikkokin keräsi suurimman osan omasta osuudestaan käsin. Noin 17 litraa saimme kolmessa päivässä. Osan söimme aamupuuron päällä ja iltapalaksi, joten aivan en ole varma kuinka paljon pakkaseen on lopulta päätynyt. Purkit loppuivat joka tapauksessa kesken. Veikkaisin, että noin 15 litraa. Ahomansikoitakin olen tänä kesänä kerännyt reilun litran, mutta koska ne meni aina samantien lähinnä Iidalle syötäväksi, ei tarkkaa arviota voi antaa. Kaikkia en tokikaan heinään pujottanut. Kanttarellejä keräsimme muutaman litran, joista osa syötiin ja suurin osa on kuivamassa kotona.

Mikko teki yhdelle istutetulle pellolle hieman pienaukkoa. Minä roudasin oksia läjälle, mutta hikevää hommaa sekin oli.

Uusi huussimme sai ulkoverhoilun kolmelle seinälle ja tervauksen päälle. Kyllä nyt on komia, kun lautatietä pitkin pääsee kulkemaan.

Koska meille on tulossa kissa, yritimme kalastaa sille hieman järvikaloja pakkaseen. Ensi sijaisesti ongimme, mutta myös katiskat (3 kpl) olivat vedessä pullan kanssa houkuttelemassa särkiä. Ikävä kyllä kahteen katiskaan oli särjen perässä mennyt hauki, joka oli syönyt kissan kalat. Iidakin onki ensimmäisen kerran.

Joutsenpariskunta taisi katsastella meidän järvellä pesintäpaikkaa ensi kesälle. Hienoja eläimiä ovat!

Montaa lämmintä päivää ei sattunut etenkään Mikon ja minun mökkeilyn ajalle. Ainoan hellepätkänkin jouduimme olemaan kotona mun magneettikuvauksen vuoksi. Onneksi Iida ehti kuitenkin yhden kerran maalaamaan sormiväreillä. Toivottavasti vielä kotona tulisi mahdollisuus ulkona maalaamiseen.

Viimeisenä iltana ongin vielä vähän ja veden pintaan heijastui hienosti pilvirintama, joka ei kaikista enteistä huolimatta satanut.

Ja tässä vielä viimeiseksi kuvaksi puiden rakkautta. Tai kaiketi koivu on rakastunut mäntyyn, kun noin sen ympärille on kietoutunut.

Stressin sieto

Tänään jouduin todella miettimään pystynkö oikeasti tekemään ympäristötarkastajan työtä enää.

Mikko tervehti naapuriamme, joka myös on talonyhtiön hallituksessa ja sai sellaisen ryöpytyksen niskaansa, että minäkin aivan vapisin sisällä. Mikkoa haukuttiin lapselliseksi, epäselväksi ja omapäiseksi, joka ei kuuntele muuta hallitusta. Olen lukenut kaikki viimeaikaiset sähköpostit, jotka Mikko on lähettänyt, mutta ei niissä ole ollut mitään ihmeellistä. Ei kielikuvia, joita Mikko harrastaa vaan pikemminkin rautalangasta vääntöä. Mitään päätöksiä ei ole ominpäin tehnyt, jota kyllä kyseinen naapuri on harrastanut. Tilanne on ollut menossa tähän pisteeseen jo keväästä saakka, mutta kesällä kun kaikki ovat olleet poissa on tilanne pysynyt aisoissa. Myöskään tähän saakka Iida ja minä emme ole joutuneet riidasta kärsimään. Mikko yritti pyytää, että hän näyttäisi ne kohdat sähköposteista, joita ei voi ymmärtää tai missä on loukannut muuta hallitusta, mutta vastaukseksi tuli vain, että lue sähköpostejasi eikä halua enää puhua Mikon kanssa. Ei siis mitään halua selvittää tilannetta tai halua edes lähestyä asioita rakentavasti ja hän on se viisikymppinen. Kaikkein ikävintä tässä on se, että puhutaan meidän seinänaapurista...

Omiin töihini tämä liittyy sillä tavoin, että aina toisinaan tulee puheluita tai tarkastuksia, kun saa kuulla kunniansa. Onneksi niitä ei aivan päivittäin tule ja haukut tulee enemmän asiasta, eivätkä ne henkilöidy, toisin kuin talonyhtiön sisäinen riita. Saa nähdä kuinka minun käy työelämässä. Aiemmin olen sietänyt hyvin palautteen, enkä ole provosoitunut, mutta nyt en enää tiedä kuinka palautteet kestän, kun tuonkin jälkeen täräjin ja jouduin tekemään rentoutusnauhan. Töissä en voi heittää puoleksitunniksi selälleni rentoutumaan. Yhden kerran muistan tärisseeni oikein hankalan puhelun jälkeen, mutta nyt saatan täristä useammin. Eniten pelkään kuinka tällaiset vaikuttavat epiini. Jos tänään nypsyttää on se täysin naapurin syy.

Mikko jo suunnilleen etsii uutta asuntoa, mutta ei sekään ole aivan niin helppoa asuntolainoinemme ja nykyisen asuntojen myyntitilanteen vuoksi... Ja vuokratkin ovat niin valtavan kalliit. Onneksi asia saatiin ratkaistua, kun Mikko oli suurempi ihminen ja pyysi anteeksi. Tietenkään naapurilla ei ollut mitään anteeksipyydettävää.

Mansikka-showta tiedossa

Olemme jälleen kotona, joten en osannut olla kirjoittamattakaan. Etenkin, kun Rauno soitti tänään ja kertoi edelleen seurailevansa blogiani, vaikka en ole kirjoitellut viime aikoina, joten tämä on sinulle. Nythän voin laittaa ne kuvatkin, joita edellisellä kerralla en onnistunut liittämään tekstiin, puhelimen ja läppärin yhteistyökyvyttömyyden vuoksi... Nyt yhteistyö toimii jotenkin, mutta ei täydellisesti. En edelleenkään onnistu jakamaan nettiä puhelimesta koneelle, mutta saan sentään kuvakansion auki.

Ehdinpäs ottaa kuvan päivänkakkarapenkistäni ja kaksi viikkoa juhannuksen jälkeen kukkivasta juhannusruususta, ennen kaatosateiden alkua.
 

Iidu ahomansikkareissussa.

Tulimme kotona käymään, vaikka Iidan lomaa on jäljellä enää pari viikkoa, koska mansikat pitäisi saada pakastettua. Huomenna toivottavasti Mikko saa torilta 20 kg mansikoita ja ne olisi tarkoitus pakastaa reippaalla tahdilla huomenna. Työntäyteinen päivä siis tiedossa. Iida leikkii mummon kanssa tuon ajan.

Huomenillasta menemme taas Iidan kanssa vanhemmilleni kahdeksi yöksi ja siellä on vielä sisarenikin käymässä, joten ehdimme nähdä sittenkin toisen kerran ennen hänen paluutaan Intiaan. Mikko lähtee pelaamaan illasta ja saa nauttia ylhäisestä yksinäisyydestä lauantaina. Näin siis, jos kaikki menee suunnitelman mukaan ja mansikat ovat pakastimessa huomenna illasta. Mansikat ovat kuitenkin ykkössyy kotiin tuloon. Tänään laulaa pyykkikone, jotta huomenna saan pakattua kuivat vaatteet takaisin mökille vietäväksi.

Mökillä Mikkon niitti ja minä hankosin vuohenputkea ojientäytteeksi (tästä kuvia sitten kuin kone ja kamera ovat samassa paikassa). Mikko kaatoi pari puuta ja minä raijasin taas oksia (7 kpl, joka on minusta aika kaukana parista, mutta olivathan ne pieniä). Muuten meidän loma ei ole ollut ensimmäisten viikkojen jälkeen aivan yhtä liikunnallinen. Olemme pariin kertaan käyneet Iidan kanssa retkellä, mikä myös on ollut yksi loman tavoite.

Viimeinen sytokuuri meni tosiaan melko kevyesti, mutta jostain syystä, jouduin syömään kuurin jälkeen pidempään lieviä pahoinvointilääkkeitä kuin aiemmin. Mutta se on pientä.

Seuraava haaste meillä on asunnon uudelleen kalustaminen, kun kissa on tulossa elokuun alkupuolella. Pakko luultavasti vähentää jotain huonekalujakin. Tavarasta luopuminen on vain niin vaikeaa minulle! Yritämme saada pienen makuuhuoneen täyspainoisemmin Iidan leikkikäyttöön. Sänky varmasti vielä saa jäädä meidän makuuhuoneeseen, sillä tässä on vuoden sisään muutenkin ollut niin valtavasti muutoksia ja yllätyksiä, että hidastetaan tahtia asioissa, joissa voi. Mutta kirjahyllyjen muutto pikkuhuoneesta olkkariin on jo itsessään melkoinen toimenpide.

Erävoitto

Nyt on viimeinen kuuri ohi, jonka kestin oikein hyvin. Saunassa en joka ilta pystynyt olemaan pitkään ja päivät otin oikein rauhallisesti. Pari lämmintä päivää osui viikolle, vaikka alunperin sään piti olla vain kylmä ja sateinen. Toki sadettakin piisasi. Tänään tosin ekana päivänä kuurin jälkeen laittelin myöhäistä aamupalaani ja jouduin hakemaan ensimmäisen ylimääräisen pahoinvointilääkkeen tälle kuurille. Manasin itseäni, että pakkoko juuri tänään oli tehdä tuorepuuroa, eikä tyytyä keitettyyn kaurapuuroon. Kuitenkin oli tiedossa, että tänään on suurempi huonon olon riski.

Viimeisenä sytopäivänä eilen käytiin Iitun ja anopin kanssa keräämässä ahomansikoita ja katsastamassa vattumaastoja jyrkän harjulle vievän metsäautotien varrelta. Vähän meinasi olla myrkkypäivälle liikaa mäen nousu paahteessa. Kanttarelleja alkoi olla jo paikka paikoin. Iltapäivästä tein vielä hieman heinätöitä näin heinäkuussa, mutta aika maltillisesti, kun apen viikate meni rikki, emmekä voineet niittää koko aluetta.

Ehkäpä nyt on aika julistautui voittajaksi tämän kasvaimen osalta. Itse asiassa juhlistin hyviä kuvaustuloksia yhden eskimopuikon voimin lääkärin jälkeen. Olin antanut itselleni luvan yhteen jäätelöön tänä kesänä, ja tuo päivä tuntui sopivalta. Tämä on myös kahdessadas kirjoitukseni,  joten ehkä nyt on aika vähintään harventaa kirjoittamista. Varmasti päivitän tasaisen epäsatunnaisesti uusista suuremmista asioista, kuten työn aloittamiseen tai tulevaisuuden pään kuvauksiin liittyen tai jos jotain muuta maininnan arvoista putkahtaa mieleeni. Kuvaukset tehdään 3 kk välein koko loppu elämän. Kirjoittamista olen jatkanut jo niin pitkään, että saa nähdä osaanko oikein lopettaakaan. Toki jos tulee jälleen tarvetta etsiä päivistä hyviä asioita, niin silloinhan blogille on jälleen tarvetta.

Myös tämän elämänjakson päättymistä kuvaava iloinen asia on se, että Mikko on viikonloppua viettämässä kavereidensa kanssa mökillä toisella puolella Päijännettä. Miesten kyseisen mökkireissun suunnittelu alkoi jo viime syksynä, mutta ensimmäisen kerran se peruuntui, kun olin TAYS:issa, seuraavan kerran Mikon oman väsymyksen vuoksi, mutta nyt he viimein ovat siellä. Minusta tämä on merkki siitä, että olemme aika hyvässä jamassa, vaikka edelleenkään tulevaisuudesta ei tiedä ja se varmasti pelottaa molempia.

Mikon ollessa poissa Iida nukkui mummon kanssa, jotta minä saisin nukkua pitkään rauhassa. Yhdeksältä appi tuli kyselemään olenko kunnossa. Ei se nyt niin myöhään vielä ole, että mitään tarvetta olisi huolestua, mutta ymmärrän toki, että hyvähän he vain tarkoittivat.

Nyt sitten alkaa se varsinainen pitkäjännitteinen taisto, jotta mahdollisimman pitkään pärjäisi ilman syövän uusiutumista. Ruokavalion kanssa tarkkana olemista, hyvän fyysisen kunnon saavuttamista ja ylläpitoa, ylipaino pois (vain vaatimaton 13 kg pudotettavaa) ja stressihallinnan opettelun jatkamista. Mutta näistä nyt ei ole joka päivä tiedotettavaa.

Tarkoitus oli laittaa pari kuvaa tekstin kaveriksi, mutta en saa puhelimen päivityksen jälkeen enää puhelimen tiedostoja saatika puhelimen nettiä jaettua koneelle, joten varmaan mökkeilyn loputtua laitan sitten kuvakokoelman erikseen.

Lääkärissä

Kello soi kahdeksalta ja sain itseni ylös kaksikymmentä ylitse. Ei lainkaan huono saavutus viime viikkojen nousuihin nähden. Mikon piti olla omalla lääkärillään jo klo 10, joten pakko oli saada silmänsä auki ja aamupala laitettua.

Aamupäivällä valmistelin lähtöä ja kävin fysioterapiassa. Mikko kävi lääkärin jälkeen katsastamassa auton ja se meni heittämällä läpi. Päästömittaustuloksetkin olivat paremmat kuin uusien autojen vaatimukset. Kävimme syömässä sushibaarissa. Klo 12.47 mulla oli vielä yksi sushi lautasella ja klo 13 oli lääkäriaika. Tungin sushin suuhuni ja lähdettiin kävelemään autolle. Syöpäpolilla olimme klo 13.02. Ei huono suoritus tämäkään.

Lääkärinä oli sama henkilö kuin ensimmäisellä kerralla syöpäpolilla. Itse pidän tästä sijaisesti enemmän kuin polin omasta llääkäristä. Tulokset olivat juuri niin hyvät kuin oletin, mutta kyllä se silti helpotti. Eli puhtaan paperit sain. Ei  muutoksia.  Seuraava kuvaus lokakuun lopussa. Ikävä kyllä lääkäri ei pysty kirjoittamaan mitään suositusta osa-aikaisesta työnaloituksesta. Kunhan elokuu koittaa niin laitan puhelin kentät laulamaan ja soitan syöpä polin sosiaalityöntekijälle ja työterveyteen,  vaikka en sen piiriin vielä kuulukaan.

Nyt olemme matkalla mökille. Kotiin jäi lievä kaaos,  mutta kaikkea ei pysty tekemään yhtenä päivänä.

Kotiviikonloppu

Kyllä voi aamut olla takkuisia. Lauantaina hyvä että kymmeneen mennessä sain revittyä itseni sängystä ylös (Mikko oli yön aikana taas muuttanut olohuoneeseen sekä minun että talon kulmalla olleita mopopoikakaasuttajia pakoon) ja sunnunstaina ei paljon häävimmin mennyt, toisin sanoen sain itseni ylös vasta kymmenen jälkeen.

Lauantaina pestiin pyykkiä ja käytiin syömässä Lähi-Idän ruokaa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tein rentoutusnauhaani kotiin päästyä niin makoisasti, että nukuin lähes koko nauhan ja vielä senkin jälkeen meni pitkään, että sain itseni ylös.

Illasta menin vielä pyöräilemään reilun 10 kilometrin lenkin ja iltapalalle vanhemmilleni sekä opettamaan Ainulle isoäidin neliöiden virkkausta.

Sunnuntaina Mikon piti olla pelailemassa jo puoleltapäivin, joten tuli vähän kiire. Vielä yksi koneellinen pyykkiäkin pyörähti aamupäivästä. Voi sitä riemua, kun palataan mökiltä ja pyykkivuori on vielä suurempi. Nyt on alustavasti pakattu suurin osa kamppeista ja kesävaatettakin mukaan. Viimeksi oli niin kylmä pakatessa, että kaikki kesävaatteet jäivät kotiin. Nyt on niitäkin mukana.

Kävin tänään syömässä vanhemmillani ja näin vielä siskonikin. Hän on kyllä Suomessa vielä lähes kuukauden, mutta en näe häntä enää ennen kuin hän palaa Intiaan vielä muutamaksi kuukaudeksi. Myös ystäväni tuli käymään vanhemmillani ja hänellä oli ihania uutisia. Todella kiva kuulla välillä positiivisia asioita, kun nettituttavuuksilla, joita sairauden myötä on tullut, on viime aikoina ollut paljon huonojakin uutisia.

Ja Pekan matka on nyt puolessa välissä Teuvalla ja mikä parasta, niin juttu hänestä on sekä Ilkan että Pohjalaisen etusivulla ja toivottavasti myöhemmin myös paperisessa versiossa. Joten en tehnyt turhaa työtä lähetellessäni tiedotetta.

Päivän paras uutinen näin itseni kannalta oli kuitenkin se, että viime kesänä ostamani farkkukaprit mahtuivat päälleni! Painoa on tippunut nyt pahimmasta vaiheesta noin 7 kiloa. Tänäänkin tulin pidemmän kautta vanhemmiltani kotiin pyörällä ja tein reilun kymmenen kilometrin lenkin jälleen. Äitini oli mukana, joten hänelle tuli vielä lähes neljä kilometriä päälle, jonka itse tietenkin poljin vanhemmilleni mennessä.

Huomenna fysioterapeutille, lääkäriin ja sitten mökille. Enköhän kirjoita tänne jotain kuulumisia lääkärissä käynnin jälkeen tai viimestään tiistaina. Kattoo nyt kuinka yhteydet saa toimimaan.

Magneettikuvaus ja Pekka kävelee Pohjanmaalla

Viime yö oli pitkään aikaan oikein hankala yö. Sänkyyn pääsin vasta puoliltaöin 10 mg melatoonin voimin, puoli kahden jälkeen kävin ottamassa puolikkaan Imovanea (enempää ei ollut ) ja luultavasti lähempänä kolmea toisen kerran 10 mg melatoniinia. Ja lopulta sammuin. Kello soi kahdeksalta, eikä olisi vähempää voinut kiinnostaa. Minua valvotti varmasti lmökillä ylihyvin nukutut yöt, mutta luin illasta myös esimieheltäni saapuneen sähköpotin, josta kävi hyvin ilmi se, että työnantaja puoli haluaisi, että kun otan viran vastaan, aloittaisin täysiaikaisena ja itse haluan aloittaa osa-aikaisena ihan vain kuntoutusmielessäkin. He mieluummin odottaisivat vaikka keväälle täysipainoista työntekijää kuin ottaisivat osa-aikaisen. Vaikka eläisin säästöilläni ja aloittaisin vasta keväällä (sairaslomapäivärahaa voin saada enää kuukauden nykyisen päätöksen jälkeen), niin tilanne ei muuksi muutu. Olen ollut pitkään poissa työelämästä ja muutokset ovat olleet niin suuria, että tarvitsen osa-aikaisuutta sopeutumiseen. Jotenkin vastahakoisuus liittyy viran vastaanottamiseen. Mutta mua harmittaa kovasti. Neuvotteluja aletaan käydä sitten elokuussa. Täytyy yrittää saada lääkärilausuntoja siihen mennessä. ja toivotaan, että sanonta "Asioilla on tapana järjestyä." pätisi tässäkin tapauksessa. Yksi vaihtoehto on työkokeilu, jolloin liitto maksaa jotain korvausta ja työn voi aloittaa määräaikaisena. No katsotaan olisiko siinä ratkaisu.

Aamulla oli verikoe ja magneettikuvaus. Kuvaus kesti vain puolisen tuntia ja kuvaussarjoja otettiin vain viisi. Siitä huolimatta ottamani rauhoittavat tulivat kyllä tarpeeseen. Sairaalakeikan jälkeen menimme syömään Mikon kanssa. Olemme siis kahdestaan kotona, koska matka olisi itsessään ollut turhan rankka Iidalle ja meillä on molemmilla lääkäröintejä, fysioterapioita ja sen sellaista. Aika rankka viikonloppu omalla tavallaan. Olemme ajatelleet ulkoistaa ruokahuollon, niin, että syödään varmaan joka päivä lämminruoka ulkona.

Mikon fysioterapia oli jo tänään ja kävin sillä välin apteekissa ja kaupassa pyörällä. Liian lyhyt mekko ja kamala helle, niin eipä minulla paljoa järkeä päässä ole. Aamulla päätin pukeutu kesävaatteisiin ja mahduinkin ensimmäiseen mekkoon, jota kokeilin. Päätin, että vaikka reidet näyttävät revityiltä ja läski löllyisi kuinka, niin minulla on tänään kesä! Ehkäpä Tämä mekon käyttö oli jonkinlainen itselleen näyttö, että olen edelleen nainen, vaikka tietyillä tavoin olen menettänyt jotain naiseudestani. Kyllä välillä nolottikin, kun hame nousi aivan ylös saakka ja reidet näkyivät kokonaan, mutta omapahan on häpeäni.

Illalla lähdimme vielä katsomaan Pekan kävelyä Pohjanmaalla. Olin ostanut hänelle kaikenlaista syötävää ja pakannut ne kylmälaukkuun (viilentäjiä siellä ei ollu, joten eipä ne kylmänä olisi pysyneetkään, kun jääkaappi ja pakastin ovat poissa päältä pitkän mökkeilykautemme vuoksi). Erityisen ylpeä olin siitä, että tein Luontoäidin oman proteiinismoothien. Kaiken syötävän ja juotavan unohdin kuitenkin kotiin, joten Kauhajoella pysähdyimme kauppaan ja kävin ostamassa kaiken uudelleen. Smoothieta ei tietenkään enää saanut ja korvautuivat parilla banaanilla. Mutta meillä oli todella hiljainen matka sen jälkeen. Mikko, joka kyllä kysyi kotona, onhan kaikki mukana, oli mulle niin äkäinen. Kotona olin aivan varma, että kaikki on mukana, mutta sitten pääsikin yksi kylmälaukku unohtumaan! Niin tyypillistä minua!   

Mutta pienen etsiskelyn jälkeen löydettiin tauolla ollut Pekka, joka oli ikionnellinen kompressiosukista, jotka vein hänelle. Lisäeväätkin kelpasivat ja meillä oli aivan mukava puolituntia siinä jutellessa. Paljon tietenkin juteltiin tautiin liittyvistä asioista. Pekan rinkka oli kyllä järkyttävän painava, kun kokeilin sitä vähän nostaa. Pekka on nyt matkalla Teuvalle ja sieltä sitten Vaasaan. Ilkka ainakin on tekemässä juttua ja ilmeisesti YLE-Pohjanmaakin on jollain tavalla osoittanut kiinnostustaan. Toivotaan paljon näkyvyyttä. Oma panostukseni on ollut aiempi tiedotteen levitys ja tämän päivän sukka, rakkolaastari sun muut hankinnat, jotka vietiin kuitenkin noin 100 km päähän kotoa. Yksityiset ihmisethän voivat myös tehdä lahjoituksia, vaikka ennen kaikkea toivotaan yritysten aktivoituvan lahjoittamaan hieman suurempia summia.

Kotiin tultuamme Mikko ajoi vielä nurmikon (oli meidän talonmiesvuoro) ja minä kävin edelleen mekko päällä pyöräillen vanhemmillani 3 km päässä hakemassa iltapalaleivät ja lähikaupasta aamupalavärkkejä. Nykyään on niin vaikea olla ilman jääkaappia kun siihen on tottunut. Tuuli aika kovaa illalla, mutta ihanan lämmintä tuulta. Lämpöä oli vielä yli 20 astetta. Saattaa olla tämän kesän ainoa ilta, kun pyöräilen yhdeksän jälkeen, eikä yhtään palella. Näin elämä on erilaista ilman Iidaa. Eihän neidin kotona ollessa olisi ollut puhettakaan ulkohommista kahdeksan jälkeen. Polviin sattui jonkin verran kotiin tullessa, mutta eihän se ihme ole, kun ovat olleet arat jo niin pitkään. Pyöräilyn uskon tekevän niille kuitenkin pelkkää hyvää.

Mökillä 19.6. - 2.7.

Mökkeily sujui oikein hyvin. Sadetta piisasi (esim. juhannuksena), pihalla oli viileää kesäksi (onneksi kuitenkin viime kesää lämpöisempää ainakin kesäkuussa, heinäkuustahan emme vielä tiedä) ja hyttysiä oli valtaisasti. Onneksi aina välillä aurinko paistoi ja oli muutama oikeasti sateetonkin päivä, jopa pari hellepäivä, eikä sade minään päivänä ollut taukoamatonta. Välillä tuuli riittävästi, etteivät hyttysetkään jatkuvasti inajaneet korvissa. kaikki on suhteellista. Varmasti yllä oleva talitiaisen poikanen ainakin tykkää hyttyskesästä. Tässä juhannuspäivän villiyrttisalaattini (voikukanlehtiä, piharatamoa, suolaheinää, apilanlehtiä, maitohorsmaa, vuohenputkea)

Ja juhannuksen hienoneiti teekutsuilla ja sitten taas ajelemaan traktorilla tallille. Kun Iida ajeli vain leikisti traktorilla kävin minä pari kertaa ajamassa oikeasti metsäautoteitä meidän henkilöautolla.

Ainakin olemme nukkuneet riittävästi. Lähes joka yö vähintään 10 tuntia ja joka yö yli 8 tuntia. Tai minä ja Iitu olemme nukkuneet, Mikko kaiketi valvoskeli jonkin verran öisin. Mutta vakavasta sairaudesta toipuva, leikki-ikäinen ja masentunut eivät kai voi nukkua öisin liikaa. Olen myös yrittänyt tehdä edes lähes joka päivä rentoutusnauhaani. välillä olen nukahtanut sen aikana (olen miettinyt, kuulenko tekstin kuitenkin alitajunnassani ja rentoudun jäsen kerrallaan siitä huolimatta). Toisinaan olen virkeä nauhan jälkeen (yleensä aina jos nukahdin kesken kaiken) ja toisinaan entistä väsyneempi.

Aiemmin olemme nukkuneet parvella mökillä, mutta tällä kertaa järjestelimme itsemme alas. Iida nukkuu neljännen sukupolven edustajana vanhassa sivussavedettävässä, minä taas kerrossängyn alapedissä verhojen takana, jotka tein 2008 (kangas maksoi maltaita opiskelijabudjetista), enkä aiemmin ole niiden taakse päässyt nukkumaan, ja Mikko nukkuu lattialla (oma valinta).

Syynä nukkumisjärjestelyiden vaihtoon oli Mikon epäilys siitä, että joudumme lämmittämään jatkuvasti minun huonon tarkenemiseni vuoksi, jolloin parvi on kuuma pätsi, eikä sovellu nukkumiseen. Mutta minusta emme säähän nähden ole lämmittäneet yhtään normaalia enempää. Toki enemmän kuin Mikon yksinään mökkeillessä, kun hän ei lämmittänyt alkukesästä lainkaan. Kyllä nytkin useampana päivänä oli niin aurinkoista, ettei tarvinnut lämmittää.

Mökillä jokapäiväiseen rutiiniin kuuluu saunominen. Meillä onkin nykyään saunassa hieno perheorkesteri, jossa Mikko ja minä saamme rummuttaa nappoja ja löylykauhaa ja Iitu laulaa (joskus myös rummuttaa). Iitu pitää kovaa kuria musisoinnissa, joten sooloiluja ei sallita kuin neidiltä itseltään.Viime viikon erikoisuuksiin kuului myös toinen pesu täishamppoolla, koska sen laiminlyönti on yksi yleisimmistä syistä täiden leviämiselle. No mun lyhyt tukkani vain kammattiin täikammalla, mutta nämä kaksi joutuivat pesuun. Iitun tukka kihartuu puhtaana latvastaan ihanasti.

Olemme tehneet aika paljon metsätöitä ja poistaneet piikkilankojen rippeitä. Ainakin kolmena päivänä, joka Mikon mielestä ei tietenkään ole mitään, mutta on se yhdessä tehtynä enemmän kuin moneen kesään. Itselläni taas jo tästä määrästä on muistunut mieleen meidän ensimmäiset yhteiset kesät mökillä, kun olimme jatkuvasti metsässä joko kävelemässä tai töissä. Tuntuu myös keskinäiseltä laatuajalta, kun osallistun sellaiseen, mistä Mikko tykkää kovasti. Ja Iituhan on hyvässä hoivassa mummon ja papan kanssa, niin ei siitäkään tarvitse huolia.

Sittemmin minä laiskistuin ja työelämässä ollessani, minulla on ollut aina niin vähän lomia, että olen tarvinnut ne viikot ja pitkät viikonloput ihan vain lepoon. Olen halunnut tällä kertaa koetella hieman omaa fyysistä kuntoani ja epilepsian tilaa. Fyysinen kuntoni on nyt parempi kuin ennen sairastumistani ja pääasiassa kaikki on mennyt oikein hyvin, mutta ikävä kyllä eilen illalla sain muutaman sekunnin nykinykikohtauksen saunan jälkeen. Siinä yhdistyi aamupäivän metsätyöt, innostus siskon ja miehensä vierailusta, liian pitkä saunominen ilman juotavaa ja aika tunnepitoinen juttelu Ainun kanssa. Hyvä kun pysyi muutamassa sekunnissa, mutta harmittaahan se silti. Kuuden viikon kohtaukseton raja olisi mennyt rikki lauantaina. Ei kuin pää taas vain pystyyn ja kohti uutta ennätystä. Sehän voi olla vaikka viisi vuotta. Ja hoidotkaan eivät ole vielä ohitse.

Lisäksi olemme retkeilleet jonkin verran meidän omalla Metso-suojalualueella ja muutenkin Mikon mailla. Vain yhtenä päivänä kävin sauvakävelyllä. Keski-Suomen maastoissa metsäretkeily on kylläkin varmasti vähintään yhtä hyvää liikuntaa kuin sauvakävelykin. Tässä pari kuvaa suojelualueelta.

Iitun kanssa olemme retkeilleet liian vähän, mutta jonkin verran kuitenkin. Kerran motivoituna markkinoilta ostetuilla herneenpaloilla ja kaksi kertaa mäyrän ruokkimisella. Herneretkellä Iitu hoki koko ajan "Tämä ei ole lastenleikkiä." No eihän se ole, jos louhikkoiseen maastoon ei ole tottunut... Tältä retkeltä palaaminen vei iäisyyden, kun Iidan ollit olivat vallanneet tien ja meidän täytyi vain seistä tien vieressä odottamassa, kun ne ajoivat ohi. Retken jälkeen neiti lähti vielä katsomaan katiskoita papan kanssa. Oli aivan hyvää liikuntaa.

Meillä on tiedossa paikka, missä mäyrä oleskelee ja olemme vieneet sinne välillä ruokajätteitä, mikä on aina yhtä jännää. Hieman itseäni harmittaa, kun lopulta olimme Iidan kanssa niin vähän päivisin. Tarkoitus oli retkeillä paljon, mutta kun Iidaa ei kiinnosta, niin vaikea häntä on pakottaakaan. Onneksi neiti innostui hieman potkupyöräilystä ja pienen mäen alasjuoksemisesta, jotka tuovat hyvän liikuntalisänsä hänen päiviinsä. Tässä herneretkeltä kuva ja potkupyöräilijästä.

Muita eläimiä, joita Iida hoitaa ovat vanhan mökin rappusilla asuvat sisiliskot. Etenkin aurinkoisina päivinä Iida juottaa niitä tohkuissaan.

Parilla vierailullakin ehdittiin käymään. Viime viikonloppuna päästiin vihdoin ja viimein tapaamaan Iidan Anni-kummin Elli-vauvaa (ylempi kuva Elli ja Iida). Ja tänään matkan varrella Keski-Suomesta Etelä-Pohjanmaalle käytiin Pirkanmaalla Tampereen eteläpuolella katsomassa Maria kaverini Anissa- vauvaa (Pahoittelen, jos nimi on kirjoitettu väärin.). Ja kävihän meillä Ainu-siskoni Anssinsa kanssa, joka oli aivan ihanaa!