Nyt on kolme viikkoa takana arkea. Hyvin on jo käynyt selväksi, että iltaisin ei ehdi mitään omaa. Kuorossa käyn yhtenä iltana ja muina iltoina ulkoilutan kissan, syön, vähän kotitöitä ja siinä se sitten onkin, kun Iidan nukkumaanmenorituaalit alkavat. Lenkkeily jäi saman tien (yhden kerran olen käynyt hölkkäämässä) ja kerran kävelyllä Iidan potkutellessa. Illat ovat niin lyhyitä, eikä musta ole lähtemään enää kasin jälkeen minnekään. Nyt jo tarvitsisin enemmän unta viikolla, jotta viikonlopulle ei kertyisi niin paljoa univelkaa. Muuten 100 % työaika on mennyt hyvin ottaen huomioon, että olen ollut ainoa tarkastaja paikalla. Ensi viikolla muutkin tulevat lomalta, joten voin aloittaa kulkemaan ainakin välillä pyörällä töissä ja saan hieman tasapainotettua nykytilannetta. Loman jälkeen olin jo melkein normaalipainoinen, mutta nyt paino on heilahtanut taas vähän ylös päin. No joka tapauksessa olen edelleen ollut viimeksi saman painoinen raskausaikana, jolloin voin todella pahoin ja laihduin sen vuoksi. Ei siis huono tilanne.
Viime viikonloppuna käytiin Mikon kanssa kahdestaan mökillä marjassa, sienessä ja nukkumassa. Katottiin me yksi elokuvakin siellä, kun ei tarvinnut miettiä mitä voi katsoa, jos Iida pöllähtää paikalle. Saaliiksi saatiin n. 8 l kanttarellejä, n. 8 l mustia torvisieniä ja n. 7 l puolukoita. Kotimatkalla tuotiin peräkärryllinen polttopuita mun vahemmille ja mä ajoin koko 230 km matkan. Syyskuussa olisi tarkoitus lähteä koko porukalla vielä suppilovahveroita keräämään.
Viikonloppu oli antoisa ja hyvin rentouttava, kun olimme koko paikan ainoat mökkiläiset. Ikävä kyllä Nöpöliini alkoi taas raapimaan kaulaansa kissahoitolassa. Raapiminen ei ole vieläkään loppunut, mutta ei auta kuin kokeilla kotikonsteja. Kynnys eläinlääkärille lähtemiseen on korkealla. Ulkoilutus piti raapimisen kurissa pari viikkoa, mutta nyt hoitolaviikonlopun jälkeen pelkkä ulkoiluttaminen ei ainakaan ole saanut sitä kokonaan loppumaan. En tiedä onko pesemisestä hyötyä, mutta aloitin tänään puhdistamaan kaulaa pelkällä vedellä. Rasvaa siihen ei voi laittaa, sillä siinä on edelleen niin paljon karvaa. Ulkoiluhäkki pitäisi tehdä, mutta tarkoitus on suunnitella se talven aikana ja toteuttaa keväällä. Syyskuun mökkiviikonlopun ajaksi täytyy nyt miettiä viisainta tapaa toimia hoidon suhteen.
Viime viikolla ystävä oli kylässä Tampereelta, kun suoritti täällä opintoihin kuuluvaa harjoittelua, joka jatkuu vielä ensi viikollakin. Toivottavasti nähdään silloinkin. Ja tänään toinen ystävä kävi kylässä vauvansa kanssa. Ihanaa, että on vähän sosiaalistakin elämää. Sitä joskus kaipaa. Vanhoja ystäviä, vaikka ei kuorolaisissakaan mitään vikaa ole. Mikko oli vielä tänään koko päivän töissä, niin kyläily toi ihanaa vaihtelua 4-vuotiaan kanssa vääntämiseen.
Kortisonilihomisen seurauksena olen saanut napatyrän, jota kävin näyttämässä lääkärille. Toistaiseksi sille ei tehdä mitään, kun se ei vaivaa. Viime viikolla kävin myös hammaslääkärin perustarkastuksessa, jossa ei todettu muutoksia. Maanantaina olisi taas kontrollit, ensi viikolla muuten kaksi kuoroesitystä ja mun synttärit (35 tulee täyteen ja se on hyvä ikä! Mahtava vanheta.) ja kontrollitulokset sitä seuraavalla viikolla. Mitä lähemmäs kontrolli on tullut, sitä luottavaisemmaksi olo on muuttunut. Kaikki on hyvin.
lauantai 27. elokuuta 2016
maanantai 8. elokuuta 2016
Kesäloma lusittu
Tämän kirjoitin eilen sunnuntaina, mutta en ehtinyt laittaa kuvia ja julkaista...
Nyt on kesäloma ohitse ja olimme koko kolmiviikkoisen mökillä. Siellä sai olla lähes täysihoidossa anopin passatessa ja leikkiessä Iitun kanssa. No piti mun oma muonitukseni hoitaa ja jopa kolmena päivänä tehdä niin paljon syömistä, että muukin perhe sai mahansa täyteen. Aika kamalaa... No ei, saivatpahan taas syödä muutakin kuin perunaa ja nakkeja. Mökillä on joka kerta yhtä mukavaa ja tällä kertaa sääkin suosi juuri meidän lomaamme. Oikeastaan sää on suosinut kaikkia tämän kesän piipahduksiamme. Aurinkoa ja lämpöä piisasi etenkin toisella viikolla ja sateisimmiksi luvattuina päivinäkin kuurot olivat suhteellisen lyhyitä ja hyvin kestettäviä. Appivanhemmilla kyllä meinasi hermo mennä jo kuurojen aikanakin, kun juhannuksen ja meidän loman välinen kolme viikkoa olikin sitten satanut lähes taukoamatta.
Erityisen ylpeä olin kuitenkin liikuntasuorituksistani. Mökkimme sijaitsee hyvin mäkisessä paikassa verrattuna tähän pannukakku Suomeen, jossa asumme. Ekana iltana ajattelin kokeilla jaksaisinko hölkätä meidän yleisimmin lenkkimielessä kiertämän harjun. Mukanani oli myös kävelysauvat, mutta niitä ei tarvinnut ottaa pois autosta koko loman aikana, sillä jaksoin hölkätä lenkin ja sitä jatkoin noin joka toinen päivä. Kypsenevät vatut aiheuttivat pieniä pysähdyksiä, mutta silti. Hölkkäsin koko matkan! Loman aikana kiersin tuon 2,8 km lenkin 10 kertaa, joista kolme oli siirrettävä aamuun helteen vuoksi. Aamuhölkkä ei todellakaan ole mun juttu! Ja viimeisen lenkin tein ukkoskuurojen lomassa. Onneksi pahimmat kuurot kuitenkin väistivät minut. Vaikka lenkki ei tuon pidempi ole, niin käsittää se noin 50 m korkeuserot. Sukuominaisuuden vuoksi seurailin hieman aikaa minuutin tarkkuudella ja viimeinen lenkki meni 24 minuuttiin, joka oli paras suoritus.
Muuten yritimme viedä Iidaa metsään tai muulle kävelylle ja pari kertaa teimmekin melkoisen pitkän lenkin. Lisäksi vanhalle sorakuopalle tehtiin tulipaikka ja kävimme siellä syömässä eväitä pariin kertaan. Evääthän ovat retkellä tärkeintä, joten tietenkin sellaiset olivat mukana joka kerta. Pari kertaa Iida käytti mukana ollutta potkupyörää, jolla harjoiteltiin ylä- ja alamäkien kulkemista. Iidaa palkittiin marjoilla ylämäkien potkuttelusta ja toisella potkupyöräilyllä järkyttynyt Iitu sanoi "Äiti, me unhdettiin lahjontamarjat!" No sitähän se oli ollutkin. Ei auttanut kuin kerätä marjoja.
Iitun kanssa keräsimme myös riittävästi kuivahtaneita kanttarelleja, joista parin päivän liotuksen jälkeen parhaat kuivattiin ja huonoimmat paistettiin. Itse kävin keräämässä mustikkaa pakkaseen noin 10 litraa ja lisäksi aamumarjoina meni ainakin litran verran. Onneksi olin päättänyt, etten kerää vattuja pakkaseen, kun juuri ennen lähtöä löysin viime vuotisia vattuja pakkasesta. Vatut ja mustikat kypsyivät yhtäaikaa, joten jos vattujakin olisi pitänyt säilöä olisi marjastressi muuttunut painajaiseksi. Nyt riitti, että syötäväksi keräili. Olen hidas keräämään mustikkaakin, kun tykkään istuskella mättäällä ja noukin kaiken käsin. Poimuria en osaa käyttää, enkä oikeastaan piittaa opetellakaan, vaikka selkä kipeänä sitten raahaudun metsästä pois. Mutta useana päivänä kun kerää tunnin tai kaksi, niin menee ihan hyvin ja saan riittävästi satoa meille. Päätin jo alkuunsa, etten aseta määrätavoitetta, vaan lomalla täytyy tehdä muutakin, vaikka sen ajoittaakin mustikka-aikaan. Jos marjat loppuvat kesken talvella, niin saahan kotimaisi marjoja kaupastakin hätä tapauksessa ympäri vuoden.
Tässä Iida korkkaa isäni enon vanhaa riippumattoa, joka viimeinkin saatiin esiin parina päivänä.
Nukuimme yhden yön teltassa ihan vain mökin pihassa, jotta Iitu sai ensituntuman retkeilyyn. Iitu nukkui erinomaisesti kunhan malttoi jännitykseltään rauhoittua ja molemmat vanhemmat heikommin. Aamulla olimme myös kipeitä kovaan alustaan tottumattomina (neidillä oli luksuspatja, kun olimme omassa pihassa).
Mukavaa oli myös, että yksi AVI:n aikainen työkaveri kävi meillä päiväteellä ja Mikon kaveri perheineen kävivät myös ohikulkiessaan kääntymässä. Itsekin pääsin viettämään hyvän ystävän kanssa äitien omaa retkeä, kun kävimme Leivonmäen kansallispuistossa päiväseltään. Minä nuotiopaikalla.
Eilen kun tultiin kotiin olin siivonnut mökin (meillä siivotaan aina lähtiessä, jotta seuraavalla kerralla olisi mukavampaa tulla... Niin vissiin. Pölyä ja hämähäkinseittejä on joka paikka täynnä siivosi tai ei. No ehkä roskaa on vähemmän...) ajanut puolet matkasta ja painelimme vanhemmilleni pesemään pyykkiä kuivausrummun ääreen. Sitten piti käydä kaupassa ja ajoin vanhempieni ja meidän väliä aika monta kertaa illan aikana. Olin aivan loppu illalla ja pelkäsin oikeasti miten mahtaa käydä epilepsian kanssa. Tänä aamuna kiskaisin itseni kuudelta pystyyn tekemään rästihommia, sitten jatkui pyykkishow vanhemmilla (onneksi olivat poissa, joten eivät nähneet kaaosta). Pyykkishown kunniaksi ja etenkin sen loppuun viemiseksi söin jopa yhden jäätelöpuikon... Olisi pitänyt kieltäytyä mieliteosta, mutta aina ei pysty kaikkeen, eikä se perusruokavaliota kaada suuntaan tai toiseen.
Hieman jännittää huominen töihin meno ja tulevat viikot. Ehdin tehdä 100 %:n työaikaa vain kaksi äärimmäisen hiljaista viikkoa, joten oikeastaan mulla ei ole tietoa omasta jaksamisestani. Ainakin täytyy opetella menemään aiemmin nukkumaan. Lisäksi saa nähdä kuinka saan pidettyä kuntoni yllä, sillä elokuussa mun täytyy enimmäkseen yrittää mennä autolla, kun olen ainoa tarkastaja toimistolla. No ehkä saan puolentunnin lenkkejä nipistettyä jostain ajasta. Ainakin kuntoradalle on lyhyt matka. Asfaltille en viitsi mennä hölköttelemään noilla vanhoilla lenkkareilla näin aluksi. Kuntoilun aloittamisesta suoraan asfaltilla olen kuullut vain huonoja kertomuksia.
Lomalle lähdin räväkästi, kun unohdin lopulta kaikki avaimet töihin, joten huomenaamulla täytyy toivoa, että paikalla on joku, jolla on avaimet.
Nöpöliini oli eläinhoitolassa ja siellä raapi itsensä jälleen verille. He käyttivät sen eläinlääkärillä ja ajattelimme antaa sille vielä yhden mahdollisuuden ja käyttää sitä valjaissa ulkona, jos se auttaisi stressin purkamiseen. Jos verille raapiminen jatkuu ei ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä se viimeiselle piikille ja lähteä hautaamaan mökille.
Nöpöliiniä hakiessa juttelin pitkään yhden hoitajan kanssa, joka antoi aivan hyviä vinkkejä, joista Mikko tyrmäsi sen, että toisesta kissasta voisi olla apua seuralliselle kissalle ja purkaisi molempien stressiä. Hän kannusti kokeilemaan valjaissa ulkoilutusta ja vielä parempi olisi, jos pystyisi järjestämään ulkotarhan. Sen kyllä joudun varmaan itse rakentamaan jos haluan... taitaa vain taidot loppua kesken. Ja itse kertoi leikkaavansa viiden kissansa kynnet, niin huonekalut ja itsekin säästyy naarmuilta.
Sitten vielä vähän tältä päivää...
Työpäivä meni vallan rattoisasti. Sain yhden tarkastuksenkin parinkymmenen kilsan päähän, joten pystyin selittämään itselleni järkisyyn, miksi menin töihin autolla, vaikka olisi ollut aivan hyvä pyöräilypäivä. Paljon jäi tekemättä välttämättömistä, mutta onneksi on viikkoa aikaa. Eihän kaikkea tarvitse kerralla saada tehtyä.
Iitun hoitopäivät pitenivät nyt puolella tunnilla, mutta silti tulin liian aikaisin Iidan mielestä. Yritin selittää, että kun on kivat leikit ne jäävät aina kesken.
Nöpöliiniä kokeiltiin käyttää pihalla valjaissa. Kissa kulki köyryniskaisena kun saatiin kahden hengen voimin valjaat ylle ja etupihalle jouduin sen nostamaan. Kovin pitkään ei tarvinnut odottaa, kun se jo syöksyi sisälle takaisin. Päätin sitten, että kokeillaan takapihalle hieman kissantahtisemmin. Joten istuin takaoven vieressä olevaan nojatuoliin ja jäin odottamaan haluaako se mennä tutustumaan. Lopulta se uskaltautui terassille ja kävi sitä läpi, sitten laatoitukselle, josta se meni tietenkin terassin alle. Ja minä idiootti annoin sen mennä. Lopulta ei mennyt kauaakaan, kun sain vetäistä sieltä tyhjät valjaat. Minä menin tienpuoleiseen päätyyn rähmälleni ja se alkoikin hiipiä sitä päätyä kohden, mutta helpolla se ei antautunut, vaan Mikon piti hakea vettä jolla se ajoi kissaa minua kohden terassilautojen raoista. Mutta lopulta sain sen kiinni. En tiedä kuinka tiukalle valjaat täytyy tuollaiselle ruipelolle laittaa, jotta ne pysyvät päällä.
Pitkin viime yötä se mourusi makuuhuoneen oven takana. Oli ilmeisesti tottunut, että samassa huoneessa on muitakin, vaikkakin sitten eri häkeissä. Mietin jo, että otan peiton ja tyynyn ja menen sohvalle nukkumaan, vaikka siinä on todella huono nukkua ja olisin luultavasti entistä väsyneempi aamulla.
Nyt on kesäloma ohitse ja olimme koko kolmiviikkoisen mökillä. Siellä sai olla lähes täysihoidossa anopin passatessa ja leikkiessä Iitun kanssa. No piti mun oma muonitukseni hoitaa ja jopa kolmena päivänä tehdä niin paljon syömistä, että muukin perhe sai mahansa täyteen. Aika kamalaa... No ei, saivatpahan taas syödä muutakin kuin perunaa ja nakkeja. Mökillä on joka kerta yhtä mukavaa ja tällä kertaa sääkin suosi juuri meidän lomaamme. Oikeastaan sää on suosinut kaikkia tämän kesän piipahduksiamme. Aurinkoa ja lämpöä piisasi etenkin toisella viikolla ja sateisimmiksi luvattuina päivinäkin kuurot olivat suhteellisen lyhyitä ja hyvin kestettäviä. Appivanhemmilla kyllä meinasi hermo mennä jo kuurojen aikanakin, kun juhannuksen ja meidän loman välinen kolme viikkoa olikin sitten satanut lähes taukoamatta.
Erityisen ylpeä olin kuitenkin liikuntasuorituksistani. Mökkimme sijaitsee hyvin mäkisessä paikassa verrattuna tähän pannukakku Suomeen, jossa asumme. Ekana iltana ajattelin kokeilla jaksaisinko hölkätä meidän yleisimmin lenkkimielessä kiertämän harjun. Mukanani oli myös kävelysauvat, mutta niitä ei tarvinnut ottaa pois autosta koko loman aikana, sillä jaksoin hölkätä lenkin ja sitä jatkoin noin joka toinen päivä. Kypsenevät vatut aiheuttivat pieniä pysähdyksiä, mutta silti. Hölkkäsin koko matkan! Loman aikana kiersin tuon 2,8 km lenkin 10 kertaa, joista kolme oli siirrettävä aamuun helteen vuoksi. Aamuhölkkä ei todellakaan ole mun juttu! Ja viimeisen lenkin tein ukkoskuurojen lomassa. Onneksi pahimmat kuurot kuitenkin väistivät minut. Vaikka lenkki ei tuon pidempi ole, niin käsittää se noin 50 m korkeuserot. Sukuominaisuuden vuoksi seurailin hieman aikaa minuutin tarkkuudella ja viimeinen lenkki meni 24 minuuttiin, joka oli paras suoritus.
Muuten yritimme viedä Iidaa metsään tai muulle kävelylle ja pari kertaa teimmekin melkoisen pitkän lenkin. Lisäksi vanhalle sorakuopalle tehtiin tulipaikka ja kävimme siellä syömässä eväitä pariin kertaan. Evääthän ovat retkellä tärkeintä, joten tietenkin sellaiset olivat mukana joka kerta. Pari kertaa Iida käytti mukana ollutta potkupyörää, jolla harjoiteltiin ylä- ja alamäkien kulkemista. Iidaa palkittiin marjoilla ylämäkien potkuttelusta ja toisella potkupyöräilyllä järkyttynyt Iitu sanoi "Äiti, me unhdettiin lahjontamarjat!" No sitähän se oli ollutkin. Ei auttanut kuin kerätä marjoja.
Iitun kanssa keräsimme myös riittävästi kuivahtaneita kanttarelleja, joista parin päivän liotuksen jälkeen parhaat kuivattiin ja huonoimmat paistettiin. Itse kävin keräämässä mustikkaa pakkaseen noin 10 litraa ja lisäksi aamumarjoina meni ainakin litran verran. Onneksi olin päättänyt, etten kerää vattuja pakkaseen, kun juuri ennen lähtöä löysin viime vuotisia vattuja pakkasesta. Vatut ja mustikat kypsyivät yhtäaikaa, joten jos vattujakin olisi pitänyt säilöä olisi marjastressi muuttunut painajaiseksi. Nyt riitti, että syötäväksi keräili. Olen hidas keräämään mustikkaakin, kun tykkään istuskella mättäällä ja noukin kaiken käsin. Poimuria en osaa käyttää, enkä oikeastaan piittaa opetellakaan, vaikka selkä kipeänä sitten raahaudun metsästä pois. Mutta useana päivänä kun kerää tunnin tai kaksi, niin menee ihan hyvin ja saan riittävästi satoa meille. Päätin jo alkuunsa, etten aseta määrätavoitetta, vaan lomalla täytyy tehdä muutakin, vaikka sen ajoittaakin mustikka-aikaan. Jos marjat loppuvat kesken talvella, niin saahan kotimaisi marjoja kaupastakin hätä tapauksessa ympäri vuoden.
Tässä Iida korkkaa isäni enon vanhaa riippumattoa, joka viimeinkin saatiin esiin parina päivänä.
Mukavaa oli myös, että yksi AVI:n aikainen työkaveri kävi meillä päiväteellä ja Mikon kaveri perheineen kävivät myös ohikulkiessaan kääntymässä. Itsekin pääsin viettämään hyvän ystävän kanssa äitien omaa retkeä, kun kävimme Leivonmäen kansallispuistossa päiväseltään. Minä nuotiopaikalla.
Eilen kun tultiin kotiin olin siivonnut mökin (meillä siivotaan aina lähtiessä, jotta seuraavalla kerralla olisi mukavampaa tulla... Niin vissiin. Pölyä ja hämähäkinseittejä on joka paikka täynnä siivosi tai ei. No ehkä roskaa on vähemmän...) ajanut puolet matkasta ja painelimme vanhemmilleni pesemään pyykkiä kuivausrummun ääreen. Sitten piti käydä kaupassa ja ajoin vanhempieni ja meidän väliä aika monta kertaa illan aikana. Olin aivan loppu illalla ja pelkäsin oikeasti miten mahtaa käydä epilepsian kanssa. Tänä aamuna kiskaisin itseni kuudelta pystyyn tekemään rästihommia, sitten jatkui pyykkishow vanhemmilla (onneksi olivat poissa, joten eivät nähneet kaaosta). Pyykkishown kunniaksi ja etenkin sen loppuun viemiseksi söin jopa yhden jäätelöpuikon... Olisi pitänyt kieltäytyä mieliteosta, mutta aina ei pysty kaikkeen, eikä se perusruokavaliota kaada suuntaan tai toiseen.
Hieman jännittää huominen töihin meno ja tulevat viikot. Ehdin tehdä 100 %:n työaikaa vain kaksi äärimmäisen hiljaista viikkoa, joten oikeastaan mulla ei ole tietoa omasta jaksamisestani. Ainakin täytyy opetella menemään aiemmin nukkumaan. Lisäksi saa nähdä kuinka saan pidettyä kuntoni yllä, sillä elokuussa mun täytyy enimmäkseen yrittää mennä autolla, kun olen ainoa tarkastaja toimistolla. No ehkä saan puolentunnin lenkkejä nipistettyä jostain ajasta. Ainakin kuntoradalle on lyhyt matka. Asfaltille en viitsi mennä hölköttelemään noilla vanhoilla lenkkareilla näin aluksi. Kuntoilun aloittamisesta suoraan asfaltilla olen kuullut vain huonoja kertomuksia.
Lomalle lähdin räväkästi, kun unohdin lopulta kaikki avaimet töihin, joten huomenaamulla täytyy toivoa, että paikalla on joku, jolla on avaimet.
Nöpöliini oli eläinhoitolassa ja siellä raapi itsensä jälleen verille. He käyttivät sen eläinlääkärillä ja ajattelimme antaa sille vielä yhden mahdollisuuden ja käyttää sitä valjaissa ulkona, jos se auttaisi stressin purkamiseen. Jos verille raapiminen jatkuu ei ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä se viimeiselle piikille ja lähteä hautaamaan mökille.
Nöpöliiniä hakiessa juttelin pitkään yhden hoitajan kanssa, joka antoi aivan hyviä vinkkejä, joista Mikko tyrmäsi sen, että toisesta kissasta voisi olla apua seuralliselle kissalle ja purkaisi molempien stressiä. Hän kannusti kokeilemaan valjaissa ulkoilutusta ja vielä parempi olisi, jos pystyisi järjestämään ulkotarhan. Sen kyllä joudun varmaan itse rakentamaan jos haluan... taitaa vain taidot loppua kesken. Ja itse kertoi leikkaavansa viiden kissansa kynnet, niin huonekalut ja itsekin säästyy naarmuilta.
Sitten vielä vähän tältä päivää...
Työpäivä meni vallan rattoisasti. Sain yhden tarkastuksenkin parinkymmenen kilsan päähän, joten pystyin selittämään itselleni järkisyyn, miksi menin töihin autolla, vaikka olisi ollut aivan hyvä pyöräilypäivä. Paljon jäi tekemättä välttämättömistä, mutta onneksi on viikkoa aikaa. Eihän kaikkea tarvitse kerralla saada tehtyä.
Iitun hoitopäivät pitenivät nyt puolella tunnilla, mutta silti tulin liian aikaisin Iidan mielestä. Yritin selittää, että kun on kivat leikit ne jäävät aina kesken.
Nöpöliiniä kokeiltiin käyttää pihalla valjaissa. Kissa kulki köyryniskaisena kun saatiin kahden hengen voimin valjaat ylle ja etupihalle jouduin sen nostamaan. Kovin pitkään ei tarvinnut odottaa, kun se jo syöksyi sisälle takaisin. Päätin sitten, että kokeillaan takapihalle hieman kissantahtisemmin. Joten istuin takaoven vieressä olevaan nojatuoliin ja jäin odottamaan haluaako se mennä tutustumaan. Lopulta se uskaltautui terassille ja kävi sitä läpi, sitten laatoitukselle, josta se meni tietenkin terassin alle. Ja minä idiootti annoin sen mennä. Lopulta ei mennyt kauaakaan, kun sain vetäistä sieltä tyhjät valjaat. Minä menin tienpuoleiseen päätyyn rähmälleni ja se alkoikin hiipiä sitä päätyä kohden, mutta helpolla se ei antautunut, vaan Mikon piti hakea vettä jolla se ajoi kissaa minua kohden terassilautojen raoista. Mutta lopulta sain sen kiinni. En tiedä kuinka tiukalle valjaat täytyy tuollaiselle ruipelolle laittaa, jotta ne pysyvät päällä.
Pitkin viime yötä se mourusi makuuhuoneen oven takana. Oli ilmeisesti tottunut, että samassa huoneessa on muitakin, vaikkakin sitten eri häkeissä. Mietin jo, että otan peiton ja tyynyn ja menen sohvalle nukkumaan, vaikka siinä on todella huono nukkua ja olisin luultavasti entistä väsyneempi aamulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)