Kohta joulupuu on jo purettu

Mikään ei ole mahtavampi piilopaikka kuin kuusen alusta. Sieltä on hyvä syksyä jalkoihin niin että kuusi heilahtaa ja liukuu mattoineen 10 cm suuntaan x. Koristeet ovat suhteellisen tiheästi pienellä alueella, ettei niihin pääsisi niin hyvin käsiksi. Joulukuusi on selkeästi aiheuttanut Nöpöiinille huomattavasti suurempia intohimoja tänä vuonna kuin viime vuonna ja mielenkiinnolla katsotaan ehtiikö se nähdä loppiaista. Siis joulukuusi.

Joulunalus meni kiireisesti. Töissä ei ollut kiirettä ja olinkin ainoa toimistolla perjantaina. Tämänkin viikon olen periaatteessa töissä, mutta loppiaisviikon olen ottanut vapaaksi. Tänään tosin olen saikulla ja tämä tauti on vain saatava loppumaan ennen lomaa. Mikko on pahiten kipeä. Vietti suuren osan aatosta ja loppiaisesta sängynpohjalla. Meillä muilla joulun pyhät menivät rattoisasti. Ja vaikka kaikki jäi hieman viime tippaan, niin sain tehtyä sekä itselleni sopivat laatikot (lanttu, porkkana ja punajuuri) että puolukkajoulukakun. Hieman olen langennut maistelemaan kyllä muitakin herkkuja, mutta ennen joulua pidin niin tiukkaa linjaa, että ei kai se maailman loppu ole. Vaikka kieltämättä flunssan iskettyä on käynyt mielessä, olenko syöttänyt valkosolut tainnoksiin ja taudin aiheuttajat taas oikein iloisiksi sokerilla. Jouluvalmistelut eivät olisi kyllä onnistuneet ilman Mikkoa ja Iidaa, jotka hoitivat siivouksen.

Meillä kuoroon iski jonkin asteinen kriisi ennen joulua, joka on käynyt aika raskaaksi, koska olen joutunut vedetyksi siihen syvemmälle mukaan, kuin olisin halunnut. Joulun aikana olisi entistä parempi syy pysyä poissa somesta, kun ei halunnut sillä asialla pilata enempää omaa joulutunnelmaansa.

Seuraavaksi uuden vuoden odotuksiin ja sitten vapaata koko viikko.

Pikku hiljaa rauhoittuu

Nyt on joulukonsertti esitetty. Valtava tila, jossa yleisöä oli reilu 400, mutta silti tilaa olisi ollut yli kaksinkertaiselle määrälle. Aika rankkaa on seistä paikoillaan reilu tunti, vaikka me ei koskaan jäpitetä ihan koko aikaa vain paikoillaan. Siitä huolimatta välillä piti pyöritellä olkapäitä ja venytellä niskaa ja ottaa pieniä askeleitakin. Väkimäärä on aika hyvä, kun ottaa huomioon, että tämä joulunaika tuntuu olevan aivan valtavan täyteen ahdettu erilaisilla joulukonserteilla. Kaksi kuoroa julkisti uuden joululevynkin vain täällä meidän kaupungissa.

Konsertti meni hyvin ja sen jälkeen päästiin karonkkaan. Ikävää on, etteivät kaikki tulleet mukaan. Jotenkin konsertin jälkeen oi ihanan levollinen olo. Uskalsin jopa viettää aikaa porukan mukana punaviiniä siemaillen. Tuntui pitkästä aikaa aivan normaalilta!

Hyvää alkanutta joulukuuta ja itsenäisyyspäivää

Oma joulukuuni alkoi hyvin iloisissa merkeissä, kun viimeisin kontrollini oli edelleen puhdas. Nämä hyvät tulokset saavat jälleen aikaan harhaisen tunteen "Eihän mulle voi mitään enää sattua". Tietenkin toivon näin, mutta ei siihen saisi tuudittautuakaan.

Syksyn mittaan olen useasti miettinyt kenen kaikkien ystävien ja sukulaisten luona pitäisi käydä (Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella, Kuopiossa, Jurvassa, Kauhavalla ja ihan täällä kotikaupungissakin...). Ikävä kyllä olen myös joutunut toteamaan, ettei resurssit anna nyt myöten mihinkään ylimääräiseen, joten ystävät ja sukulaiset jäävät paitsioon. Kokopäivätyö, perhe ja kuoroharrastus tuntuvat vievän kaiken energian ja viikonloput tulevat todella tarpeeseen. Koko meidän perhe on ollut melkoisen väsynyt viime aikoina. Nyt lauantaina on kuoron joulukonsertti, jonka jälkeen sillä saralla helpottaa ainakin hetkeksi. Tänään on viimeinen harjoitus ennen perjantain kenraalia.

Olen yrittänyt opetella armollisuutta itseäni kohtaan ja hillitä huonoa omaatuntoa siitä, ettei aikaa ja voimia ole, keskittymällä päivien mukaviin asioihin ja ajattelemalla positiivisesti tulevaisuutta. Nyt eletään ruuhkavuosia, joissa mukana ei ole montaa pientä lasta vaan pieni lapsi ja sairaus. Vielä sitä aikaa voi tulla perheen ulkopuolisellekin elämälle. Näin ainakin, jos vain sairaudet pysyvät kurissa. Eipä sitä aikaa ja energiaa ole edes liikunnalle ja se taas alkaa tuntua uusina kiloina. Olen pari kertaa viikossa käynyt töissä pyörällä (tosin tällä viikolla jää pyöräilyt väliin). Jokin tautikin yrittää puskea päälle, mutta toistaiseksi olen saanut pidettyä sen taka-alalla, josta olen onnellinen. Vaikka pari sairaspäivää sängynpohjalla tuntuisi ihanilta, niin yleensä ohessa on hyvin epämiellyttäviä oireita, kuten yskää, nuhaa, päänsärkyä, joten niiden ajatteleminen ei enää innostakaan vapaapäivistä huolimatta.

Iitu on innostunut hiihtämisestä. Hän sai etukäteisjoululahjana uudet sukset ja viime viikonloppuna hiihteli ihan mukavasti talonyhtiön yleisillä nurmialueilla. Lunta oli juuri riittävästi, vaikka pitkä nurmi tulikin esiin paikka paikoin, ei se haitannut mitään. Huomenna viemme hänet tutustumaan hiihtokouluun, koska olemme miettineet jotain harrastusta, joka vahvistaisi hänen liikunnallista itsetuntoaan ja josta hän pitäisi. Katsotaan mitä hän siitä tuumaa. Vielä on innoissaan, mutta todellisuus saattaa järkyttää.

Joulu lähenee lähenemistään ja olen senkin kanssa yrittänyt olla aika rauhallisin mielin. Mitään en ole vielä tehnyt valmiiksi. Ja jos ei valmista tule esimerkiksi laatikoista, niin tehdään sitten uunijuureksia joulumausteilla. Siivota pitää edes pintapuolisesti, mutta jouluvalmisteluissa yritän myös noudattaa itseni säästämisen periaatetta. Ei maailma kaadu huonommin valmisteltuun jouluun. Ainakin joulukortit jäävät tänä vuonna askartelematta.

Hyvää itsenäisyyspäivää itse kullekin!