Aamu alkoi vetkuttelevan pikkutytön kanssa. Kun herätyskellon soimisesta on mennyt 5 minuuttia ennen kuin neito suostuu nousemaan sängystä ja 20 minuuttia ennen kuin ensimmäinen vaatekappale on päällä, on koko porukan hermot jo menneet. En tiedä pitääkö meidän alkaa nousta tuntia ennen lähtöä vai mikä tähän olisi ratkaisu. Ainakaan aamut eivät enää ole mukavia yhdessä tekemisen aikaa vaan tuskaa ja hampaiden kiristystä. Iida varmasti aistii sen, että äidillä on lyhyt pinna ja isäkin käy kierroksilla, että saa vietyä lapsen hoitoon.
Vanhemmat ovat jatkaneet keskenään kiukuttelua koko aamupäivän. Mikolla on taas pientä flunssan alkua, jolloin hän ei puhu lainkaan, joka taas ärsyttää minua. Tänään oli tarkoitus Mikon ja appiukon käydä mökillä, mutta yöllinen ajokeli muutti suunnitelmaa, mikä ehkä lisää Mikon huonoatuultakin. Minä taas olen ollut vain muuten pahapäinen. Ahdistaa ja surettaa tämä tilanne. Aina välillä on tunne, etten ole selviämässä tästä koetuksesta, vaikka eihän mulla tietääkseni ole mitään akuuttia hätää. Ehkäpä ensi viikolla oleva magneettikuvakin on alitajuisesti alkanut jännittämään, mikä vetää mielialaa hieman synkemmäksi. Kyllähän se pelottaa, onko päähän tullut uusia kasvaimia...
Nyt on taas vähän huonompi kausi meneillään. Mutta kyllä se tästä väkisinkin jälleen mukavammaksi muuttuu. En tiedä helpottaisiko oloa, jos tuntisi itsensä sairaaksi. Nyt kun vakavan sairauden lähinnä tietää ja hoidoista johtuen väsyttää, niin on vaikea mieltää itsensä taistelemassa elämästään. Ja kun väsyttää, tuntuisi niin helpolta ja mukavalta vain palata vanhoihin tapoihinsa mässyttämään leipää ja juustoa.
Käytiin me aamupäivästä kaupassa ja apteekissa. Yritin vähän kiinnitellä Iidan trulliasun osia toisiinsa huomista hoitotrullitusta varten, mutta saa nähdä kuinka ne toimii. Nyt olisi hyvä vielä vähän imuroida, mutta en tiedä onko se kuitenkin liikaa tälle päivälle. Kuoroon olen kovasti menossa, joten voimia pitäisi sinnekin säästellä.
Toivotaan, että mielialat hieman nousee itsekullakin ja Iitu olisi hoidon jälkeen piristysruiske niin kuin eilen. Ja toivottavasti kuorosta tulee paljon positiivista energiaa munkin iltaan.
tiistai 31. maaliskuuta 2015
maanantai 30. maaliskuuta 2015
Raakaherkkujen tekemistä
Yritin eilen illalla päästä nukkumaan pelkän melatoniinin voimin, mutta ainakaan mulle määrätty maksimipitoisuus ei saanut mitään aikaan. Yhdentoista maissa kävin hakemassa 25 mg Ketipinoria ja voi kuinka tympäisi. Haluaisin päästä nukkumislääkkeestä kokonaan eroon. Kehtaisinkohan kokeilla 9 mg melatoniinia, vaikka resepti on myönnetty 3-6 mg:lle...
Yllättävää kyllä tänään päivä on ollut hieman aiempia virkeämpi, mikä tuntuu myös mielialassa. Tosin otin muutaman minuutin päikkärit jo ennen yhdeksää aamulla. Käytiin 2,5 km lenkillä ja vähän olo oli pölhö, mutta luotin siihen, että Mikko kyllä saa hoidettua mut tapahtui mitä tahansa. Toisaalta tuntuu hyvältä vähän koetella rajoja. Olen yrittänyt taas päivittäin tehdä keppijumppaakin pitkästä aikaa. Jos saisin vähän vetreyttä tuonne niska-hartiaseudulle ja lapojen taakse.
Aamupäivällä tehtiin raakasuklaata ja iltapäivällä raakasuklaapiirakoita/-kakkuja. Kakkutaikinasta tuli hieman liian löysää, joten pistin sen pakastimeen jähmettymään. Ruuaksi tehtiin pitsaa spelttipohjalla. Pitsapohja jäi hieman pehmeäksi, mutta minusta maistui ihan kohtuu hyvälle. Vähän tuli liikaa sykittyä vissiin, koska iltapäivästä pyörrytti ikävästi. Huomenna täytyy ottaa tosi rauhallisesti päivä, jotta jaksan illalla kuoroon. Ehkä ihan pieni ja hidas lenkki vain.
Sain tänään koristeltua oveen pääsiäiskranssin. Saa nähdä onko siitä mitään aamulla jäljellä. Muuten yritin vähän fiksata Iidan trullitusasua huonolla menestyksellä. Täytyy ehkä ottaa ihan ompelukone esiin huomenna, kun selkä menee niin jumiin käsinompelusta.
Yllättävää kyllä tänään päivä on ollut hieman aiempia virkeämpi, mikä tuntuu myös mielialassa. Tosin otin muutaman minuutin päikkärit jo ennen yhdeksää aamulla. Käytiin 2,5 km lenkillä ja vähän olo oli pölhö, mutta luotin siihen, että Mikko kyllä saa hoidettua mut tapahtui mitä tahansa. Toisaalta tuntuu hyvältä vähän koetella rajoja. Olen yrittänyt taas päivittäin tehdä keppijumppaakin pitkästä aikaa. Jos saisin vähän vetreyttä tuonne niska-hartiaseudulle ja lapojen taakse.
Aamupäivällä tehtiin raakasuklaata ja iltapäivällä raakasuklaapiirakoita/-kakkuja. Kakkutaikinasta tuli hieman liian löysää, joten pistin sen pakastimeen jähmettymään. Ruuaksi tehtiin pitsaa spelttipohjalla. Pitsapohja jäi hieman pehmeäksi, mutta minusta maistui ihan kohtuu hyvälle. Vähän tuli liikaa sykittyä vissiin, koska iltapäivästä pyörrytti ikävästi. Huomenna täytyy ottaa tosi rauhallisesti päivä, jotta jaksan illalla kuoroon. Ehkä ihan pieni ja hidas lenkki vain.
Sain tänään koristeltua oveen pääsiäiskranssin. Saa nähdä onko siitä mitään aamulla jäljellä. Muuten yritin vähän fiksata Iidan trullitusasua huonolla menestyksellä. Täytyy ehkä ottaa ihan ompelukone esiin huomenna, kun selkä menee niin jumiin käsinompelusta.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
Herkillä menään taas
Tänään on menty jälleen aika herkillä. Mitään ihmeempää syytä itkeskelyyn ei ole ollut, mutta eipä herkistyminen tunnu pahemmin syitä aina tarvitsevankaan. Olen lueskellut viime päivinä Nuoren syöpäpotilaan selviytymisopasta ja nuoren perheen selviytymisopasta. Mitään ihmeellistä näissä ei ole ollut, mutta jostain syystä itken koko ajan näitä lukiessani. Varmaan niissä kerrotut asiat ovat niin tuttuja ja todellisia itselle. Nyt tuntuu siltä, että tarvitsisin jälleen uuden piristyspotkaisun jostain. Hieman vaikea iloita mistään. Vaikka pöydällä olevat narsissit ovat nättejä ja herneenversojen kasvatus onnistui ja olen saanut jopa satoa niistä. Väsymys vetää harmaan hunnun kaiken sellaisenkin ylitse, josta aiemmin osasin iloita.
Aamulla koin oloni suhteellisen virkeäksi, mutta väsähdys iski taas päivän mittaan. Väsyneenä on paljon suurempi työ pitää itsekuria syömistenkin kanssa jos mielialakin heittelehtii. Etenkin kun kahvilla vanhempani, Iitu ja Mikko söivät kakkua... Olin kyllä syönyt aikoinaan enemmän kuin oman osuuteni kakusta. Sillä tiesinkin sen hyväksi. Huomenna täytyy yrittää tehdä vähän raakaherkkuja. Tattaria on ainakin idätetty vaikka mihinkä.
Tänään käytiin vanhemmillani katselemassa Iidalle trullitusvaatteita ensi lauantaille. Tänä vuonna hoitolasten kanssa vanhusten palvelutalossa ja mummoloissa käy trullittamassa pieni pupu.
Käytiin myös kävelemässä/pyöräilemässä n. 2,5 km lenkki (kaupassa käynteineen). Kasperista lähtiessä Iida sai valtavan raivarin pissillä käynnistä. Aivan järjetöntä huutoa, vallan käyttöä, komentamista ja huutamalla manipuloimista. Kyllä uhmaikäinen osaa!
Aamulla koin oloni suhteellisen virkeäksi, mutta väsähdys iski taas päivän mittaan. Väsyneenä on paljon suurempi työ pitää itsekuria syömistenkin kanssa jos mielialakin heittelehtii. Etenkin kun kahvilla vanhempani, Iitu ja Mikko söivät kakkua... Olin kyllä syönyt aikoinaan enemmän kuin oman osuuteni kakusta. Sillä tiesinkin sen hyväksi. Huomenna täytyy yrittää tehdä vähän raakaherkkuja. Tattaria on ainakin idätetty vaikka mihinkä.
Tänään käytiin vanhemmillani katselemassa Iidalle trullitusvaatteita ensi lauantaille. Tänä vuonna hoitolasten kanssa vanhusten palvelutalossa ja mummoloissa käy trullittamassa pieni pupu.
Käytiin myös kävelemässä/pyöräilemässä n. 2,5 km lenkki (kaupassa käynteineen). Kasperista lähtiessä Iida sai valtavan raivarin pissillä käynnistä. Aivan järjetöntä huutoa, vallan käyttöä, komentamista ja huutamalla manipuloimista. Kyllä uhmaikäinen osaa!
lauantai 28. maaliskuuta 2015
Koska tämä väsy antaa periksi?
Aamupäivästä tuli heti käymään AVI:n aikainen työkaveri. Vaikka huomasin viestin vasta kahdeksalta, kun aamupuuro oli vasta laitettu kiehumaan, niin linssikeitto oli jo hyvin hautumassa kymmenneen mennessä. Ja sängyt sijattu. Ja Iida odotuksesta kärsimätön.
Mikko oli tänään pelailemassa X-wing turnauksessa ja mummo tuli pitämään Iidalle ja mulle seuraa. Yhdessä käytiin 2,5 km kävelyllä ja aika hyvin pää sen kesti.
Väsy on valtaisa edelleen. Ehkä keskiviikon kohtaus tuntuu lisäväsynä. Kortisonin alasajon huonojapuolia on sen päiviä piristävän vaikutuksen loppuminen ja toisaalta nukkumislääkkeen päiviä väsyttävä vaikutus ehkä voimistuu nyt. Mielenkiintoista olisi tietää myös kuinka paljon epilepsialääkkeiden väsyttävä vaikutus tuntuu nyt, kun kortisoni ei enää kumoa väsyttävää vaikutusta. Sytostaattikin saattaa vielä tuntua ja ikävä kyllä sen vaikutus kumuloituu kuurista toiseen. Vähän pelottaa kuinkahan väsynyt olenkaan kesällä. Toivottavasti tämä väsy helpottaa kuitenkin jossain vaiheessa aina kuurien välillä.
Väsy aiheuttaa sen, että mielihalut kasvavat. Tekisi kauheasti mieli jotain sokerista herkkua kuten tummaa suklaata. Ei olla pitkään aikaan tehty raakasuklaatakaan, joten nyt alkaisi olla aika, jotta voisin sortua terveellisempiin vaihtoehtoihin. Samalla pitäisi tehdä pakkaseen raakakakun paloja samasta syystä. Pakkaseen voisi tehdä myös banaanijäätelöä. Mutta saatiinpa tehtyä pienet lasilliset porkkanamehua pitkästä aikaa.
Mikko sai tänään proviisori kaveriltaan meille pieniä korkillisia ruiskuja ja suojaputkilon, joten pystyn ottamaan epikohtauslääkkeen mukaan käsilaukkuun. Yksi ruiskullinen voidaan täyttää kotikaappiinkin, joten ollaan aika paljon paremmin varustautuneita kouristuskohtauksiin. Toivotaan, että varustautuminen itsessään pinentään kohtaustodennäköisyyttä.
Iitu kertoi tänään, kunka hänestä pitäisi tulla ihan pieni ja hän voisi mennä isin masuun ja syntyä poikana.
Mikko oli tänään pelailemassa X-wing turnauksessa ja mummo tuli pitämään Iidalle ja mulle seuraa. Yhdessä käytiin 2,5 km kävelyllä ja aika hyvin pää sen kesti.
Väsy on valtaisa edelleen. Ehkä keskiviikon kohtaus tuntuu lisäväsynä. Kortisonin alasajon huonojapuolia on sen päiviä piristävän vaikutuksen loppuminen ja toisaalta nukkumislääkkeen päiviä väsyttävä vaikutus ehkä voimistuu nyt. Mielenkiintoista olisi tietää myös kuinka paljon epilepsialääkkeiden väsyttävä vaikutus tuntuu nyt, kun kortisoni ei enää kumoa väsyttävää vaikutusta. Sytostaattikin saattaa vielä tuntua ja ikävä kyllä sen vaikutus kumuloituu kuurista toiseen. Vähän pelottaa kuinkahan väsynyt olenkaan kesällä. Toivottavasti tämä väsy helpottaa kuitenkin jossain vaiheessa aina kuurien välillä.
Väsy aiheuttaa sen, että mielihalut kasvavat. Tekisi kauheasti mieli jotain sokerista herkkua kuten tummaa suklaata. Ei olla pitkään aikaan tehty raakasuklaatakaan, joten nyt alkaisi olla aika, jotta voisin sortua terveellisempiin vaihtoehtoihin. Samalla pitäisi tehdä pakkaseen raakakakun paloja samasta syystä. Pakkaseen voisi tehdä myös banaanijäätelöä. Mutta saatiinpa tehtyä pienet lasilliset porkkanamehua pitkästä aikaa.
Mikko sai tänään proviisori kaveriltaan meille pieniä korkillisia ruiskuja ja suojaputkilon, joten pystyn ottamaan epikohtauslääkkeen mukaan käsilaukkuun. Yksi ruiskullinen voidaan täyttää kotikaappiinkin, joten ollaan aika paljon paremmin varustautuneita kouristuskohtauksiin. Toivotaan, että varustautuminen itsessään pinentään kohtaustodennäköisyyttä.
Iitu kertoi tänään, kunka hänestä pitäisi tulla ihan pieni ja hän voisi mennä isin masuun ja syntyä poikana.
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Pääsinpäs ulkoruokintaan
Edelleen olo on hieman hutera ja väsynyt. Ilmeisesti epikohtauksen aiheuttama väsy tuli mulle viiveellä. Eilen mentiin aikaisin nukkumaan, mutta silti en meinannut saada itseäni sängystä ylös. Kaulan lihakset ovat edelleen todella kipeät, mutta pohkeiden säryt ovat alkaneet helpottamaan. Tänään sain aikaiseksi tilata itselleni fysioterapian viimeinkin tähän lähelle. Hänellä oli ainoastaan yksi vapaa aika seuraaville kahdelle viikolle, mutta paikka on niin lähellä, että kannattaa silti käydä hänellä, jos muuten tuntuu hyvältä. Eikä kauheasti kakistellut puhelimessa, vaikka sanoin olevani syöpäpotilas ja epileptikko. Heti perään toki jatkoin, että olen kahdelta lääkäriltä varmistanut, että voin mennä hierontaan.
Mikko suostui lähtemään minun kanssani shushi-lounaalle. Oli hyvää ja oikein tervetullutta vaihtelua. Misokeitto oli lievä pettymys, sillä odotin hieman mausteisempaa keittoa. No eipä mulla oikeasti ollut mitään käsitystä siitä, millaisesta keitosta on kyse paitsi että soijasta se on tehty. Kotiin palattua Mikko suostui vielä lähtemään mun kanssa lyhyelle kävelylle (1,1 km). Ikävä kyllä täytyy kävelylenkkeihinkin totutella jälleen uudelleen ja katsoa, missä rajat menevät. Edelleen toivoisin saavuttavani 5 km lenkit ennen seuraavaa sytokuuria, mutta se saattaa kyllä jäädä haaveeksi (ainakin jos tämä väsy ei anna periksi). Lisäksi suunnitelma kuoron keikoille osallistumisesta saattoi saada nyt hieman takapakkia, mutta kunpa edes harkkoihin pääsisi mahdollisimman usein ja 5-vuotiskonserttiin katsojana.
Tänään huomattiin, että innokas naapurimme oli karsinut kaupungin metsän puolella puiden oksia niin, että tieltä oleva näkymä meidän pihaa on auennut melkoisesti. Ei yhtään mukavaa.
Jjaksoin pitkästä aikaa hieman lueskella Anticancer-kirjaani ja olen päässyt siinä mielen ja kehon yhteyttä käsitteleviin lukuihin. Toistaiseksi olen oppinut, että pelkkää stressiä pahempia tunteita ovat epätoivo ja toivottomuus. Toivottomuus syntyy tunteesta, ettei voi auttaa itseään ja luovuttaa sairaudelle. Itsensä auttamisen tunne, toivo, elämänhalu ja taistelutahto taas ovat niitä positiivisia tunteita, jotka auttavat taistelussa. Näitä olen onneksi hakenut, etsinyt ja mielestäni löytänytkin tukemaan taisteluani. Tietenkin mielen harmonia on myös tärkeä, mutta eiköhän omilla oivalluksillakin jo aika pitkälle pötki. Täytyy olla syy taistella ja elää kuten Iitu, Mikko ja minä itse: meidän perhe. Ja tunteiden näyttäminen on hyvä, vaikka se toisinaan tarkoittaa vuolasta itkua ja pahaa mieltä. Katkeruuttakin.
Hieman yritin nukkua iltapäivällä, mutta unta ei tullut, vaikka väsyttikin kovasti. Taas jäivät smoothiet ja mehut tekemättä, mutta eiköhän niihinkin taas innostusta ja virkeyttä löydy jossain vaiheessa. Iltapäivällä päädyin katsomaan ohjelmia Areeasta kuten Ruokamatka Intiaan. Nyt voikin odotella Iitua kotiin Kauhavan reissulta.
Mikko suostui lähtemään minun kanssani shushi-lounaalle. Oli hyvää ja oikein tervetullutta vaihtelua. Misokeitto oli lievä pettymys, sillä odotin hieman mausteisempaa keittoa. No eipä mulla oikeasti ollut mitään käsitystä siitä, millaisesta keitosta on kyse paitsi että soijasta se on tehty. Kotiin palattua Mikko suostui vielä lähtemään mun kanssa lyhyelle kävelylle (1,1 km). Ikävä kyllä täytyy kävelylenkkeihinkin totutella jälleen uudelleen ja katsoa, missä rajat menevät. Edelleen toivoisin saavuttavani 5 km lenkit ennen seuraavaa sytokuuria, mutta se saattaa kyllä jäädä haaveeksi (ainakin jos tämä väsy ei anna periksi). Lisäksi suunnitelma kuoron keikoille osallistumisesta saattoi saada nyt hieman takapakkia, mutta kunpa edes harkkoihin pääsisi mahdollisimman usein ja 5-vuotiskonserttiin katsojana.
Tänään huomattiin, että innokas naapurimme oli karsinut kaupungin metsän puolella puiden oksia niin, että tieltä oleva näkymä meidän pihaa on auennut melkoisesti. Ei yhtään mukavaa.
Jjaksoin pitkästä aikaa hieman lueskella Anticancer-kirjaani ja olen päässyt siinä mielen ja kehon yhteyttä käsitteleviin lukuihin. Toistaiseksi olen oppinut, että pelkkää stressiä pahempia tunteita ovat epätoivo ja toivottomuus. Toivottomuus syntyy tunteesta, ettei voi auttaa itseään ja luovuttaa sairaudelle. Itsensä auttamisen tunne, toivo, elämänhalu ja taistelutahto taas ovat niitä positiivisia tunteita, jotka auttavat taistelussa. Näitä olen onneksi hakenut, etsinyt ja mielestäni löytänytkin tukemaan taisteluani. Tietenkin mielen harmonia on myös tärkeä, mutta eiköhän omilla oivalluksillakin jo aika pitkälle pötki. Täytyy olla syy taistella ja elää kuten Iitu, Mikko ja minä itse: meidän perhe. Ja tunteiden näyttäminen on hyvä, vaikka se toisinaan tarkoittaa vuolasta itkua ja pahaa mieltä. Katkeruuttakin.
Hieman yritin nukkua iltapäivällä, mutta unta ei tullut, vaikka väsyttikin kovasti. Taas jäivät smoothiet ja mehut tekemättä, mutta eiköhän niihinkin taas innostusta ja virkeyttä löydy jossain vaiheessa. Iltapäivällä päädyin katsomaan ohjelmia Areeasta kuten Ruokamatka Intiaan. Nyt voikin odotella Iitua kotiin Kauhavan reissulta.
torstai 26. maaliskuuta 2015
Eilen tuli 3. kouristustajuttomuuskohtaus
Ja niin kuin olin varma, ettei näitä enää tule. Illalla sain ensin pienen nykinykikohtauksen ja siitä jonkin ajan kuluttua lähti tulemaan kunnon kouristuskohtaus. Jännä oli huomata, että kyllä ne heti lähtökohtaisestikin tuntuivat erilaisesti, vaikka silmien puutumisesta molemmat lähtevätkin liikkeelle. Kouristuskohtaus käänsi heti päätä ja puhe sammalsi, mutta sain kuitenkin huudettua Mikolle, että nyt tulee isompi kohtaus. Mikko kavereineen sai mut lattialle ja sitten menikin taju. Tämä oli elämäni kolmas oikea kouristustajuttomuuskohtaus.
Olin laittanut kohtauslääkkeen lääkehyllyni perimmäiseen nurkkaan varmana siitä, ettei sitä tarvittaisi. No se siitä varmuudesta. Onneksi Mikko löysi lääkkeen, kun eilen satuttiin puhumaan sen sijainnista syöpäkuntoutusohjaajan luona aamulla. Eniten mua harmittaa, että jälleen ajo-oikeuden takaisin saaminen siirtyy monta kuukautta (jos nyt koskaan saan takaisin) ja Mikon luottamuksen takaisin saaminen siihen, että pärjään kyllä, vie myös oman aikansa. Onneksi itsestä tuntuu, ettei ainakaan akuutisti jäänyt pelkotiloja niin kuin viimeksi. En yhtään tiedä, mikä kohtauksen stimuloi eilen. Onko aivoissa ollut vain pitkään kertymää, joka piti päästellä pihalle vai tapahtuiko eilen jotain ihmeellistä. En ainakaan ole keksinyt mitään. Joku ehdotti kirkasta kevätaurinkoa, mutta onhan noita kirkkaita päiviä ollut... Vähän olin vienyt parhaan terän miesten pelistä. Ylläri.
Tällä kertaa en oksentanut, mutta kun lattialta nousin olivat pohkeet aivan tajuttoman kipeät, eivätkä jalat meinanneet kantaa. Lisäksi kaulan lihakset ovat olleet kipeät. Ja aina kun sanotaan kohtausten väsyttävän, niin ei vain tullut uni mulle. Toki melkoisessa tokkurassa mut autettiin sänkyyn. Jouduin kuitenkin pyytämään pahoinvointiöääkkeen, nukkumislääkkeen ja vielä imovaneakin, kun meni niin myöhään, ettei melatoniinia enää saanut ohjeen mukaan ottaa. Tänään luonnollisesti jäi Iidan hakureissu väliin ja oli mukava elokuvapäivä. Jätin smoothiet ja mehutkin tekemättä, kun sen verran olo oli takkuinen ja jo ruuan tekeminen tuntui riittävän rankalta. Kävin kuitenkin auringonpaisteessa auttamassa naapuria oksasilppurin kanssa puolisentoista tuntia.
Mikko hoiti Iidan aamulla hoitoon ja minä kömmin sängystä vasta kahdeksan aikaan tekemään meille aamupalaa. Kiltisti otin myös huonoonoloon pahointointilääkkeen aamupäivästä. Raunon liikkuva parturipalvelu kävi jälleen ajelemassa mun tukan pois. Tällä kertaa Iidakin oli todistamassa tapausta ja Iidasta ja Sarista tuli oikein hyvät kaverit. Sari lupaili alustavasti lähteä meidän kanssa Touhutaloilemaankin jossain vaiheessa.
Huomenna on jännä nähdä, mihin saakka Mikko mun kanssa uskaltaa lähteä. Alun perin oli tarkoitus käydä lounaalla ja vähän kaupassa, mutta tähän on saattanut hyvinkin tulla muutoksia. Niin kuin sanoin, vaikeinta on saada takaisin Mikon luottamus siihen, että pärjätään julkisissakin paikoissa, kun sitä ei ole vielä koskaa täysin saavutettu tähänkään mennessä. Lenkki saattaa jäädä tekemättä huomennakin, mutta sen näkee sitten. Ainakin täytynee uudestaan lähteä pienestä liikkeelle. Tympeää. Ja tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan, jotta saa nukkua riittävästi ennen Iidan heräämistä. Huomena on onneksi muskaripäivä, joten tarvitsee ensisijaisesti selvitä aamupalasta ja saada vaatteet päälle.
Ehkäpä tämä on niitä päiviä, kun on hyvä kerätä päivän positiivisia ylös: Sarin vierailu, auringon paiste, iltapalavohvelit, hyvä ruoka, ainakaa vielä ei ole tullut oireita minkään tasoisesta uudesta kohtauksesta, Mikko lupasi hieroa kun saa Iidan nukahtamaan.
Olin laittanut kohtauslääkkeen lääkehyllyni perimmäiseen nurkkaan varmana siitä, ettei sitä tarvittaisi. No se siitä varmuudesta. Onneksi Mikko löysi lääkkeen, kun eilen satuttiin puhumaan sen sijainnista syöpäkuntoutusohjaajan luona aamulla. Eniten mua harmittaa, että jälleen ajo-oikeuden takaisin saaminen siirtyy monta kuukautta (jos nyt koskaan saan takaisin) ja Mikon luottamuksen takaisin saaminen siihen, että pärjään kyllä, vie myös oman aikansa. Onneksi itsestä tuntuu, ettei ainakaan akuutisti jäänyt pelkotiloja niin kuin viimeksi. En yhtään tiedä, mikä kohtauksen stimuloi eilen. Onko aivoissa ollut vain pitkään kertymää, joka piti päästellä pihalle vai tapahtuiko eilen jotain ihmeellistä. En ainakaan ole keksinyt mitään. Joku ehdotti kirkasta kevätaurinkoa, mutta onhan noita kirkkaita päiviä ollut... Vähän olin vienyt parhaan terän miesten pelistä. Ylläri.
Tällä kertaa en oksentanut, mutta kun lattialta nousin olivat pohkeet aivan tajuttoman kipeät, eivätkä jalat meinanneet kantaa. Lisäksi kaulan lihakset ovat olleet kipeät. Ja aina kun sanotaan kohtausten väsyttävän, niin ei vain tullut uni mulle. Toki melkoisessa tokkurassa mut autettiin sänkyyn. Jouduin kuitenkin pyytämään pahoinvointiöääkkeen, nukkumislääkkeen ja vielä imovaneakin, kun meni niin myöhään, ettei melatoniinia enää saanut ohjeen mukaan ottaa. Tänään luonnollisesti jäi Iidan hakureissu väliin ja oli mukava elokuvapäivä. Jätin smoothiet ja mehutkin tekemättä, kun sen verran olo oli takkuinen ja jo ruuan tekeminen tuntui riittävän rankalta. Kävin kuitenkin auringonpaisteessa auttamassa naapuria oksasilppurin kanssa puolisentoista tuntia.
Mikko hoiti Iidan aamulla hoitoon ja minä kömmin sängystä vasta kahdeksan aikaan tekemään meille aamupalaa. Kiltisti otin myös huonoonoloon pahointointilääkkeen aamupäivästä. Raunon liikkuva parturipalvelu kävi jälleen ajelemassa mun tukan pois. Tällä kertaa Iidakin oli todistamassa tapausta ja Iidasta ja Sarista tuli oikein hyvät kaverit. Sari lupaili alustavasti lähteä meidän kanssa Touhutaloilemaankin jossain vaiheessa.
Huomenna on jännä nähdä, mihin saakka Mikko mun kanssa uskaltaa lähteä. Alun perin oli tarkoitus käydä lounaalla ja vähän kaupassa, mutta tähän on saattanut hyvinkin tulla muutoksia. Niin kuin sanoin, vaikeinta on saada takaisin Mikon luottamus siihen, että pärjätään julkisissakin paikoissa, kun sitä ei ole vielä koskaa täysin saavutettu tähänkään mennessä. Lenkki saattaa jäädä tekemättä huomennakin, mutta sen näkee sitten. Ainakin täytynee uudestaan lähteä pienestä liikkeelle. Tympeää. Ja tänään täytyy mennä ajoissa nukkumaan, jotta saa nukkua riittävästi ennen Iidan heräämistä. Huomena on onneksi muskaripäivä, joten tarvitsee ensisijaisesti selvitä aamupalasta ja saada vaatteet päälle.
Ehkäpä tämä on niitä päiviä, kun on hyvä kerätä päivän positiivisia ylös: Sarin vierailu, auringon paiste, iltapalavohvelit, hyvä ruoka, ainakaa vielä ei ole tullut oireita minkään tasoisesta uudesta kohtauksesta, Mikko lupasi hieroa kun saa Iidan nukahtamaan.
keskiviikko 25. maaliskuuta 2015
Syöpäkuntoutusohjaajalla
Ihana auringon paiste! Ja aamulla oli jälleen niin kylmä ulkona, etten meinannut päästä lämpöisten vällyjen välistä pois, vaikka oli tiedossa kiireinen aamu. Mulla oli jo klo 8.45 syöpäkuntoutusohjaajan tapaaminen, mikä oli juurikin sellaista diipa daapaa kuin pelkäsin. Itse kun olen ottanut kaiken tarjotun henkisen avun vastaan, löytänyt vertaistukea ja selvittänyt ravitsemusasioita, niin käynnillä ei nyt niin paljoa ollut annettavaa. Tunti me siellä kuitekin istuttiin. Kuntoutuskursseja mainosti, mutta ainakaan tässä vaiheessa en usko hakevani niihin mukaan. Ei ole mun juttu lähtökohtaisesti. Pari uutta nuorille aikuisille syöpäpotilaille suunnattua opasta sain, joista ehkä on jotain iloa. Ainakin sen verran jo totesin selaillessani niitä, että hyvin tyypillisesti olen reagoinut huonoon uutiseen ja tulevaisuuden epävarmuuteen. Ja paljon on vielä tehtävää henkisessä kuntoutumisessa.
Eilen illalla jälleen vähensin nukkumislääkettä ja otin ensimmäisen kerran melatoniinia. Nukuin todella hyvin! Toivoisin, että syöpälääkäri voisi kirjoittaa minulle melatoniinia sellaisen annoksen, josta olisi syövän hoitoonkin apua. Nyt annos on hyvin pieni siihen tarkoitukseen. Mutta parempi kai pienikin kuin ei ollenkaan. Helsingissä yksi neurologi suosittelee melatoniinia, mutta muualla ei olla oikein omaksuttu tätä hoitojen tukimuotoa.
Päiväohjelmaan kuului hieman siivousta, kun Mikolle tulee myöhään illalla vielä pelikaveri. Vaikka tuskinpa hän meidän pölykoiria syynää. Mutta onpahan itsellä parempi mieli.
Lisäksi haettiin Iitu rattailla hoidosta, 4,1 km. Huomenna lupasin mennä naapuri apuun oksia silppuamaan, kun naapuri leikkasi yhteisten piha-alueide puita ja pensaita tänään. Saa nähdä jaksanko sen jälkeen vielä kävellä Iitua hakemaan rattailla. Tai siis minullahan on sauvat ja Mikko työntää rattaita.
Vielä tänäänkin on ollut vähän väsy ja hieman huonokin olo, mutta en ottanut pahoinvointilääkettä. Ehkäpä osa huonoa oloa oli koko ruokarytmi sekottuminen aikaisen sairaalassa käynnin vuoksi. En ehtinyt tehdä puuroa ennen sinne lähtöä, joten aamupala jäi todella heikoksi ja syötiin puuro sitten vasta lounasaikaan, jolloin hedelmäsmoothie jäi tekemättä. No täytyy jälleen huomenna pitää tarkemmin huolta ruokarytmistä.
Eilen illalla jälleen vähensin nukkumislääkettä ja otin ensimmäisen kerran melatoniinia. Nukuin todella hyvin! Toivoisin, että syöpälääkäri voisi kirjoittaa minulle melatoniinia sellaisen annoksen, josta olisi syövän hoitoonkin apua. Nyt annos on hyvin pieni siihen tarkoitukseen. Mutta parempi kai pienikin kuin ei ollenkaan. Helsingissä yksi neurologi suosittelee melatoniinia, mutta muualla ei olla oikein omaksuttu tätä hoitojen tukimuotoa.
Päiväohjelmaan kuului hieman siivousta, kun Mikolle tulee myöhään illalla vielä pelikaveri. Vaikka tuskinpa hän meidän pölykoiria syynää. Mutta onpahan itsellä parempi mieli.
Lisäksi haettiin Iitu rattailla hoidosta, 4,1 km. Huomenna lupasin mennä naapuri apuun oksia silppuamaan, kun naapuri leikkasi yhteisten piha-alueide puita ja pensaita tänään. Saa nähdä jaksanko sen jälkeen vielä kävellä Iitua hakemaan rattailla. Tai siis minullahan on sauvat ja Mikko työntää rattaita.
Vielä tänäänkin on ollut vähän väsy ja hieman huonokin olo, mutta en ottanut pahoinvointilääkettä. Ehkäpä osa huonoa oloa oli koko ruokarytmi sekottuminen aikaisen sairaalassa käynnin vuoksi. En ehtinyt tehdä puuroa ennen sinne lähtöä, joten aamupala jäi todella heikoksi ja syötiin puuro sitten vasta lounasaikaan, jolloin hedelmäsmoothie jäi tekemättä. No täytyy jälleen huomenna pitää tarkemmin huolta ruokarytmistä.
tiistai 24. maaliskuuta 2015
Väsy helpottaa jälleen
Edelleen on väsy, vaikka pahin on nyt jälleen mennyt ohi. Pahinta väsyssä on se, että kiinnnostus kaikkeen menee samalla. Eilenkään en tehnyt mehuja, kun pelkkä ajatus mehulingon pesusta ahdisti liikaa. Väsyn vuoksi meinasin jättää tänään kävelyn ja vihersmoothienkin väliin, mutta kävin kuitenkin 1,8 km lenkillä hoitamassa päänsärkyä ja yläselän jumeja ja pakotin itseni tekemään vihersmoothieta. Kaikesta jäi lopulta hyvä mieli.
Työkaveri kävi tänään ottamassa minut ajelulle mukaan, kun oli tarvetta käydä katsomassa yhtä työjuttua tässä lähellä. Lopulta kuljin mukana tunnin verran. Oli todella mukava höpötellä ja saada jonkinlainen kosketus työmaailmaan jälleen.
Sen verran annoin väsylle periksi, etten mennyt kuoroon. Harjoituksiin olivat menossa kaikkein innokkaimmat, enkä kokenut kuuluvani tähän porukkaan. Muiden oli määrä tehdä kotiläksyjä. Hups, nekin jäivät tekemättä. Mieluummin jäin tekemään porkkanamehua ja hieman leikkimään Iidan kanssa, jolla olikin melkoinen äiti manku siitä asti, kun ovesta tuli sisään hoidon jälkeen.
Työkaveri kävi tänään ottamassa minut ajelulle mukaan, kun oli tarvetta käydä katsomassa yhtä työjuttua tässä lähellä. Lopulta kuljin mukana tunnin verran. Oli todella mukava höpötellä ja saada jonkinlainen kosketus työmaailmaan jälleen.
Sen verran annoin väsylle periksi, etten mennyt kuoroon. Harjoituksiin olivat menossa kaikkein innokkaimmat, enkä kokenut kuuluvani tähän porukkaan. Muiden oli määrä tehdä kotiläksyjä. Hups, nekin jäivät tekemättä. Mieluummin jäin tekemään porkkanamehua ja hieman leikkimään Iidan kanssa, jolla olikin melkoinen äiti manku siitä asti, kun ovesta tuli sisään hoidon jälkeen.
maanantai 23. maaliskuuta 2015
Väsy väsy väsy
Iitulla oli yöllä jälleen tapahtumaa. Eivät ne pitkiä herätyksiä olleet, mutta aika tiuhaan kuitenkin. Hoitoon lähtö oli yhtä hampaiden kiristystä.
vähensin nukkumislääkettä viime yölle, mutta edelleen koko kroppa on niin väsynyt... En millään ole meinannut saada kiinni tästä päivästä. Käsivarsien luita kolottelee, niska-hartijaseutu on jumissa ja selkään ottaa. Lääkäri soitti nukkumislääkkeeseen liittyen, kun olin pyytänyt melatoniini reseptiä. Nyt voin laskea nukkumislääkettä edelleen ja aloittaa melatoniinin käytön siinä rinnalla, kun jaksan apteekkiin saakka.
Aamupäivästä tein hieman kotitöitä ja aivan kamalaa puuroa. Käytiin Mikon kanssa 2,5 lenkillä ennen kuin sateet alkoivat. Ulkoilman haistelu piristi hetkeksi, mutta jo lenkin aikana väsy iski uudelleen. On kyllä kurja sää viime viikkoon verrattuna. Paljon jäi tekemättä kotitöitä, joita olin suunnitellut tälle päivälle, mutta sille ei nyt mahda mitään. Nyt ei vain jaksa. Varmaankin viime viikon sytokuuri tuntuu edelleen, etenkin kun kuuriviikolla en hidastanut juurikaan menoa. Viikonloppukin oli melkoisen touhukas. Eilen vielä inspiroiduin pesemään äiteen keittiönlaatikoita, vaikka väsyttikin kovasti. Tänä iltana on vielä talonyhtiön kokous. Saa nähdä päästäänkö sieltä kotiin yhdeksään menessä. Jos tässä katsoisi vielä jotain ohjelmaa hetken ja antaisi asioiden olla. Huomena taas paremmalla inolla.
Tässä yksi kuva viikonlopulta. Iitu isun korkkareissa. Oikea neiti.
vähensin nukkumislääkettä viime yölle, mutta edelleen koko kroppa on niin väsynyt... En millään ole meinannut saada kiinni tästä päivästä. Käsivarsien luita kolottelee, niska-hartijaseutu on jumissa ja selkään ottaa. Lääkäri soitti nukkumislääkkeeseen liittyen, kun olin pyytänyt melatoniini reseptiä. Nyt voin laskea nukkumislääkettä edelleen ja aloittaa melatoniinin käytön siinä rinnalla, kun jaksan apteekkiin saakka.
Aamupäivästä tein hieman kotitöitä ja aivan kamalaa puuroa. Käytiin Mikon kanssa 2,5 lenkillä ennen kuin sateet alkoivat. Ulkoilman haistelu piristi hetkeksi, mutta jo lenkin aikana väsy iski uudelleen. On kyllä kurja sää viime viikkoon verrattuna. Paljon jäi tekemättä kotitöitä, joita olin suunnitellut tälle päivälle, mutta sille ei nyt mahda mitään. Nyt ei vain jaksa. Varmaankin viime viikon sytokuuri tuntuu edelleen, etenkin kun kuuriviikolla en hidastanut juurikaan menoa. Viikonloppukin oli melkoisen touhukas. Eilen vielä inspiroiduin pesemään äiteen keittiönlaatikoita, vaikka väsyttikin kovasti. Tänä iltana on vielä talonyhtiön kokous. Saa nähdä päästäänkö sieltä kotiin yhdeksään menessä. Jos tässä katsoisi vielä jotain ohjelmaa hetken ja antaisi asioiden olla. Huomena taas paremmalla inolla.
Tässä yksi kuva viikonlopulta. Iitu isun korkkareissa. Oikea neiti.
sunnuntai 22. maaliskuuta 2015
Isula viikonloppu
Lauantai aamuna Iida kömpi mun viereeni joskus kolmen pintaan, kun isu kuulemma kuorsasi liian kovaa. Neiti oli käynyt ottamassa märän vaipan pois vessassa, joten ensin täytyi käydä etsimässä kuiva vaippa ja sitten vielä eri reissulla etsimässä unikaveri kissaa isun vierestä, joka ei tiennyt mitään meidän käynneistä huoneessa. Minä laitoin röyhkeästi korvatulpat korviini ja jatkoin nukkumista, joten unet jatkuivat aivan mukavasti saman peiton alla olleesta unikaverista huolimatta. Onneksi Iida antoi nukkua kahdeksaan toisin kuin perjantai aamuna, kun hän heräsi puoli kuudelta. Silloinkin neiti joutui sitkuttamaan sängyssä seitsemään, kun en suostunut nousemaan ylös aikaisemmin.
Lauantaihin mahtui monenlaista touhua. Kun viimein saimme aamupuurot tehtyä ja syötyä, lähdimme kaupungille asioille. Kävimme muun muassa kirjakaupassa ja shushibaarissa maistiaisilla. Ja kyllähän shushit olivat aivan eri luokkaa vastatehtyinä kuin jossain noutopöydässä tuntitolkulla seisoneina. Minun valikoimassani oli paljon levää ja tofua. Iida söi yhden avokado päällysteisen, mikä oli aivan hyvä pienelle ensimaistajalle. Tuossa paikassa täytyy käydä joku kerta lounaalla.
Takaisin Kasperiin tultuamme kävimme vielä ruokakaupassa, jossa Iida sai oman lippukärryn. Sitten lähdimme pyörälenkille (eli Iida pyöräili) hyvin kipakassa tuulessa. Lenkki oli lopulta noin 1,8 km kartasta mitaten ja 2,3 km askelmittarini mukaan. Tällä kertaa luottaisin kuitenkin enemmän karttamittaukseen. Oikeastaan olen alkanut epäillä askelmittarin luotettavuutta, joka käyttää luultavasti gps-paikannusta matkan mittaukseen. Ainakin toisinaan se saattaa olla väärässä. Täytyy ehkä joskus mittailla kartaltakin tekemiäni lenkkejä.
Illalla lämmitimme vielä saunan, jotta huoneeni lämpeäisi vähäsen, kun oli luvattu niin kylmää yötä. Ei voi olettaa, että lämmitys pysyisi perässä, enkä halunnut jälleen palella peittojen alla. Iida kylpi sydämensähalusta. Isu onneksi tuli meidän kanssa saunomaan, sillä en uskaltanut Iidan kanssa kahdestaan mennä kuumaan, kun aivan varma en voi pääni lämpökestävyydestä olla.
Sunnuntain vastainen yö oli ihana. Heräsin ensimmäisen kerran neljältä ja toisen kerran puoli seitsemältä ja jatkoin uniani kahdeksaan. Vällyjen alla oli suloisen lämmintä. Saunan hormin lämmitys ei ollut lainkaan tyhmempi juttu, vaikka ulkolämpötila ei ilmeisesti laskenut aivan niin alas kuin oli ennustettu. Ja Iidakin pysyi isun vieressä koko yön. Ikävä kyllä kurkku tuli kipeäksi yön aikana, joten olisikohan huoneilma ollut hieman liian kuiva tai ehkäpä olen kuitenkin saanut jonkin pöpön. Ainakin pöpöjä on ollut tarjolla ja vastustuskyky nyt luultavasti heikoimmillaan. Raukean ja pitkän yön jäljiltä on päivään herääminen ollut aika tuskaista. Koko kroppa on vastustanut pystyssä olemista. Täytyy varmaankin vähentää jälleen nukkumislääkeannosta.
Iltapäivällä kävimme matelija, käärme ja kummajais -näyttelyssä. Näyttelyssä oli paljon käärmeitä, liskoja, hämähäkkejä, täytettyjä kaloja ja hyönteiskokoelmia. Erikoisuutena oli näyttelyn vieraina kaksi pientä alligaattoria, jotka olivat vielä kasvuvaiheessa (syntyneet 2013). Iida jaksoi oikein hyvin ikäisekseen ja ukki kelpasi pitkän aikaa seuraksi. Melkein sain katsottua koko näyttelyn, vaikka loppuajasta Iida siirtyi kiertämään mun jalkojani ja kiskomaan omaan suuntaansa. Onneksi näyttely ei ollut yhtään suurempi. Iidasta parasta oli täytetyt purjekala ja pallokala. Minusta siellä oli muutamia todella hienoja käärmeitä.
Viikonloppuna en tarvinnut lainkaan pahoinvointilääkettä, kun söin tasaisesti. Ainoa haitta oli perjantaina alkanut sääriluiden kolotus, jonka vuoksi jouduin ottamaan villasäärystimet takaisin käyttöön.
Lauantaihin mahtui monenlaista touhua. Kun viimein saimme aamupuurot tehtyä ja syötyä, lähdimme kaupungille asioille. Kävimme muun muassa kirjakaupassa ja shushibaarissa maistiaisilla. Ja kyllähän shushit olivat aivan eri luokkaa vastatehtyinä kuin jossain noutopöydässä tuntitolkulla seisoneina. Minun valikoimassani oli paljon levää ja tofua. Iida söi yhden avokado päällysteisen, mikä oli aivan hyvä pienelle ensimaistajalle. Tuossa paikassa täytyy käydä joku kerta lounaalla.
Takaisin Kasperiin tultuamme kävimme vielä ruokakaupassa, jossa Iida sai oman lippukärryn. Sitten lähdimme pyörälenkille (eli Iida pyöräili) hyvin kipakassa tuulessa. Lenkki oli lopulta noin 1,8 km kartasta mitaten ja 2,3 km askelmittarini mukaan. Tällä kertaa luottaisin kuitenkin enemmän karttamittaukseen. Oikeastaan olen alkanut epäillä askelmittarin luotettavuutta, joka käyttää luultavasti gps-paikannusta matkan mittaukseen. Ainakin toisinaan se saattaa olla väärässä. Täytyy ehkä joskus mittailla kartaltakin tekemiäni lenkkejä.
Illalla lämmitimme vielä saunan, jotta huoneeni lämpeäisi vähäsen, kun oli luvattu niin kylmää yötä. Ei voi olettaa, että lämmitys pysyisi perässä, enkä halunnut jälleen palella peittojen alla. Iida kylpi sydämensähalusta. Isu onneksi tuli meidän kanssa saunomaan, sillä en uskaltanut Iidan kanssa kahdestaan mennä kuumaan, kun aivan varma en voi pääni lämpökestävyydestä olla.
Sunnuntain vastainen yö oli ihana. Heräsin ensimmäisen kerran neljältä ja toisen kerran puoli seitsemältä ja jatkoin uniani kahdeksaan. Vällyjen alla oli suloisen lämmintä. Saunan hormin lämmitys ei ollut lainkaan tyhmempi juttu, vaikka ulkolämpötila ei ilmeisesti laskenut aivan niin alas kuin oli ennustettu. Ja Iidakin pysyi isun vieressä koko yön. Ikävä kyllä kurkku tuli kipeäksi yön aikana, joten olisikohan huoneilma ollut hieman liian kuiva tai ehkäpä olen kuitenkin saanut jonkin pöpön. Ainakin pöpöjä on ollut tarjolla ja vastustuskyky nyt luultavasti heikoimmillaan. Raukean ja pitkän yön jäljiltä on päivään herääminen ollut aika tuskaista. Koko kroppa on vastustanut pystyssä olemista. Täytyy varmaankin vähentää jälleen nukkumislääkeannosta.
Iltapäivällä kävimme matelija, käärme ja kummajais -näyttelyssä. Näyttelyssä oli paljon käärmeitä, liskoja, hämähäkkejä, täytettyjä kaloja ja hyönteiskokoelmia. Erikoisuutena oli näyttelyn vieraina kaksi pientä alligaattoria, jotka olivat vielä kasvuvaiheessa (syntyneet 2013). Iida jaksoi oikein hyvin ikäisekseen ja ukki kelpasi pitkän aikaa seuraksi. Melkein sain katsottua koko näyttelyn, vaikka loppuajasta Iida siirtyi kiertämään mun jalkojani ja kiskomaan omaan suuntaansa. Onneksi näyttely ei ollut yhtään suurempi. Iidasta parasta oli täytetyt purjekala ja pallokala. Minusta siellä oli muutamia todella hienoja käärmeitä.
Viikonloppuna en tarvinnut lainkaan pahoinvointilääkettä, kun söin tasaisesti. Ainoa haitta oli perjantaina alkanut sääriluiden kolotus, jonka vuoksi jouduin ottamaan villasäärystimet takaisin käyttöön.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
2. kuurin viimeinen päivä
Ja nyt se on taas ohitse tältä erää. Aivan hyvin viikko meni lopulta. Ainakin se olisi voinut mennä huonomminkin. Eikä eilekään tullut nykinyki-kohtausta. Tänäänkin otin ylimääräisen pahoinvointilääkkeen, joten saa nähdä miten viikonloppu menee sen osalta. Onhan noita pillereitä joka vaivaan.
Tänään tehtiin lisää kasvispihvejä suunnitelman mukaan. Helpotimme työmäärää ja laitoimme cashew-porkkanapihvit uunissa. Ainakaan ei tarvinnut miettiä, kuinka pihvit pysyvät kasassa käännellessä. Niistä tuli rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Tosin kun pakkasesta ottaa esiin niin ne on varmasti pehmeitä joka puolelta. Falafeleistakin tuli aivan hyviä, vaikka kaikkiin tuotteisiin vaihdettiin vehnäjauho riihirukiiseen ja rouheampaan ruisjauhoon korppujauhon osalta. Ehkä sytokuuri viikko ei ole kuitenkaan se paras viikko näin massiiviseen ruuanlaittoon... No ensi kerralla tietää jättää väliin.
Auringonpimennystä seurattiin lähinnä havainnoimalla valon määrää ja sävyä. Aika hieno valaistus oli pimennyksen aikana.
Tänään onnistuin käymään aamulla taas puntarilla ja ikävä kyllä painossa ei näy yhtään muuten pienentynyt olo. En tiedä voiko olla muutakin kuin nesteen aiheuttamaa turvotusta, mutta jotain on hävinnyt, vaikka puntari ei sitä näytäkään. Toki sitä oikeastikin on vielä paljon jäljellä, mutta siitä huolimatta olin pettynyt kun haluaisin konkreettisia lukuja, vaikka ne ei tässä tapauksessa kerrokaan koko totuutta. Ja tuskinpa mun lihasmassakaan niin paljoa on tässä parissa kuukaudessa kasvanut, että sillä olisi mitään merkitystä painoon.
Positiivista sen sijaan on se, että tukka on alkanut kasvaa etenkin sädetyksen vastakkaiselle puolelle ja takaraivolle. Kaikilla kaljuilla osilla on pientä sänkeä. Ensi viikolla koko tukka ajellaan vielä kerran pois, mutta toivotaan tasaisemman kasvun alkavan siitä. Lähinnä nuo pitkän tukan alueet (parin sentin hius) kipeyttävät päänahkaa kun pipot hinkkaavat ja kääntelevät karvoja miten sattuu.
Hieman tänään on väsyttänyt aiempia päiviä enemmän, mutta se sallittakoon. Kävimme mikon kanssa illansuussa 2,1 km kävelyllä kuitenkin. Nyt olemme Iidan kanssa jälleen vanhemmillani yökylässä.
Tänään tehtiin lisää kasvispihvejä suunnitelman mukaan. Helpotimme työmäärää ja laitoimme cashew-porkkanapihvit uunissa. Ainakaan ei tarvinnut miettiä, kuinka pihvit pysyvät kasassa käännellessä. Niistä tuli rapeita päältä ja pehmeitä sisältä. Tosin kun pakkasesta ottaa esiin niin ne on varmasti pehmeitä joka puolelta. Falafeleistakin tuli aivan hyviä, vaikka kaikkiin tuotteisiin vaihdettiin vehnäjauho riihirukiiseen ja rouheampaan ruisjauhoon korppujauhon osalta. Ehkä sytokuuri viikko ei ole kuitenkaan se paras viikko näin massiiviseen ruuanlaittoon... No ensi kerralla tietää jättää väliin.
Auringonpimennystä seurattiin lähinnä havainnoimalla valon määrää ja sävyä. Aika hieno valaistus oli pimennyksen aikana.
Tänään onnistuin käymään aamulla taas puntarilla ja ikävä kyllä painossa ei näy yhtään muuten pienentynyt olo. En tiedä voiko olla muutakin kuin nesteen aiheuttamaa turvotusta, mutta jotain on hävinnyt, vaikka puntari ei sitä näytäkään. Toki sitä oikeastikin on vielä paljon jäljellä, mutta siitä huolimatta olin pettynyt kun haluaisin konkreettisia lukuja, vaikka ne ei tässä tapauksessa kerrokaan koko totuutta. Ja tuskinpa mun lihasmassakaan niin paljoa on tässä parissa kuukaudessa kasvanut, että sillä olisi mitään merkitystä painoon.
Positiivista sen sijaan on se, että tukka on alkanut kasvaa etenkin sädetyksen vastakkaiselle puolelle ja takaraivolle. Kaikilla kaljuilla osilla on pientä sänkeä. Ensi viikolla koko tukka ajellaan vielä kerran pois, mutta toivotaan tasaisemman kasvun alkavan siitä. Lähinnä nuo pitkän tukan alueet (parin sentin hius) kipeyttävät päänahkaa kun pipot hinkkaavat ja kääntelevät karvoja miten sattuu.
Hieman tänään on väsyttänyt aiempia päiviä enemmän, mutta se sallittakoon. Kävimme mikon kanssa illansuussa 2,1 km kävelyllä kuitenkin. Nyt olemme Iidan kanssa jälleen vanhemmillani yökylässä.
torstai 19. maaliskuuta 2015
Yliampuvaa kasvispihvien tekemistä
Mullahan on aina ollut taipumusta yliampuvaan kokkaukseen (tullut äitiini ja muumiini). Olen jo jonkin aikaa suunnitellut, että meidän 2010 vanhentuneista härkäpapurouheista pitäisi tehdä kasvispihvejä. Tänään oli se päivä, kun suunnitelma päätettiin toteuttaa. Ohje oli kokonaisista keitetyistä härkäpavuista, joten sen muuttaminen härkäpapurouheeksi oli hieman haastavaa. Alunperinkin tarkoitus oli tehdä tupla-annos, mutta se muuttui tripla-annokseksi matkan varrella. Ja luultavasti härkäpapua oli niin paljon, että muita aineksia olisi saanut olla nelinkertainen määrä. Pihvit jäivät aika ruoheisiksi, koska en keittänyt papurouhetta, eikä sauvasekoittimella saanut sitä oikein hienommaksi (olisi pitänyt käyttää tehosekoitinta). Puolet taikinasta paistoin pannulla ja loput kokeilin paistaa uunissa. Uunissa tuli parempia, kun ainekset pehmenivät pidemmässä paistossa. Huomenna olisi sitten falafelien ja cashew-porkkanapihvien tekopäivä. Aina täytyy tehdä suurisuuntaisesti kaikkea, jotta saadaan sitten pakkaseenkin. Mikko "huokailee", mutta on onneksi kiltisti avustamassa. Periaatteessa taitaa olla samaa mieltä, vaikka kauhistelikin tämän päivän taikinan kokoa. Härkäpapupihvejä päästään kokeilemaan uudelleen (tästä päivästä oppineena), koska rouhetta on edelleen melkein kilo jäljellä... Lisäksi löytyy kokonaisia härkäpapuja.
Aamupäivällä oli taas psykiatrisen sairaanhoitajan tapaaminen. Olin kovaa lähdössä sinne tuntia liian aikaisin, vaikka olinkin ajatellut kuinka sytostaatti täytyy ottaa siellä heti session alkuun. Pahoinvointilääkkeen ehdin ottaa myös tuntia liian aikaisin suunnitelmaan nähden, mutta ei se onneksi haitannut. Koska olimme lähtökuopissa liian aikaisin, ehdimme käymään kaupassa ennen sairaalalle menoa, mikä oli aivan hyvä.
Lenkki ja ulkoilu jäivät tekemättä, mutta ehkä se sallitaan näin kuuriviikolla. Iltapäivästä alkoi vielä tihuuttamaankin. Iida pyöräili hetken hoidosta tultuaan, mutta taisi olla aika väsyksissä, kun ei muutaman polkaisun jälkeen jäi tuijottelemaan ympärilleen ja vaati taas alkuvauhtia isältään. Mummo tuli hetkeksi leikkimään ja Iida ei taaskaan malttanut syödä oikein. Mummon kanssa tekivät taidetta sekä vahakynillä että vesiväreillä.
Päivä on mennyt aivan kohtuullisesti. Samaan kellon aikaan kuin parina edellisenä päivänä jouduin ottamaan ylimääräisen pahoinvointilääkkeen. Ehkä tänään on ollut enemmän nykinyki olo... Olenkin ihmetellyt, kun tällä viikolla ei ole ollut yhtään kohtausta. Itseasiassa edellisestä taitaa olla viikko. Mikko vähän hieroi, joten toivotaan, että pahin jumi meni ohi ja saan jatkaa kohtauksetonta aikaa. Periaatteessahan myrkyn ei pitäisi vaikuttaa sädehoidon tapaan kohtausriskiin, koska se ei aiheuta aivoturvotusta. Toki huono-olo ja sen aiheuttama jännitys voi tietenkin vaikuttaa.
Aamupäivällä oli taas psykiatrisen sairaanhoitajan tapaaminen. Olin kovaa lähdössä sinne tuntia liian aikaisin, vaikka olinkin ajatellut kuinka sytostaatti täytyy ottaa siellä heti session alkuun. Pahoinvointilääkkeen ehdin ottaa myös tuntia liian aikaisin suunnitelmaan nähden, mutta ei se onneksi haitannut. Koska olimme lähtökuopissa liian aikaisin, ehdimme käymään kaupassa ennen sairaalalle menoa, mikä oli aivan hyvä.
Lenkki ja ulkoilu jäivät tekemättä, mutta ehkä se sallitaan näin kuuriviikolla. Iltapäivästä alkoi vielä tihuuttamaankin. Iida pyöräili hetken hoidosta tultuaan, mutta taisi olla aika väsyksissä, kun ei muutaman polkaisun jälkeen jäi tuijottelemaan ympärilleen ja vaati taas alkuvauhtia isältään. Mummo tuli hetkeksi leikkimään ja Iida ei taaskaan malttanut syödä oikein. Mummon kanssa tekivät taidetta sekä vahakynillä että vesiväreillä.
Päivä on mennyt aivan kohtuullisesti. Samaan kellon aikaan kuin parina edellisenä päivänä jouduin ottamaan ylimääräisen pahoinvointilääkkeen. Ehkä tänään on ollut enemmän nykinyki olo... Olenkin ihmetellyt, kun tällä viikolla ei ole ollut yhtään kohtausta. Itseasiassa edellisestä taitaa olla viikko. Mikko vähän hieroi, joten toivotaan, että pahin jumi meni ohi ja saan jatkaa kohtauksetonta aikaa. Periaatteessahan myrkyn ei pitäisi vaikuttaa sädehoidon tapaan kohtausriskiin, koska se ei aiheuta aivoturvotusta. Toki huono-olo ja sen aiheuttama jännitys voi tietenkin vaikuttaa.
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
2. kuurin 3. päivä
Eilinen ilta meni aika huonon oloisena. Jouduin ottamaan vielä toisekin ylimääräisen pahoinvointilääkkeen. Onneksi mummo oli täällä leikittämässä Iidaa, sillä minusta ei siihen olisi ollut. Mehun sain tehtyä iltapalalle ja se oli kyllä aivan riittävästi. Pyörrytti ja oksetti. Mehulinko onneksi toimi paremmin, joten jotain hyvääkin illalle mahtui.
Eilisestä oppineena päätin, etten lähde Mikon kanssa hakemaan Iidaa rattailla, vaan tein oman 3 km kävelyn jo aamupäivästä, ennen kuin otin myrkyn. Pääasia, että kävin pihalla ja kävelyllä. Tavoittelin parin kilsan lenkkiä, mutta se hieman venähti. Huomenna saattaa lenkki jäädä kokonaan väliin kun aamupäivästä on muita menoja.
Yö meni hyvin uudella järjestelyllä ja minusta me jatketaan tällä tavoin nyt toistaiseksi. Mikko sai nukuttua paremmin, enkä minäkään herännyt Iidan toimesta kuin pari kertaa. Yksi pissireissu tehtiin, joka päätyi valtaisaan huutoon, kun väärä vanhempi oli viemässä vessaan... Mutta eiköhän Iida taas totu. Aamulla Mikko totesi kuitenkin olevansa niin väsynyt, että perui viikonloppureissunsa. Mua harmittaa kovasti, koska soisin hänellekin vähän huveja. Tuntuu siltä, että Mikko joutuu uhraamaan koko vähäisenkin sosiaalisen elämänsä minun ja Iidan vuoksi. Toki jos väsymys tuntuu todella pahalta, niin eipä viikonlopustakaan saa parasta irti. Me kuitenkin jatketaan Iidan kanssa suunnitelman mukaan ja mennään mun vanhemmille kahdeksi yöksi. Saapahan Mikko nukkua univelkojaan pois.
Musta ei kyllä koskaan saa kovin hääviä hortonomia. Nyt alkaa joulutähti vedellä viimeisiään (jopa uudet lehdet nahistuvat). Yritin laittaa myös pinaattia kasvamaan, niin komeat sirkkalehdet ovat alkaneet kuolemaan ennen oikeiden lehtien ilmestymistä. Monissa ruukuissa mullan pinnalla kasvaa jotain valkoista ja selvästi meidän huonekasvien hyvinvointi liittyy tähän valkoiseen johonkin. Ne joiden pinnalla kasvustoa ei ole, voivat hyvin (paitsi yksi poikkeus, jossa valkoisesta kasvustosta huolimatta kasvilla tuntuu menevän hyvin). Viikonloppuna laitetut herneet ovat nousemassa nätisti, eikä sen astian pinnalla ole vielä mitään valkoistakaan. Ensimmäinen herneenversokokeilu päättyi mullan kompostoitumiseen, joten nyt yritetään hieman ilmavampaa kasvatusta. Pari kasvia meillä kuitenkin on, jotka kukoistavat hyvän valon vuoksi. Toinen on kukkinut tasaisesti ja tekee ehkä söpöimmät kukat koskaan. Tässä kännykällä otettu kuva, joka ikävä kyllä ei ole kovin selvä.
Tänään kirjoittelin syöpää estävästä ravitsemuksesta vertaistukifoorumille, jotta sellaisetkin potilaat, joilla ei ole energiaa itse selvitellä asioita hyötyisivät helposti ravitsemustiedosta. Miksipä panttaisin tietoa, kun sitä olen keräillyt. Onhan mukava olla muille avuksi, etenkin kun hoitohenkilökunnalta näitä tietoja ei saa, vaan kaiken joutuu itse kaivelemaan. Mikäs siinä jos kiinnostaa ja voi hyvin, mutta entä ne, joilla kaikki voimat menee hoitoihin. Enhän minäkään sädehoitojen aikana olisi jaksanut tätä selvitystyötä tehdä ja kaikkiin lähteisiin olen saanut vinkkejä. Tällä hetkellä luen Anticancer-kirjasta syöpää ehkäisevistä ruuista (jotka tietenkin ovat aika pitkälti samoja kuin toisessakin kirjassa), niin jatkuvasti mieleen pomppaa uusia ajatuksia ja tekisi mieli korjata tekstiäni. No vielä ehtii kun koostan siitä tiedostoa. Kiva olisi saada muiltakin foorumilaisilta vielä kommentteja ja ehkäpä sieltä tulee niitä täydennyksiä, jotka pyörivät omassakin mielessä.
Mikko haki Iidan rattailla ja ovelle saapui suoraa huutoa karjuva tyttö. Heillä oli erimielisyys siitä, saako Iituli kulkea yksinään pihan poikki. Kun Iida ei uskonut, niin Iidalta kiellettiin pyöräily ja tuotiin sisälle, joka oli suurin syy raivariin. Ruuan jälkeen metiin kuitenkin ulos keinumaan ja pyöräilemään tilanteen rauhoitettua.
Vähän on vatsa ollut kipeä kolmannen sytopäivän kunniaksi. Yhden ylimääräisen pahoinvointilääkkeen jouduin ottamaan, mutta toivotaan, etten tarvitse tänään enempää.
Eilisestä oppineena päätin, etten lähde Mikon kanssa hakemaan Iidaa rattailla, vaan tein oman 3 km kävelyn jo aamupäivästä, ennen kuin otin myrkyn. Pääasia, että kävin pihalla ja kävelyllä. Tavoittelin parin kilsan lenkkiä, mutta se hieman venähti. Huomenna saattaa lenkki jäädä kokonaan väliin kun aamupäivästä on muita menoja.
Yö meni hyvin uudella järjestelyllä ja minusta me jatketaan tällä tavoin nyt toistaiseksi. Mikko sai nukuttua paremmin, enkä minäkään herännyt Iidan toimesta kuin pari kertaa. Yksi pissireissu tehtiin, joka päätyi valtaisaan huutoon, kun väärä vanhempi oli viemässä vessaan... Mutta eiköhän Iida taas totu. Aamulla Mikko totesi kuitenkin olevansa niin väsynyt, että perui viikonloppureissunsa. Mua harmittaa kovasti, koska soisin hänellekin vähän huveja. Tuntuu siltä, että Mikko joutuu uhraamaan koko vähäisenkin sosiaalisen elämänsä minun ja Iidan vuoksi. Toki jos väsymys tuntuu todella pahalta, niin eipä viikonlopustakaan saa parasta irti. Me kuitenkin jatketaan Iidan kanssa suunnitelman mukaan ja mennään mun vanhemmille kahdeksi yöksi. Saapahan Mikko nukkua univelkojaan pois.
Musta ei kyllä koskaan saa kovin hääviä hortonomia. Nyt alkaa joulutähti vedellä viimeisiään (jopa uudet lehdet nahistuvat). Yritin laittaa myös pinaattia kasvamaan, niin komeat sirkkalehdet ovat alkaneet kuolemaan ennen oikeiden lehtien ilmestymistä. Monissa ruukuissa mullan pinnalla kasvaa jotain valkoista ja selvästi meidän huonekasvien hyvinvointi liittyy tähän valkoiseen johonkin. Ne joiden pinnalla kasvustoa ei ole, voivat hyvin (paitsi yksi poikkeus, jossa valkoisesta kasvustosta huolimatta kasvilla tuntuu menevän hyvin). Viikonloppuna laitetut herneet ovat nousemassa nätisti, eikä sen astian pinnalla ole vielä mitään valkoistakaan. Ensimmäinen herneenversokokeilu päättyi mullan kompostoitumiseen, joten nyt yritetään hieman ilmavampaa kasvatusta. Pari kasvia meillä kuitenkin on, jotka kukoistavat hyvän valon vuoksi. Toinen on kukkinut tasaisesti ja tekee ehkä söpöimmät kukat koskaan. Tässä kännykällä otettu kuva, joka ikävä kyllä ei ole kovin selvä.
Tänään kirjoittelin syöpää estävästä ravitsemuksesta vertaistukifoorumille, jotta sellaisetkin potilaat, joilla ei ole energiaa itse selvitellä asioita hyötyisivät helposti ravitsemustiedosta. Miksipä panttaisin tietoa, kun sitä olen keräillyt. Onhan mukava olla muille avuksi, etenkin kun hoitohenkilökunnalta näitä tietoja ei saa, vaan kaiken joutuu itse kaivelemaan. Mikäs siinä jos kiinnostaa ja voi hyvin, mutta entä ne, joilla kaikki voimat menee hoitoihin. Enhän minäkään sädehoitojen aikana olisi jaksanut tätä selvitystyötä tehdä ja kaikkiin lähteisiin olen saanut vinkkejä. Tällä hetkellä luen Anticancer-kirjasta syöpää ehkäisevistä ruuista (jotka tietenkin ovat aika pitkälti samoja kuin toisessakin kirjassa), niin jatkuvasti mieleen pomppaa uusia ajatuksia ja tekisi mieli korjata tekstiäni. No vielä ehtii kun koostan siitä tiedostoa. Kiva olisi saada muiltakin foorumilaisilta vielä kommentteja ja ehkäpä sieltä tulee niitä täydennyksiä, jotka pyörivät omassakin mielessä.
Mikko haki Iidan rattailla ja ovelle saapui suoraa huutoa karjuva tyttö. Heillä oli erimielisyys siitä, saako Iituli kulkea yksinään pihan poikki. Kun Iida ei uskonut, niin Iidalta kiellettiin pyöräily ja tuotiin sisälle, joka oli suurin syy raivariin. Ruuan jälkeen metiin kuitenkin ulos keinumaan ja pyöräilemään tilanteen rauhoitettua.
Vähän on vatsa ollut kipeä kolmannen sytopäivän kunniaksi. Yhden ylimääräisen pahoinvointilääkkeen jouduin ottamaan, mutta toivotaan, etten tarvitse tänään enempää.
tiistai 17. maaliskuuta 2015
2. kuurin 2. päivä, osa 2
Päädyin kirjoittamaan vielä toiseen kertaan tänään. Kuoro jäi väliin ja mummo tuli leikkimään Iitulin kanssa, joten tuntui mukavalta päivittää kuulumisia, kun kaikki ei mennytkään niin kuin suunnittelin.
Hain Iidan hoidosta rattailla, mutta jo mennessä totesin, että reissusta on tulossa aika rankka. Onneksi lähdin lyhintä reittiä kotoa hoitoon ja tietenkin palasimme samaa tietä. Reissu oli kuitenkin 3,1 km pitkä ja onneksi ei yhtään pidempi. Yllättävän paljo raskaampaa on työntää rattaita (tyhjiäkin) kävelysauvoihin nähden. Suunnitelmissa on kuitenkin huomenna mennä Mikon mukaan hakureissulle sauvojen kanssa, joten luottavaisesti uskon sen reissun olevan riittävän kevyt kolmannelle sytopäivälle. Ja onhan Mikko mukana, jolloin olo on jo sen vuoksi turvallisempi.
Haun jälkeen jäimme Iidan kanssa pihaan pyöräilemään ja keinumaan. Oma oloni muuttui huonommaksi pihassa ja jouduin pyytämään Mikolta sisältä pahoinvointilääkkeen. Ilmoitin samalla Sorja-siskolle, joka oli tulossa hakemaan minua, etten pystykään tulemaan kuoroon tänään. Mielestäni osoitin kerrankin järkevää ajattelua, enkä vain härkäpäisyyttä. Toki mietin sitäkin vaihtoehtoa, että otan lääkkeen, enkä kerro Mikolle mitään ja lähden vain kuoroon. Mutta kokonaisuuden kannalta on kuitenkin parempi myöntää, että olen sairas ja näinä viikkoina, kun joudun myrkyttämään elimistöäni, saattaa sillä olla sivuvaikutuksensa. Annoshan on nyt edellistä kertaa suurempi, joten sivuvaikutuksetkin saattavat olla voimakkaammat, vaikka toivoinkin tämän menevä yhtä kevyesti kuin edellisellä kuurilla. Ja periaatteessa kuuri toisensa jälkeen saattaa muuttua aina edellistä raskaammaksi, kun myrkkyä kertyy elimistöön.
Nyt on aikamoinen väsy ja tarkoitus olisi, että Mikko nukkuu ensi yön muualla ja minä kahdestaan Iidan kanssa makkarissa. Kyllä Iida varmasti saa mut hereille halutessaan, vaikka nyt kuinka väsyttäisi. Mikko tässä enemmän tarvitsee unta tällä hetkellä kuin minä. Etenkin kun Mikko on perjantaina lähdössä viettämään poikien mökkiviikonloppua ja minä saan nukkua vanhemmillani omassa huoneessani yksin alustavan suunnitelman mukaan.
Tänään täytyy vielä testata mehulinkoa ja toivoa, että saimme fiksattua tärinäongelman. Kyllä mua on ottanut päähän monitoimikoneostokseni, mutta toisaalta hankintaa tehdessäni en voinut tietää miten kaikki muuttuu. Kasvain oli silloin jo löytynyt, mutta en olisi voinut kuvitellakaan muutavani ruokailutottumuksiani näin paljoa lyhyessä ajassa. Silloin suunnitelmissa oli leipoa paljon pullaa ja sämpylöitä. En olisi voinut kuvitellakaan, että perehdyn ravintoasioihin näin paljon ja onnistun pääsemään irti sokerista vain paria kuukautta myöhemmin. Olin menossa hyvin perinteistä tietä luottaen moderniin lääketieteeseen ajattelematta, mitä itse voin tehdä auttaakseni itseäni. Onneksi heräsin siitä unesta. Oma elämänlaatu on tällä tavoin paljon parempi.
Hain Iidan hoidosta rattailla, mutta jo mennessä totesin, että reissusta on tulossa aika rankka. Onneksi lähdin lyhintä reittiä kotoa hoitoon ja tietenkin palasimme samaa tietä. Reissu oli kuitenkin 3,1 km pitkä ja onneksi ei yhtään pidempi. Yllättävän paljo raskaampaa on työntää rattaita (tyhjiäkin) kävelysauvoihin nähden. Suunnitelmissa on kuitenkin huomenna mennä Mikon mukaan hakureissulle sauvojen kanssa, joten luottavaisesti uskon sen reissun olevan riittävän kevyt kolmannelle sytopäivälle. Ja onhan Mikko mukana, jolloin olo on jo sen vuoksi turvallisempi.
Haun jälkeen jäimme Iidan kanssa pihaan pyöräilemään ja keinumaan. Oma oloni muuttui huonommaksi pihassa ja jouduin pyytämään Mikolta sisältä pahoinvointilääkkeen. Ilmoitin samalla Sorja-siskolle, joka oli tulossa hakemaan minua, etten pystykään tulemaan kuoroon tänään. Mielestäni osoitin kerrankin järkevää ajattelua, enkä vain härkäpäisyyttä. Toki mietin sitäkin vaihtoehtoa, että otan lääkkeen, enkä kerro Mikolle mitään ja lähden vain kuoroon. Mutta kokonaisuuden kannalta on kuitenkin parempi myöntää, että olen sairas ja näinä viikkoina, kun joudun myrkyttämään elimistöäni, saattaa sillä olla sivuvaikutuksensa. Annoshan on nyt edellistä kertaa suurempi, joten sivuvaikutuksetkin saattavat olla voimakkaammat, vaikka toivoinkin tämän menevä yhtä kevyesti kuin edellisellä kuurilla. Ja periaatteessa kuuri toisensa jälkeen saattaa muuttua aina edellistä raskaammaksi, kun myrkkyä kertyy elimistöön.
Nyt on aikamoinen väsy ja tarkoitus olisi, että Mikko nukkuu ensi yön muualla ja minä kahdestaan Iidan kanssa makkarissa. Kyllä Iida varmasti saa mut hereille halutessaan, vaikka nyt kuinka väsyttäisi. Mikko tässä enemmän tarvitsee unta tällä hetkellä kuin minä. Etenkin kun Mikko on perjantaina lähdössä viettämään poikien mökkiviikonloppua ja minä saan nukkua vanhemmillani omassa huoneessani yksin alustavan suunnitelman mukaan.
Tänään täytyy vielä testata mehulinkoa ja toivoa, että saimme fiksattua tärinäongelman. Kyllä mua on ottanut päähän monitoimikoneostokseni, mutta toisaalta hankintaa tehdessäni en voinut tietää miten kaikki muuttuu. Kasvain oli silloin jo löytynyt, mutta en olisi voinut kuvitellakaan muutavani ruokailutottumuksiani näin paljoa lyhyessä ajassa. Silloin suunnitelmissa oli leipoa paljon pullaa ja sämpylöitä. En olisi voinut kuvitellakaan, että perehdyn ravintoasioihin näin paljon ja onnistun pääsemään irti sokerista vain paria kuukautta myöhemmin. Olin menossa hyvin perinteistä tietä luottaen moderniin lääketieteeseen ajattelematta, mitä itse voin tehdä auttaakseni itseäni. Onneksi heräsin siitä unesta. Oma elämänlaatu on tällä tavoin paljon parempi.
2. kuurin 2. päivä, osa 1
Olen illalla matkalla kuoroharjoituksiin, joten ajattelin kirjoitella blogia jo päivällä ennen kuin haen Iidan hoidosta. Aivan totta, sain luvan yksinäni hakea Iidan rattailla meneillään olevasta sytokuurista huolimatta, kun Mikolla on meno iltapäivällä. Kyllä hän olisi ehtinyt autolla hakemaan, mutta kun neiti nauttii kärryttelystä kovasti, niin onhan kiva, että pääsee sitten kärryajelulle ja samalla saan oman lenkkini yhdistettyä hakureissuun.
Yö oli kuulemma ollut levoton. Itse kuulin vain pari Iidan heräämistä. Sen sijaan sain ravata aivan omien tarpeideni vuoksi vessassa. Jostain syystä polvi oli jälleen niin kipeä yhden heräämisen yhteydessä, etten millään meinannut päästä liikkeelle kivulta. Nukun yleensä tyyny jalkojen välissä ja varmaankin se oli nyt vääntänyt polvea jotenkin. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta ehkä kivuliain. Polvikipu on huono yhdistelmä heikkoihin lantionpohjalihaksiin ja järjettömään pissahätään.
Anticancer-kirjassa olen päässyt jälleen eteenpäin. Ilmeisesti käänsin tänne blogiin hieman väärin jossain vaiheessa lukemaani lukua tai ymmärsin aluksi otsikon väärin. Kyseessä oli sittenkin luku siitä, mitä välttää, jotta syöpä pysyisi aisoissa tai ei koskaan sairastuisikaan. Kirjoittaja nosti kolme tärkeintä tekijää, joista osaa olenkin jo käsitellyt teksteissäni, mutta laitan ne tänne ylös jälleen.
1. vältä sokerin ja valkoisten jauhojen ylikulutusta.
2. vältä enimmäkseen omega-6 sisältävien öljyjen, margariinien ja eläinrasvojen ylikulutusta.
3. vältä altistumista ympäristökemikaaleille, joita on kertynyt ympäristöön 40-luvulta lähtien ja kertyvät eläinten rasvakudoksiin. Sekä vältä kännyköiden elektromagneettiselle kentälle altistumista.
Tätä viimeistä kohtaa en ole vielä millään lailla käsitellyt teksteissäni, joten voisin hieman koostaa aihetta.
Ympäristömyrkkyjä kuten tuholaistorjunta-aineita on kertynyt valtavat määrät maaperään ja vesistöihin. Ehkäpä ongelma on vielä suurempi USA:ssa sekä Keski-Euroopassa (käsittäen muut alueet kuin Skandinavian), mutta kyllä jonkin verran kertymää on varmasti täälläkin jos ei suoraan levitettynä niin ilmateitse kulkeutuneina. Ja käytämmehän valtavasti muualta tuotuja elintarvikkeita. USA:ssa yksi lisäongelma on steroidien käyttö eläinten kasvatuksessa, mikä on kielletty EU:n alueella. Voihan Suomessakin suositella, ettei oikein suuria petokaloja kuten haukia käytettäisi ruuaksi, koska niihin on kertynyt niin paljon vesistöön päätyneitä myrkkyjä. Maaperän saastumisen vuoksi on lähes aina parempi valita luomutuote.
Tosin olen miettinyt jonkin verran sitä, kuinka suuri ero Suomessa on luomun ja tavanomaisen maanviljelyn välillä, mutta kyllä varmaan jonkin verran riippuen kasviksesta. Jos luomussa ei saa käyttää tuholaistorjunta-aineita ja esimerkiksi perunaa joudutaan sateisina kesinä ruiskuttamaan lukemattomia kertoja perunaruttoa vastaan, niin jotain eroa luulisi olevan. Toki luomuperunat ovatkin sitten rupisempia. Tai sitten miten eroaa luomu kasvihuonetomaatti ja -salaatti tavanomaisesta kasvihuone tomaatista ja -salaatista. Käytännössä kaikissa kasvihuoneissahan taitaa nykyään olla petohyönteisiin perustuva tuholaistorjunta.
Ruuan mukana tulevat ympäristömyrkyt eivät välttämättä ole kertyneet peltoihin ja vesistöihin viime vuosina, vaan pahimmat aineet on pääsetty ympäristöön jo vuosikymmeniä sitten. Ikävä kyllä vieläkin saamme ravinnossa näitä toisen maailmansodan jälkeen käytettyjä torjunta-aineita kuten DDT:tä. Koska suuri osa ympäristömyrkyistä kertyy eläinrasvoihin, on eläinkunnan tuotteiden kulutuksen vähentämisellä helppoa vähentää omaa ympäristömyrkkyjen saamista.
PVC-muoveja on myös syytä välttää kaittiössä vähintään, jos PVC astioita joutuu lämmittämään. Niistä irtoaa karsinogeenista BPA:ta. Ikävä kyllä mm. tuttipullot ovat olleet PVC:tä. Jotenkin minusta tuntuu, että EU:n alueella PVC-muovien käyttöä on rajoitettu enemmän kuin USA:ssa. Ainakaan en löytänyt keittiöastioista enää PVC-muovisia astioita tai välineitä. Kannattaa joka tapauksessa suosia lasisia ja keraamisia astioita.
Pesuaineissa ja hygieniatuotteissa käytetään paljon kemikaaleja, joissa on karsinogeenisia ainesosia. Tämän vuoksi sooda ja etikka ovat hyviä siivoukseen ja pesuaineista kannattaa suosia ympäristömerkillä varustettuja tuotteita.
Kännyköitä kannattaa käyttää mahdollisimman vähän. Puhelimeen puhuessa on hyvä suosia handsfree-varusteita tai puhua kaiuttimen kautta. Puhelinta ei kannata pitää lähellä sänkyä ja aina mahdollisuuden mukaan se kannattaa laittaa pois päältä tai lentoasetukselle. Jos kenttä on huono tai olet autossa tai junassa, kannattaa puhelut jättää puhumatta, sillä puhelin joutuu hakemaan jatkuvasti kenttää ja aiheuttaa enemmän elektromagneettista säteilyä. Meillä nykyään laitetaan yöksi pois päältä kaikki laitteet, joissa on langaton netti.
Tässä kirjoittaessa unohdin ottaa sytostaatin ajoissa. No eipä sillä muuta väliä ole kuin etten saa syödä tuntiin lääkkeen ottamisen jälkeen, joten hieman viivästyy syöminen. Nyt täytyy mennä opettelemaan Sorjan kappaleita.
Yö oli kuulemma ollut levoton. Itse kuulin vain pari Iidan heräämistä. Sen sijaan sain ravata aivan omien tarpeideni vuoksi vessassa. Jostain syystä polvi oli jälleen niin kipeä yhden heräämisen yhteydessä, etten millään meinannut päästä liikkeelle kivulta. Nukun yleensä tyyny jalkojen välissä ja varmaankin se oli nyt vääntänyt polvea jotenkin. Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta ehkä kivuliain. Polvikipu on huono yhdistelmä heikkoihin lantionpohjalihaksiin ja järjettömään pissahätään.
Anticancer-kirjassa olen päässyt jälleen eteenpäin. Ilmeisesti käänsin tänne blogiin hieman väärin jossain vaiheessa lukemaani lukua tai ymmärsin aluksi otsikon väärin. Kyseessä oli sittenkin luku siitä, mitä välttää, jotta syöpä pysyisi aisoissa tai ei koskaan sairastuisikaan. Kirjoittaja nosti kolme tärkeintä tekijää, joista osaa olenkin jo käsitellyt teksteissäni, mutta laitan ne tänne ylös jälleen.
1. vältä sokerin ja valkoisten jauhojen ylikulutusta.
2. vältä enimmäkseen omega-6 sisältävien öljyjen, margariinien ja eläinrasvojen ylikulutusta.
3. vältä altistumista ympäristökemikaaleille, joita on kertynyt ympäristöön 40-luvulta lähtien ja kertyvät eläinten rasvakudoksiin. Sekä vältä kännyköiden elektromagneettiselle kentälle altistumista.
Tätä viimeistä kohtaa en ole vielä millään lailla käsitellyt teksteissäni, joten voisin hieman koostaa aihetta.
Ympäristömyrkkyjä kuten tuholaistorjunta-aineita on kertynyt valtavat määrät maaperään ja vesistöihin. Ehkäpä ongelma on vielä suurempi USA:ssa sekä Keski-Euroopassa (käsittäen muut alueet kuin Skandinavian), mutta kyllä jonkin verran kertymää on varmasti täälläkin jos ei suoraan levitettynä niin ilmateitse kulkeutuneina. Ja käytämmehän valtavasti muualta tuotuja elintarvikkeita. USA:ssa yksi lisäongelma on steroidien käyttö eläinten kasvatuksessa, mikä on kielletty EU:n alueella. Voihan Suomessakin suositella, ettei oikein suuria petokaloja kuten haukia käytettäisi ruuaksi, koska niihin on kertynyt niin paljon vesistöön päätyneitä myrkkyjä. Maaperän saastumisen vuoksi on lähes aina parempi valita luomutuote.
Tosin olen miettinyt jonkin verran sitä, kuinka suuri ero Suomessa on luomun ja tavanomaisen maanviljelyn välillä, mutta kyllä varmaan jonkin verran riippuen kasviksesta. Jos luomussa ei saa käyttää tuholaistorjunta-aineita ja esimerkiksi perunaa joudutaan sateisina kesinä ruiskuttamaan lukemattomia kertoja perunaruttoa vastaan, niin jotain eroa luulisi olevan. Toki luomuperunat ovatkin sitten rupisempia. Tai sitten miten eroaa luomu kasvihuonetomaatti ja -salaatti tavanomaisesta kasvihuone tomaatista ja -salaatista. Käytännössä kaikissa kasvihuoneissahan taitaa nykyään olla petohyönteisiin perustuva tuholaistorjunta.
Ruuan mukana tulevat ympäristömyrkyt eivät välttämättä ole kertyneet peltoihin ja vesistöihin viime vuosina, vaan pahimmat aineet on pääsetty ympäristöön jo vuosikymmeniä sitten. Ikävä kyllä vieläkin saamme ravinnossa näitä toisen maailmansodan jälkeen käytettyjä torjunta-aineita kuten DDT:tä. Koska suuri osa ympäristömyrkyistä kertyy eläinrasvoihin, on eläinkunnan tuotteiden kulutuksen vähentämisellä helppoa vähentää omaa ympäristömyrkkyjen saamista.
PVC-muoveja on myös syytä välttää kaittiössä vähintään, jos PVC astioita joutuu lämmittämään. Niistä irtoaa karsinogeenista BPA:ta. Ikävä kyllä mm. tuttipullot ovat olleet PVC:tä. Jotenkin minusta tuntuu, että EU:n alueella PVC-muovien käyttöä on rajoitettu enemmän kuin USA:ssa. Ainakaan en löytänyt keittiöastioista enää PVC-muovisia astioita tai välineitä. Kannattaa joka tapauksessa suosia lasisia ja keraamisia astioita.
Pesuaineissa ja hygieniatuotteissa käytetään paljon kemikaaleja, joissa on karsinogeenisia ainesosia. Tämän vuoksi sooda ja etikka ovat hyviä siivoukseen ja pesuaineista kannattaa suosia ympäristömerkillä varustettuja tuotteita.
Kännyköitä kannattaa käyttää mahdollisimman vähän. Puhelimeen puhuessa on hyvä suosia handsfree-varusteita tai puhua kaiuttimen kautta. Puhelinta ei kannata pitää lähellä sänkyä ja aina mahdollisuuden mukaan se kannattaa laittaa pois päältä tai lentoasetukselle. Jos kenttä on huono tai olet autossa tai junassa, kannattaa puhelut jättää puhumatta, sillä puhelin joutuu hakemaan jatkuvasti kenttää ja aiheuttaa enemmän elektromagneettista säteilyä. Meillä nykyään laitetaan yöksi pois päältä kaikki laitteet, joissa on langaton netti.
Tässä kirjoittaessa unohdin ottaa sytostaatin ajoissa. No eipä sillä muuta väliä ole kuin etten saa syödä tuntiin lääkkeen ottamisen jälkeen, joten hieman viivästyy syöminen. Nyt täytyy mennä opettelemaan Sorjan kappaleita.
maanantai 16. maaliskuuta 2015
2. kuurin 1. päivä ja mehulinko kotona
Nyt on taas monitoimikone ja mehulinko kotona korjauksen jäljiltä. Ikävä kyllä suurin innostuskin meni korjauksen aikana ja mun täytyy nyt jotenkin järkevöittää ruokatoimintaani. Ei tästä tule mitään jos teen kolmesti päivässä mehua ja tehosekotin pyörii myös kolmesti päivässä vähintään. En todellakaan ehdi tehdä mitään muuta kuin seisoa keittiössä pääasiassa pesemässä astioita. Tänäänkin tein Mikolle erillisen hedelmävihersmoothien ja itselleni mausteisen lehtikaali-parsakaali-punajuuri mössön, johon ensin tein mehun ja sitten vielä päräytin lisää aineksia joukkoon tehokeskoittimessa. Onneksi tietoisesti tein niin paljon omaa mössöäni, että sitä on huomisellekin. Harmi, että ehdin jo käydä kaupasta hamstraamassa valtaisasti mehuaineksia (punajuurta, sellerinvarsia ja parsakaalia), joita muut eivät meillä taida mielellään juoda mehussaan.
Omena-inkiväärimehu voisi olla hyvä pitää Mikon ja minun päivissä, koska on niin hyvä flunssajuoma ja inkivääri sisältää myös hyviä biomolekyylejä syövän ehkäisyyn. Lisäksi porkkanamehu pidetään päiväohjelmassa, koska Iida tykkää siitä kovasti. Sitäkin voisi tietenkin varioida välillä ja laittaa yhden kerran punajuurta ananaksen sijaan lisukkeeksi. Eipä se minusta ainakaan pahemmin maistu, koska molemmat ovat niin makeita mehuna. Parsa- ja lehtikaalin voisin syödä höyrytettyinä tästä eteenpäin ihan suosiolla. Parsakaalin varret voisi tietenkin ujuttaa porkkanamehuun, mutta Mikko tuntuu maistavan sen kaiken läpi, kun ei pidä mausta... Ja jonkinlainen vihersmoothie olisi kiva pitää päivässä, mutta jos teen suuritöisesti mehupohjaista, niin suosiolla teen parin päivän satsin vaikka joku entsyymi ehtisikin hajota ennen seuraavaa päivää. Ja ehkäpä sitä säästää itseään aika paljon, jos tekee lähinnä samaa mössöä itselleen ja Mikolle. Voihan tehdä itselleen ylimääräisen mehun ilman vihersmoothie tavoitetta, mikä jo vähentää yhden tehosekoitin mössön. Ja vielä kun saisi itsensä uskomaan, ettei maailma kaadu jos joku mössö tai mehu jää väliin jonain päivänä. Tai vaikka kaikki jäisi väliin...
Mehulingossa on nyt tärinäongelma, jota ei ollut aiemmin. Ilmeisesti se johtuu siitä, että yhden teräsastian muovireunus oli jo irtoamassa liimauksistaan ennen kuin kone meni rikki, koska en aluksi tajunnut, miksi liian suuret palat jäivät syöttöputkeen jumiin ja yritin työntää niitä väkisin läpi. Kun lingon ja monitoimikoneen välinen kiinnike meni rikki, en ymmärtänyt lingon toimimattomuuden syytä heti ja pahensin muovireunuksen irtoamista entisestään painamalla väkisin aineksia terää vasten. Jos Mikko ei pysty mitenkään liimaamaan muoviosaa takaisin, täytyy mun soittaa maahantuojalle varaosasta. Ehkä tämä monitoimikoneen lisäosakikkailu ei ollut järkevää, mutta jotenkin näihin pieniin tiloihin ahdistaa hankkia kokonaisia uusia vempaimia yhtään lisää. Ja täytyyhän monitoimikoneelle jotain käyttöä olla. Tai sitten lahjoitan sen jollekin, joka saattaa joskus tehdä taikinoita jossain vaiheessa. Siihenhän se on edelleen hyvä, mutta itse kun en nyt pahemmin leivo pullaa, leipää tai kakkuja, niin sellainen käyttö on todella teoreettista.
Minulla on muutama muuksin ajatus mehujen ja mössöjen vähentämisen lisäksi, joilla aion järkevöittää päiviäni ruuanlaiton suhteen ja siitä aiheutuvaa stressamista.
1. Olen päättänyt olla panikoitumatta siitä, onko samalla aterialla hedelmiä, kasviksia ja pähkinöitä. Jos suurin haitta näiden sekoittamisesta on ilmavaivat, niin voi voi...
2. Jos ruuan jälkeen on jano, niin voin juoda. Periaatteessa ruualla ja heti jälkeen ei kannata juoda mitään, ettei suotta laimenna ruuansulatusnesteitä.
3. Yritän antaa itselleni tunnetasollakin luvan syödä kotimaisista viljoista tehtyjä tuotteita. Enkä tarkoita nyt leipää. Käytännössä meillä syödään jo nyt päivittäin jotain viljaista joko vohveleiden, aamupuuron tai muun muodossa. Todella paljon meillä käytetään spelttiä, jonkin verran ruista, ohraa ja kauraa sekä satunnaisesti vehnää. Kaikki viljat tietenkin täysjyväversiona. Hirssin ja tattarin käyttö on vähentynyt todella paljon osittain sen vuoksi, etten pidä hirssin mausta ja tattari vaatii idätystä.
4. Aion kaivaa esiin kasvispihvi ja -pyörykkä reseptit, jotta saadaan lisättyä palkokasvien käyttöä ja tehtyä helposti suurempia määriä niitä kerralla, sillä niitä on helppo pakastaa. Onneksi jonkin verran ohjeita löytyy ilman perunaakin, vaikka tuntuu olevan yleinen sidosaine. Vehnäjauhollekin täytyy miettiä korvike. Toisaalta kun ei olla vegaaneja, niin voin laittaa yhden kananmunankin tarpeen vaatiessa.
Eli alun melkoisen nopean ja radikaalin muutoksen jälkeen ruokavalioni on laajentunut uudelleen ja ehkä normalisoitunut. Nyt ruokavaioni on muuttumassa kasvis-kala-painotteiseksi, jossa mukana on paljon raakoja kasviksia ja hedelmiä ja josta on poistettu kokonaan sokerit, puhdistettu vehnä, peruna, punainen liha ja transrasvat ja lähes kokonaan maitotuotteet, valkoinen liha ja kananmunat. Ehkäpä on tyypillistä omalle luonteelleni mennä suinpäin yhteen äärilaitaan, jotta pystyn hakemaan sitä itselleni sopivaa keskitietä. Ja en olisi pystynytkään pääsemään eroon sokeririippuvuudestani millään vähitellen muutoksia meiningillä. Nyt on hyvä pohja kuitenkin terveelliselle ruokavaliolle, jota voi halutessaan radikalisoida hoitojen jälkeen, jos sitä haluaa. Luulen kuitenkin, että tällä pötkii jo pitkälle aiempiin ruokailutottumuksiini verrattuna. Vähän kuitenkin harmittaa, ettei kantti kestänyt pysytellä pitkään raakaruuassa. Ruokavalion loivennukseen on kyllä vaikuttanut syöpäravitsemuskirjallisuus, mutta ehkäpä mahdolliset uudet lähteet saavat vielä minut kallistumaan vahvemmin takaisin raakaruuan suuntaan. Joka tapauksessa elämäntapani ovat kokeneet täysremontin tässä taistossa, vaikka olenkin hieman tasaantunut ruoka-asioissa.
Tänään ihmettelin päivällä, että onko meillä CMX:n LP-levy ja sain hieman palautetta viime kevään huonosta kommunikaatiosta. Oli minulle kuulemma kerrottu tämän levyn ja Von Hertzen Brothers:ien LP-levyn hankinnasta, jonka olin ohittanut olan kohautuksella. Taisi viime kevät olla aika stressaavaa aikaa Vaasassa käynteineen, töiden hakuineen ja taisihan Sorjakin jotain aikaa viedä. Kuitenkaan en kuulemma ollut kuullut oikein mistään mitään, ollut vain kiinni omissa jutuissani. Mikko oli kotona jumissa Iidan kanssa, eikä ilmeisesti lainkaan tyytyväinen osaansa. Enkä kyllä ihmettele. Ei 80 kilometrin päässä töissä ramppaaminen sovi lainkaan pienen lapsen äidille tai isälle. Ikävä kyllä moni joutuu sitä tekemään ja käymään töissä vielä kauempana. Mutta sekä töissä ramppaaja että perhe kärsivät tilanteesta. Näin ainakin meillä. Eipä vain itselläkään ollut vaihtoehtoja pahemmin. Mutta jos on nykyisinkin meidän kommunikaatiossa parannettavaa, niin on se ollut ilmeisesti vieläkin heikompaa välillä. Nyt en ehkä enää suostuisi työttömyysturvan menetyksenkään uhalla kulkemaan noin kaukana töissä, mutta onhan tämä sairauskin tuonut aika paljon näkemystä siihen, mihin elämänsä kannattaa käyttää. Ei ainakaan työmatkoihin.
Ensimmäinen sytostaattipäivä ei ole tuntunut miltään. Ensimmäinen päivä onkin luultavasti aina helpoin. Reippaasti käytiin hakemassa Iida rattailla pidempää reittiä pitkin (4,4 km) valtaisassa katupölyssä, vaikka välteltiinkin autoteitä. Aika hyvin on kävelyiden matka kasvanut edellisen sytokuurin jälkeen. Tämän kuurin jälkeen voisi tavoitella 5 - 6 kilometriä. Iida halusi vielä käydä pyörälenkillä kotiin tultua, mutta selvästi alkoi neidinkin jaloissa painamaan eilinen pyöräily ja säyseästi tyytyi vain 600 metrin lenkkiin ja kotipihan kiertämiseen lukemattomia kertoja. Välissä vähän keinuttiin talonyhtiön pihassa.
Omena-inkiväärimehu voisi olla hyvä pitää Mikon ja minun päivissä, koska on niin hyvä flunssajuoma ja inkivääri sisältää myös hyviä biomolekyylejä syövän ehkäisyyn. Lisäksi porkkanamehu pidetään päiväohjelmassa, koska Iida tykkää siitä kovasti. Sitäkin voisi tietenkin varioida välillä ja laittaa yhden kerran punajuurta ananaksen sijaan lisukkeeksi. Eipä se minusta ainakaan pahemmin maistu, koska molemmat ovat niin makeita mehuna. Parsa- ja lehtikaalin voisin syödä höyrytettyinä tästä eteenpäin ihan suosiolla. Parsakaalin varret voisi tietenkin ujuttaa porkkanamehuun, mutta Mikko tuntuu maistavan sen kaiken läpi, kun ei pidä mausta... Ja jonkinlainen vihersmoothie olisi kiva pitää päivässä, mutta jos teen suuritöisesti mehupohjaista, niin suosiolla teen parin päivän satsin vaikka joku entsyymi ehtisikin hajota ennen seuraavaa päivää. Ja ehkäpä sitä säästää itseään aika paljon, jos tekee lähinnä samaa mössöä itselleen ja Mikolle. Voihan tehdä itselleen ylimääräisen mehun ilman vihersmoothie tavoitetta, mikä jo vähentää yhden tehosekoitin mössön. Ja vielä kun saisi itsensä uskomaan, ettei maailma kaadu jos joku mössö tai mehu jää väliin jonain päivänä. Tai vaikka kaikki jäisi väliin...
Mehulingossa on nyt tärinäongelma, jota ei ollut aiemmin. Ilmeisesti se johtuu siitä, että yhden teräsastian muovireunus oli jo irtoamassa liimauksistaan ennen kuin kone meni rikki, koska en aluksi tajunnut, miksi liian suuret palat jäivät syöttöputkeen jumiin ja yritin työntää niitä väkisin läpi. Kun lingon ja monitoimikoneen välinen kiinnike meni rikki, en ymmärtänyt lingon toimimattomuuden syytä heti ja pahensin muovireunuksen irtoamista entisestään painamalla väkisin aineksia terää vasten. Jos Mikko ei pysty mitenkään liimaamaan muoviosaa takaisin, täytyy mun soittaa maahantuojalle varaosasta. Ehkä tämä monitoimikoneen lisäosakikkailu ei ollut järkevää, mutta jotenkin näihin pieniin tiloihin ahdistaa hankkia kokonaisia uusia vempaimia yhtään lisää. Ja täytyyhän monitoimikoneelle jotain käyttöä olla. Tai sitten lahjoitan sen jollekin, joka saattaa joskus tehdä taikinoita jossain vaiheessa. Siihenhän se on edelleen hyvä, mutta itse kun en nyt pahemmin leivo pullaa, leipää tai kakkuja, niin sellainen käyttö on todella teoreettista.
Minulla on muutama muuksin ajatus mehujen ja mössöjen vähentämisen lisäksi, joilla aion järkevöittää päiviäni ruuanlaiton suhteen ja siitä aiheutuvaa stressamista.
1. Olen päättänyt olla panikoitumatta siitä, onko samalla aterialla hedelmiä, kasviksia ja pähkinöitä. Jos suurin haitta näiden sekoittamisesta on ilmavaivat, niin voi voi...
2. Jos ruuan jälkeen on jano, niin voin juoda. Periaatteessa ruualla ja heti jälkeen ei kannata juoda mitään, ettei suotta laimenna ruuansulatusnesteitä.
3. Yritän antaa itselleni tunnetasollakin luvan syödä kotimaisista viljoista tehtyjä tuotteita. Enkä tarkoita nyt leipää. Käytännössä meillä syödään jo nyt päivittäin jotain viljaista joko vohveleiden, aamupuuron tai muun muodossa. Todella paljon meillä käytetään spelttiä, jonkin verran ruista, ohraa ja kauraa sekä satunnaisesti vehnää. Kaikki viljat tietenkin täysjyväversiona. Hirssin ja tattarin käyttö on vähentynyt todella paljon osittain sen vuoksi, etten pidä hirssin mausta ja tattari vaatii idätystä.
4. Aion kaivaa esiin kasvispihvi ja -pyörykkä reseptit, jotta saadaan lisättyä palkokasvien käyttöä ja tehtyä helposti suurempia määriä niitä kerralla, sillä niitä on helppo pakastaa. Onneksi jonkin verran ohjeita löytyy ilman perunaakin, vaikka tuntuu olevan yleinen sidosaine. Vehnäjauhollekin täytyy miettiä korvike. Toisaalta kun ei olla vegaaneja, niin voin laittaa yhden kananmunankin tarpeen vaatiessa.
Eli alun melkoisen nopean ja radikaalin muutoksen jälkeen ruokavalioni on laajentunut uudelleen ja ehkä normalisoitunut. Nyt ruokavaioni on muuttumassa kasvis-kala-painotteiseksi, jossa mukana on paljon raakoja kasviksia ja hedelmiä ja josta on poistettu kokonaan sokerit, puhdistettu vehnä, peruna, punainen liha ja transrasvat ja lähes kokonaan maitotuotteet, valkoinen liha ja kananmunat. Ehkäpä on tyypillistä omalle luonteelleni mennä suinpäin yhteen äärilaitaan, jotta pystyn hakemaan sitä itselleni sopivaa keskitietä. Ja en olisi pystynytkään pääsemään eroon sokeririippuvuudestani millään vähitellen muutoksia meiningillä. Nyt on hyvä pohja kuitenkin terveelliselle ruokavaliolle, jota voi halutessaan radikalisoida hoitojen jälkeen, jos sitä haluaa. Luulen kuitenkin, että tällä pötkii jo pitkälle aiempiin ruokailutottumuksiini verrattuna. Vähän kuitenkin harmittaa, ettei kantti kestänyt pysytellä pitkään raakaruuassa. Ruokavalion loivennukseen on kyllä vaikuttanut syöpäravitsemuskirjallisuus, mutta ehkäpä mahdolliset uudet lähteet saavat vielä minut kallistumaan vahvemmin takaisin raakaruuan suuntaan. Joka tapauksessa elämäntapani ovat kokeneet täysremontin tässä taistossa, vaikka olenkin hieman tasaantunut ruoka-asioissa.
Tänään ihmettelin päivällä, että onko meillä CMX:n LP-levy ja sain hieman palautetta viime kevään huonosta kommunikaatiosta. Oli minulle kuulemma kerrottu tämän levyn ja Von Hertzen Brothers:ien LP-levyn hankinnasta, jonka olin ohittanut olan kohautuksella. Taisi viime kevät olla aika stressaavaa aikaa Vaasassa käynteineen, töiden hakuineen ja taisihan Sorjakin jotain aikaa viedä. Kuitenkaan en kuulemma ollut kuullut oikein mistään mitään, ollut vain kiinni omissa jutuissani. Mikko oli kotona jumissa Iidan kanssa, eikä ilmeisesti lainkaan tyytyväinen osaansa. Enkä kyllä ihmettele. Ei 80 kilometrin päässä töissä ramppaaminen sovi lainkaan pienen lapsen äidille tai isälle. Ikävä kyllä moni joutuu sitä tekemään ja käymään töissä vielä kauempana. Mutta sekä töissä ramppaaja että perhe kärsivät tilanteesta. Näin ainakin meillä. Eipä vain itselläkään ollut vaihtoehtoja pahemmin. Mutta jos on nykyisinkin meidän kommunikaatiossa parannettavaa, niin on se ollut ilmeisesti vieläkin heikompaa välillä. Nyt en ehkä enää suostuisi työttömyysturvan menetyksenkään uhalla kulkemaan noin kaukana töissä, mutta onhan tämä sairauskin tuonut aika paljon näkemystä siihen, mihin elämänsä kannattaa käyttää. Ei ainakaan työmatkoihin.
Ensimmäinen sytostaattipäivä ei ole tuntunut miltään. Ensimmäinen päivä onkin luultavasti aina helpoin. Reippaasti käytiin hakemassa Iida rattailla pidempää reittiä pitkin (4,4 km) valtaisassa katupölyssä, vaikka välteltiinkin autoteitä. Aika hyvin on kävelyiden matka kasvanut edellisen sytokuurin jälkeen. Tämän kuurin jälkeen voisi tavoitella 5 - 6 kilometriä. Iida halusi vielä käydä pyörälenkillä kotiin tultua, mutta selvästi alkoi neidinkin jaloissa painamaan eilinen pyöräily ja säyseästi tyytyi vain 600 metrin lenkkiin ja kotipihan kiertämiseen lukemattomia kertoja. Välissä vähän keinuttiin talonyhtiön pihassa.
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Ihana aurinkoinen sunnuntai
Tänään oli auringonpaisteinen sunnuntai oman perheen kesken. Aamulla Iitu tosin kysyi "Minne me mennään?" ja kun vastasin, ettei minnekään, hän oli todella pettynyt. Toinen suuri pettymys Iidalle oli vastaukseni kysymykseen "Kuka meille tulee tänään?" Suurista pettymyksistä huolimatta meillä on ollut oikein kiva päivä muutamista hampaiden kiristyksistä huolimatta.
Aamulla puuron jälkeen Iida sai katsoa Topi ja Tessu -elokuvan. Aamupäivän hedelmäiseen vihersmoothieen neiti sai olla mukana valitsemassa hedelmiä, joten annos oli valtaisa, mutta kerrankin kelpasi. Neiti söi lasillisensa kanssa eilisen mössöpannarin lopun. Omena-spelttipannari oli todellisuudessa omena-kaurapuuro-spelttipannari. Ensimmäinen paistos ei meinannut lähteä millään irti leivinpaperista ja oli paperin ohut. Seuraava versio oli paksumpi ja käänsin sen uunista otettuani ympäri ja pistin märän pyyhkeen siihen päälle, jotta irtoaisi leivinpaperista. Tarkoitus kyllä täyttyi ja pannari oli irti paperista, mutta samalla koko pannari imaisi itseensä kosteutta ja oli lusikoitavana versiona. Hyvän makuista, mutta ei täyttänyt pannarin koostumusvaatimuksia millään tasolla. Seuraavaan spelttipannariin ei ehkä kannata laittaa puuronjämiä, joita onneksi ei yleensä jääkään (poikkeustilanne Mikon mahakivun vuoksi).
Iltapäiväksi menimme ulos. Iida pyöräili lähemmäs 1,5 km kotipihassa ja pitkin Pihlajatietä. Tietenkin meillä pieni huutoepisodikin matkalle mahtui, kun neiti ei millään meinannut uskoa, että pyörällä täytyy ajaa tien reunassa. Lopulta Mikko kantoi huutavaa lasta kainalossa ja minä kuljetin pyörää kohti kotia. Iida sai kuitenkin uuden mahdollisuuden näyttää kuinka ajetaan tien reunassa, joten matka jatkui yhteisymmärryksessä. Ja toinen huuto tuli, kun pyörä luiskahti asfaltilta sivuun ja koko pyörä kaatui. Iida kynti naamallaan maata, joten olihan huutoon syytäkin. Pyöräily jatkui kuitenkin innostuneesti. Pyöräilyn jälkeen Iida leikki hiekkalaatikolla takapihalla ja minä hakkasin hieman jäätä ja makasin terassilla auringossa. Lämmin, ihana aurinko!
Ruuan jälkeen peuhasimme hieman meidän sängyllä ja kutittelimme Iitulia. Mikään ei ole kyllä niin ihanaa kuin lapsen nauru ja pienet kyyneleet tirautinkin sen johdosta. Mä haluan kuulla vielä kauan hihitystä, räkätystä, huutonaurua jne. Ehdottomasti suurin syy taistella!
Mikko kruunasi loistavan päivän keittämällä teetä ja ottamalla pakasteesta Iidalle ja itselleen porkkanakakkua ja minulle tattari-suklaakakkua. Oikein juhlahetki!
Olin Iidan kylpyseurana vielä illalla ja lauleskelin neidin kanssa kylpylaulua. Samalla kävin läpi yhtä lastenlaulukirjaa ja lauleskelin sieltä tuttuja lauluja taustamusiikkina. Ikävä kyllä sen verran herkillä mennään, että osaa itselleni lapsuudesta tärkeistä lauluista en pystynyt laulamaankaan, kun en halunnut siinä tilateessa purskahtaa itkuun. Taas tuli uusi asia vastaan, joka herkisti näin yllättäen. Ja mitenkäs muuten ihana päivä ihanan tytön kanssa voisi loppuakaan kuin nukkumaanmenoraivariin...
Aamulla puuron jälkeen Iida sai katsoa Topi ja Tessu -elokuvan. Aamupäivän hedelmäiseen vihersmoothieen neiti sai olla mukana valitsemassa hedelmiä, joten annos oli valtaisa, mutta kerrankin kelpasi. Neiti söi lasillisensa kanssa eilisen mössöpannarin lopun. Omena-spelttipannari oli todellisuudessa omena-kaurapuuro-spelttipannari. Ensimmäinen paistos ei meinannut lähteä millään irti leivinpaperista ja oli paperin ohut. Seuraava versio oli paksumpi ja käänsin sen uunista otettuani ympäri ja pistin märän pyyhkeen siihen päälle, jotta irtoaisi leivinpaperista. Tarkoitus kyllä täyttyi ja pannari oli irti paperista, mutta samalla koko pannari imaisi itseensä kosteutta ja oli lusikoitavana versiona. Hyvän makuista, mutta ei täyttänyt pannarin koostumusvaatimuksia millään tasolla. Seuraavaan spelttipannariin ei ehkä kannata laittaa puuronjämiä, joita onneksi ei yleensä jääkään (poikkeustilanne Mikon mahakivun vuoksi).
Iltapäiväksi menimme ulos. Iida pyöräili lähemmäs 1,5 km kotipihassa ja pitkin Pihlajatietä. Tietenkin meillä pieni huutoepisodikin matkalle mahtui, kun neiti ei millään meinannut uskoa, että pyörällä täytyy ajaa tien reunassa. Lopulta Mikko kantoi huutavaa lasta kainalossa ja minä kuljetin pyörää kohti kotia. Iida sai kuitenkin uuden mahdollisuuden näyttää kuinka ajetaan tien reunassa, joten matka jatkui yhteisymmärryksessä. Ja toinen huuto tuli, kun pyörä luiskahti asfaltilta sivuun ja koko pyörä kaatui. Iida kynti naamallaan maata, joten olihan huutoon syytäkin. Pyöräily jatkui kuitenkin innostuneesti. Pyöräilyn jälkeen Iida leikki hiekkalaatikolla takapihalla ja minä hakkasin hieman jäätä ja makasin terassilla auringossa. Lämmin, ihana aurinko!
Ruuan jälkeen peuhasimme hieman meidän sängyllä ja kutittelimme Iitulia. Mikään ei ole kyllä niin ihanaa kuin lapsen nauru ja pienet kyyneleet tirautinkin sen johdosta. Mä haluan kuulla vielä kauan hihitystä, räkätystä, huutonaurua jne. Ehdottomasti suurin syy taistella!
Mikko kruunasi loistavan päivän keittämällä teetä ja ottamalla pakasteesta Iidalle ja itselleen porkkanakakkua ja minulle tattari-suklaakakkua. Oikein juhlahetki!
Olin Iidan kylpyseurana vielä illalla ja lauleskelin neidin kanssa kylpylaulua. Samalla kävin läpi yhtä lastenlaulukirjaa ja lauleskelin sieltä tuttuja lauluja taustamusiikkina. Ikävä kyllä sen verran herkillä mennään, että osaa itselleni lapsuudesta tärkeistä lauluista en pystynyt laulamaankaan, kun en halunnut siinä tilateessa purskahtaa itkuun. Taas tuli uusi asia vastaan, joka herkisti näin yllättäen. Ja mitenkäs muuten ihana päivä ihanan tytön kanssa voisi loppuakaan kuin nukkumaanmenoraivariin...
lauantai 14. maaliskuuta 2015
Lauantai Iidan ja anopin kanssa
Tulihan se nykinyki eilen ennakkoepäilyiden mukaan, kun olin päässyt sänkyyn. Onneksi sain sen itse menemään ohi niin, ettei tarvinnut Mikkoa herättää. Sormien kouristelu jäi lyhyemmäksi kuin edellisenä iltana.
Yö oli katkonainen, mutta pitkä. Iidakin nousi kahdesti pissille niin, että jouduttiin vaihtamaan vaippa molemmilla kerroilla. Ja toisinaan neiti pitää ihme yninää ja höpöttelee. En tiedä onko hän silloin unessa vai hereillä. Veikkaisin, että hereillä ja viihdyttää itseään, kun odottelee uudelleen nukahtamista. Aamulla suhteellisen kireä yöpakkanen tuntui sisälläkin, koska palelin peiton allakin. Puoli kahdeksalta aioin nousta, mutta palasin aamutakissa ja kolmansissa villasukissa takaisin sänkyyn. En tiedä olisiko ollut järkevämpi nousta. Toisaalta kun nukhdin vielä uudelleen, niin ehkä kannatti ottaa ilo irti unesta.
Mikko tunsi olonsa sen verran hyväksi noustuaan ja todettuaan sään loistavaksi, että lähtivät isänsä kanssa suunnitelman mukaan hakemaan Jämsästä viimeisiä appivanhempien tavaroita ja mökiltä joitain työvälineitä. Anoppi tuli meille leikkimään Iidan kanssa, joten siltä osin pääsin helpolla. Kunhan ruokaa laittelin ja sen sellaista. Ja tulihan tänään aika hyvää ruokaa tehtyäkin.
Iida halusi tomaattipohjaisen vihersmoothien eli hörskysalaatin, jota ei tietenkään suostunut syömään maistettuaan. Meillä tuntuu käyvän näin aika usein. Minusta se oli hyvää, vaikka olihan siinä vähän takapotkua, joten luultavasti mausteita oli liikaa Iidalle. Etenkin anopista olin oikein ylpeä, koska joi koko lasillisen hörskyä ja väitti sitä vielä hyvän makuiseksikin, vaikka olen pitänyt häntä hieman nirsona. Saattoi tietenkin valehdella. Alla ohje hieman erilaiseen vihersmoothieen, jonka sai tehtyä sauvasekoittimella. Mun mehulinko ja monitoimikone odottavat jo postissa, mutta en ole saanut niitä vielä haettua. Eilen tuli tekstiviesti ilmoitus. Sitten alkaa taas mielenkiintoisemmat kokeilut.
Tomaatti-pinaatti-hörskysalaatti kolmelle
3 tomaattia
2 avokadoa
1 sitruunanmehu
3 kourallista pinaattia
1 valkosipulinkynsi
pala tuoretta inkivääriä
kurkumaa
mustapippuria
suolaa
Iitunen oli mummon kanssa pihalla pitkään ja hartaasti. Kokeilivat uusia rattaita ja ikävä kyllä ne ei aivan priimat ole, mutta katsotaan, jos niitä pystyisi hieman fiksaamaan. Pyörällä polkeminen näyttää sujuvan Iidalta jo oikein hienosti. Pian voisi kokeilla varmaan jalkakäytävilläkin. Sillä välin kun he olivat leikkipuistossa, pääsin minäkin 3,4 km sauvakävelylle. Matka oli aivan riittävä parin pidemmän lenkkipäivän jälkeen.
Eilen tuli Syöpäjärjestöjen jäsenlehti, jossa oli juttua syöpähoitojen aikaisista tulehdussairauksista. Jutussa varoiteltiin graavilohesta, homejuustoista, iduista ja pesemättömistä vihanneksista, mutta sanallakaan ei mainittu elimistön yleistä tulehdustilaa edistäviä sokeria ja valkaistuja vehnäjauhoja tai muita nopeita hiilihydraatteja, vaikka näitä painotetaan kaikissa syöpäravitsemus oppaissa. Monet syövät ovat seurausta kroonisista tulehduksista, joten luulisi näillä olevan merkitystä jo lääkäreidenkin mielestä. Haastateltu oli kaiken lisäksi infektiolääkäri. Onko niin ikävä kertoa sairastuneille, että monet herkut ovat pahasta elimistölle? En nyt halua vähätellä bakteerien ja virusten merkitystä infektioriskeinä, mutta nekin käyttävät ravinnokseen nopeita hiilihydraatteja. Tätä ihmettelen kovasti. Tietenkin haluan itse olla oikeassa tässä asiassa, kun olen nimenomaan vähentänyt nopeita hiilareita ja kuvittelen kovasti auttavani elimistöä taistelemaan syöpää vastaan ja edistämään hoitojan tehoja. Eli itsekkäät perusteet minullakin on.
Seuraavaksi pitäisi mennä tekemään iltapalaksi omena-spelttipannaria, jota lupasin Iidalle eilen. Ehkäpä Iida muistikin lupauksen ja söi siksi niin huonosti ruokaa...
Yö oli katkonainen, mutta pitkä. Iidakin nousi kahdesti pissille niin, että jouduttiin vaihtamaan vaippa molemmilla kerroilla. Ja toisinaan neiti pitää ihme yninää ja höpöttelee. En tiedä onko hän silloin unessa vai hereillä. Veikkaisin, että hereillä ja viihdyttää itseään, kun odottelee uudelleen nukahtamista. Aamulla suhteellisen kireä yöpakkanen tuntui sisälläkin, koska palelin peiton allakin. Puoli kahdeksalta aioin nousta, mutta palasin aamutakissa ja kolmansissa villasukissa takaisin sänkyyn. En tiedä olisiko ollut järkevämpi nousta. Toisaalta kun nukhdin vielä uudelleen, niin ehkä kannatti ottaa ilo irti unesta.
Mikko tunsi olonsa sen verran hyväksi noustuaan ja todettuaan sään loistavaksi, että lähtivät isänsä kanssa suunnitelman mukaan hakemaan Jämsästä viimeisiä appivanhempien tavaroita ja mökiltä joitain työvälineitä. Anoppi tuli meille leikkimään Iidan kanssa, joten siltä osin pääsin helpolla. Kunhan ruokaa laittelin ja sen sellaista. Ja tulihan tänään aika hyvää ruokaa tehtyäkin.
Iida halusi tomaattipohjaisen vihersmoothien eli hörskysalaatin, jota ei tietenkään suostunut syömään maistettuaan. Meillä tuntuu käyvän näin aika usein. Minusta se oli hyvää, vaikka olihan siinä vähän takapotkua, joten luultavasti mausteita oli liikaa Iidalle. Etenkin anopista olin oikein ylpeä, koska joi koko lasillisen hörskyä ja väitti sitä vielä hyvän makuiseksikin, vaikka olen pitänyt häntä hieman nirsona. Saattoi tietenkin valehdella. Alla ohje hieman erilaiseen vihersmoothieen, jonka sai tehtyä sauvasekoittimella. Mun mehulinko ja monitoimikone odottavat jo postissa, mutta en ole saanut niitä vielä haettua. Eilen tuli tekstiviesti ilmoitus. Sitten alkaa taas mielenkiintoisemmat kokeilut.
Tomaatti-pinaatti-hörskysalaatti kolmelle
3 tomaattia
2 avokadoa
1 sitruunanmehu
3 kourallista pinaattia
1 valkosipulinkynsi
pala tuoretta inkivääriä
kurkumaa
mustapippuria
suolaa
Iitunen oli mummon kanssa pihalla pitkään ja hartaasti. Kokeilivat uusia rattaita ja ikävä kyllä ne ei aivan priimat ole, mutta katsotaan, jos niitä pystyisi hieman fiksaamaan. Pyörällä polkeminen näyttää sujuvan Iidalta jo oikein hienosti. Pian voisi kokeilla varmaan jalkakäytävilläkin. Sillä välin kun he olivat leikkipuistossa, pääsin minäkin 3,4 km sauvakävelylle. Matka oli aivan riittävä parin pidemmän lenkkipäivän jälkeen.
Eilen tuli Syöpäjärjestöjen jäsenlehti, jossa oli juttua syöpähoitojen aikaisista tulehdussairauksista. Jutussa varoiteltiin graavilohesta, homejuustoista, iduista ja pesemättömistä vihanneksista, mutta sanallakaan ei mainittu elimistön yleistä tulehdustilaa edistäviä sokeria ja valkaistuja vehnäjauhoja tai muita nopeita hiilihydraatteja, vaikka näitä painotetaan kaikissa syöpäravitsemus oppaissa. Monet syövät ovat seurausta kroonisista tulehduksista, joten luulisi näillä olevan merkitystä jo lääkäreidenkin mielestä. Haastateltu oli kaiken lisäksi infektiolääkäri. Onko niin ikävä kertoa sairastuneille, että monet herkut ovat pahasta elimistölle? En nyt halua vähätellä bakteerien ja virusten merkitystä infektioriskeinä, mutta nekin käyttävät ravinnokseen nopeita hiilihydraatteja. Tätä ihmettelen kovasti. Tietenkin haluan itse olla oikeassa tässä asiassa, kun olen nimenomaan vähentänyt nopeita hiilareita ja kuvittelen kovasti auttavani elimistöä taistelemaan syöpää vastaan ja edistämään hoitojan tehoja. Eli itsekkäät perusteet minullakin on.
Seuraavaksi pitäisi mennä tekemään iltapalaksi omena-spelttipannaria, jota lupasin Iidalle eilen. Ehkäpä Iida muistikin lupauksen ja söi siksi niin huonosti ruokaa...
perjantai 13. maaliskuuta 2015
Labratulokset ok
Tänään otettiin valkosolu-, tulehdus-, maksa- ja munuaisarvot ja kaikki olivat sallituissa rajoissa. Näin ollen sytostaattiannosta voitiin nostaa ja ensi viikolla alkaa seuraava kuuri. Suunnitelman mukaan päästään etenemään.
Eilen illalla sain pienen nykinykikohtauksen. Ehkäpä kärrykävely oli kuitenkin hieman rankka, kun siinä joutuu työntämään rattaita niin staattisessa asennossa ja kyllähän kärryillä vähän painoakin tulee Iidan kanssa. Lisäksi hartiat ei saa mitään liikettä niin vetokin ottaa herkemmin.
Eilen illalla hain äiteen kyyditsemänä Iidalle uudet ison tytön rattaat edelliseltä käyttäjältä. Vanhat alkoivat olla jo pienet. Kuomu osui päähän ja luulen, että kärryjen painorajoituskin alkoi jo paukkua. Yllättävän vaikea oli löytää käytettynä suhteellisen tukevia perusrattaita ilman kuomua. Tietenkin aina kannattaa etsiä tarpeellisia tavaroita kun hankinta on pakko tehdä mahdollisimman nopeasti. Vielä kun päästään niitä kokeilemaan kärryjä ja Iida oikeasti huomaisi, että kärryt ovat nyt uudet (ne ovat tällä hetkellä läjässä tuulikaapissa ja aamulla Iida ei ehtinyt kiinnittää niihin mitään huomiota). Toivottavasti ovat käyttäjänkin mieleen.
Aamuun tuli hieman jännistystä, kun Mikon maha oli niin kipeä, ettei pystyssä meinannut pysyä. Hälytin äiteen hakemaan Iidan muskariin ja samalla hän heitti minut sairaalanmäelle. Olin kyllä varautunut menemään bussilla, mutta eipä tarvinnut lähteä aivan niin aikaisin. Appiukon hälytin sitten hakemaan, koska piti päästä apteekkiin tilaamaan sytostaatti. Pian minun ja Iidan lähdön jälkeen Mikko oli joutunut hälyttämään isänsä hakemaan itsensä ja viemään ensiapuun vatsakivun vuoksi, joten kuski ja Mikko olivat samalla mäellä, kun olin valmis. Onneksi kipu hellitti vatsansuojalääkkeellä ja vahvalla närästyslääkkeellä, joten mistään vakavammasta ei ollut kyse. Ehkäpä jokin flunssavirus on siellä myös taustalla kun lämpöä oli edelleen. Ainakin Mikon osalta on nyt soodan ottaminen päivittäin loppu, sillä se on voinut ärsyttää mahalaukkua ja ruokatorvea myös.
Koko päivän suunnitelmat toki menivät ensiapukeikan vuoksi uusiksi, mutta sillehän nyt ei mitään voinut. Tärkeintä tietenkin on ettei kyse ollut mistään vakavasta ja todennäköisesti myöskään kyse ei ole mistään mahatautiviruksesta, jolloin en luultavasti saa sellaista kiusakseni ensi viikolle... Apteekin ja nopean kaupassa käynnin jälkeen olimme kotona vasta kahden maissa. Mikko on päässyt tänään helpolla mössöjen suhteen ja syönyt sitä, mikä on tuntunut hyvältä. Itselleni tein vihermoothien ja söin leipääkin lounaaksi, vaikka aamulla meni keitettyä puuroa. Edelleen poden huonoa omaa tuntoa näinä päivinä kun raakaosuus jää puoleen tai alle syödystä ruuasta. Tyhmää tämäkin poteminen, kun olen tavallaan antanut itselleni luvan syödä nyt myös kokojyväviljoja ja lisätä kypsennetyn ruuan määrää.
Lounaan seuraksi katsoimme elokuvan, joka tuntui tekevä turhan ison kolon päivään. Huomaatteko kuinka turhista asioista otan stressiä. Täytyisi opetella vain olemaan ja tuijottaa elokuvaa, jos siltä tuntuu. Elokuvan jälkeen kävin 4,4 km sauvakävelyllä. Melkein tunnin olin pihalla ja ikävä kyllä ilma oli jo alkanut viilentyä, vaikka aurinko paistoikin edelleen komeasti. Tänään on kyllä hyvin mahdollista, että nykinyki vielä iskee illan kuluessa. Kävin suihkussakin pitkästä aikaa ja suihku tuntuu tekevän kohtausherkäksi.
Iida on ollut muskarissa ja Kauhavalla hoitamassa muumia ja vanhalla ukilla. Kaikki on mennyt ilmeisesti aivan mukavasti ja pian saa odotella neitiä kotiin.
Eilen illalla sain pienen nykinykikohtauksen. Ehkäpä kärrykävely oli kuitenkin hieman rankka, kun siinä joutuu työntämään rattaita niin staattisessa asennossa ja kyllähän kärryillä vähän painoakin tulee Iidan kanssa. Lisäksi hartiat ei saa mitään liikettä niin vetokin ottaa herkemmin.
Eilen illalla hain äiteen kyyditsemänä Iidalle uudet ison tytön rattaat edelliseltä käyttäjältä. Vanhat alkoivat olla jo pienet. Kuomu osui päähän ja luulen, että kärryjen painorajoituskin alkoi jo paukkua. Yllättävän vaikea oli löytää käytettynä suhteellisen tukevia perusrattaita ilman kuomua. Tietenkin aina kannattaa etsiä tarpeellisia tavaroita kun hankinta on pakko tehdä mahdollisimman nopeasti. Vielä kun päästään niitä kokeilemaan kärryjä ja Iida oikeasti huomaisi, että kärryt ovat nyt uudet (ne ovat tällä hetkellä läjässä tuulikaapissa ja aamulla Iida ei ehtinyt kiinnittää niihin mitään huomiota). Toivottavasti ovat käyttäjänkin mieleen.
Aamuun tuli hieman jännistystä, kun Mikon maha oli niin kipeä, ettei pystyssä meinannut pysyä. Hälytin äiteen hakemaan Iidan muskariin ja samalla hän heitti minut sairaalanmäelle. Olin kyllä varautunut menemään bussilla, mutta eipä tarvinnut lähteä aivan niin aikaisin. Appiukon hälytin sitten hakemaan, koska piti päästä apteekkiin tilaamaan sytostaatti. Pian minun ja Iidan lähdön jälkeen Mikko oli joutunut hälyttämään isänsä hakemaan itsensä ja viemään ensiapuun vatsakivun vuoksi, joten kuski ja Mikko olivat samalla mäellä, kun olin valmis. Onneksi kipu hellitti vatsansuojalääkkeellä ja vahvalla närästyslääkkeellä, joten mistään vakavammasta ei ollut kyse. Ehkäpä jokin flunssavirus on siellä myös taustalla kun lämpöä oli edelleen. Ainakin Mikon osalta on nyt soodan ottaminen päivittäin loppu, sillä se on voinut ärsyttää mahalaukkua ja ruokatorvea myös.
Koko päivän suunnitelmat toki menivät ensiapukeikan vuoksi uusiksi, mutta sillehän nyt ei mitään voinut. Tärkeintä tietenkin on ettei kyse ollut mistään vakavasta ja todennäköisesti myöskään kyse ei ole mistään mahatautiviruksesta, jolloin en luultavasti saa sellaista kiusakseni ensi viikolle... Apteekin ja nopean kaupassa käynnin jälkeen olimme kotona vasta kahden maissa. Mikko on päässyt tänään helpolla mössöjen suhteen ja syönyt sitä, mikä on tuntunut hyvältä. Itselleni tein vihermoothien ja söin leipääkin lounaaksi, vaikka aamulla meni keitettyä puuroa. Edelleen poden huonoa omaa tuntoa näinä päivinä kun raakaosuus jää puoleen tai alle syödystä ruuasta. Tyhmää tämäkin poteminen, kun olen tavallaan antanut itselleni luvan syödä nyt myös kokojyväviljoja ja lisätä kypsennetyn ruuan määrää.
Lounaan seuraksi katsoimme elokuvan, joka tuntui tekevä turhan ison kolon päivään. Huomaatteko kuinka turhista asioista otan stressiä. Täytyisi opetella vain olemaan ja tuijottaa elokuvaa, jos siltä tuntuu. Elokuvan jälkeen kävin 4,4 km sauvakävelyllä. Melkein tunnin olin pihalla ja ikävä kyllä ilma oli jo alkanut viilentyä, vaikka aurinko paistoikin edelleen komeasti. Tänään on kyllä hyvin mahdollista, että nykinyki vielä iskee illan kuluessa. Kävin suihkussakin pitkästä aikaa ja suihku tuntuu tekevän kohtausherkäksi.
Iida on ollut muskarissa ja Kauhavalla hoitamassa muumia ja vanhalla ukilla. Kaikki on mennyt ilmeisesti aivan mukavasti ja pian saa odotella neitiä kotiin.
torstai 12. maaliskuuta 2015
Syyllisyys syömisestä
Tämä on tie, jota en voi jatkaa. Syyllisyyden poteminen jo menneestä mässäilystä. Lueskellesani Anticancer-kirjaa, mieleeni pilkahtelee jatkuvasti kysymys "Miksi ihmeessä minun täytyi lohtusyödä sokeria koko joulun aika ja kemosädeterapia aika?". Kemoterapian vaikutus on heikompi, jos syö samalla valkaistua sokeria ja puhdistettuja vehnäjauhoja.
No seuraavaksi sitten olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että hurahdin ensin raakaruokaan, vaikka en ollut lukenut vielä ainoatakaan syöpäravitsemukseen liittyvää kirjaa. Raakaruoka on sinänsä aivan hyvä juttu, mutta Hellattoman kokin ruokaohjeissa käytetään paljon kasviöljyjä, jotka ovat todella huonoja rasvahappokoostumukseltaan kuten seesaminsiemenöljyä. Tämän vuoksi meille on nyt kertynyt pari pulloa öljyjä, joita en halua enää laittaa suuhuni. Anticancer-kirjasta kävi ilmi, että yksi suurimpia syitä lihavuuden yleistymiseen rasvojen kulutuksen vähentymisestä huolimatta on omega-3 ja omega-6 rasvahappojen suhteen vääristyminen ravinnossa. Hyviä öljyjä olisivat oliiviöljy ja pellavansiemenöljy. Rypsiöljyn rasvahapposuhde oli vain vähän huono (1:3) verrattuna esimerkiksi auringonkukansiemenöljyyn (1:70). Onneksi Mikko lohdutti, ettei mikään öljy meillä mene hukkaan, koska kaikelle löytyy käyttöä moottorisahan voiteluöljynä. Näin ollen seesaminsiemenöljy lähteekin mökille odottelemaan parempaa käyttöä.
Jännä oli myös lukea siitä, että eläinkunnantuotteiden nykyisin huono rasvahappokoostumus johtuu siitä, mitä niille syötetään. Viljalla, maissilla ja soijalla ruokitun eläimen rasvahappo koostumus on huomattavasti vääristyneempi kuin esimerkiksi heinällä ruokitun naudan. Kirja väitti, että perinteisesti ruokitutujen eläinten liha ja niistä saatavat tuotteet olisivat rasvahappokoostumukseltaan lähempänä optimia (1:1). Tällöin riista ja esimerkiksi ylämaankarjan liha pitäisi olla parempaa teho- tai edes luomutuotettuun nähden. Toki en tiedä kuinka paljon muualla ruokitaan nautoja ympäri vuoden tuorerehulla, jonka voisi kuvitella olevan aika lähellä laitumelta saatavaa heinää. Toki sekin tehdään monesti appeeksi, mutta eipä ole pelkästään viljaa.
Syyllisyys jo tehdyistä valinnoista ja syödyistä ruuista on ehdottomasti turhaa, mutta kokonaan en tunteesta meinaa päästä eroon. Siksipä tännekin puran tätä turhuutta. Nämä ovat niitä tunteita, joita pitäisi välttää, jotta paraneminen olisi tehokkaampaa, joten täytyy käsitellä ne pois alta. Syötyjä sokereita ei saa syömättömiksi. Onneksi sentään lopetin sokerit ja valkoiset vehnäjauhot ennen sytokuureja. Ja rasvahappokoostumus ravinnossa on varmasti parantunut aiempaan nähden, kun nykyisin syön paljon avokadoja ja kalaa. Tosin syön myös paljon siemeniä ja pähkinöitä, joissa on paljon öljyä ja rasvahappojen suhde vähän niin ja näin, mutta niissä on paljon muita kivennäisaineita, joiden vuoksi ei kannata lopettaa niiden syömistä. Lähes kaiken punaisen ja valkoisen lihan sekä maitotuotteiden jättäminen pois ruokavaliosta on myös vähentänyt omega-6 rasvahapon saamista varmasti.
Seuraava asiakokonaisuus Anticancer kirjassa on ympäristömyrkyt, jotka nostetaan myös isoksi syövän aiheuttajaksi, vaikka elintavat ovatkin se ykkönen. Siitä kuitenkin luultavasti lisää jokin toinen päivä, sillä en ole lukenut jaksoa vielä kokonaan.Mutta jo tässä vaiheessa voin todeta, että kyllähän sieltäkin tulee niitä syyllistäviä asioita vataan ja etenkin mielessä on, miten voisi Iidan pitää mahdollisimman vähän altistuneena monilla aineille. Aika haastavaa se on, vaikka kotona yrittäisi minimoida kaiken. Mutta tästä toisena päivänä lisää.
Tänään oli jälleen ihana auringonpaiste. Mikko on ollut sen verran kipeä, ettei lähtenyt kävellen hakemaan Iidaa, mutta päästi sentään minut hakemaan neidin kärryillä. Vastahakoista se oli, mutta täytyyhän sitä jossain vaiheessa luottaa siihen, etten saa epikohtausta koska tahansa ja pärjään Iidan kanssa kahdestaan. No tulimme hieman pidempää reittiä ja kokonaisuudessaan minun lenkkini oli 4,4 km. Iida ihana lauloi kolmatta päivää koirankakka laulua: Koirankakka hyi, hyi, koirankakka hyi, hyi jne.
No seuraavaksi sitten olen potenut huonoa omaatuntoa siitä, että hurahdin ensin raakaruokaan, vaikka en ollut lukenut vielä ainoatakaan syöpäravitsemukseen liittyvää kirjaa. Raakaruoka on sinänsä aivan hyvä juttu, mutta Hellattoman kokin ruokaohjeissa käytetään paljon kasviöljyjä, jotka ovat todella huonoja rasvahappokoostumukseltaan kuten seesaminsiemenöljyä. Tämän vuoksi meille on nyt kertynyt pari pulloa öljyjä, joita en halua enää laittaa suuhuni. Anticancer-kirjasta kävi ilmi, että yksi suurimpia syitä lihavuuden yleistymiseen rasvojen kulutuksen vähentymisestä huolimatta on omega-3 ja omega-6 rasvahappojen suhteen vääristyminen ravinnossa. Hyviä öljyjä olisivat oliiviöljy ja pellavansiemenöljy. Rypsiöljyn rasvahapposuhde oli vain vähän huono (1:3) verrattuna esimerkiksi auringonkukansiemenöljyyn (1:70). Onneksi Mikko lohdutti, ettei mikään öljy meillä mene hukkaan, koska kaikelle löytyy käyttöä moottorisahan voiteluöljynä. Näin ollen seesaminsiemenöljy lähteekin mökille odottelemaan parempaa käyttöä.
Jännä oli myös lukea siitä, että eläinkunnantuotteiden nykyisin huono rasvahappokoostumus johtuu siitä, mitä niille syötetään. Viljalla, maissilla ja soijalla ruokitun eläimen rasvahappo koostumus on huomattavasti vääristyneempi kuin esimerkiksi heinällä ruokitun naudan. Kirja väitti, että perinteisesti ruokitutujen eläinten liha ja niistä saatavat tuotteet olisivat rasvahappokoostumukseltaan lähempänä optimia (1:1). Tällöin riista ja esimerkiksi ylämaankarjan liha pitäisi olla parempaa teho- tai edes luomutuotettuun nähden. Toki en tiedä kuinka paljon muualla ruokitaan nautoja ympäri vuoden tuorerehulla, jonka voisi kuvitella olevan aika lähellä laitumelta saatavaa heinää. Toki sekin tehdään monesti appeeksi, mutta eipä ole pelkästään viljaa.
Syyllisyys jo tehdyistä valinnoista ja syödyistä ruuista on ehdottomasti turhaa, mutta kokonaan en tunteesta meinaa päästä eroon. Siksipä tännekin puran tätä turhuutta. Nämä ovat niitä tunteita, joita pitäisi välttää, jotta paraneminen olisi tehokkaampaa, joten täytyy käsitellä ne pois alta. Syötyjä sokereita ei saa syömättömiksi. Onneksi sentään lopetin sokerit ja valkoiset vehnäjauhot ennen sytokuureja. Ja rasvahappokoostumus ravinnossa on varmasti parantunut aiempaan nähden, kun nykyisin syön paljon avokadoja ja kalaa. Tosin syön myös paljon siemeniä ja pähkinöitä, joissa on paljon öljyä ja rasvahappojen suhde vähän niin ja näin, mutta niissä on paljon muita kivennäisaineita, joiden vuoksi ei kannata lopettaa niiden syömistä. Lähes kaiken punaisen ja valkoisen lihan sekä maitotuotteiden jättäminen pois ruokavaliosta on myös vähentänyt omega-6 rasvahapon saamista varmasti.
Seuraava asiakokonaisuus Anticancer kirjassa on ympäristömyrkyt, jotka nostetaan myös isoksi syövän aiheuttajaksi, vaikka elintavat ovatkin se ykkönen. Siitä kuitenkin luultavasti lisää jokin toinen päivä, sillä en ole lukenut jaksoa vielä kokonaan.Mutta jo tässä vaiheessa voin todeta, että kyllähän sieltäkin tulee niitä syyllistäviä asioita vataan ja etenkin mielessä on, miten voisi Iidan pitää mahdollisimman vähän altistuneena monilla aineille. Aika haastavaa se on, vaikka kotona yrittäisi minimoida kaiken. Mutta tästä toisena päivänä lisää.
Tänään oli jälleen ihana auringonpaiste. Mikko on ollut sen verran kipeä, ettei lähtenyt kävellen hakemaan Iidaa, mutta päästi sentään minut hakemaan neidin kärryillä. Vastahakoista se oli, mutta täytyyhän sitä jossain vaiheessa luottaa siihen, etten saa epikohtausta koska tahansa ja pärjään Iidan kanssa kahdestaan. No tulimme hieman pidempää reittiä ja kokonaisuudessaan minun lenkkini oli 4,4 km. Iida ihana lauloi kolmatta päivää koirankakka laulua: Koirankakka hyi, hyi, koirankakka hyi, hyi jne.
keskiviikko 11. maaliskuuta 2015
Stressipohdintaa
Olipas eilen mukavaa Sorjassa. Kuoro on ehdottomasti positiivista energiaa lataava harrastus, josta en todellakaan halua luopua. Harjoitusten aikana ei oma sairaus tai muutkaan arkihuolet ennätä päässä edes käväistä. Hieman kauhulla ajattelen uusien kappaleiden määrää, jotka jossain vaiheessa täytyy osata ulkoa, vaikka mulla ei niin kiire olekaan kuin muilla, eikä niitä oikeasti ole kuin muutama. Hyvää aivojumppaa ja kuntoutusta sanojen opettelu myös on.
Kaikenlaisia harjoituksia täytyisi saada päivään mahdutettua ja pelkään tästä itseni kuntouttamisesta tulevan jo stressiä. Uusimpana asiana tolisi hyvä harjoittaa tasapainoa, sillä huomasin eilen, ettei yhdellä jalalla seisominen ole enää millään lailla itsestäänselvyys. Toki yhdellä jalalla seisomista pystyy treenaamaan Iitunkin kotona ollessa, joten ihan kaikkea ei ehkä tarvitse yrittää mahduttaa päivähoitoaikaan. Tai ehkäpä mun täytyy tehdä itselleni kuntoutusohjelma niin, että eri päivinä on hieman eri jutut... Toisaalta se voisi helpottaa, mutta entäs niinä päivinä kun en ehdi tai saakaan syystä tai toisesta tehtyä kirjattuun ohjelmaan merkittyä harjoitetta. Siitä saan luultavati vain valtaisan morkkiksen ja entistä pahemman stressin, joten ehkei se olekaan vaihtoehto. Stressinhallintaa täytyy harjoittaa näköjään jo sairaslomalla.
Eilen pohdin stressin osuutta omaan sairastumiseeni. Olinhan monta vuotta etsinyt töitä ja kiihtyvällä tahdilla 2014 vuoden alusta lähtien sitä vakivirkaa, jonka vuoksi hyppäsin aika monessa työhaastattelussa hieman eri puolilla Suomea. Minulle on ollut selvänä jo pitkään, mitä haluan tehdä isona. Mikolla visio tulevasta ammatistaan on ollut aina huomattavasti epämääräisempi, joten hän on myös ollut se joustavampi osapuoli kokeillessaan erilaisia juttuja. Tämä on johtanut siihen, että jossain vaiheessa päätimme, että muutamme sinne mistä minulle löytyy vakityö. Nyt se sattui löytymään Seinäjoelta, joten olemme täällä jumissa ainakin jonkin aikaa, vaikka Mikko on viihtynyt huonosti paikkakunnalla.
Mutta palatakseni viime vuoteen, joka oli aika paha stressivuosi kokonaisuudessaan. Vaasassa töissä kulkeminen oli todella kuluttavaa. Omaa vapaa-aika ja perheelle annettavaa aikaa oli aina liian vähän, mistä podin huonoa omaatunto. Jaksaminen oli aika ajoin vähäistä, etenkin kun samalla yritti hakea töitä. Työ oli kuitenkin mielenkiintoista, mutta luultavasti otin siitäkin aika paljon paineita (en kyllä silloin myöntänyt sitä kenellekään, edes itselleni), koska halusin olla hyvä ja onnistua mahdollisimman hyvin (aika luonnollisia tavotteita luulisin, kun tekee pätkätöitä ja yrittää saada jossain päin jatkoa). Samalla olen kokenut olevani vastuussa meidän arjen pyörittämisestä, vaikka Mikko on tehnytkin osansa käytännössä, jotta ylipäätään olen voinut käydä Vaasassa asti töissä ja harrastaa kuoroa. Stressihän on aina itseaiheutettua. Olen kontrollifriikki, jolla on valtaisa tarve päteä ja kokea itsensä tärkeäksi. Tämän vuoksi olen luultavasti halunnutkin pitää langat käsissäni, enkä ole jakanut vastuuta niin paljon kuin olisin voinut.
Kun sain viran ja oli lopettamassa työt Vaasassa iski se valtaisa niskasärky, jonka johdosta kasvain löydettiin, joten ainakin stressihormonit (kortisoni) luultavasti pitivät aivopaineen kurissa (jolloin niitä täytyi olla kohtuudella veressä). Sitä mikä tai mitkä tekijät syövän on aiheuttanut (stressi, huonot ruokailutottumukset, liikunnan puute, ympäristökemikaalit, kännykän säteily jne.), on mahdotonta tietää jälkikäteen, mutta voisin kuvitella ettei stressi ainakaan pienin tekijä ole ollut.
Onneksi jälleen kerran olen luonteeltani sellainen, joka ei ihan kaikkea murehdi. Stressi aiheutuukin minulle ennemmin liian paljosta tekemisestä, itselleni ylimääräisten ja joskus turhienkin asioiden kahmimisesta (pätemistarve) ja aikataulujen mättämisestä. Kyvyttömyyden tunteesta, kun en pystykään kontrolloimaan kaikkea ja ehdi toteuttamaan kaikkea mitä haluaisin. Paljon on siis opeteltavaa tässäkin suhteessa ja sanaa "ei" on myös pakko alkaa viljelemään enemmän, vaikka kuinka olisi mukavia juttuja tulossa. Tai ainakin niistä asioista, joita teen, täytyy oikeasti saada itsekin hyvää mieltä ja mielenrauhaa (kuten kuoro).
Päivällä käytiin yhdessä terapiassa ja pohdin sielläkin vielä vähän tätä stressiä. Aika haastava aihe. Saa nähdä palaanko aiheeseen vielä jossain vaiheessa, kun pääsen Anticancer-kirjassa mielen harmoniaa käsittelevään osioon.
Terapian jälkeen haettiin Iitu kärryillä hoidosta ihanassa auringon paisteessa. Mikko on vuorostaan jälleen kipeä, joten tällä kertaa hänen kuntonsa meinasi loppua, eikä luonnollisestikaan tehty yhtään ylimääräistä lenkkiä. Nytkin raukka össyn kössyttää tuolla kuumeessa. Tämä kevät on hankalaa, kun hikoaa helposti ja katupöly rasittaa kurkkua. Hieman eri reittiä kun käveltiin, tuli matkaa 3,4 km.
Iidan kanssa jäätiin pihaan vielä harjoittelemaan polkupyörän kanssa ja Iida sai jo poljettua aivan itsekin, niin ettei tarvinnut enää työntöapua koko aikaa. Pihan keinussa neiti myös onnellisena keinui vähäsen. Nyt on syöty päivällinen ja Iida katsonut Oliver elokuvan jälleen. Seuraavaksi alkaakin olla iltapala aika ja Iidan nukkumaan meno.
Kaikenlaisia harjoituksia täytyisi saada päivään mahdutettua ja pelkään tästä itseni kuntouttamisesta tulevan jo stressiä. Uusimpana asiana tolisi hyvä harjoittaa tasapainoa, sillä huomasin eilen, ettei yhdellä jalalla seisominen ole enää millään lailla itsestäänselvyys. Toki yhdellä jalalla seisomista pystyy treenaamaan Iitunkin kotona ollessa, joten ihan kaikkea ei ehkä tarvitse yrittää mahduttaa päivähoitoaikaan. Tai ehkäpä mun täytyy tehdä itselleni kuntoutusohjelma niin, että eri päivinä on hieman eri jutut... Toisaalta se voisi helpottaa, mutta entäs niinä päivinä kun en ehdi tai saakaan syystä tai toisesta tehtyä kirjattuun ohjelmaan merkittyä harjoitetta. Siitä saan luultavati vain valtaisan morkkiksen ja entistä pahemman stressin, joten ehkei se olekaan vaihtoehto. Stressinhallintaa täytyy harjoittaa näköjään jo sairaslomalla.
Eilen pohdin stressin osuutta omaan sairastumiseeni. Olinhan monta vuotta etsinyt töitä ja kiihtyvällä tahdilla 2014 vuoden alusta lähtien sitä vakivirkaa, jonka vuoksi hyppäsin aika monessa työhaastattelussa hieman eri puolilla Suomea. Minulle on ollut selvänä jo pitkään, mitä haluan tehdä isona. Mikolla visio tulevasta ammatistaan on ollut aina huomattavasti epämääräisempi, joten hän on myös ollut se joustavampi osapuoli kokeillessaan erilaisia juttuja. Tämä on johtanut siihen, että jossain vaiheessa päätimme, että muutamme sinne mistä minulle löytyy vakityö. Nyt se sattui löytymään Seinäjoelta, joten olemme täällä jumissa ainakin jonkin aikaa, vaikka Mikko on viihtynyt huonosti paikkakunnalla.
Mutta palatakseni viime vuoteen, joka oli aika paha stressivuosi kokonaisuudessaan. Vaasassa töissä kulkeminen oli todella kuluttavaa. Omaa vapaa-aika ja perheelle annettavaa aikaa oli aina liian vähän, mistä podin huonoa omaatunto. Jaksaminen oli aika ajoin vähäistä, etenkin kun samalla yritti hakea töitä. Työ oli kuitenkin mielenkiintoista, mutta luultavasti otin siitäkin aika paljon paineita (en kyllä silloin myöntänyt sitä kenellekään, edes itselleni), koska halusin olla hyvä ja onnistua mahdollisimman hyvin (aika luonnollisia tavotteita luulisin, kun tekee pätkätöitä ja yrittää saada jossain päin jatkoa). Samalla olen kokenut olevani vastuussa meidän arjen pyörittämisestä, vaikka Mikko on tehnytkin osansa käytännössä, jotta ylipäätään olen voinut käydä Vaasassa asti töissä ja harrastaa kuoroa. Stressihän on aina itseaiheutettua. Olen kontrollifriikki, jolla on valtaisa tarve päteä ja kokea itsensä tärkeäksi. Tämän vuoksi olen luultavasti halunnutkin pitää langat käsissäni, enkä ole jakanut vastuuta niin paljon kuin olisin voinut.
Kun sain viran ja oli lopettamassa työt Vaasassa iski se valtaisa niskasärky, jonka johdosta kasvain löydettiin, joten ainakin stressihormonit (kortisoni) luultavasti pitivät aivopaineen kurissa (jolloin niitä täytyi olla kohtuudella veressä). Sitä mikä tai mitkä tekijät syövän on aiheuttanut (stressi, huonot ruokailutottumukset, liikunnan puute, ympäristökemikaalit, kännykän säteily jne.), on mahdotonta tietää jälkikäteen, mutta voisin kuvitella ettei stressi ainakaan pienin tekijä ole ollut.
Onneksi jälleen kerran olen luonteeltani sellainen, joka ei ihan kaikkea murehdi. Stressi aiheutuukin minulle ennemmin liian paljosta tekemisestä, itselleni ylimääräisten ja joskus turhienkin asioiden kahmimisesta (pätemistarve) ja aikataulujen mättämisestä. Kyvyttömyyden tunteesta, kun en pystykään kontrolloimaan kaikkea ja ehdi toteuttamaan kaikkea mitä haluaisin. Paljon on siis opeteltavaa tässäkin suhteessa ja sanaa "ei" on myös pakko alkaa viljelemään enemmän, vaikka kuinka olisi mukavia juttuja tulossa. Tai ainakin niistä asioista, joita teen, täytyy oikeasti saada itsekin hyvää mieltä ja mielenrauhaa (kuten kuoro).
Päivällä käytiin yhdessä terapiassa ja pohdin sielläkin vielä vähän tätä stressiä. Aika haastava aihe. Saa nähdä palaanko aiheeseen vielä jossain vaiheessa, kun pääsen Anticancer-kirjassa mielen harmoniaa käsittelevään osioon.
Terapian jälkeen haettiin Iitu kärryillä hoidosta ihanassa auringon paisteessa. Mikko on vuorostaan jälleen kipeä, joten tällä kertaa hänen kuntonsa meinasi loppua, eikä luonnollisestikaan tehty yhtään ylimääräistä lenkkiä. Nytkin raukka össyn kössyttää tuolla kuumeessa. Tämä kevät on hankalaa, kun hikoaa helposti ja katupöly rasittaa kurkkua. Hieman eri reittiä kun käveltiin, tuli matkaa 3,4 km.
Iidan kanssa jäätiin pihaan vielä harjoittelemaan polkupyörän kanssa ja Iida sai jo poljettua aivan itsekin, niin ettei tarvinnut enää työntöapua koko aikaa. Pihan keinussa neiti myös onnellisena keinui vähäsen. Nyt on syöty päivällinen ja Iida katsonut Oliver elokuvan jälleen. Seuraavaksi alkaakin olla iltapala aika ja Iidan nukkumaan meno.
tiistai 10. maaliskuuta 2015
Leppoisa päivä ja illaksi kuoroon
Eilen Prismassa käydessämme haimme 1,5 l punaviinihanapakkauksen, jota maistoimme hieman illalla (puhtaasti lääkinnällisistä syistä...). Aivan hyvää viiniä se oli, vaikka olikin punaista. Ja hanapakkauksessa viinin kai pitäisi pysyä parempana pidempään, kun pysyy tyhjiönä, jolloin voidaan juoda sitä pitemmällä aikavälillä.
Aamu oli oikein kunnon taistelu vetkuttelevan 3-vuotiaan kanssa. Kaikessa täytyi laittaa vastaan. Ja Mikko oli äreä kuin mikä huonosti nukutun yön jäljiltä (kuulemma naisväki oli vähän levotonta...). Oli siis todella mukava päivän aloitus. Iitulille täytyy kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että heräsi yöllä kaksi kertaa pissille ja vaippa oli kuiva vielä aamullakin.
Päivä meni muuten leppoisasti. Pyykkiä oli taas kertynyt kumman paljon, joten pyykkikone lauloi tiskikoneen kanssa duettoa. Mikko pelaili yläkerrassa ja minä yritin katsella vähän Sorjan uusia nuotteja pianon kanssa. Yhden uuden kappaleen sain opeteltua jo alustavasti ulkoakin. Ja sitten lueskelin taas Anticancer-kirjaa. Sain kahlattua läpi syövän biologia osuuden. Seuraavaksi on syövälle suotuisista ja haitallisista olosuhteista eli elimistön ympäristöstä.
Olen parina yönä yrittänyt keskittyä herättyäni hengitykseen ja löytää yhteyttä mielen ja kehon välille. Tänään makoilin hetken sängyllä päivälläkin ja kokeilin miten käy. Keksin kuvitella jotain mieluista ympäristöä: kalliomännikköä, jyrkännettä, maapuita, puolukanvarpuja, jäkälää, auringonpaistetta ja käen kukuntaa. Tämä jopa toimi, vaikka olinkin hieman skeptinen aluksi. Siinä vaiheessa kun porkkanat tulivat mieleen, niin maisemaan oli suhteellisen helppo palauttaa itsensä.
Iituli oli eilen todennut Mikolle hoitopaikan pihassa, että enää ei ole paljoa jäätä, joten isi voi tulla hakemaan kärryillä. Iitu on todella kaivannut hoidon jälkeisiä kärryttelyulkoiluja. Ja tänään toive toteutui ja haettiin Iida hoidosta kävellen. Matka olikin lyhyempi kuin muistin ja kuvittelin. Vain 3,2 km edestakaisin. Kyllä tuon matkan jaksaa tehdä vaikka joka päivä ja samalla saa kuitattua päivän lenkin. Voihan matkalla vähän tehdä ylimääräistä lenkkiä sellaisina päivinä kun tuntee jaksavansa, mutta tänäänkään en oikein uskaltanut edes ehdottaa sitä, jotta jaksan illan hyvin kuorossa. Tarkoitus oli lähetä hyvissä ajoin, mutta lopulta päästiin lähtöön vasta kynnenen minuuttia ennen sovittua hakuaikaa. Aika vauhdilla siis saatiin lopulta mennä.
Kotiin tultua Iida halusi mennä vielä kävelemään, joten lähdin vesisateessa kiertämään sitä mun alkuperäistä lenkkiäni eli Iidalle pitkä 600 metriä. Itselle ehti tulla koirankakkojen ihastelun lomassa kylmä, mutta kun Iida haluaa kävelylle, niin pakkohan sitä on mennä, jotta jalat vahvistuvat. Koirankakat olivat todella mielenkiintoisia ja muutamalle roskallekin jätettiin lähes helliä jäähyväisiä.
Seuraavaksi lähden kuoroharjoituksiin. Hieman on hartia jäykkänä tällä hetkellä, joten toivotaan, ettei siellä tule ylläreitä. Joskohan Mikko vähän hieroisi...
Aamu oli oikein kunnon taistelu vetkuttelevan 3-vuotiaan kanssa. Kaikessa täytyi laittaa vastaan. Ja Mikko oli äreä kuin mikä huonosti nukutun yön jäljiltä (kuulemma naisväki oli vähän levotonta...). Oli siis todella mukava päivän aloitus. Iitulille täytyy kuitenkin antaa tunnustusta siitä, että heräsi yöllä kaksi kertaa pissille ja vaippa oli kuiva vielä aamullakin.
Päivä meni muuten leppoisasti. Pyykkiä oli taas kertynyt kumman paljon, joten pyykkikone lauloi tiskikoneen kanssa duettoa. Mikko pelaili yläkerrassa ja minä yritin katsella vähän Sorjan uusia nuotteja pianon kanssa. Yhden uuden kappaleen sain opeteltua jo alustavasti ulkoakin. Ja sitten lueskelin taas Anticancer-kirjaa. Sain kahlattua läpi syövän biologia osuuden. Seuraavaksi on syövälle suotuisista ja haitallisista olosuhteista eli elimistön ympäristöstä.
Olen parina yönä yrittänyt keskittyä herättyäni hengitykseen ja löytää yhteyttä mielen ja kehon välille. Tänään makoilin hetken sängyllä päivälläkin ja kokeilin miten käy. Keksin kuvitella jotain mieluista ympäristöä: kalliomännikköä, jyrkännettä, maapuita, puolukanvarpuja, jäkälää, auringonpaistetta ja käen kukuntaa. Tämä jopa toimi, vaikka olinkin hieman skeptinen aluksi. Siinä vaiheessa kun porkkanat tulivat mieleen, niin maisemaan oli suhteellisen helppo palauttaa itsensä.
Iituli oli eilen todennut Mikolle hoitopaikan pihassa, että enää ei ole paljoa jäätä, joten isi voi tulla hakemaan kärryillä. Iitu on todella kaivannut hoidon jälkeisiä kärryttelyulkoiluja. Ja tänään toive toteutui ja haettiin Iida hoidosta kävellen. Matka olikin lyhyempi kuin muistin ja kuvittelin. Vain 3,2 km edestakaisin. Kyllä tuon matkan jaksaa tehdä vaikka joka päivä ja samalla saa kuitattua päivän lenkin. Voihan matkalla vähän tehdä ylimääräistä lenkkiä sellaisina päivinä kun tuntee jaksavansa, mutta tänäänkään en oikein uskaltanut edes ehdottaa sitä, jotta jaksan illan hyvin kuorossa. Tarkoitus oli lähetä hyvissä ajoin, mutta lopulta päästiin lähtöön vasta kynnenen minuuttia ennen sovittua hakuaikaa. Aika vauhdilla siis saatiin lopulta mennä.
Kotiin tultua Iida halusi mennä vielä kävelemään, joten lähdin vesisateessa kiertämään sitä mun alkuperäistä lenkkiäni eli Iidalle pitkä 600 metriä. Itselle ehti tulla koirankakkojen ihastelun lomassa kylmä, mutta kun Iida haluaa kävelylle, niin pakkohan sitä on mennä, jotta jalat vahvistuvat. Koirankakat olivat todella mielenkiintoisia ja muutamalle roskallekin jätettiin lähes helliä jäähyväisiä.
Seuraavaksi lähden kuoroharjoituksiin. Hieman on hartia jäykkänä tällä hetkellä, joten toivotaan, ettei siellä tule ylläreitä. Joskohan Mikko vähän hieroisi...
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Aurinkohoitoa
Auringonpaiste on ollut aivan ihana koko päivän. Pakko oli päästä kävelylle ja mentiinkin yhdessä aamupäivästä, vaikka Mikko oli sitä mieltä, ettei sinne pölyyn voi mennä. Onneksi katupöly oli laskenut aamusta, joten Mikkokaan ei voinut oikeasti valittaa. Mutta ymmärrän häntä, koska aiemmin on ollut aina keväisin kipeänä nimenomaan katupölyn vuoksi. Muutenkin ajankohta oli täydellinen, sillä puoliltapäivin yltynyt tuuli nosti katupölyn uudestaan liikkeelle. Sääennustekin näyttää lupaavalta keskiviikosta lähtien. Paljon aurinkoa, mutta ikävä kyllä pöllyttävää tuulta myös.
Lähdin lenkille ensimmäistä kertaa aikoihin ilman villakerrastoa bambuun, fleesiin ja toppavaatteisiin pukeutuneena. Sen verran on alkanut itsäkin ärsyttää ja ällöttää, kun olen lenkeillä hikoillut samoissa villoissa, joissa nukun yöni. Pärjäsin ihan hyvin. Lenkille tuli mittaa 3,6 km, vaikka yritin kierrättää meitä ylimääräistäkin ympyrää. Tavoitteena olisi päästä neljään kilometriin, mutta jostain syystä en millään saa meitä lenkitettyä riittävästi. Tänään vein meitä hieman rauhallisemminkin, jotta varmasti jaksaisi... Täytyy ottaa huomenna uutta yritystä. Vielä kun latupohjat sulaisivat, niin pääsisi Hyllykallion kuntopoluille, niin olisi ympäristö mukavampaa ja pölyä olisi vähemmän. Tai voisi mennä joku päivä vaikka Kyrkkärille saakka.
Auringonpaiste inspiroi pesemään ikkunoita. Pesin olohuoneen ja pienen makkarin ikkunoiden sisäpinnat ja uskomaton ero tuli, vaikka monta ikkunapintaa on vielä likaisena. Toki meillä ikkunoita on nuoltu, mähmäkäsin taputeltu ja "pesty" märällä pölyrätillä. Hätäapua tämäkin oli. Jos innostuisi myöhemmin viikolla avaamaan osa ikkunoista. Ulkopinnat saavat olla vielä ja odottaan oikeasti lämpöisempää säätä.
Suunnittelin kevättäni Sorjassa aamupäivällä. 5-vuotiskonserttiin en pysty osallistumaan, sillä se on liian raskas kokonaisuus (sääli). Mutta keväälle oli ilmestynyt kaikenlaisia pienempiä keikkoja, joihin ajattelin tähdätä mukaan. Tiistaiharjotukset tietenkin aion pitää ohjelmassa, jos vain sytokuurit eivät tee oloa aivan kamalaksi. 5-v konsertti on muuten 19.4. klo 15. Tämä on varmasti sellainen kokonaisuus, jonne kannattaa tulla kuulemaan kauempaakin. Itsekin olen ehdottomasti yleisössä ja mun seuraan kyllä mahtuu. Aika jännä toisaalta saada uusi näkökulma yleisöstä. Tämä konsertti ei luultavasti ole yhtä tunteitaherättävä itselleni kuin joulukonsertti oli, joten pääsen varmasti ilman suuria tunnekuohuja.
Pitkästä aikaa laitan yhden pirtsakan vihersmoothien ohjeen kahdelle:
1 sitruuna (mehu)
1 appelsiini (mehu)
1 kiivi
1 päärynä
2 avokadoa
2 kourallista pinaattia
Olen siis edelleen tehnyt vihersmoothieita ja tuoreaamupuuroja, vaikka niistä puhuminen onkin nyt jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Anticancer kirja on ollut myös aika vähällä lukemisella koko viikonlopun ja tänäänkin. Kirjassa käydään läpi syövän biologiaa, mikä on aika paljon raskaslukuisempaa kuin edelliset luvut. Mutta ihan mielenkiintoisia asioita sieltäkin löytyy. Kuten, että stressi ja epätoivon tunteet ovat yksiä suurimpia syövän kiihdyttäjiä (tiesinkin tämän jo). Ja syöpäpotilaan verestä voi mitata kahden aineen pitoisuuksien perusteella elinaikaennustetta paremmin kuin potilaan kunnosta taudin löytymishetkellä. Onneksi tällaisia testejä ei tehdä ainakaan rutiininomaisesti. En tiedä tehdäänkö Suomessa lainkaan. Näihinkin pitoisuuksiin voi vaikuttaa omilla elintavoillaan, joten aina päädytään ruokavalioon, mielen ja kehon yhteyteen ja riittävään liikuntaan. Mutta sehän sopii, koska silloin jotain on tehtävissä perinteisen länsimaisen lääketieteen lisäksi.
Lähdin lenkille ensimmäistä kertaa aikoihin ilman villakerrastoa bambuun, fleesiin ja toppavaatteisiin pukeutuneena. Sen verran on alkanut itsäkin ärsyttää ja ällöttää, kun olen lenkeillä hikoillut samoissa villoissa, joissa nukun yöni. Pärjäsin ihan hyvin. Lenkille tuli mittaa 3,6 km, vaikka yritin kierrättää meitä ylimääräistäkin ympyrää. Tavoitteena olisi päästä neljään kilometriin, mutta jostain syystä en millään saa meitä lenkitettyä riittävästi. Tänään vein meitä hieman rauhallisemminkin, jotta varmasti jaksaisi... Täytyy ottaa huomenna uutta yritystä. Vielä kun latupohjat sulaisivat, niin pääsisi Hyllykallion kuntopoluille, niin olisi ympäristö mukavampaa ja pölyä olisi vähemmän. Tai voisi mennä joku päivä vaikka Kyrkkärille saakka.
Auringonpaiste inspiroi pesemään ikkunoita. Pesin olohuoneen ja pienen makkarin ikkunoiden sisäpinnat ja uskomaton ero tuli, vaikka monta ikkunapintaa on vielä likaisena. Toki meillä ikkunoita on nuoltu, mähmäkäsin taputeltu ja "pesty" märällä pölyrätillä. Hätäapua tämäkin oli. Jos innostuisi myöhemmin viikolla avaamaan osa ikkunoista. Ulkopinnat saavat olla vielä ja odottaan oikeasti lämpöisempää säätä.
Suunnittelin kevättäni Sorjassa aamupäivällä. 5-vuotiskonserttiin en pysty osallistumaan, sillä se on liian raskas kokonaisuus (sääli). Mutta keväälle oli ilmestynyt kaikenlaisia pienempiä keikkoja, joihin ajattelin tähdätä mukaan. Tiistaiharjotukset tietenkin aion pitää ohjelmassa, jos vain sytokuurit eivät tee oloa aivan kamalaksi. 5-v konsertti on muuten 19.4. klo 15. Tämä on varmasti sellainen kokonaisuus, jonne kannattaa tulla kuulemaan kauempaakin. Itsekin olen ehdottomasti yleisössä ja mun seuraan kyllä mahtuu. Aika jännä toisaalta saada uusi näkökulma yleisöstä. Tämä konsertti ei luultavasti ole yhtä tunteitaherättävä itselleni kuin joulukonsertti oli, joten pääsen varmasti ilman suuria tunnekuohuja.
Pitkästä aikaa laitan yhden pirtsakan vihersmoothien ohjeen kahdelle:
1 sitruuna (mehu)
1 appelsiini (mehu)
1 kiivi
1 päärynä
2 avokadoa
2 kourallista pinaattia
Olen siis edelleen tehnyt vihersmoothieita ja tuoreaamupuuroja, vaikka niistä puhuminen onkin nyt jäänyt muiden asioiden jalkoihin. Anticancer kirja on ollut myös aika vähällä lukemisella koko viikonlopun ja tänäänkin. Kirjassa käydään läpi syövän biologiaa, mikä on aika paljon raskaslukuisempaa kuin edelliset luvut. Mutta ihan mielenkiintoisia asioita sieltäkin löytyy. Kuten, että stressi ja epätoivon tunteet ovat yksiä suurimpia syövän kiihdyttäjiä (tiesinkin tämän jo). Ja syöpäpotilaan verestä voi mitata kahden aineen pitoisuuksien perusteella elinaikaennustetta paremmin kuin potilaan kunnosta taudin löytymishetkellä. Onneksi tällaisia testejä ei tehdä ainakaan rutiininomaisesti. En tiedä tehdäänkö Suomessa lainkaan. Näihinkin pitoisuuksiin voi vaikuttaa omilla elintavoillaan, joten aina päädytään ruokavalioon, mielen ja kehon yhteyteen ja riittävään liikuntaan. Mutta sehän sopii, koska silloin jotain on tehtävissä perinteisen länsimaisen lääketieteen lisäksi.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2015
Hyvää naistenpäivää!
Tämä on blogini sadas viesti. Aika uskomatonta. Ja minusta on myös uskomatonta, että teitä on aika paljon, jotka olette ainakin vilaisseet kaikkia päivityksiäni. Vaikka tämä on päiväkirja ja sillä tavoin kirjoitettu, olette te lukijat todella tärkeitä, koska koen saavani jakaa asioita ihmisten kanssa, jotka välittävät perheestämme näissä uusissa haasteissa. Joten kiitos!
Aamuun nousu oli todella hidasta. Itse nukuin kahdeksaan eli yli yhdeksän tuntia. Iidan nukahtaminen meni aivan poikkeuksellisen myöhään, mutta poikkeuksellisesti hän heräsikin myöhään vasta reilusti kahdeksan jälkeen. Yleensä nukkumaanmeno aika ei juurikaan vaikuta heräämisaikaan. Luulin, että aamupäivästä tulisi rauhallinen, mutta mitä vielä. kun yhdeksän ja yhden välille yritetään tunkea jonkinlainen aamupala, porkkanamehun tekeminen kuorimisesta alkaen, lounas ja konserttiin lähteminen, niin siinä sai juosta yksi jos toinenkin.
Iltapäivästä kävimme Seinäjoki Symphonic Bandin (SSB) elokuvamusiikin konsertissa Iidan, isun ja mummon kanssa. Itsekin soitin orkesterissa monet vuodet. Jännä oli nähdä kuinka eri soitinryhmien välinen tasapaino vaihtelee eri aikoina. Minun aikanani joskus oli paljon trumpetteja, lyömäsoittajia ja klarinettejakin. Nyt taas huilut ja pasuunat olivat orkesterin suurimmat ryhmät suhteessa orkesterin kokoon, eikä mukana ollut ainoatakaan lyömäsoittajaa. Sointi oli kuitekin yllättävän tasapainoinen ja soittoa oli ilo kuunnella. Toisaalta oli hienoa, että kerrankin alavasket oikein jymisivät taustalla. Ikävä kyllä puhallinorkesterimusiikki on kuitenkin niin tuttua ja siihen on etenkin aikoinaan ollut niin läheinen suhde itsellä, että en osaa kuunnella sitä ainakin jonkin verran analysoimatta, mikä pilaa koserttikokemusta jonkin verran. Onneksi Iida nautti konsertista (ja väliaikatarjoilusta) täysin rinnoin. Tyttö on hyvin innostunut ja kestävä konserttivieras, jonka kyllä uskaltaa viedä uudelleenkin.
SSB:n johtaja kyseli äiteeltä mua avustamaan syksyllä, mutta Vaasassa töissä käynnin ohessa siihen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, etenkin kun aktiivisemmasta soittoajasta on kulunut jo reilu kuusi vuotta. Soittokunnon herättely olisi vaatinut todella paljon kotiläksyjen tekemistä. Sinänsäkin onni onnettomuudessa, että jätti kyselyt aika vähäisiksi, sillä aivokasvain löytyi ennen konserttia, joten en missään nimessä olisi voinut kuitenkaan osallistua soittajana. Äitee yritti kysellä mua kuuntelemaan konserttia, mutta en kokenut olevani siinä kunnos lähtökohtaisestikaan ja lopulta vietin viikonlopun sairaalassa epilepsian vuoksi. Olisin siis ollut todella huono avustaja.
Kotiin tultua menimme ulkoilemaan koko perheenä. Iidalla kun on ainokaisena hyvin monenlaista välinettä, niin omistaa jo sekä potkupyörän että polkupyörän. Ensin kokeilimme potkupyörää, jolla Iida töpötteli 10-15 metriä (yhdellä kaatumisella). Tämä oli melkoinen edistys viime kesään nähden, jolloin Iida joka kerta istuessaan pyörän päällä huusi "En osaa, en halua!". Vaikka potkuttelu olikin Iidasta ihan ok, halusi hän kuitenkin kokeilla polkupyörääkin. Siinäkin edistystä oli tapahtunut huomattavasti ajatuksen tasolla ja selvästi Iida pääsi kärrylle siitä, mitä polkeminen on. Tosin pyörän tärkein ominaisuus oli kilikello, jota piti pysähtyä soittamaan muutaman metrin välein. Molempia pyöriä varmasti yritämme pitää käytössä ja innostaa käyttämään, mutta vaikka itse ajattelinkin potkupyörän hyväksi aloitusvaihtoehdoksi, niin luulen Iidan kyllä tässä vaiheessa tykkäävän enemmän polkupyörästä. Voisihan potkupyörän viedä vaikka kesällä mökille, niin niillä olisi omat käyttöpaikkansa. Pyöräkokeiluista siirryimme tietenkin kevään parhaisiin leikkeihin eli kuravellin keittoon takapihalle. Ulkoilimme lopulta puolisentoista tuntia, mikä oli aika hyvä ulkoilu.
Aamuun nousu oli todella hidasta. Itse nukuin kahdeksaan eli yli yhdeksän tuntia. Iidan nukahtaminen meni aivan poikkeuksellisen myöhään, mutta poikkeuksellisesti hän heräsikin myöhään vasta reilusti kahdeksan jälkeen. Yleensä nukkumaanmeno aika ei juurikaan vaikuta heräämisaikaan. Luulin, että aamupäivästä tulisi rauhallinen, mutta mitä vielä. kun yhdeksän ja yhden välille yritetään tunkea jonkinlainen aamupala, porkkanamehun tekeminen kuorimisesta alkaen, lounas ja konserttiin lähteminen, niin siinä sai juosta yksi jos toinenkin.
Iltapäivästä kävimme Seinäjoki Symphonic Bandin (SSB) elokuvamusiikin konsertissa Iidan, isun ja mummon kanssa. Itsekin soitin orkesterissa monet vuodet. Jännä oli nähdä kuinka eri soitinryhmien välinen tasapaino vaihtelee eri aikoina. Minun aikanani joskus oli paljon trumpetteja, lyömäsoittajia ja klarinettejakin. Nyt taas huilut ja pasuunat olivat orkesterin suurimmat ryhmät suhteessa orkesterin kokoon, eikä mukana ollut ainoatakaan lyömäsoittajaa. Sointi oli kuitekin yllättävän tasapainoinen ja soittoa oli ilo kuunnella. Toisaalta oli hienoa, että kerrankin alavasket oikein jymisivät taustalla. Ikävä kyllä puhallinorkesterimusiikki on kuitenkin niin tuttua ja siihen on etenkin aikoinaan ollut niin läheinen suhde itsellä, että en osaa kuunnella sitä ainakin jonkin verran analysoimatta, mikä pilaa koserttikokemusta jonkin verran. Onneksi Iida nautti konsertista (ja väliaikatarjoilusta) täysin rinnoin. Tyttö on hyvin innostunut ja kestävä konserttivieras, jonka kyllä uskaltaa viedä uudelleenkin.
SSB:n johtaja kyseli äiteeltä mua avustamaan syksyllä, mutta Vaasassa töissä käynnin ohessa siihen ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia, etenkin kun aktiivisemmasta soittoajasta on kulunut jo reilu kuusi vuotta. Soittokunnon herättely olisi vaatinut todella paljon kotiläksyjen tekemistä. Sinänsäkin onni onnettomuudessa, että jätti kyselyt aika vähäisiksi, sillä aivokasvain löytyi ennen konserttia, joten en missään nimessä olisi voinut kuitenkaan osallistua soittajana. Äitee yritti kysellä mua kuuntelemaan konserttia, mutta en kokenut olevani siinä kunnos lähtökohtaisestikaan ja lopulta vietin viikonlopun sairaalassa epilepsian vuoksi. Olisin siis ollut todella huono avustaja.
Kotiin tultua menimme ulkoilemaan koko perheenä. Iidalla kun on ainokaisena hyvin monenlaista välinettä, niin omistaa jo sekä potkupyörän että polkupyörän. Ensin kokeilimme potkupyörää, jolla Iida töpötteli 10-15 metriä (yhdellä kaatumisella). Tämä oli melkoinen edistys viime kesään nähden, jolloin Iida joka kerta istuessaan pyörän päällä huusi "En osaa, en halua!". Vaikka potkuttelu olikin Iidasta ihan ok, halusi hän kuitenkin kokeilla polkupyörääkin. Siinäkin edistystä oli tapahtunut huomattavasti ajatuksen tasolla ja selvästi Iida pääsi kärrylle siitä, mitä polkeminen on. Tosin pyörän tärkein ominaisuus oli kilikello, jota piti pysähtyä soittamaan muutaman metrin välein. Molempia pyöriä varmasti yritämme pitää käytössä ja innostaa käyttämään, mutta vaikka itse ajattelinkin potkupyörän hyväksi aloitusvaihtoehdoksi, niin luulen Iidan kyllä tässä vaiheessa tykkäävän enemmän polkupyörästä. Voisihan potkupyörän viedä vaikka kesällä mökille, niin niillä olisi omat käyttöpaikkansa. Pyöräkokeiluista siirryimme tietenkin kevään parhaisiin leikkeihin eli kuravellin keittoon takapihalle. Ulkoilimme lopulta puolisentoista tuntia, mikä oli aika hyvä ulkoilu.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Saunassa
Eilen alkoi tuntua siltä, että haluaisin kokeilla taas saunassa käyntiä pitkästä aikaa. Edellinen kerta oli noin kahden minuutin istuminen joulusaunassa, jonka jälkeen pää ei enää kestänyt. Sitä ennen kävin ennen sädetyksen alkamista ja olin liian kauan. Seuraavana päivänä tuli iso kouristuskohtaus ja vaikka nämä kaksi asiaa eivät mitä luultavimmin liittyneet toisiinsa, jäi saunaa kohtaan jonkinlainen kammo. Tulimme saunomaan vanhemmilleni, koska täällä on niin paljon parempi sauna (puulämmitteinen, suurempi, ilmavampi) meidän kuumioon nähden ja kyllä me aika pitkään saunassa viihdyimme. Tosin minä lähinnä makasin lauteilla ja saunan ovi oli lähes koko ajan auki. Mutta eipä tavoitteena ollutkaan saattaa itseään pyörtymispisteeseen. Jaksoin saunan jälkeen pestä vielä Iidankin tukan ja putsailla punkan Iidan avustuksella. No nyt särkee hieman päätä, mutta täytyyhän saunomisella pieni hinta olla. Joka tapauksessa iloitsen kokemuksesta, sillä olin jo pelännyt, etten enää lainkaan pysty käymään saunassa. Siinä olisi mennyt mökkeilynkin yksi suurimpia huveja, sillä rantasauna lämpiää siellä joka ilta. Niskakin on tosin taas melkoisen jumissa, joten ehkäpä päänsärky johtuu osittain siitä.
Päivä meni kotona aika rauhallisesti. Mitä Iida nyt sai itse kehitetyn vonkunaraivarin, kun en heti totellut häntä. Yritin selittää, että kun pyytää nätisti, äiti tottelee miluummin kuin itkuhuutoa, johon ei kuulu lainkaan puhetta. Ohjeistus meni tänään kuuroille korville. On se joskus toiminutkin.
Jo eilen illalla Iida ilmoitti haluavansa isulle yökylään. Minä ehdin jo iloita siitä, että pääsen viettämään rauhallista elokuvailtaa Mikon kanssa kahdestaan, mutta tämä ei kuulunut tietenkään Iidan suunnitelmaan (tästä poden joskus huonoa omaatuntoa, kuinka mieluisia Iidan yökyläilyt ovat minulle). Isulle yökylään meneminen on Iidan ja äidin yhteinen juttu. Joten täällä ollaan. Onhan mulla sentään oma huone käytössä.
Mikon kanssa käytiin kävelyllä täällä vanhempieni asuntoalueella. 3,2 km hyvin reipasta sauvakävelyä aikamoisessa tuulessa. Hieman valmiiksi väsyneet jalat väsyivät ainakin entisestään. Muutenkin menin kuntoni äärirajoilla. Olosuhteet ja sauvat tekivät matkasta aika paljon raskaamman kuin aikana ennen sauvoja. Sauvat myös ajavat jostain syystä kävelemään huomattavasti nopeampaa kuin aiemmin.
Tänään seurailin myös elimistön pH:ta liuskoilla. Periaatteessa aika neutraalissa mennään, mutta liuskojen mukana tulleen käyrän jakauman mukaan arvot olivat normaalin jakauman happamassa päässä, joten mitään pelkoa liiallisesta emäksisyydestä ei ole. Syön kuitenkin kalaa ja viljatuotteita nykyään sen verran paljon, että niiden happamoittava vaikutus ehkäisee liian emäksisyyden. Näin ollen huono-oloteorianikin on varmaan todella kaukaa haettu. Toisaalta tilanne on luultavasti aiemmin ollut reippaasti happamen puolella, joten sinänsä voihan siinä jotain pientä totuuttakin olla. Sääli, etten silloin aluksi ymmärtänyt, että on edes mahdollista mitata kehon pH -arvoa. Olisihan se ollut mielenkiintoinen tieto.
Päivä meni kotona aika rauhallisesti. Mitä Iida nyt sai itse kehitetyn vonkunaraivarin, kun en heti totellut häntä. Yritin selittää, että kun pyytää nätisti, äiti tottelee miluummin kuin itkuhuutoa, johon ei kuulu lainkaan puhetta. Ohjeistus meni tänään kuuroille korville. On se joskus toiminutkin.
Jo eilen illalla Iida ilmoitti haluavansa isulle yökylään. Minä ehdin jo iloita siitä, että pääsen viettämään rauhallista elokuvailtaa Mikon kanssa kahdestaan, mutta tämä ei kuulunut tietenkään Iidan suunnitelmaan (tästä poden joskus huonoa omaatuntoa, kuinka mieluisia Iidan yökyläilyt ovat minulle). Isulle yökylään meneminen on Iidan ja äidin yhteinen juttu. Joten täällä ollaan. Onhan mulla sentään oma huone käytössä.
Mikon kanssa käytiin kävelyllä täällä vanhempieni asuntoalueella. 3,2 km hyvin reipasta sauvakävelyä aikamoisessa tuulessa. Hieman valmiiksi väsyneet jalat väsyivät ainakin entisestään. Muutenkin menin kuntoni äärirajoilla. Olosuhteet ja sauvat tekivät matkasta aika paljon raskaamman kuin aikana ennen sauvoja. Sauvat myös ajavat jostain syystä kävelemään huomattavasti nopeampaa kuin aiemmin.
Tänään seurailin myös elimistön pH:ta liuskoilla. Periaatteessa aika neutraalissa mennään, mutta liuskojen mukana tulleen käyrän jakauman mukaan arvot olivat normaalin jakauman happamassa päässä, joten mitään pelkoa liiallisesta emäksisyydestä ei ole. Syön kuitenkin kalaa ja viljatuotteita nykyään sen verran paljon, että niiden happamoittava vaikutus ehkäisee liian emäksisyyden. Näin ollen huono-oloteorianikin on varmaan todella kaukaa haettu. Toisaalta tilanne on luultavasti aiemmin ollut reippaasti happamen puolella, joten sinänsä voihan siinä jotain pientä totuuttakin olla. Sääli, etten silloin aluksi ymmärtänyt, että on edes mahdollista mitata kehon pH -arvoa. Olisihan se ollut mielenkiintoinen tieto.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Elinikäenusteet romukoppaan ja muuta pohdintaa
Olen jatkanut tänään Anticancer-kirjaa ja se on herättänyt kovasti ajatuksia. Kun olen tähän asti ahdistunut kaikenlaisista elinaikaennustekäyristä, niin nyt vielä vahvemmin ymmärrän sen, ettei niitä kannatakaan katsoa ainakaan jos ne ahdistaa. Kaikilla ennustekäyrillä on mediaani ja keskiarvo, joista toinen tai molemmat annetaan ja yleensä käyrä nousee jyrkemmin kuin laskee, mikä osaltaan synkentää ennustetta. Eli käyrällä on pitkä häntä, eikä ole mitään syytä epäillä, miksi en voisi kuulua sinne paremmalle puoliskolle mediaania/keskiarvoa. Puoltavia tekijöitä ovat kuitenkin ikä, jo nyt tekemäni parannukset elintavoissa ja positiivinen mieleni. Ennusteet eivät myöskään erottele eri ikäluokkia tai sitä, millaiset elintavat sairastuneilla on tai kuinka pitkällä syöpä oli ennen kasvaimen löytymistä. Ja Ennuste aina perustuu menneeseen tietoon, jolloin mediaani ja keskiarvo todennäköisesti jatkuvasti siirtyvät pidemmän eliniänennusteeseen hoitojen kehittyessä ja tiedon lisääntyessä syöpähoitoja tukevista elintavoista ja ruokavaliosta.
Syöpä on joka kerta shokki sairastuneelle. On kuitenkin sairastuneesta kiinni, miten hän asian ottaa. Näkeekö sairauden pelkkänä tuomiona vai jopa mahdollisuutena. Tietenkin itsekin olen ollut ja olen edelleen järkyttynyt, suruissani, paniikissakin välillä siitä, kuinka juuri minulle tämän ikäisenä on tullut tällainen kohtalo. Mutta tehdessäni muutoksia elintapoihini ja kokiessani oloni aiempaa paremmaksi, näen tämän myös pakottavana mahdollisuutena. Ilman näin suurta shokkia ja pysäytystä en olisi pystynyt muuttamaan elinitavoissani mitään, vaan olisin jatkanut entiseen malliin sokerin kyllästämää elämääni, syöden äärimmäisen vähän tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, lievästi ylipainoisena (kun ei tämän ikäiselle ja pienen lapsen äidille ulkonäkö ole iso asia) sekä liikkuen aivan liian vähän. Nyt tiedän, että kun kortisoniturvotuksesta pääsen, täytyy minun saada ne muutama ylimääräinen kilo pois jo syöpätaistelua helpottaakseni ja toisaalta, miksi en onnistuisi ruokavalion muutosten ja lisääntyneen liikunnan myötä suhteellisen helpostikin.
Ja toistaalta, jos tämä meidän perheessä piti jollekin sattua, niin ehkäpä minä olin kuitenkin paras vaihtoehto, koska en lannistu helposti, olen syntymäpositiivinen ja ratkaisukeskeinen (kuten hoen koko ajan) ja koska pidän pääasiassa huolta perheen ruokataloudesta. Näin ollen Mikko ja Iida joutuvat väkisin ohessa muuttamaan omaa ruokavaliotaan monipuolisempaan ja parempaan suuntaan. Nyt jo Mikko liikkuu meidän lyhyehköillä kävelyillä enemmän kuin kuukausiin. Ja kun vielä vähän kuntoni kasvaa, niin haetaan Iidaa yhdessä hoidosta rattailla. siitä Iidakin varmasti tykkää. Odotan myös pyöräilykauden alkamista. Tiet sallisivat jo pyöräilyn, mutta ilma on edelleen liian kylmää niskalleni, joten senkin täytynee odottaa kortisoniturvotuksen laskua tai sitten sään todellista lämpenemistä. Mikon pyörähän varastettiin alkusyksystä, joten täytyy varmaan ostaa uusi pyörä hänelle, jos hän vain antaa. Vakuutuksestakin tuli melkein koko uuden pyörän hinta, joten olisi syytä sallia, että ostan korvaavan jopon.
Toki minulla on vielä paljon tehtävää sen suhteen, että oikeasti ymmärrän olevani muiden lailla kuolevainen ja hyväksyn sen edes jollain tasolla. Oma kuolema ei ole päällimäisenä mielessä koskaan, vaan se on jotain, joka tapahtuu vain muille. Monet suruitkut tarvitaan vielä ennen kuin voin löytää mielenrauhan asian suhteen (jos sittenkään täysin). Puolitoista vuotta sitten muumi-mummoni sai aivovaurion ja oli pitkään vain unessa. Tuolloin itkin paljon muumia ja hänen mahdollista pikaista kuolemaansa niin nuorena, vain 79-vuotiaana. Joten miksi en surisi omaakin tulevaa kuolemaani ja luopumista monista asioista, kunhan se ei jää päällimäiseksi ja aiheuta toivottomuutta. Uskon surun ja itkun puhdistavan ja onneksi suru on klimppi, joka pienenee joka itkulla. Onneksi en tiedä milloin oma aikani tulee, mutta tuskin asian käsittely haittaa ketään, sillä se myös kannustaa tarttumaan hetkeen ja tilaisuuteen.
Tänään oli jutteluaika yleissairaalapsykiatrisella sairaanhoitajan kanssa. Vähän käsiteltiin viime viikonloppuakin ja todettiin, että ehkäpä päällimmäisin tunne kuitenkin oli suru eikä niinkään ahdistus/paniikki. Allekirjoitan tämän täysin. Toisaalta suru on tunne, joka kuluu ja pienenee pikku hiljaa (kuten totesin jo aiemmin), joten itse pidän tätä parempana vaihtoehtona. Itku auttaa paremmin siihen kuin kokonaisvaltaiseen kaiken jumittavaan ahdistukseen.
Lisäksi juttelimme kehon ja mielen yhteydestä ja miten yhteyden löytäisi paremmin. Mindfullness voisi antaa tähän apuja. Toinen juttu on se, olenko luonteeltani sellainen, joka saa parhaan avun meditatiivisesta lähestymisesta vai onko kuitenkin hyvänolon tunteen ja yhteyden löytäminen itselleni luontaisempaa musiikin, liikunnan ja luonnon kautta. Kaikkea kannattaa tietenkin kokeilla, mutta jos rentoutumisesta tulee suorittamista (mikä on kohdallani aivan mahdollista), niin olen pahasti hakoteillä ja stressi vain kasvaa. Kaikkea myös oppii kun on motivoitunut, aloittaa vähästä, eikä vaadi itseltään liikaa heti. Toisaalta en ole vielä koskaan liikunnassakaan päässyt niin pitkälle, että keho vaatisi liikkumaan lisää, vaan aina olen joutunut potkimaan itseäni liikkeelle. Nyt motivaatio on kohdillaan liikkumisenkin suhteen ja tunnen ensimmäistä kertaa pakottavaa tarvetta lähteä kävelyille, koska tiedän sen tekevän hyvää. Eli edelleenkin syy on järkiperäinen, mutta sisältä lähtevä, eikä lainkaan pakottava eli olisinko tässäkin oppinut jotain.
Ylipäätään minulla on aika suuri riski siihen, että suoritan ja alan stressata tätä kaikkea itsehoitoa niin paljon, että se osittain kääntyy itseään vastaan. Suorittaja perfektionistin suuri kompastuskivi. Tämänpä vuoksi päätin antaa itselleni hieman armoa terapian jälkeen ja menimme syömään thaimaalaiseen, vaikka se tarkoitti sitä, että jouduin heittämään roskiin loput kvinoan idut. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta se oli melkoisen suuri myönnytys itselleni. Lisäksi aion tyhjätä kaappeja anopille ja äidilleni ruuista, joita kukaan muu meillä ei ole syönyt tai on nykyään korvattu terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Pullat on nyt toistaiseksi omalta osaltani leivottu ja riittävästi uutta tulee anopin uunista, joten menköön esimerkiksi loput valkoiset vehnäjauhot sinne.
Thaimaalaisen ravintolan seisova pöytä hävisi ehdottomasti Siniselle Paprikalle salaattipöydän annin ja ruuan tuoreuden puolesta. Ihan hyvää ruoka oli, mutta ei varmaan mennä sinne uudelleen lounaalle. Sitä paitsi kun vaihtoehtoja alkaa olla kymmenkunta tulee aina syötyä liikaa. Vähempi ja yksinkertaisempikin riittää ja itselle jäisi parempi mieli.
Iitu oli koko päivän aamupäivästä lähtien poissa. Ensin muskarissa ja sitten Kauhavalla muumia ja vanhaa-ukkia katsomassa. Todella hienoa, että Iida on oikein innoissaan minunkin isovanhemmistani, eikä ainakaan pelkää heitä sen vuoksi, että ovat vanhoja.
Päivä on ollut vähäsen väsynyt, joten varmaan ensi viikolla pienennän jälleen nukkumislääkeannostani. Kävelin sairaalanmäeltä Huhtalan kaupan pihaan (alamäkeä) ja iltapäivällä lähdettiin vielä sauvakävelylle. Yhteensä kävelyä tuli 0,8 km + 2,8 km. Ymmärrän, että sairaalat on monesti rakennettu korkealle esimerkiksi tulvariskien minimoimiseksi, mutta kyllä Seinäjoen sairaalakin on sen verran suuren (ja sen ainoan) mäen päällä ja vielä parkkipaikalta aika jyrkkä nousu kävellen, että varmistetaan hyvin kaikkein heikkokutoisimpien jääminen matkan varrelle. Nyt ei itselle nousu parkkipaikalta tunnu enää aivan ylivoimaiselta, mutta kyllä se sitä oli vielä kuukausi sitten. Mikko hieroi vähän niskakyttyrää ja nyt seuraillaan mitä se tykkäsi siitä. Jos huomenna ja sunnuntainakin kokeilisi ja maanantaina olo on vielä hyvä lyhyen hironnan jäljiltä, niin voisin tilata fysioterapeutille ajan, kun olen saanut lähetteen jo marraskuussa.
Syöpä on joka kerta shokki sairastuneelle. On kuitenkin sairastuneesta kiinni, miten hän asian ottaa. Näkeekö sairauden pelkkänä tuomiona vai jopa mahdollisuutena. Tietenkin itsekin olen ollut ja olen edelleen järkyttynyt, suruissani, paniikissakin välillä siitä, kuinka juuri minulle tämän ikäisenä on tullut tällainen kohtalo. Mutta tehdessäni muutoksia elintapoihini ja kokiessani oloni aiempaa paremmaksi, näen tämän myös pakottavana mahdollisuutena. Ilman näin suurta shokkia ja pysäytystä en olisi pystynyt muuttamaan elinitavoissani mitään, vaan olisin jatkanut entiseen malliin sokerin kyllästämää elämääni, syöden äärimmäisen vähän tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, lievästi ylipainoisena (kun ei tämän ikäiselle ja pienen lapsen äidille ulkonäkö ole iso asia) sekä liikkuen aivan liian vähän. Nyt tiedän, että kun kortisoniturvotuksesta pääsen, täytyy minun saada ne muutama ylimääräinen kilo pois jo syöpätaistelua helpottaakseni ja toisaalta, miksi en onnistuisi ruokavalion muutosten ja lisääntyneen liikunnan myötä suhteellisen helpostikin.
Ja toistaalta, jos tämä meidän perheessä piti jollekin sattua, niin ehkäpä minä olin kuitenkin paras vaihtoehto, koska en lannistu helposti, olen syntymäpositiivinen ja ratkaisukeskeinen (kuten hoen koko ajan) ja koska pidän pääasiassa huolta perheen ruokataloudesta. Näin ollen Mikko ja Iida joutuvat väkisin ohessa muuttamaan omaa ruokavaliotaan monipuolisempaan ja parempaan suuntaan. Nyt jo Mikko liikkuu meidän lyhyehköillä kävelyillä enemmän kuin kuukausiin. Ja kun vielä vähän kuntoni kasvaa, niin haetaan Iidaa yhdessä hoidosta rattailla. siitä Iidakin varmasti tykkää. Odotan myös pyöräilykauden alkamista. Tiet sallisivat jo pyöräilyn, mutta ilma on edelleen liian kylmää niskalleni, joten senkin täytynee odottaa kortisoniturvotuksen laskua tai sitten sään todellista lämpenemistä. Mikon pyörähän varastettiin alkusyksystä, joten täytyy varmaan ostaa uusi pyörä hänelle, jos hän vain antaa. Vakuutuksestakin tuli melkein koko uuden pyörän hinta, joten olisi syytä sallia, että ostan korvaavan jopon.
Toki minulla on vielä paljon tehtävää sen suhteen, että oikeasti ymmärrän olevani muiden lailla kuolevainen ja hyväksyn sen edes jollain tasolla. Oma kuolema ei ole päällimäisenä mielessä koskaan, vaan se on jotain, joka tapahtuu vain muille. Monet suruitkut tarvitaan vielä ennen kuin voin löytää mielenrauhan asian suhteen (jos sittenkään täysin). Puolitoista vuotta sitten muumi-mummoni sai aivovaurion ja oli pitkään vain unessa. Tuolloin itkin paljon muumia ja hänen mahdollista pikaista kuolemaansa niin nuorena, vain 79-vuotiaana. Joten miksi en surisi omaakin tulevaa kuolemaani ja luopumista monista asioista, kunhan se ei jää päällimäiseksi ja aiheuta toivottomuutta. Uskon surun ja itkun puhdistavan ja onneksi suru on klimppi, joka pienenee joka itkulla. Onneksi en tiedä milloin oma aikani tulee, mutta tuskin asian käsittely haittaa ketään, sillä se myös kannustaa tarttumaan hetkeen ja tilaisuuteen.
Tänään oli jutteluaika yleissairaalapsykiatrisella sairaanhoitajan kanssa. Vähän käsiteltiin viime viikonloppuakin ja todettiin, että ehkäpä päällimmäisin tunne kuitenkin oli suru eikä niinkään ahdistus/paniikki. Allekirjoitan tämän täysin. Toisaalta suru on tunne, joka kuluu ja pienenee pikku hiljaa (kuten totesin jo aiemmin), joten itse pidän tätä parempana vaihtoehtona. Itku auttaa paremmin siihen kuin kokonaisvaltaiseen kaiken jumittavaan ahdistukseen.
Lisäksi juttelimme kehon ja mielen yhteydestä ja miten yhteyden löytäisi paremmin. Mindfullness voisi antaa tähän apuja. Toinen juttu on se, olenko luonteeltani sellainen, joka saa parhaan avun meditatiivisesta lähestymisesta vai onko kuitenkin hyvänolon tunteen ja yhteyden löytäminen itselleni luontaisempaa musiikin, liikunnan ja luonnon kautta. Kaikkea kannattaa tietenkin kokeilla, mutta jos rentoutumisesta tulee suorittamista (mikä on kohdallani aivan mahdollista), niin olen pahasti hakoteillä ja stressi vain kasvaa. Kaikkea myös oppii kun on motivoitunut, aloittaa vähästä, eikä vaadi itseltään liikaa heti. Toisaalta en ole vielä koskaan liikunnassakaan päässyt niin pitkälle, että keho vaatisi liikkumaan lisää, vaan aina olen joutunut potkimaan itseäni liikkeelle. Nyt motivaatio on kohdillaan liikkumisenkin suhteen ja tunnen ensimmäistä kertaa pakottavaa tarvetta lähteä kävelyille, koska tiedän sen tekevän hyvää. Eli edelleenkin syy on järkiperäinen, mutta sisältä lähtevä, eikä lainkaan pakottava eli olisinko tässäkin oppinut jotain.
Ylipäätään minulla on aika suuri riski siihen, että suoritan ja alan stressata tätä kaikkea itsehoitoa niin paljon, että se osittain kääntyy itseään vastaan. Suorittaja perfektionistin suuri kompastuskivi. Tämänpä vuoksi päätin antaa itselleni hieman armoa terapian jälkeen ja menimme syömään thaimaalaiseen, vaikka se tarkoitti sitä, että jouduin heittämään roskiin loput kvinoan idut. Kuulostaa pieneltä asialta, mutta se oli melkoisen suuri myönnytys itselleni. Lisäksi aion tyhjätä kaappeja anopille ja äidilleni ruuista, joita kukaan muu meillä ei ole syönyt tai on nykyään korvattu terveellisemmillä vaihtoehdoilla. Pullat on nyt toistaiseksi omalta osaltani leivottu ja riittävästi uutta tulee anopin uunista, joten menköön esimerkiksi loput valkoiset vehnäjauhot sinne.
Thaimaalaisen ravintolan seisova pöytä hävisi ehdottomasti Siniselle Paprikalle salaattipöydän annin ja ruuan tuoreuden puolesta. Ihan hyvää ruoka oli, mutta ei varmaan mennä sinne uudelleen lounaalle. Sitä paitsi kun vaihtoehtoja alkaa olla kymmenkunta tulee aina syötyä liikaa. Vähempi ja yksinkertaisempikin riittää ja itselle jäisi parempi mieli.
Iitu oli koko päivän aamupäivästä lähtien poissa. Ensin muskarissa ja sitten Kauhavalla muumia ja vanhaa-ukkia katsomassa. Todella hienoa, että Iida on oikein innoissaan minunkin isovanhemmistani, eikä ainakaan pelkää heitä sen vuoksi, että ovat vanhoja.
Päivä on ollut vähäsen väsynyt, joten varmaan ensi viikolla pienennän jälleen nukkumislääkeannostani. Kävelin sairaalanmäeltä Huhtalan kaupan pihaan (alamäkeä) ja iltapäivällä lähdettiin vielä sauvakävelylle. Yhteensä kävelyä tuli 0,8 km + 2,8 km. Ymmärrän, että sairaalat on monesti rakennettu korkealle esimerkiksi tulvariskien minimoimiseksi, mutta kyllä Seinäjoen sairaalakin on sen verran suuren (ja sen ainoan) mäen päällä ja vielä parkkipaikalta aika jyrkkä nousu kävellen, että varmistetaan hyvin kaikkein heikkokutoisimpien jääminen matkan varrelle. Nyt ei itselle nousu parkkipaikalta tunnu enää aivan ylivoimaiselta, mutta kyllä se sitä oli vielä kuukausi sitten. Mikko hieroi vähän niskakyttyrää ja nyt seuraillaan mitä se tykkäsi siitä. Jos huomenna ja sunnuntainakin kokeilisi ja maanantaina olo on vielä hyvä lyhyen hironnan jäljiltä, niin voisin tilata fysioterapeutille ajan, kun olen saanut lähetteen jo marraskuussa.
torstai 5. maaliskuuta 2015
"Ruokavalio ja syöpä" -kirjan antia
Iida meni hieman nuhjuisena aamulla hoitoon. Eilen illalla kun menimme Mikon kanssa nukkumaan, löytyi Iidan pyjaman housut, sukat ja märkä yövaippa riisuttuina. Ilmeisesti neidillä oli ollut epämiellyttävä olo ja oli puoliunissaan saanut vaatteet pois, vaikka yleensä nousee pissille vastaavassa tilanteessa. Ei auttanut kuin pukea nukuksissa olevaa neitiä uudestaan, joka kääntyi hyvin tyytyväisen oloisena nukkumaan kuivassa vaipassa. Ihanaa oli, että me kaikki nukuttiin herätyskello soittoon saakka. Toki se aiheutti aika kiireisen aamun. Hoidossa kaikki oli mennyt hyvin, mutta nälkä- ja väsyraivokohtaus alkoi oven sisäpuolelle tultua.
Nyt olen lukenut "Ruokavalio ja syöpä" -kirjan ja tilasin sen jo itselleni. Kyllä siitä sai ihan uusia näkökulmiä ruokavalioon, vaikka kirja keskittyikin syöpien torjuntaan ylipäätään painottuen länsimaissa yleisimpiin ruuansulatuselimistön, eturauhas- ja rinta-syöpiin. Tietoa ja näkemystä sain ehkäpä nimen omaan omassa ruokavaliossani olevaan raakaosuuteen. Totta kai tämäkin kirja painotti ruokavaliota, jossa on mahdollisimman paljon kasviksia sekä hedelmiä ja mahdollisimman vähän pitkälle teollisesti prosessoituja ruokia (lihajalosteet, valmisruuat, säilykkeet jne), punaista lihaa, sokereita ja valkoista vehnää.
Erikseen kirjassa nostettiin erityisesti sypätaistelua tukeviksi ruoka-aineiksi kaalit, sipuli ja valkosipuli, soija, kurkuma, vihreä tee, marjat, omega-3 lähteet (kala, pellavansiemenet), tomaatti, sitrushedelmät, punaviini ja tumma suklaa. Ei siis varsinaisesti mitään järisyttävää uutta. Kuitenkin esimerkiksi tomaatti kehoitettiin nauttimaan kypsennettynä oliiviöljyn kanssa, koska tärkeimmät biomolekyylit imeytyvät näin parhaiten. Samoin kurkuman imeytymistä tehostaa pippurit ja öljy. Punaviinin erinomaisuus perustui pitkään valmistusprosessiin rypälemehuun nähden. Päivittäiset suositellut annokset eivät ole kovin suuria, mutta kaiken lisääminen aivan jokapäiväiseen ruokavalioon voi olla turhan haastavaa, jotta ottaisin siitä suurempaa stressiä. Kirjassa painotetaan intervallitorjuntaa, joka tarkoittaa sitä, että syöpää torjuvia biomolekyylejä pitäisi saada säännöllisesti, jotta teho pysyy yllä. Säännöllisyyteen uskoisin riittävän joka toinen tai kolmaskin päivä. Eli alkaisin vuorotella esimerkiksi kala- ja tofuaterioita paremmin. Nytkin meillä on tofua jääkaapissa, mutta jotenkin aina päädyn ostamaan kalaa kaupassa ollessani. Kala toisaalta maistuu pääasiassa Iidalle, mutta tofu ei. Punaviiniäkin on vaikea nähdä itseni nauttimassa lasillista päivässä, kun en lähtökohtaisesti edes tykkää punaviinistä. Ruusukaali nostettiin ylitse muiden kaalien, mutta toisissa lähteissä parsakaali ja lehtikaali taas ovat todella korkealla suosituksissa. Ota nyt näistä selvää. Suklaasta todettiin, että tumma vähintään 70% kaakaomassaa sisältävä suklaa on riittävä. Itse kuitenkin aion olla uskollinen raakasuklaalle kuumennetun suklaan sijaan ainakin toistaiseksi. Suklaatakin saisi syödä 40 g päivässä.
Joka tapauksessa itselleni olen päätynyt seuraavaan lopputulemaan tällä hetkellä:
- Syö mahdollisimman paljon ja monipuolisesti kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä.
- Sisällytä ruokavalioon hyviä rasvoja, etenkin oliiviöljyä ja vältä ennen kaikkea transrasvoja.
- Käytä paljon mausteita etenkin kurkumaa, pippuria ja inkivääriä.
- Valkosipulia ja sipulia saa syödä runsaasti.
- Raaka on hyvää, mutta täydennä ruokavaliota myös kypsennetyllä ruualla, koska jotkut biomolekyylit imeytyvät paremmin kypsennetystä tuotteesta.
- Vältä kuitenkin ylikypsennystä esimerkiksi kaalien suhteen, äläkä päästä ruokaa palamaan, jotta et saa turhia karsinogeenejä.
- Syö kalaa tai tofua säännöllisesti, esimerkiksi vuoropäivinä ja korvaa eläinproteiinit välillä palkokasveilla.
- Siirry käyttämään vastarouhittuja pellavansiemeniä valmiiksirouhittujen sijaan, jotta omega-3 rasvahapot eivät ole ehtineet hapettua.
- Nauti kolme mukillista japanilaista alkuperää olevaa vihreää teetä päivässä.
- Pidä huolta riittävästä kuidun saannista.
- Liitä hyvään ruokavalioon riittävästi liikuntaa.
- Jos haluat nauttia alkoholia, valitse punaviinilasillinen. Kohtuullinen määrä on 1 - 2 annosta naisille. Punaviiniä voi nauttia vaikka päivittäin syövän estotarkoituksessa.
En tiedä miten tämä kaikki suhteutuu elimistön pH-tasapainokikkailuun, mutta eiköhän ruokavaliossa säily sen verran paljon raakoja vihanneksia ja hedelmiä, että tilanne jatkaa kohentumistaan vielä ja pysyy paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Pitäisi ehkä ostaa pH-liuskoja luontaistuotekaupasta, joilla pystyisi seuraamaan tilannetta. Ja ainakin toistaiseksi mun vatsalaukkuni on kestänyt päivittäisen soodan juomisen (tosin toistaiseksi syön myös vatsansuojalääkettä, joten tälläkin saattaa olla tekemistä asian kanssa).
Aloitin tänään lukemaan Anticancer -kirjaa, joka painottaa ruokavalion ohessa mielen ja kehon välistä tasapainoa. Pitkälle en ole kirjassa vielä päässyt, mutta luultavasti tulen blogissa käsittelemään kirjan etenemistä. Sen verran tottumaton olen lukemaan englantia nykyään, että täytyyhän omia ajatuksiani johonkin tallentaa, kun lukemisen vaivan näkee. Muutenkin jännä nähdä kuinka paljon ajatukset muuttuvat lukiessa, sillä Anticancer sisältää uudempaa tutkimustietoa kuin tänään loppuun lukemani kirja. Tosin itselleni tilaamani kirja on ainakin uudempaa painosta kuin kirjastosta lainaamani, mutta en tiedä onko tietoja päivitetty siinä välissä. Tuskin.
Periaatteessa luulen omaksuneeni ja pitkälle syntymälahjana saaneeni positiivista mieltä, joka estää epätoivon pääsemisen päällimäiseksi tunnepuolella. Yksi tärkeä oivallus on kuitenkin se, ettei pidä luottaa lääketieteen hoitavan sinua yksinomaan kuntoon, vaan täytyy edesauttaa itseään, jotta syöpä pysyy poissa ainakin mahdollisimman pitkään. Ja koko sosiaalinen elinpiiri on äärimmäisen tärkeä omalle jaksamiselle ja taistelutahdolle, joten kaikki ympärilläni olevat ihmiset (perhe, suku ja ystävät) ovat todella tärkeitä minulle. Elämästä pitää nauttia ja tehdä itsestä kivoja asioita, eikä vain suorittaa kaikkea (pieni kompastuskivi itselläni). Stressinhallinta on omalla kohdallani varmaan vähän isompi kompastuskivi sekä erilaisten rauhoittumis- ja keskittymistapojen löytäminen. Stressi on kuitenkin yksi suurimpia syövälle altistavia mentaalipuolen ongelmia.
Kehitin tänään uuden teorian neljättä päivää jatkuvaan huonoon olooni. Tiedostan kyllä, että sytostaattikuurikin saattaa aiheuttaa edelleen huonovointisuutta. Luin kuitenkin yhdestä oppaastani, että kun elimistö alkaa puhdistua alkaalisen ruokavalion vuoksi, niin rasvakudoksesta vapautuvat myrkyt voivat aiheuttaa huonoa olo ja muitakin oireita. Olen nyt syönyt huomattavia määriä raakaruokaa aiempaan nähden reilun kuukauden ajan, josta kuukauden söin puhdistavaa vehnänorasta. Lisäksi soodaa olen ottanut päivittäin kahdeksan viikkoa. Olisikohan ruokavaliomuutokset tosiaan saaneet myrkyt liikeelle ja kun nyt olen vielä syönyt enemmän kuitua, on suolistokin alkanut puhdistua toden teolla... Voihan näitä teorioita kehitellä omaksi huvikseen.
Aamupäivä oli todella kiireinen, kun Mikolla oli talonyhtiön hallituksen yli kaksituntinen kokous. Kävelylle lähtö siirtyi pitkälle iltapäivään, ennen kuin vihersmoothiet oli saatu juotua. Mikko oli niin nuutunut kokouksen jälkeen ja muutaman levottoman yön jäljiltä, että ei halunnut tehdä pitkää kävelyä. Reippaasta sauvakävelystä tuli sentään 1,5 km mittainen, joka on ehdottomasti parempi kuin ei mitään. Lisäksi sain tehtyä taas keppijumppaa. Ikävä kyllä toppahousut eivät menneet taaskaan kiinni, mutta ehkei se ole ihme. Turvotus kuitenkin lisääntyy helposti iltapäivään ja iltaan.
Nyt olen lukenut "Ruokavalio ja syöpä" -kirjan ja tilasin sen jo itselleni. Kyllä siitä sai ihan uusia näkökulmiä ruokavalioon, vaikka kirja keskittyikin syöpien torjuntaan ylipäätään painottuen länsimaissa yleisimpiin ruuansulatuselimistön, eturauhas- ja rinta-syöpiin. Tietoa ja näkemystä sain ehkäpä nimen omaan omassa ruokavaliossani olevaan raakaosuuteen. Totta kai tämäkin kirja painotti ruokavaliota, jossa on mahdollisimman paljon kasviksia sekä hedelmiä ja mahdollisimman vähän pitkälle teollisesti prosessoituja ruokia (lihajalosteet, valmisruuat, säilykkeet jne), punaista lihaa, sokereita ja valkoista vehnää.
Erikseen kirjassa nostettiin erityisesti sypätaistelua tukeviksi ruoka-aineiksi kaalit, sipuli ja valkosipuli, soija, kurkuma, vihreä tee, marjat, omega-3 lähteet (kala, pellavansiemenet), tomaatti, sitrushedelmät, punaviini ja tumma suklaa. Ei siis varsinaisesti mitään järisyttävää uutta. Kuitenkin esimerkiksi tomaatti kehoitettiin nauttimaan kypsennettynä oliiviöljyn kanssa, koska tärkeimmät biomolekyylit imeytyvät näin parhaiten. Samoin kurkuman imeytymistä tehostaa pippurit ja öljy. Punaviinin erinomaisuus perustui pitkään valmistusprosessiin rypälemehuun nähden. Päivittäiset suositellut annokset eivät ole kovin suuria, mutta kaiken lisääminen aivan jokapäiväiseen ruokavalioon voi olla turhan haastavaa, jotta ottaisin siitä suurempaa stressiä. Kirjassa painotetaan intervallitorjuntaa, joka tarkoittaa sitä, että syöpää torjuvia biomolekyylejä pitäisi saada säännöllisesti, jotta teho pysyy yllä. Säännöllisyyteen uskoisin riittävän joka toinen tai kolmaskin päivä. Eli alkaisin vuorotella esimerkiksi kala- ja tofuaterioita paremmin. Nytkin meillä on tofua jääkaapissa, mutta jotenkin aina päädyn ostamaan kalaa kaupassa ollessani. Kala toisaalta maistuu pääasiassa Iidalle, mutta tofu ei. Punaviiniäkin on vaikea nähdä itseni nauttimassa lasillista päivässä, kun en lähtökohtaisesti edes tykkää punaviinistä. Ruusukaali nostettiin ylitse muiden kaalien, mutta toisissa lähteissä parsakaali ja lehtikaali taas ovat todella korkealla suosituksissa. Ota nyt näistä selvää. Suklaasta todettiin, että tumma vähintään 70% kaakaomassaa sisältävä suklaa on riittävä. Itse kuitenkin aion olla uskollinen raakasuklaalle kuumennetun suklaan sijaan ainakin toistaiseksi. Suklaatakin saisi syödä 40 g päivässä.
Joka tapauksessa itselleni olen päätynyt seuraavaan lopputulemaan tällä hetkellä:
- Syö mahdollisimman paljon ja monipuolisesti kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja siemeniä.
- Sisällytä ruokavalioon hyviä rasvoja, etenkin oliiviöljyä ja vältä ennen kaikkea transrasvoja.
- Käytä paljon mausteita etenkin kurkumaa, pippuria ja inkivääriä.
- Valkosipulia ja sipulia saa syödä runsaasti.
- Raaka on hyvää, mutta täydennä ruokavaliota myös kypsennetyllä ruualla, koska jotkut biomolekyylit imeytyvät paremmin kypsennetystä tuotteesta.
- Vältä kuitenkin ylikypsennystä esimerkiksi kaalien suhteen, äläkä päästä ruokaa palamaan, jotta et saa turhia karsinogeenejä.
- Syö kalaa tai tofua säännöllisesti, esimerkiksi vuoropäivinä ja korvaa eläinproteiinit välillä palkokasveilla.
- Siirry käyttämään vastarouhittuja pellavansiemeniä valmiiksirouhittujen sijaan, jotta omega-3 rasvahapot eivät ole ehtineet hapettua.
- Nauti kolme mukillista japanilaista alkuperää olevaa vihreää teetä päivässä.
- Pidä huolta riittävästä kuidun saannista.
- Liitä hyvään ruokavalioon riittävästi liikuntaa.
- Jos haluat nauttia alkoholia, valitse punaviinilasillinen. Kohtuullinen määrä on 1 - 2 annosta naisille. Punaviiniä voi nauttia vaikka päivittäin syövän estotarkoituksessa.
En tiedä miten tämä kaikki suhteutuu elimistön pH-tasapainokikkailuun, mutta eiköhän ruokavaliossa säily sen verran paljon raakoja vihanneksia ja hedelmiä, että tilanne jatkaa kohentumistaan vielä ja pysyy paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Pitäisi ehkä ostaa pH-liuskoja luontaistuotekaupasta, joilla pystyisi seuraamaan tilannetta. Ja ainakin toistaiseksi mun vatsalaukkuni on kestänyt päivittäisen soodan juomisen (tosin toistaiseksi syön myös vatsansuojalääkettä, joten tälläkin saattaa olla tekemistä asian kanssa).
Aloitin tänään lukemaan Anticancer -kirjaa, joka painottaa ruokavalion ohessa mielen ja kehon välistä tasapainoa. Pitkälle en ole kirjassa vielä päässyt, mutta luultavasti tulen blogissa käsittelemään kirjan etenemistä. Sen verran tottumaton olen lukemaan englantia nykyään, että täytyyhän omia ajatuksiani johonkin tallentaa, kun lukemisen vaivan näkee. Muutenkin jännä nähdä kuinka paljon ajatukset muuttuvat lukiessa, sillä Anticancer sisältää uudempaa tutkimustietoa kuin tänään loppuun lukemani kirja. Tosin itselleni tilaamani kirja on ainakin uudempaa painosta kuin kirjastosta lainaamani, mutta en tiedä onko tietoja päivitetty siinä välissä. Tuskin.
Periaatteessa luulen omaksuneeni ja pitkälle syntymälahjana saaneeni positiivista mieltä, joka estää epätoivon pääsemisen päällimäiseksi tunnepuolella. Yksi tärkeä oivallus on kuitenkin se, ettei pidä luottaa lääketieteen hoitavan sinua yksinomaan kuntoon, vaan täytyy edesauttaa itseään, jotta syöpä pysyy poissa ainakin mahdollisimman pitkään. Ja koko sosiaalinen elinpiiri on äärimmäisen tärkeä omalle jaksamiselle ja taistelutahdolle, joten kaikki ympärilläni olevat ihmiset (perhe, suku ja ystävät) ovat todella tärkeitä minulle. Elämästä pitää nauttia ja tehdä itsestä kivoja asioita, eikä vain suorittaa kaikkea (pieni kompastuskivi itselläni). Stressinhallinta on omalla kohdallani varmaan vähän isompi kompastuskivi sekä erilaisten rauhoittumis- ja keskittymistapojen löytäminen. Stressi on kuitenkin yksi suurimpia syövälle altistavia mentaalipuolen ongelmia.
Kehitin tänään uuden teorian neljättä päivää jatkuvaan huonoon olooni. Tiedostan kyllä, että sytostaattikuurikin saattaa aiheuttaa edelleen huonovointisuutta. Luin kuitenkin yhdestä oppaastani, että kun elimistö alkaa puhdistua alkaalisen ruokavalion vuoksi, niin rasvakudoksesta vapautuvat myrkyt voivat aiheuttaa huonoa olo ja muitakin oireita. Olen nyt syönyt huomattavia määriä raakaruokaa aiempaan nähden reilun kuukauden ajan, josta kuukauden söin puhdistavaa vehnänorasta. Lisäksi soodaa olen ottanut päivittäin kahdeksan viikkoa. Olisikohan ruokavaliomuutokset tosiaan saaneet myrkyt liikeelle ja kun nyt olen vielä syönyt enemmän kuitua, on suolistokin alkanut puhdistua toden teolla... Voihan näitä teorioita kehitellä omaksi huvikseen.
Aamupäivä oli todella kiireinen, kun Mikolla oli talonyhtiön hallituksen yli kaksituntinen kokous. Kävelylle lähtö siirtyi pitkälle iltapäivään, ennen kuin vihersmoothiet oli saatu juotua. Mikko oli niin nuutunut kokouksen jälkeen ja muutaman levottoman yön jäljiltä, että ei halunnut tehdä pitkää kävelyä. Reippaasta sauvakävelystä tuli sentään 1,5 km mittainen, joka on ehdottomasti parempi kuin ei mitään. Lisäksi sain tehtyä taas keppijumppaa. Ikävä kyllä toppahousut eivät menneet taaskaan kiinni, mutta ehkei se ole ihme. Turvotus kuitenkin lisääntyy helposti iltapäivään ja iltaan.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2015
Neidin toinen sairaspäivä - toivottavasti tällä erää viimeinen
Meidän pipi ei halunnut enää tänään olla kissinä. Potilas on ollut virkeä, mutta keskittymiskyky on tietenkin ollut vielä niin ja näin. Onneksi Iituli nukkui yli seitsemään, joten yöunet olivat pitkät. Tunteet ja ovet ovat kyllä räiskyneet, joten ehkäpä toipumista on tapahtunut, etenkin jos äitiinsä on tullut. Toivottavasti Iida on huomenna hoitokunnossa, sillä kotona on aivan liian vähän tekemistä Iidalle tällä hetkellä, kun kaverileikkitarvetta on päässyt purkamaan vain yhtenä päivänä tällä viikolla. Ainakaan lämpö ei ole enää noussut. Toinen silmä on ikävä kyllä melkoisen punainen... Varmaan jokin silmätulehdus on nyt seuraava vitsaus. Viime viikolla tosin mullakin toinen silmä punasteli, mutta se meni onneksi itsekseen ohi, joten jäädään Iidankin tilannetta nyt aluksi seurailemaan.
Nukkumislääkkeen vähennys tuntui yöllä, kun en enää sammunut aamuyön vessareissun jälkeen yhtä hyvin kuin aiemmin. Nukahdin kuitenkin ennen kuin koin oikeaa tarvetta hakea lisänukahtamislääkettä. Ehdin kyllä jo miettiä sen tarpeellisuutta. Toisaalta päivät ovat olleet vähemmän takkuisia kuin esim. maanantai, vaikka olenkin haukotellut kiitettävästi.
Mummo tuli Iidan kanssa leikkimään iltapäivästä, jotta päästiin kauppaan ja kävelylle. Nyt hain luontaistuotakaupasta berberiiniä ja kovasti olen miettinyt fisetiiniä ja havupuu-uutejuomaa. Niiden suhteen en ole vain päättänyt vielä mitä teen. Iidalla oli täysitouhu päällä mummon kanssa, joten ainakaan niiden touhujen perusteella ei tarvitse miettiä huomista hoidossa jaksamista.
Lenkki oli tänään hyvin reipas sauvakävely ja matkaa kertyi 2,5 km. Takaisin tullessa olin sitä mieltä, että hyvin jaksaisi tehdä vielä lisälenkkiä. Kurniva nälkä pakotti kuitenkin kotiin tekemään ruokaa. Iidakaan ei ollut "kunnon ruokaa" saanut vielä ja kello oli reippaasti yli neljän (Lounas ei kuulemma ollut ruokaa, kun sai vihersmoothieta ja leipää. Vain haarukoitava ruoka on oikeaa.). Onneksi ruuanlaitto pakotti kotiin, sillä kesken muikkujen paiston, jouduin taas poistumaan paikalta pienen nykinykikohtauksen vuoksi. Onneksi tunnistan ja myös nykyään tunnustan nämä tilanteet, niin päästään paljon pienemmin vaurioin.
Päivittäinen turvotuksen vaihtelu on kyllä suurta, sillä tänään ei toppahousut taaskaan menneet kiinni. Ja kyllä ensimmäinen sytostaattikuuri ainakin jotain teki, koska ripset ovat alkaneet lähteä irti. Toivottavasti vaikuttivat myös oikeaan kohteeseen. Berberiinin pitäisi tehostaa sytostaatin syöpäsolujen tappavaa vaikutusta. Nyt on myös muutaman päivän ajan ollut vähän huono-olo, mutta luulen sen johtuvan jostain, mitä olen syönyt. Ainakin olen syönyt enemmän viljatuotteita viimeisen viikon aikana, kuin kuukauteen ennen sitä, joten en tiedä voiko tällä olla jotain tekemistä huononolon kanssa. Muutakaan en oikeastaan ole keksinyt. Jos täysjyväviljat ovat kasviksia parempia kuidunlähteitä, niin täysin mahdollistahan tämä on.
Lapset osaavat joskus sohaista vahingossa hyvin kipeisiin asioihin. Iltapesulle mennessään Iitu kertoi, kuinka haluaisi samanlaisen plöllön (ison mahan) kuin isillä ja äidillä. Minä yritin sanoa, ettei sitä kannata toivoa. Etenkään samanlaista plöllöä kuin äidillä. Iidan vuorostaan kommentoi, että hän haluaisi, jotta äidin mahassa olisi vauva. Hän haluaisi hoitaa vauvaa. Tietenkin tämä sai minut itkemään ja sanoin, kuinka äitikin haluaisi kovasti, mutta voi olla ettei äidin masussa enää koskaan ole vauvaa. Kerroin kuinka Iida on onneksi olemassa ja on aina äidin oma vauva. Iituli lohdutteli niin hassuilla asioilla, että aloin itkunsekaisesti nauraa, mihin hän oli oikein tyytyväinen ja pitkän houkuttelun ja monen kertaisen halittelun jälkeen meni lopulta pesulle. Ihana tyttö!
Nukkumislääkkeen vähennys tuntui yöllä, kun en enää sammunut aamuyön vessareissun jälkeen yhtä hyvin kuin aiemmin. Nukahdin kuitenkin ennen kuin koin oikeaa tarvetta hakea lisänukahtamislääkettä. Ehdin kyllä jo miettiä sen tarpeellisuutta. Toisaalta päivät ovat olleet vähemmän takkuisia kuin esim. maanantai, vaikka olenkin haukotellut kiitettävästi.
Mummo tuli Iidan kanssa leikkimään iltapäivästä, jotta päästiin kauppaan ja kävelylle. Nyt hain luontaistuotakaupasta berberiiniä ja kovasti olen miettinyt fisetiiniä ja havupuu-uutejuomaa. Niiden suhteen en ole vain päättänyt vielä mitä teen. Iidalla oli täysitouhu päällä mummon kanssa, joten ainakaan niiden touhujen perusteella ei tarvitse miettiä huomista hoidossa jaksamista.
Lenkki oli tänään hyvin reipas sauvakävely ja matkaa kertyi 2,5 km. Takaisin tullessa olin sitä mieltä, että hyvin jaksaisi tehdä vielä lisälenkkiä. Kurniva nälkä pakotti kuitenkin kotiin tekemään ruokaa. Iidakaan ei ollut "kunnon ruokaa" saanut vielä ja kello oli reippaasti yli neljän (Lounas ei kuulemma ollut ruokaa, kun sai vihersmoothieta ja leipää. Vain haarukoitava ruoka on oikeaa.). Onneksi ruuanlaitto pakotti kotiin, sillä kesken muikkujen paiston, jouduin taas poistumaan paikalta pienen nykinykikohtauksen vuoksi. Onneksi tunnistan ja myös nykyään tunnustan nämä tilanteet, niin päästään paljon pienemmin vaurioin.
Päivittäinen turvotuksen vaihtelu on kyllä suurta, sillä tänään ei toppahousut taaskaan menneet kiinni. Ja kyllä ensimmäinen sytostaattikuuri ainakin jotain teki, koska ripset ovat alkaneet lähteä irti. Toivottavasti vaikuttivat myös oikeaan kohteeseen. Berberiinin pitäisi tehostaa sytostaatin syöpäsolujen tappavaa vaikutusta. Nyt on myös muutaman päivän ajan ollut vähän huono-olo, mutta luulen sen johtuvan jostain, mitä olen syönyt. Ainakin olen syönyt enemmän viljatuotteita viimeisen viikon aikana, kuin kuukauteen ennen sitä, joten en tiedä voiko tällä olla jotain tekemistä huononolon kanssa. Muutakaan en oikeastaan ole keksinyt. Jos täysjyväviljat ovat kasviksia parempia kuidunlähteitä, niin täysin mahdollistahan tämä on.
Lapset osaavat joskus sohaista vahingossa hyvin kipeisiin asioihin. Iltapesulle mennessään Iitu kertoi, kuinka haluaisi samanlaisen plöllön (ison mahan) kuin isillä ja äidillä. Minä yritin sanoa, ettei sitä kannata toivoa. Etenkään samanlaista plöllöä kuin äidillä. Iidan vuorostaan kommentoi, että hän haluaisi, jotta äidin mahassa olisi vauva. Hän haluaisi hoitaa vauvaa. Tietenkin tämä sai minut itkemään ja sanoin, kuinka äitikin haluaisi kovasti, mutta voi olla ettei äidin masussa enää koskaan ole vauvaa. Kerroin kuinka Iida on onneksi olemassa ja on aina äidin oma vauva. Iituli lohdutteli niin hassuilla asioilla, että aloin itkunsekaisesti nauraa, mihin hän oli oikein tyytyväinen ja pitkän houkuttelun ja monen kertaisen halittelun jälkeen meni lopulta pesulle. Ihana tyttö!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)