Sadepäivä

Nyt on muutama sadepäivä takana kuivankauden jälkeen. Toki olihan viime viikolla myrsky, mutta sitten taas jatkui kuivana. Tänään olen Iitulin kanssa kaksin ja päätimme lähteä sisäleikkipuistoon, kun kaikki sadevaatteet ja ennen kaikkea kumpparit ovat hoidossa. ENnen lähtöä neiti tosin ehti jo tehdä taidetta vesiväreillä ja omatoimisesti sormiväreillä. Olin jo luvannut, että Touhutalon jälkeen maalataan isosti yhdessä sormiväreillä, mutta kun Iitu aloitti maalaamisen kielloista huolimatta kirjoitan tässä blogia maalaamisen sijaan. Tässä taidekokoelma (josta osa edelleen märkää kolmen tunnin jälkeen) ja leikatut kuviot tapettirullasta. Kuuluvat asiaan.

Sisäleikkipuistossa oli valtavasti väkeä. Emme siis olleet ainoita, jotka saivat loistoidean sadepäivänä. Paikka on mukava ja siellä on tekemistä todella monen ikäisille. Itseäni kuitenkin eniten ottaa päähän vanhemmat, jotka eivät viitsi katsoa lastensa perään. Iida on niin ujo ja kaikin tavoin arka, ettei mene minnekään ilman aikuista, joten olen päässyt seuraamaan todella aitiopaikalta, kuinka hänen ylitseen on kontittu, kun on hitaampi lapsi. Välillä ryhdyn poliisiksi ja rajoitan lasten tekemisiä ja vähintään pidän Iidan puolta. Jännä onkin ollut huomata, että harvemmin lapset ottavat nokkiinsa puuttumisesta, vaan pikemminkin hyödyntävät tilanteen, kun joku aikuinen osoittaa heille huomiota. Kyllä tänäänkin oli vanhempia, jotka yrittivät hillitä villikoitaan, mutta myös niitä, jotka eivät olleet kuusalla millään tavalla siitä, mitä leikeissä tapahtui. Ja sitten niitä, jotka vähän seurailivat tilannetta, mutta eivät puuttuneet epäkohtiin millään tavoin. Yhdetkin kekkulat kiipesivät liukumäkeä ylöspäin ja ylhäällä odotti kiltisti tyttö joka olisi halunnut päästä alas. Olimme menossa samaan mäkeen ja ylhäältä huikkasin kiipeilijöille, että nyt meidän pitäisi päästä alas. Tämä Emma kävi monesti moikkaamassa vielä. Vaikka lapset osaavat ja pärjäävät, niin heillä ei vielä välttämättä ole ymmärrystä siitä mikä on järkevää tai muille kohteliasta ja mikä ei. Etenkin kun leikki vie mukanaan.

Kun väkeä oli paljon ymmärsin todella, kuinka tärkeätä turvallisuus on kaaoksessa. Ukkospäänsärkyni kanssa, minusta ei ollut suuremmaksi poliisiksi tänään. Kunhan jaksoin touhuta Iidan perässä ja pitää hänen puoliaan.

Tässä viikolla oli meidän hääpäiväkin 16.6. 9 vuotta naimisissa, eli päivä oli periaatteessa 10. Jos vaikka ensi vuonna tekisi vihdoin häämatkan... Tässä kuva työpaikan kukistani, jotka olen sinne vienyt. Molemmat kituivat meillä, kun kissan vuoksi kaikki kasvit ovat joutuneet makuuhuoneeseen ja vuosien jälkeen kukkiva kasvi teki kukan. Huoneeseen tulee paljon valoa, mutta ei kuitenkaan suoraa paahdetta niihin saakka. Tuo yksi pieni punainen piste ilahduttaa suunnattomasti.

Ulkona lätisee ja ruoho kasvaa. Pian ei enää leikkurikaan vedä tuota meidän nurmea. Marjapensaatkin ovat saaneet hieman osumia  rankoista kuuroista ja uudet kasvut näyttävät taittuneen alas päin.

Päässä puhdasta, kotona sotkuista

Viime viikolla olin aivosähkökäyrä eli EEG tutkimuksessa ja tällä viikolla oli magneetti ja lääkärit. Kuvat näyttivät hyvältä samoin EEG. EEG-tutkimuksessa jännitin eniten vilkkuvaloja ja toivoin, että silmät saisivat olla kiinni. Lopulta silmien kiinni pitäminen olikin pahempaa kuin auki pitäminen, mutta ei auttanut kuin kestää. Pääasia kuitenkin on, että se meni hyvin.


Periaatteessa en ole juurikaan ajatuksen tasolla jännittänyt tuloksia, mutta täytyy myöntää, että samanlaista varmuutta minulla ei ollut kuin edellisellä kerralla. En ajatuksentasolla jännittänyt tuloksia viime vaiheessa, mutta selvästi kuitenkin alitajuisesti jännitin ja oikein tunnen kuinka hartioiden kiristys laukeaa vähä vähältä ja samalla päänsärkykin hellittää. Eilen oli  tiukka aamu, pari tarkastusta myrskyssä ja Iitun haku pyörällä hoidosta ja jouduin turvautumaan rauhoittavaan, että sain pidettyä epilepsian kurissa. Seuraava kontrolli kolmen kuukauden päästä.


Ajolupa pitäisi olla 1.7. taskussa, joten luultavasti saan silloin otettua virkanikin vastaan. Samalla työaika nousee 100 %, mutta olen välillä tehnyt aika pitkiä päiviä ja jaksanut ne aivan hyvin, niin eiköhän noin 45 minuuttia pidemmät päivät onnistu. Täytyy vain saada itsensä oikeasti ajoissa nukkumaan, mikä on niin vaikeaa. Tarkoittaa puoli kymmentä... Mutta arki tulee helpottumaan oleellisesti, vaikka edelleen kulkisi pyörällä. Ja saahan sitä autoakin käyttää järkevästi, eli painottaa aamupäiviin, kun on virkeimmillään jne.


Muuten olen kyllä priorisoinut asiani niin, että kotona on täysi kaaos. Nöpöliiniä on myös kuskattu eläinlääkärissä iho-ongelmien takia ja toivon, että allergiaruoka tuo siihen helpotusta. Eli karvaa piisaa joka paikassa. Muuten kissa on aika apaattinen, eikä oma leikkivä itsensä.


Mikko on viikonlopun töissä ja me lähdetään Iitun kanssa Helsinkiin. Näiden uutisten jälkeen ei voi olla kuin hyvä viikonloppu, vaikka lämpöisempääkin voisi toivoa.