Iitu on kipeä. Ei kuumetta, mutta välillä yskii ja selvittää kurkkuaan kuin pahainen mettämies. Oltiin jo sovittu sisäleikkipuistoon kaverin kanssa reissu, mutta jouduttiin se perumaan. Siitähän tietenkin syntyi sota ja itseänikin harmittaa. Onneksi meillä on kivoja tehtäväkirjoja ja uusia elokuvia (eilen ostettu), niin eiköhän tästä päivästä ihan mukava tule. Itsellekin ehkä oli ihan hyvä saada yksi oikea lepopäivä. Nyt alkaa marraskuu tuntumaan väsyttävänä. Ja se vähäinenkin valaiseva lumi meni ja vettä vain sataa.
Pari päivää sitten olin todella väsynyt, mutta typeränä päätin kuitenkin lähteä Iitun kanssa työpäivän jälkeen kaverin lapsen synttäreille. Koko päivän olin ollut jo aivan sumussa, ajanut työmatkatkin pyörällä ja tiesin jo lähtiessä, ettei pitäisi mennä. Mutta aina tulee jotain, eikä minnekään tunnu pääsevän, niin uhmaten omaa oloani, lähdettiin kuitenkin. Jouduin kesken illan vieton ottamaan rauhoittavan. Ehkä epilepsiakohtausta ei olisi tullut, mutta väsy + kaulahuivin unohtuminen (veto niskaan) sai vielä pöllömmän olon aikaan ja koska tiedä miltä kohtausoireet tuntuvan, pääni alkaa tuottaa sitä tunnetta hyvin helposti, jos alan pelätä kohtausta. Silloin rauhoittava tepsii hyvin. Ja koska sitä on alun perin määrätty mulle nukkumiseen isojakin annoksia, niin yksi kappale ei tunnu muuten kuin saa rauhoittamaan ajatuskierron (psykologinen vaikutus?). Komiolääkkeestä huolimatta ajoin kotiin kaupungin poikki, enkä ainakaan kokenut, että reaktionopeus olisi millään lailla kärsinyt. Onneksi ei tarvinnut myöskään kokeilla. Mikolla samainen annos saa nukahtamaan, joten on aika kovat yksilölliset erot vaikutuksessa. Tuon jälkeen olen yrittänyt panostaa nukkumiseen ja siihen täytyy edelleen panostaa. Oli siinä ollut kaikenlaista henkistäkin käsiteltävää sekä töissä että yksityiselämässä, joten ei pelkkä univaje ollut syynä väsymykseen.
Näin pari - kolme viikkoa sitten unen, jossa leikkausonteloon oli tullut kontrollikuvien perusteella jotain peitteisyyttä, joka ei ollut kasvainta, mutta jotain muuta epämääräistä. Se oli aika pelottavaa. Seuraava kontrolli kun on tämän kuun lopussa, niin pelko on jäänyt jotenkin päälle aikaisempaa enemmän. Jonkin verran on ollut myös viiltäviä/pistäviä hetkellisiä päänsärkyjä lähinnä toisella puolella päätä. Olo ei kuitenkaan ole varsinaisesti heikentynyt väsymystä lukuun ottamatta ja töissä ja kotona olen jaksanut suhteellisen hyvin. Ehkä työmotivaatio on vähän heikossa, niin kuin monesti aiemminkin tähän aikaan vuodesta kun tietää, että juhlapyhät ovat viikonloppuina ja palkallisia vapaapäiviä on vähennetty ensi vuonna ja lomakertymää on jäljellä 2 päivää ennen huhtikuuta... Joten eiköhän kaikki ole kuitenkin kunnossa, siihen uskon, vaikka pahinta pelkään.
Iloisia asioita on se, että Mikko on tehnyt meille eteiseen uuden vaatenaulakon, jossa on enemmän tilaa. Seuraavaksi hänen pitäisi tehdä Iidalle hyllykkö ja sitten käydä tuulikaapin kimppuun. Välissä maalata miniatyyrejä korvaukseksi puutavarasta, jota saatiin hänen kaveriltaan kissanhäkkiin. Ikävä kyllä miniatyyrimaalaus huvittaa kaikkein vähiten nykyisin, koska hänen käyttämänsä maalit ovat menneet parissa maalaamattomassa vuodessa tosi huonoon kuntoon. Muutenkin miniatyyrimaalaus ei enää innosta ja kyseiset figuurit on vielä todella vaikea maalata, koska ne on huonoa muovia ja ne on jo koottu kokonaisiksi, jolloin pieniä yksityiskohtia ei pysty maalaamaan. Ilmankos muutaman vuoden mietinnässä olleet lastulevykaapistot muuttuvat kovaa kyytiä puisiksi. Ja ikävintä on se, että kaikki puutavara oltaisiin ehditty hankkia itseltä mökiltä, koska häkki on edistynyt niin vähän tähän mennessä. Olen kyllä potenut melkoisen huonoa omaatuntoa...
Kissa voi hyvin, mitä oli naamansa kolhaissut jonnekin toissa yönä. Sekin on yksi helpotuksen ja ilon aihe.
