perjantai 10. kesäkuuta 2016

Päässä puhdasta, kotona sotkuista

Viime viikolla olin aivosähkökäyrä eli EEG tutkimuksessa ja tällä viikolla oli magneetti ja lääkärit. Kuvat näyttivät hyvältä samoin EEG. EEG-tutkimuksessa jännitin eniten vilkkuvaloja ja toivoin, että silmät saisivat olla kiinni. Lopulta silmien kiinni pitäminen olikin pahempaa kuin auki pitäminen, mutta ei auttanut kuin kestää. Pääasia kuitenkin on, että se meni hyvin.


Periaatteessa en ole juurikaan ajatuksen tasolla jännittänyt tuloksia, mutta täytyy myöntää, että samanlaista varmuutta minulla ei ollut kuin edellisellä kerralla. En ajatuksentasolla jännittänyt tuloksia viime vaiheessa, mutta selvästi kuitenkin alitajuisesti jännitin ja oikein tunnen kuinka hartioiden kiristys laukeaa vähä vähältä ja samalla päänsärkykin hellittää. Eilen oli  tiukka aamu, pari tarkastusta myrskyssä ja Iitun haku pyörällä hoidosta ja jouduin turvautumaan rauhoittavaan, että sain pidettyä epilepsian kurissa. Seuraava kontrolli kolmen kuukauden päästä.


Ajolupa pitäisi olla 1.7. taskussa, joten luultavasti saan silloin otettua virkanikin vastaan. Samalla työaika nousee 100 %, mutta olen välillä tehnyt aika pitkiä päiviä ja jaksanut ne aivan hyvin, niin eiköhän noin 45 minuuttia pidemmät päivät onnistu. Täytyy vain saada itsensä oikeasti ajoissa nukkumaan, mikä on niin vaikeaa. Tarkoittaa puoli kymmentä... Mutta arki tulee helpottumaan oleellisesti, vaikka edelleen kulkisi pyörällä. Ja saahan sitä autoakin käyttää järkevästi, eli painottaa aamupäiviin, kun on virkeimmillään jne.


Muuten olen kyllä priorisoinut asiani niin, että kotona on täysi kaaos. Nöpöliiniä on myös kuskattu eläinlääkärissä iho-ongelmien takia ja toivon, että allergiaruoka tuo siihen helpotusta. Eli karvaa piisaa joka paikassa. Muuten kissa on aika apaattinen, eikä oma leikkivä itsensä.


Mikko on viikonlopun töissä ja me lähdetään Iitun kanssa Helsinkiin. Näiden uutisten jälkeen ei voi olla kuin hyvä viikonloppu, vaikka lämpöisempääkin voisi toivoa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti