Superviikko

Melkeinhän tässä kuukausi vierähtikin edellisestä kirjoituksesta. Nyt ollaan voiton puolella tästä superviikosta. Vaikka minulla on täysi työviikko, Iitu on ollut hiihtolomalla vaihtelevasti Mikon ja mummon kanssa. Nyt kaveri tuli leikkimään ja sain mahdollisuuden purkaa tätä viikkoa ja muutenkin päivittämään kuulumisia. Meinasin kyllä mennä pötkölleni sänkyyn, kun olo on niin loppuun palanut, mutta sitten sainkin ajatuksen tästä.

Tällä viikolla on ollut maanantai aamuna ja tänään torstaina työpsykologisia testejä. Ensimmäisen päivän perusteella näyttäisi siltä, että minulla on aika pahoin kaventunut työmuisti, jota ehkä kompensoin keskimääräistä paremmalla kokonaisuuksien hallinnalla. Eli jos työmuistiini mahtuu kerralla ehkä neljä asiaa, niin sillä ei ole väliä, kuinka isoja tai pieniä asiat ovat. Työmuistissani voi olla enemmän kuin neljä pientä asiaa, kun olen hahmottanut ne kokonaisuuksiksi esim. muistisääntöjen avulla. Toinen heikkouteni on keskittymiskyky, mutta sekään ei ole mitään uutta.Avaruudellinen hahmottaminen taas oli keskitasoa. Lopulliset tulokset ja arviointi siitä mikä on minulle ominaista ja mikä taas on leikkauksen aiheuttamaa tulee viikon päästä (tässä saattaa olla myös virheitä, kun minusta asiat meni hieman epäloogisesti eri osioiden ja niiden sisällön suhteen). Minusta tuntuu, että tulokset olisivat olleet hyvin samankaltaisia jo ennen leikkaustakin. Ehkä keskittymiskyky ja työmuisti ovat hieman heikentyneet, mutta ei mitenkään radikaalisti. Toisaalta yhden osa-alueen kompensointi toisen avulla vie valtavasti energiaa ja niin kauan kuin olen  toipilas ja yhteydet aivoissa vasta korjaantuvat, väsyn aiempaa helpommin. Sen olen kyllä huomannut. Tietenkin väsymykseen tuo oman ulottuvuutensa epilepsia, joka on herkkä väsymykselle.

Toinen aika suuri asia oli eilen tehty magneettikuvaus eli syöpäkontrolli. En etukäteen jännittänyt kuvausta tietoisesti enkä jännitä tuloksia edelleenkään. Ensi kekiviikkona saan tulokset ja alkuviikko saattaakin olla aika paljon kireämpää. Eniten jännitin sitä, miten ehdin verikokeeseen klo 7.50 pyörällä. Hyvin onneksi ehdin. Ja kuvaukseenkin menin ensimmäisen kerran ilman rauhoittavia. Tiukasti laskin kymmenestä yhteen hengitykseen keskittyen. Kaiken lisäksi luureissa, josta voi kuunnella radiota sen vähän mitä kuulee koneen metakan läpi, oli piuha jotenkin irti, enkä kuullut niistä mitään. Olin pyytänyt, että kertovat jokaisen kuvaussarjan keston ja tämän olivat muistaneet tehdä hyvin säntillisesti - en vain kuullut sitä. Ensi kerralla menee varmaan paremmin, kun muistan. että luureista täytyy heti kuulua jotain. Nyt tajusin asian vasta kun kelkka alkoi mennä koneen sisään ja olin psyykannut itseäni niin kovasti, etten uskaltanut soittaa kelloa moisen asian takia. Totesin, että kyllä radio peittää ainakin koneen perusäänen. Sellaisen inhottavan puuskutuksen.

Tänään kävin lounaalla oikein ulkona kaverin kanssa, kun tuntui, että olen sen ansainnut ja annoin itseni syödä jnkin verran naan-leipää.. Olin luvannut käydä kaupassa kotiin tullessa, ja kävinkin, mutta siellä kävellessä kaikki toppavaatteet päällä iski aivan järjetön väsy. Mietin jo kesken kierroksen, että pitääkö soittaa Mikko hakemaan, mutta selvisin sentään ulos ja pyörällä kotiin. Pitkään aikaan ei ole tullut yhtä voimatonta oloa. Onneksi huomenna on perjantai ja jos kerrankin malttaisin käyttää plussiani pois ja lähteä hieman aiemmin kotiin ja mennäkin vähän myöhemmin.

Sitten mitäs muuta tästä kaikesta väliajasta. Edellinen kuoroviikonloppu meni kivuttomammin kuin ensimmäinen eli en väsähtänyt yhtä pahoin. Mindfulness-kurssi tuntuu aivan hyvältä kun saa aikaiseksi edes tuolloin tehdä keskittymisharjoituksia. Meillä oli myös kaupungin järjestämä oikein hyvä koulutus itsensä johtamisesta, josta varmaan on hyötyä työntekoon näillä eväillä, jotka itsellä on käytettävissä.

Ensimmäinen täysin vapaa viikonloppu, joka kalenterista löytyi oli täynnä paikallista ohjelmaa. Lauantaina kävin Iidan ja Ainu-siskon kanssa sisäleikkipuistossa. Sunnuntaina meillä oli Mikon kanssa ensin pariterapia aamusta, sitten suuntasimme MLL:n järjestämiin Kuperkeikkahiihtoihin ja lopuksi vielä SSB:n konserttiin. Mukavaa oli, vaikka kaikki olivatkin sen jälkeen väsyneitä.

Olen käynyt nyt kolmesti akupunktiossa ja kahden kerran jälkeen solujen aineenvaihduntaa oli saatu parannettua niin, että päästiin itse asiaan. Katsotaan nyt mihin tämä tie vie, mutta toistaiseksi tuntuu, että epilepsiaoireherkkyys on vähentynyt.

Valon lisääntyminen on ihanaa. Ja sekin on ihanaa, että tämä talvi on oikeasti ollut loppujen lopuksi luminen talvi. Koululaisilla on pitkästä aikaa ollut kunnon hiihtoloma. Iidaa ei vielä olla tällä viikolla viety hiihtämään tai luistelemaan, mutta ehtiihän vielä viikonloppunakin, ennen kuin on taas luvattu päiväplussaa. Nythän toisaalta kevättalvi saakin jo alkaa kun ollaan maalikuussa. Tässä vielä pari kuvaa.

Iidan ja Mikon lumiaskarteluita aamuhämärissä. Possut ja pingviini katsovat telkkaria.

Ja Iida Kuperkeikkahiihtojen jälkeen mitali kaulassa.