Lenssu iski

Sain mahdollisuuden kirjoittaa blogia ehkä nopeammin kuin olisin tässä tapauksessa toivonutkaan. Olen kotona viettämässä sairaspäivää, ja mieluummin olisin töissä kuin yskisin. Tauti alkoi keskiviikkona. Se tuli päälle todella nopeasti. jos olisin seurannut kelloa, olisin voinut sanoa kellonajan koska oireet alkoi. Ensin kurkkua kutisi ja sitten alkoi yskittämään. Vielä urheasti lähdin pienen empimisen jälkeen töihin torstaina (tyhmä minä) ja kahden maissa soitin Mikon hakemaan minut kotiin. Sentään pyörän jätin heti aamusta kotiin. Kotona nousi kuume ja palelin sängyssä pari tuntia. Lopulta nousin laittamaan lisää päälle ja syömään. Vielä illalla oli ihan hyvä kuume. Sain nukuttua vasta Paracetamolin vietyä luukivistyksen pois ja Bafucinin hillittyä yskintää. Vieläkään ei nenässä ole mitään, mutta sen sijaan joku on työntänyt raastinraudan kurkkuuni ja vähän alemmaskin.

Yöllä on vielä tullut ihanasti lunta, mutta saan katsella sitä vain ikkunasta Nöpöliinin kanssa. Onneksi Iidalla on koko päivä ohjelmoituna isun kanssa, sillä en kyllä olisi leikkikunnossa. Iidan synttärit siirrettiin jo mummolle, kun ei niille ollut tulossa lopulta muita kuin Iidan isovanhemmat. Olen niin onnellinen, etten suostunut järjestämään Iidalle kaverisynttäreitä vielä. Siitäpä riemu raikaisi, kun olisin joutunut ne mahdollisesti perumaan kokonaan tässä vaiheessa.

Muutenkin pohdiskelin eilen synttärijuhlia. Tietenkin juhlat ovat aina juhlat ja niistä jää erilailla muistoja kuin arjesta. Kuitenkin tärkeintähän tässä on se lapsi ja vaikka en pääsisi synttäreille huomenna, niin näen edelleen lastani ja saan seurata hänen kasvuaan ja oivalluksiaan maailmasta. Mielikuvitusta ainakin riittää. Nykyisin meillä asuu Ollin lisäksi Emma ja Kerttu. Toki olisi ollut kiva saada vähän erilainen muisto viime vuoden itkusynttäreiden jälkeen, mutta luotan siihen, että vuosia tulee vielä lisää.

Edellisen kirjoituksen jälkeen minulla oli muuten työterveyslääkäri, joka sanoi suoraan, että ei voi antaa minulle sellaista lausuntoa, jolla voisin ottaa virkaani vastaan, koska siinä vaaditaan ajolupa. Lisäksi käsittääkseni raskauttavana tekijänä on kaksi viikkoa ensimmäisen leikkauksen jälkeen tehdyt neuropsykologiset testit, joiden lausunnossa minulla on jos minkäkinlaista keskittymiskyky- ja lähimuistihäiriötä. Nyt minut ohjattiin työterveyshuollon työpsykologille hieman kevyempiin työkykytesteihin. Onneksi lääkäri sanoi, että jos siellä nähdään jotain häiriötä, niin nyt meillä on kuitenkin faktaa todellisesta työsuoriutumisestani, joten asioista voidaan myös todeta, että ei haittaa työntekoa. Keventää huomattavasti jännitystä. Testit ovat helmi - maaliskuun vaihteessa.

Eniten flunssassani harmittaa se, kun on yrittänyt ja yrittänyt säätää omaa vastustuskykyään mahdollisimman hyväksi ja sitten se pettääkin, mutta minkäs sille enää mahtaa. Ehkä yritän ottaa irti näistä makoilupäivistä kaiken mahdollisen. Eipä näitä ole voinut viettää aikoihin. Makoilupäivät elokuvien kanssa on mukavia, kun ei ole muita huolia. Ja mitäpäs huolia minulla olisi.