Erävoitto

Nyt on viimeinen kuuri ohi, jonka kestin oikein hyvin. Saunassa en joka ilta pystynyt olemaan pitkään ja päivät otin oikein rauhallisesti. Pari lämmintä päivää osui viikolle, vaikka alunperin sään piti olla vain kylmä ja sateinen. Toki sadettakin piisasi. Tänään tosin ekana päivänä kuurin jälkeen laittelin myöhäistä aamupalaani ja jouduin hakemaan ensimmäisen ylimääräisen pahoinvointilääkkeen tälle kuurille. Manasin itseäni, että pakkoko juuri tänään oli tehdä tuorepuuroa, eikä tyytyä keitettyyn kaurapuuroon. Kuitenkin oli tiedossa, että tänään on suurempi huonon olon riski.

Viimeisenä sytopäivänä eilen käytiin Iitun ja anopin kanssa keräämässä ahomansikoita ja katsastamassa vattumaastoja jyrkän harjulle vievän metsäautotien varrelta. Vähän meinasi olla myrkkypäivälle liikaa mäen nousu paahteessa. Kanttarelleja alkoi olla jo paikka paikoin. Iltapäivästä tein vielä hieman heinätöitä näin heinäkuussa, mutta aika maltillisesti, kun apen viikate meni rikki, emmekä voineet niittää koko aluetta.

Ehkäpä nyt on aika julistautui voittajaksi tämän kasvaimen osalta. Itse asiassa juhlistin hyviä kuvaustuloksia yhden eskimopuikon voimin lääkärin jälkeen. Olin antanut itselleni luvan yhteen jäätelöön tänä kesänä, ja tuo päivä tuntui sopivalta. Tämä on myös kahdessadas kirjoitukseni,  joten ehkä nyt on aika vähintään harventaa kirjoittamista. Varmasti päivitän tasaisen epäsatunnaisesti uusista suuremmista asioista, kuten työn aloittamiseen tai tulevaisuuden pään kuvauksiin liittyen tai jos jotain muuta maininnan arvoista putkahtaa mieleeni. Kuvaukset tehdään 3 kk välein koko loppu elämän. Kirjoittamista olen jatkanut jo niin pitkään, että saa nähdä osaanko oikein lopettaakaan. Toki jos tulee jälleen tarvetta etsiä päivistä hyviä asioita, niin silloinhan blogille on jälleen tarvetta.

Myös tämän elämänjakson päättymistä kuvaava iloinen asia on se, että Mikko on viikonloppua viettämässä kavereidensa kanssa mökillä toisella puolella Päijännettä. Miesten kyseisen mökkireissun suunnittelu alkoi jo viime syksynä, mutta ensimmäisen kerran se peruuntui, kun olin TAYS:issa, seuraavan kerran Mikon oman väsymyksen vuoksi, mutta nyt he viimein ovat siellä. Minusta tämä on merkki siitä, että olemme aika hyvässä jamassa, vaikka edelleenkään tulevaisuudesta ei tiedä ja se varmasti pelottaa molempia.

Mikon ollessa poissa Iida nukkui mummon kanssa, jotta minä saisin nukkua pitkään rauhassa. Yhdeksältä appi tuli kyselemään olenko kunnossa. Ei se nyt niin myöhään vielä ole, että mitään tarvetta olisi huolestua, mutta ymmärrän toki, että hyvähän he vain tarkoittivat.

Nyt sitten alkaa se varsinainen pitkäjännitteinen taisto, jotta mahdollisimman pitkään pärjäisi ilman syövän uusiutumista. Ruokavalion kanssa tarkkana olemista, hyvän fyysisen kunnon saavuttamista ja ylläpitoa, ylipaino pois (vain vaatimaton 13 kg pudotettavaa) ja stressihallinnan opettelun jatkamista. Mutta näistä nyt ei ole joka päivä tiedotettavaa.

Tarkoitus oli laittaa pari kuvaa tekstin kaveriksi, mutta en saa puhelimen päivityksen jälkeen enää puhelimen tiedostoja saatika puhelimen nettiä jaettua koneelle, joten varmaan mökkeilyn loputtua laitan sitten kuvakokoelman erikseen.