Ihania vieraita Puolasta

Edellinen viikko toi kaikenlaista tullessaan. Perjantaina kävimme todella ensimmäisen kerran uimahallissa sairastumiseni jälkeen. Äitee oli mukana hieman pesutilavahtina, mutta hallin puolella sai vesijuosta rauhassa ja minä viihdytin Iitua. Yritin saada häntä hyppimään ja potkimaan vettä. Hänellä oli kellukkeet käsivarsissa ja niiden kanssa hän uskalsi  kelluakin. Ajatushan olikin ensisijaisesti totuttaa Iidaa uima-altaaseen, sillä tänään hänellä on ensimmäinen vesiterapia terveyskeskuksella ja edellisestä uimahallikerrasta on ainakin puolitoista vuotta.

Lauantaina olin ensimmäistä kertaa lavalla Sorjan kanssa nälkäpäiväkeräyskonsertissa. Alunperin ajattelin, että menen tämän lyhyemmän keikan (6 laulua kahdessa erässä) ilman mitään lääkitystä, mutta kun aloimme lähteä takahuoneesta kohti salia, totesin, että ehkä sittenkin parempi ottaa yksi Opamox kaiken varalta. Rauhoittava tuli luultavasti tarpeeseen, sillä ensimmäisessä kappaleessa olin eturivissä ja noin metrin päässä istui tekninenjohtaja, joka oli valitsemassa minua virkaani. Hän on kova kuoroihminen ja oli myös yhdestä esiintyjä porukasta konsertissa (ja muistaakseni hänellä on absoluuttinen sävelkorva). Meidän osuudet menivät ihan kohtuullisesti, mutta olin kyllä väsynyt sen jälkeen. Prismaankin lähdin kotihuopatossut jalassa. Ehkä eniten tarvitsin rauhoittavaa sopraanon esityksen ajaksi, joka lauloi kyseiseen saliin nähden aivan liian korkealta ja kovaa. Mutta tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain konserttia Äänipäiden kanssa. Siinä konsertissa meiltä on kahdeksan laulua putkeen kun nälkäpäiväkonsertissa ne olivat kahdessa erässä. Suunnitelma on mennä keikalle kahden rauhoittavan kera.

Ja mikä kaikkein ihaninta, viime viikolla minuun otti yhteyttä puolalainen ystäväni Radek, joka oli vastuussa meistä vapaaehtoisista ja meistä tuli hyvin läheisiä. Hän oli hukannut kaikki yhteystiedot välissä ja sattunut löytämään numeroni jostain vanhasta vihosta. Hän oli tyttöystävänsä kanssa tulossa Suomeen (tyttöystävän ystävän vuoksi) ja kysyi voisimmeko tavata. Lopulta he tulivat meille maanantai-iltana puoli kuuden maissa. Tässä taas aikakäsitteen eroavaisuuksia. Kun minä sanoin, että mihin aikaan tahansa kahden jälkeen oletin tietysti, että he tulevat kahden jälkeen ja poljin kuin hullu töistä kotiin (ja unohdin lähtöhötäkässä puhelimenikin töihin). Soitin heille päätyäni kotiin, jotta sain tietää ehdimmekö hakea puhelimen töistä ja he eivät olleet edes ohittaneet Tamperetta vielä. Matkalla oli satanut niin rankasti, että ajaminen oli ollut hidasta. Sitten oli ollut tietöitä. He olivat tähdänneet neljäksi, Joten siihenkin nähden oli koko aikataulu mätännyt lopulta pahasti. No, ruoka oli valmista ja hyvästi lämmitettyä (olin tehnyt sen valmiiksi edellisenä iltana, jotta kaikki olisi mahdollisimman helppoa töiden jälkeen, kun tulevat niin samoihin aikoihin itseni kanssa...) ja pääsimme viimein syömään.

Seuraava vääntö tehtiin heidän yöpymisestä. He olivat vakaasti sitä mieltä, etteivät halua olla vaivaksi ja menevät leirintäalueelle teltalla yöksi. Satuin saamaan kiinni leirintäalueen pitäjän ja hän äimisteli asiaa yhtä paljon kuin minäkin. Eihän suomalaiset ole tottuneet, että joku haluaa syyskuussa telttailla pimeässä, kylmässä ja märässä. Leirintäaluekin oli periaatteessa jo suljettu. Telttailu leirintäalueella olisi maksanut jonkin verran, joten sain heidät onneksi jäämään meille yöksi. Olihan siinä aikaa rupatella hieman pidempään. Laskimme, että edellisen kerran olimme tavanneet Radekin kanssa seitsemän vuotta sitten, joten kyllähän sinä aikana oli ehtinyt tapahtua yhtä sun toista. Etenkin oma englantini oli pahasti ruosteessa, joten hyvä olisi harjoitella hieman useammin. Kuvassa Julia, Radek ja minä.

Maanantai-iltana annoimme Nöpöliinin olla hetken ilman kauluria pariin otteeseen ja hän meni aivan sekaisin onnesta. Eilen tiistaina mietimme, josko haava olisi parantunut riittävästi ja voisimme ottaa koko kaulurin pois, mutta sen jälkeen, kun se pudotti kukkani alas, päätyi kauluri takaisin käyttöön. Ohjeen mukaan kauluria pitäisi käyttää viikko, joten huomenna torstaina se otetaan joka tapauksessa pois, mutta ehkä jo päivällä, jolloin se saa purettua suurimmat energiavarastonsa jo valvonnan alaisena. Multaa ei nimittäin ollut yhtän kiva tulla siivoamaan sängystä päin.

Nämä lyhyet työpäivät ovat aika hassuja. Tänään meillä on koulutus klo 12 - 16, joten menen töihin vasta klo 11 jälkeen. Huomenna taas menen mukaan rakennusvalvonnan katselmukselle, joka alkaa aamulla klo 8 ja jonne lähdetään eri puolelta kaupunkia, kuin missä meidän toimisto sijaitsee, joten käyn vain katselmuksella ja tulen sitten kotiin. Liukumaplussiakin on tullut jo reippaan työpäivän verran aivan huomaamatta.