tiistai 8. joulukuuta 2015

TAYS:in tulokset

Tänään ne tulivat ja olivat juuri sellaiset kuin epäilin. Ei pystytä sanomaan mitä tehostuma on, vaan jäädään seuraamaan. Täältä ei oltu lähetetty heinäkuun kuvia, vaan vertasivat huhtikuun kuviin. Tuntuu, etteivät olleet katsoneet papereitani kunnolla, koska ehdottavat seuraavaksi kontrolliväliksi 4-6 kuukautta, kun ohje glioblastomassa yleensä on 3 kk, saati jos on ollut muutoksia. Huomenna täytyy soittaa sinne ja tarkistaa olisiko kuitenkin paperissa pitänyt lukea viikkoa eikä kuukautta.

Toinen asia, johon kiinnitin huomiota oli maininta uudesta pistemäisestä muutoksesta. Täällä ei selvästikään onkologi ollut lukenut radiologin lausuntoa, ennen kuin mut pyydettiin sisään, sillä nyt kun katsoin sitä tarkemmin, niin jo paikallisen radiologin lausunnossa lukee, etä juostemainen tehostuma on heikentynyt ja uusi tehostuma on pistemäinen.


1 kommentti:

  1. Onpas todella kurjaa, että näin paljon epävarmuutta ja huolta on tullut viime aikoina sinulle. On surkeaa, että selkeitä ja tarkkoja vastauksia ei nyt ole.
    Halauksia ja lämpöä. Olen täällä jos tarvitset.

    VastaaPoista