Epämääräiset tulokset

Kävimmepä sitten lääkärillä. Ikävä kyllä hän ei pystynyt sanomaan mitään. Jokin tehostekohta oli pienentynyt, mutta alueelle oli tullut myös uusi juosteen muotoinen tehostuma. Paikallinen neuroradiologi ei pystynyt sanomaan onko kyse sädehoidon aiheuttamasta muutoksesta vai syövän uusimisesta. Kuvat lähtivät TAYS:iin.

Romahdin korkealta. Vaikka vielä ei ole selvää, onko kyseessä uusiminen vai ei, niin silti romahdin. Olin niin vakaasti luottanut siihen, että kaikki on hyvin, koska epilepsiassa ei ole tapahtunut muutoksia, olo on ollut hyvä ja jaksaminen parantunut koko ajan. Ja olen yrittänyt tehdä kaiken mitä olen keksinyt  hillitäkseni syöpääni.

Kokoajan tiesin, että Mikko pelkäsi tuloksia enemmän, mutta ilmeisesti osa pelosta liittyi siihen, kuinka pahan romahduksen saan, jos ekassa kontrollissa tuleekin jotain... Sama oli silloin, kun tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin ja hän pelkäsi, että jos se ei pidäkään paikkansa tai jokin muu menee pieleen, niin kuinka kestän sen. Kuitenkin muutama kuukausi testistä syntyi Iida. Näköjään olemme vuoron perään toistemme kestävyydestä huolissamme.

Mutta sanoin jo Mikolle, että nyt vain pistetään ruokavalio vielä tiukemmaksi. Se on alkanut lipsua hieman (ehkä kerran viikossa), mutta nyt ei enää lipsuta ja joka päivä syödään kurkumaa, kaaleja, marjoja ja muita, joiden pitäisi jopa tappaa syöpäsoluja (saa Mikko tehdä ruuat hänelle ja Iidalle). Ja pyörällä mennään töihin, vaikka pitäisi kahlata lumessa, jotta liikuntaa tulee edes viidelle päivälle viikossa. Normaalipainoon täytyy myös päästä. Vielä on siihenkin tekemistä, vaikka olenkin saanut pudotettua aika hyvin. Mielen ja kehon välisen yhteyden löytämisessä on vieläkin tekemistä. Mindfulness tosin tuntui itselleni sopivalta, josko sieltä aukenisi uusi ura.  

Sen verran jännitin tässä väliajalla eli tiistaina tuloksia, että skannerin ääni muistutti magneettikuvauslaitteiston ääniä ja tuli oksettava olo. Samalla panikoiduin ja jouduin ottamaan rauhoittavan ja hengittelemään... Tänään viikkopalaverissa kerroin työporukalle mitä tehdä jos saan kunnon kouristuskohtauksen.

Aina lääkärissä oppii kuitenkin jotain uuttakin. Tämän kerran ainoa anti oli se, että alkuperäisessä diagnoosissani on ollut, että glioblastomassani on viitteitä aiemmasta kasvaimesta, Joka on voinut olla aivoissa vuosia oireettomana. Toki glioblastomalle on tyypillistä, että se on muuntunut kyseisestä kasvaimesta.

Huomenna kuitenkin töihin reippaasti, pysyypähän ajatukset jossain muualla. Aamun saa aloittaa fysioterapeutin pöydällä maaten. Ja huomenna on Iitun joulujuhla. Paljon iloisia asioita tapahtuu ympärillä. Nyt täytyy kuitenkin hieman keräillä itseäni huomiseen ja mennä oikeasti aikaisin nukkumaan. Ja lauantaina on Sorjan joulukonsertti ja siitä viikon päästä seuraava konsertti. Tänä vuonna pystyn ja jaksan niihin osallistua, koska kunnossanihan ei ole mitään vikaa, vaikka päässäni olisikin.

Pitäisi myös käydä hakemassa lääkärintodistus virkaa varten ja yritän sen tässä hakea kaikesta huolimatta. Ei minua näin pienellä kaadeta, vaikka saataisiinkin polvet koukistumaan. Mutta sainpa purettua tuntojani tänne. Tätähän varten blogia pidän. Ja nyt toivotaan, että kyseessä on tamperelaisten mielestä sädehoidon aiheuttama muutos. Joka tapauksessa veikkaan, että sitä jäädään aluksi seuraamaan ehkä tiheämmällä kontrollivälillä... Joten tuskin mitään hoitoja aloitetaan aivan hetkeen.