Huomenna palataan takaisin arkeen ja Iitu menee hoitoon. Musta tuntuu, että sillä alkoikin jo olla ikävä kavereitaan. Tänään oltiin leikkipuistossa pari tuntia tyttöjen kesken, käytiin pesettämässä auto, renkaiden vaihtoa ajatellen (uhkasin Mikkoa, että huomenna käydään ostamassa pari imuribulettia ja imuroidaan auto...), ostettiin Iitulle oikean kokoisia hanskoja ja sen sellaista. Iidakin pääsi viimein pitkään kylpyyn Mikko vahtinaan.
Jossain vaiheessa sain kommentin, että miksi olen tänään "tuollainen kimpoilija". Aluksi luulin Mikon tarkoittavan sitä hetkeä ja sanoin, etten kimmonnut mistään, mutta korotin toki ääntäni (aihetta en enää muista). Sitten aloin miettimään, että totta, olen hieman herkillä taas. Eilen yksi kuorosisko oli linkittänyt facebookiin "Niin kaunis on maa" kappaleen ja se puolestaan toi mieleeni viime joulu-tammikuussa jonkin unettoman yön, kun makasin olohuoneen lattialla ja mietiskelin ilmeisesti niitä surullisempia asioita eli suunnittelin hautajaisiani. Kyseinen laulu pulpahti mieleeni ja jäi pyörimään siksi aikaa, kunnes uni viimein sai minut kiinni. Silloin päätin, että sen laulun haluan hautajaisiini. Aamulla en saanut enää sävelestä kiinni, joten en voinut tätä viestiä enää välittää.
Eilen myös oli pienemmän porukan kuorokeikka ja siellä lauloimme Juha Holman Sus siunaa, jonka myös haluan hautajaisiini. Vaikka en enää aktiivisesti ajattele syöpää tai kuolemaa, niin onhan se ikuinen varjo päälläni, ja ne surullisetkin tunteet pulpahtavat aina välillä pintaan. Mieli ehkä myös alitajuisesti elää pian vuoden takaisia tuntemuksia. Niistä olen ajatellut kirjoitella tännekin sitä myöten kun niitä tapahtui. kasvainhan löydettiin 26.10.2014 eli lähes vuosi sitten. Ajattelin jopa hieman juhlistaa tuota päivää, sillä olenhan tilastojen vastaisesti edelleen hengissä ja erittäin hyvissä voimissa.
Jos eläisin viime vuotta näihin aikoihin, olisin edellisellä viikolla ja tulisin tulevalla viikolla kokemaan muutamia korvien kuminoita ja kallonpohjan särkyjä. Kävisin kerran niiden vuoksi myös hierojalla, joka helpottaisi oloa. Kivut ja kuminat tulivat aina Vaasassa päästyäni perille töihin. Tein viimeisiä lupiani kauhealla tohinalla, jotta voisin siirtyä virkaani kotikaupunkiini. Luulin särkyjen ja kuminan johtuvan vain totaalisesta niska-hartiaseudun jumista, mikä sillä ajomäärällä, koneen ääressä istumisella ja stressillä ei olisi ollut yhtään ihme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti