Viime vuonna: Toinen leikkaus

Muistaakseni pääsin toiseenkin leikkaukseeni aivan ensimmäisten joukossa. Pysyin hereillä leikkaussaliin saakka ja näin ne piikitkin, joiden varassa pääni lepäsi. Leikkaussalissa on aivan valtava määrä väkeä ainakin aivoleikkauksen aikana. Oli anestesia- ja leikkausjoitajia ja anestesialääkärikin siinä taisi pyörähtää. Mutta kun antoivat riittävät mömmöt, niin nukahdinhan minäkin. Onneksi valtimokanyyilt laitetaan vasta nukutuksen jälkeen. Niistä tulikin valtavat ja kipeät mustelmat, jotka paranivat todella hitaasti.

Molemmat leikkaukset olivat suhteellisen lyhyitä. Vain pari-kolme-tuntisia. Pahinta heräämisessä on jano, kun nukutuslääkkeet kuivattavat kurkkua ja pään kiristys. Minulla oli molemmilla kerroilla suhteellisen paksu pään ympärille kiristetty side, jolla estettiin pään turpoamista ja ilmeisesti myös naamalle valahtavia mustelmia. Tällä kertaa olin viisaana oppinut ja sopinut hoitajan kanssa mihin laitetaan mun silmälasit ja kirja, joten ne tuotiin mulle hetimmiten, kun pyysin niitä ja aloin lukemaan jotain hömppäkirjaa.

Luin lähestulkoon heräämisestäni pitkälle yöhön, koska en saanut nukuttua kovin häävisti. Mikä ilmeisesti oli jossainmäärin poikkeuksellista, niin mulla leikkaushaava ei kiristänyt yhtään, joten pystyin vaihtamaan kylkeä piuhojen sallimissa rajoissa. Koska edellinenkin kerta oli mennyt hyvin teho-osastolla, sain tällä kertaa nopeammin ja suurempia määriä vettä ja mehukeittoakin. Minut jopa herätettiin juomaan mehukeittoa, koska syke (tai jokin muu mitattava suure) alkoi laskea hoitajan mielestä liikaa.

Tuolla kerralla tein sen virheen, etten erikseen pyytänyt leikkaavaa lääkäriä soittamaan Mikolle, joten lopulta Mikko soitti teholle ja sai tietää vointini olevan hyvä. Kumpikaan meistä ei muista juteltiinko keskenämme, mutta ainakin hoitaja kysyi haluammeko. Itselleni tuli yllätyksenä se, että täällä oli odottanut leikkauskuulumisia suhteellisen iso joukko sukulaisia ja ystäviä, jotka tuntuivat pelänneen enemmän kuin minä itse.

Leikkaus meni hyvin ja tällä kertaa käytettiin väriainetta, joka reagoi syöpäsolujen kanssa ja värjäsi ne. Käsittääkseni kaikki näkyvästi värjääntynyt kudos saatiin pois ja leikkaus suoritettiin niin laajana, kuin uskallettiin.

Mikä aiemmista kirjoituksista on jäänyt mainitsematta, niin Mikko sai paniikkikohtauksen, kun kuuli mun epilepsiakohtauksestani ja joutui itse ensiapuun. Tämän vuoksi hänenkin muistikuvansa ovat aika hataria tuolta ajalta.

Tänään olemme viettäneet pyhäinpäivää, kuin perusviikonloppua. Askartelin Iitun kanssa hänelle kruunun. Olemme myös kräkynneet toisillemme ja Iida muun muassa leikkasi otsatukkaansa, kun tuli silmille. Onneksi ei kyninyt sitä yhtä pahasti kuin tätinsä pienenä. Katsoimme kuitenkin yhden elokuvan koko perheellä ja pian Iitu menee nukkumaan.

Tässä prinsssa jäätelöllä ja mustaviinimarjamehulla.