Vuosi sitten heräsin aamulla ja päätäni särki. Otin jossain vaiheessa Burana 400 ja saatoin myöhemmin ottaa toisenkin. En enää muista. Särkylääke kuitenkin auttoi ja ehkä vieläkin enemmän auttoi Rintoon herrasväen vierailu. Katselimme heille lainaan Iidan vanhoja vauva-aikaisia tavaroita, kuten sitteriä, leikkialustaa, kantoliinoja ja -reppuja. Hyvä seura, mukava tekeminen ja emäntänä touhaaminen olivat luultavasti parasta särkylääkettä näin jälkeen päin ajateltuna.
No mitäs tänään. Olen viettänyt viikonlopun Sorjan ilmaisu ja koreografia harjoituksissa. Päätä särkee aina joskus himpun verran, mutta en silti ole huolissani kasvaimen uusimisesta. Pitäisikö olla? Ehkä kaikkeen olisi syytä varautua, mutta miksi etukäteen murehtimaan, kun ei uusimiselle kuitenkaan lopulta mitään voi. Jollain tasolla olen voittanut pelon. En tosin aivan joka hetki, mutta pääsääntöisesti.
Isäni oli tänään laittanut facebookiin päivityksen siitä, kuinka vuosi sitten heidänkin elämänsä muuttui paljon. No hän oli väärässä päivässä tavallaan. Olihan päivä sunnuntai, mutta päivänmäärällisesti vuosi tulee vasta huomenna täyteen. Päivistystä lukiessani tajusin kuitenkin, kuinka vähän olen kiittänyt niitä kaikkein lähimpiäni, rakkaimpiani ja tärkeimpiäni: vanhempiani, Mikkoa ja Iidaa sekä Ainua kaikesta siitä tuesta, mitä olen saanut käytännössä ja henkisesti. Tietenkin appivanhempani ovat myös olleet mitä suurimpia käytännön avustajia ja isumummini ja monet sukulaiset ovat tukeneet omilla tavoillaan. Ilmeisesti lähelle ei näe, koska omaa lapsuuden perhettään ja aikuisen Ailin perhettä pitää niin itsestään selvyytenä, vaikka ei saisikaan. Kiitos siis oikein sydämeni pohjalta! Kuten myös ystävilleni, tutuilleni ja vanhempieni tutuille, jotka ovat kulkeneet rinnalla, vaikka vain seuraamalla tätä blogia.
Joskus suunnittelin, kuinka pidän suuret juhlat, kun syöpähoidot ovat ohi ja olen voittanut mörön. En kuitenkaan aio pitää juhlia, sillä vasta myöhemmin olen ymmärtänyt, ettei tätä tautia ehkä voiteta koskaan lopullisesti. Se on ikuinen varjo pään päällä kontrolleineen. Mutta voin nyt alkaa suunnittelemaan nelikymppisiäni ja ehkä sitten viisikymppisjuhlatkin jos saan siihen mahdollisuuden. Toivottavasti muitakin juhlia mahtuu vielä elämääni. Joka tapauksessa jotain pientä täytyy huomiselle kehitellä, sillä olenhan ylittänyt glioblastoman keskiarvoisen elinikä ennusteen, joka on alle vuoden.
Ja SJK voitti tänään kultaa :) Voihan sitäkin samalla juhlia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti