Helsingin reissu

Olimme Helsingissä perjantaista maanantaihin, jonka vuoksi myös päiväkirjan pito on ollut katkolla. Mukavampi kertoa yhdessä tekstissä koko matkasta. Ensi sijainen syy matkaan oli serkkuni Mikaelin ylioppilasjuhla, joka kirjoitti viime syksynä viimeisenä kaikista minun serkuistani. Mikael onkin minua noin 14 vuotta nuorempi, joten olen aina edustanut hänelle enemmän täti osastoa (mikä nuorempana tuntui hyvin oudolta, kun koin itseni vain vanhemmaksi, mutten missään nimessä henkilöksi, josta voidaan käyttää täti nimitystä). Juhlat siirrettiin keväälle monesta syystä, mutta ainakin Arska-eno sanoi moneen kertaan, että yksi syy oli toive saada minutkin mukaan juhliin, sillä joulukuussa minulla ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia lähteä ylioppilasjuhliin Helsinkiin saakka.

Perjantaina lähdettiin kovalla tohinalla. Äitini tuntevat voivat varmasti kuvitella, minkälaisia lentolähtöjä perheen lähdöt ovat aina olleet. En syytä häntä lainkaan, sillä kukaan meistä muista ei aikoinaan tainnut laittaa tikkua ristiin, mutta hieman yllätyin itseksin nyt, kun kuitenkin minä olin laittamassa Iiidaa ja itseäni valmiiksi ja edellisenä iltana oli pakattu lähes kaikki tavarat (osa jo autoon saakka). Tavoite oli lähteä noin 10.30, josta myöhästyimme hieman. Yksi pysähdys matkalla Tampereelle ja olimme parikymmenta minuuttia myöhässä hakemassa Mikkoa asemalta. Siitä vielä yksi pysähdys ennen Helsinkiä ja perille pääsimme sopivasti ruuhka-aikaan.

Suvun asunto Helsingissä on ollut putkiremontissa viime syksynä ja tavoitteena oli laitella tavaroita järjestykseen perjantai-iltana ja lauantaina. Vanhempani ja Mikko olivat viimeistelleet tavaroiden pakkaamisen ohjeiden mukaan elokuussa. Ainu ja Anssi olivat pakanneet omat tavaransa ja kuljettaneet osan vinttiin jo valmiiksi. Ohjeissa oli annettu, mitkä seinät täytyy pitää vapaana ja tavaroista ja mitkä huoneet + kellari tyhjättävä kokonaan. Ohjeiden mukaan oli toimittu ja kuljetettu mahdollisimman paljon tavaraa ullakkokomeroon pölyltä suojaan, järjestelty niin, että sieltä on helppo hakea tavaraa ja peitelty kankailla. Jossain vaiheessa äidille oli soitettu, että minkäslaista tavaraa komerossa on, että työmiesten pitäisi päästä komeron läpi seuraavaan komeroon (jonka päättelimme olevan seuraavan rapun ullakkokomeroita). Puhelimessa ollut mies oli sanonut, että kyllä heillä on miehiä nostamaan tavarat ulos, kun äiti oli vähän valitellut, ettei meidän puolelta pystytä tekemään mitään, sillä asumme kaukana. Ja kyllä he olivat nostaneet tavarat ulos ja sisään, mutta huolella laadittu järjestys oli menetetty. Seuraavan koppiin oli vedetty sähköjohtokisko ja keskelle koppia oli vaihdettu ilmastointiputki, jonka epäilimme olleen keskellä komeroa aiemminkin. Täytyihän putkiremontin aikana olla jo suunnitelmissa tieto, että putki vaihdetaan ja sähköjohtoja joudutaan vetämään, niin miksei ohjeissa oltu kielletty kyseisen ullakkokomeron käyttöä (muihin komeroihin ei ole jouduttu koskemaan, mutta kyllä niissäkin varmasti kivipölyä on). Nyt kaikki on sekaisin. Ei löydetty mattoja, ei sohvatyynyjä eikä muutakaan oleellista, mitä oli tarkoitus tuoda alas. Eikä sinne voi mennä penkomaan ilman kunnon teollisuusimuria ja suojavarusteita, sillä kaikki on peittynyt kivipölyyn. Onneksi lähes kaikki sinne viety on hyvin suojattu mattoputkipussiin ja laatikoihin, joten tuskin mikään on mennyt pilalle. Kaksi nojatuolia olivat uuden kasan päällä ilman suojaa, mutta eiköhän nekin saada puhtaiksi tehokkaalla imurilla.

Onneksi perjantaihin mahtui nauruakin, kun lähdimme viemään autoa parempaan parkkiin. Äiti oli edelleen niin järkyttynyt ullakon tilasta, että ajoi ohi oikeasta risteyksestä, joten käännyimme ensimmäisestä vastaan tulleesta risteyksestä, mikä johti pihakadulle. Siinä autoa vekslatessa eli kääntäessä takaisin jäi se kiinni muun muassa liikennemerkkipaaluun. Kaiken huipentuma oli se, että kuskinoven ikkunaa ei saa auki, joten huusimme toisillemme oven läpi, kunnes minulta paloi hermot ja avasin takaoven ikkunan (tekniikka on hyvä niin kauan kuin toimii, mutta sen jälkeen...). Auto saatiin ilman jälkiä omassa tai muiden autoissa käännettyä takaisin. Kävelimme asunnolle Sibeliuspuiston poikki ja kävin tiirailemassa muistomerkin putkia. Matkalla täytyi käydä vielä kaupassa ja asunnolle tultaessa meitä vastaanotti hyvin äkäinen ja väsynyt Mikko sekä väsynyt Iitu, joka odotti iltapalaa. Reissussa meni siis aivan liian kauan.

Lauantaina siivottiin ja tehtiin sellaista järjestelyä, mitä voitiin. Saatiin me jotain aikaankin, eikä oikeasti paljon enempään olisi pystyttykään. Eno-Anssikin kävi lainaamassa meille työkaluja (Mikko ei muistanut tuotattaa meillä työkaluja kotoa, enkä minä ajatellut asiaa sen enempää, että olisin itse hoksannut). Eno totesi, että "Sähän näytät ihan normaalilta", ihan niin kuin mun olisi pitänyt olla kalpeana luurankona sängyn pohjalla sen sijaan, että pesin kylppärissä yhtä toluvahinkoa. Oli muuten ensimmäinen tämän laatuinen sammakko, mitä minulle on sanottu. Isä tuli paikalle illansuussa sopivasti kun suurin osa töistä oli tehty. No oli hänellä joku kokous Tampereella ennen Helsinkiin tuloa, joten kelvollinen syy siivouksesta luistamiseen löytyi. Iida sai katsoa lasten ohjelmia enemmän kuin olisi ollut hyväksi, mutta joskus vain näin on tehtävä, jotta muut saavat tehdä töitään ympärillä. Olin todella väsynyt tämän päivän jälkeen. Kaikki roudaus ja siivoaminen vastasi kyllä monen kilometrin lenkkiä...

Sunnuntaina Mikaelin juhlissa oli mukavaa. Minun ruokavalioni oli huomioitu paljon paremmin kuin koskaan olisin voinut kuvitellakaan. Oli salaattia, ruis- ja tattarileipää, lohimössöä jne. Erityisen otettu olin raakakakusta, jonka tätini oli tilannut tuttavaltaan (joka harrastaa raakakakkuja) ja toisen serkkuni tekemistä raakasuklaista. Hyvää oli ja söin liikaa tarpeeseen nähden. Kyllä Hesingin suunnassa olevaa sukua oli muutenkin mukava nähdä. Meidän porukka (luonnonllisesti isäntäväki puuttui tästä joukosta) kokoontui keskenään pulisemaan kuulumisia. Aika harvoin nähdään, joten kiva oli olla aivan keskenämmekin. Mikko ja isäni lähtivät Helsingistä kotiin/mökille suoraan juhlista päin. Kiitos edelleen mukavista juhlista ja Mikaelille onnea!

Maanantaina isältäni oli tullut viesti, että hän oli löytänyt taskustaan meidän autonavaimet. Äitini sai järjestettyä avaimet konduktöörin taskussa Helsinkiin iltapäivälle ja pääsimme lähtemään kotiin neljän jälkeen. Aamupäivästä äitini meni ystävättärensä kanssa brunssille ja me Iidan kanssa leikkipuistoon taas minun ystäväni ja hänen poikiensa kanssa. Helsingin leikkipuistot ovat kyllä oma lukunsa Etelä-Pohjanmaalle nähden. Puistossa oli leikkijäitä vanhempineen, henkilökuntaa, kaikenlaista kulkuvälinettä lainattavaksi, hiekkisleluja ja lapsille tarjottiin puistolounaskeitto. Uskomatonta! Sää oli pääasiassa hyvä, mutta juuri ruokailun aikaan tuli hieman vettä. Iltapäivällä jyrisi ukkonenkin.

Takaisin ajomatkalla Iida nukkuin aluksi lähes kahden tunnin päikkärit, jonka jälkeen pysähdyttiin. Äiti ajoi Tampereen kiertotien liittymän ohitse, joten täytyi mennä keskustan läpi ja kaiken lisäksikeskustan jälkeen oli tietyömaa, jonka vuoksi pohjoiseen menevä tie kiersi aika pitkän reitin, ennen kuin päätyi takaisin kolmostielle. Lopulta pääsimme vanhemmilleni vasta lähempänä kymmentä, ja Iitu ressu joutui lähtemään hoitoon jo kahdeksaksi.

Maanantaina alkoi viides sytostaatti kuuri, joten sitä suuremmalla syyllä olin ylpeä siitä, että en tarvinnut yhtään rauhoittavaa kumpaankaan suuntaan ajettaessa (pelkäsin automatkoja kovasti etukäteen). Kuuntelin kyllä molempiin suuntiin mennessä rentoutuslevyn. Ainoan rauhoittavan pillerini koko reissun aikana otin ylioppilasjuhlissa varmuudeksi, kun ympärillä alkoi olla paljon ihmisiä ja hälyä.