Aamu meni aiva kohtuullisesti. Iida tuli herättämään 6.45, mikä oli oikein hyvä aika, ottaen huomioon pidemmän hoitomatkan. Ja hoidossa oltiin ajoissa. Jotain pientä kärhämää meillä oli ulkovaatteiden pukemisen yhteydessä, mutta hyvin pientä. Muutenkin meillä oli hyvä työnjako äidin kanssa: minä hoidin neidin valmiiksi ja äitee teki meille aamupalan mukaan, sillä jatkoimme hoidosta suoraan meille pesemään uunin loppuu (toisin sanoen äiti pesi uunia ja minä laitoin mm. kuivia pyykkejä kaappiin).
Kymmeneltä pitikin olla jo labrassa, mutta ajat olivat reilu kymmenen minuuttia myöhässä ja näytteen ottajalla oli todellisia vaikeuksia verinäytteen saamisessa. Mua pistettiin molempiin kyynärtaipeisiin ja sitten lopulta näyte saatiin vanhalla tekniikalla kämmenselästä. Huomiseen saa jännätä tuloksia... Kaikessa tässä säätämisessä meni kuitenkin niin paljon aikaa, että myöhästyin yleissairaalapsykiatrisen sairaanhoitajan juttutuokiosta vartin verran. Mitään ihmeellistä ei taaskaan keskusteluissa tullut ilmi, mutta sen sain nyt kysyttyä, että miten mun mahdollisuudet käydä hänen luonaan päättyvät. Onneksi ne eivät lopu samalla kuin sytostaattikuurit, vaan mennään aina tilanteen mukaan. Ainakin olisi varmasti hyvä saada jatkaa jonkin aikaa töiden aloituksen jälkeen.
Aamu oli niin synkkä, sateinen ja jotenkin raskas, mutta kummasti sitä kuitenkin piristyi sairaalassa käynnin jälkeen. Sain siirrettyä muutaman cd-levyn ja rentoutuslevyn mp3-soittimelle Helsingin automatkoja varten, jos niillä saisin estetty pahempia paniikkiohtauksia. Ja onneksi on rauhoittavat lääkkeet. Suunnittelin päiväunillekin menemistä, mutta eihän siitä mitään tullut. Ennen Iitusen hoidosta hakua käytiin parissa kaupassa ja se oli aika rankkaa. Aivan en ole elämäni kunnossa.
Ystäväni tuli jälleen tänään katsomaan meitä ja kävimme puolentoista kilsan kävelyllä Iidan pyöräillessä. Parempihan sekin kuin ei mitään. Huomennakin on melkoisen kiire päivä, joten taitaa jäädä lenkkeilyt hyvin vähiin ennen seuraavaa sytokuuria.
Aika moni asia on mennyt toisin kuin toivoin ja kuvittelin. Ensinnäkin ajattelin, että toukokuusta lähtien olemme kaikki mahdolliset pitkät viikonloput mökillä. No eipä sääkään ole kovin houkutteleva ollut. Ja ehkä on hyvä, että Mikko saa siellä toteuttaa nyt metsuri-minäänsä ja voidaan juhannuksesta eteenpäin tehdä enemmän perhejuttuja. Retkeillä sun muuta. Ja toivotaan todella, että juhannuksena päästäisiin sinne ja voitaisiin jäädä pidemmäksi aikaa. Toinen asia jota en oikein vieläkään ole sisäistänyt on se, kuinka nopeasti aika kuluu. Tarkoitus oli viimeinkin auttaa äiteetä kaappien sivouksessa, mutta eipä tuokaan näytä edistyvän. Pyöränkään selkään en ole vielä päässyt ja se saattaakin jäädä elokuulle saakka. No ei murehdita näitä vaan ollaan iloisia siitä, että on kuitenkin ollut tekemistä, johon olen pystynyt osallistumaan ja moni muu asia on edistynyt kuten uunin pesu ja vastasyntyneille vauvoille sukkien kutominen. Viikonloppuna Helsinkiin lähtö on todella iso asia itselleni. Ja ihanaa on se, että saan osallistua tyttäreni arkeen kaikin tavoin, vaikka se välillä raskasta onkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti