Aamu meni vallan hyvin, kunnes ulkovaatteita piti saada neidin päälle. Neiti ilmoitti, että isi pukee. Kun isi alkoi pukemaan, niin Iida ilmoitti, että haluaa äidin pukemaan. Meillä on kuitenkin periaate, ettei vetkutusmielessä mieltä voi vaihtaa, vaan ensimmäinen toive on se joka pitää. Siitä lähti huuto. "Haluun äidin luokse! Haluun äiti pukee! jne." Iitunen huusi vielä kun Mikko vei neidin hoitopaikan ovesta sisään. Melkoinen koittelemus Mikolle.
Iltapäiväksi oli luvattu sadetta, joten päätin kävellä Prismalle, jonne olimme menossa kauppaan. 2,5 km + kaupassa kävelyt. Aivan riittävä liikunta tälle päivää. Eilinen kävely painoi kuitenkin jaloissa. Iltapäivästä täytyi ottaa pienet unoset.
Näin maanantaina oli jälleen itsensä mittauspäivä. Paino on viimein tippumassa. Jos tätä vauhtia jatkuu, niin olen alle 80 kilossa juhannukseen mennessä. Mutta ei riemuita vielä. Ensi viikon sytot saattavat vielä sotkea kaiken. Mikonkin kumpu on huomaamattaan pienentynyt aivan vain oheistuotteena perheen ruokavalion muutosten myötä.
Illalla Iidan kummi ja hyvä ystäväni tuli käymään. Hän on työharjoittelussa täällä ja voimme tavata kesäkuussa useammin kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. Onpa ihanaa! Etenkin nyt kun oma liikkumiseni on aika rajoittunutta sairauden ja sen sivuoireiden vuoksi. Ehkä yksi suurimpia sivuoireita on yleisesti liikkumisen pelko eri kulkuvälineillä. Mikon kanssa ollaan jo sovittu, että saan heinäkuussa ajaa mökkitietä autolla, jotta en saa taas valtaisaa ajopelkoa. Sen kerran kokeneena tiedän, kuinka pitkään siitä toipumiseen voi mennä ja tässä on ihan riittävästi toipumista seuraaville vuosille muutenkin.
Päivä on ollut tuulinen niin tunnelmiltaan kuin oikeastikin. Nyt kuitenkin on niin paljon virkeämpi ja parempi olo eiliseen nähden, että taidan vielä syödä iltapalaa ja katsoa jotain. Eilen ei tullut kohtauksia, mutta olin pedissä jo ennen yhdeksää ja unessa varmasti ennen kymmentä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti