Tänään oli ensimmäinen kapselipäivä. Vielä puolenpäivän jälkeen olo oli mitä mainioin ja lähdin reippaasti kävelylle sillä mielellä, että tehdään nyt kunnon lenkki, kun huomisen olosta ei tiedä. No eipä se olo ollutkaan aivan eilinen, vaan koko matkan pyörrytti hieman. Taas kerran härkäpäisyys tuli väärässä kohtaa esille. Monesta kohtaa reittiä olisin voinut oikaista, mutta ei. Enhän minä. Matkaa tuli 2,6 km ja askeleita 3667. Huomennapahan tiedän jäädä näille lähikaduille kävelemään, joilla voi aina tehdä pienen kierroksen lisää, jos vielä tuntuu hyvältä. Nyt saa sitten jännittää hieman kuinka epi reagoi tähän. Yölläkin tuli aivan minimaalinen kohtaus jo eilisen jäljiltä. Parasta olisi päästä kävelemään ennen myrkkyjen ottoa, mutta tänään aamu oli liian kylmä siihen ja jouduin odottamaan iltapäivään. Tänään ehdittiin käydä myös Prismassa ennen kävelyäni, mikä varmaan verotti voimia osaltaan.
Eilen illalla kun luin Iidalle satua ja sain pienen epikohtauksen, alkoi Iida kyselemään siinä silitellessä, että mikä täällä haisee. Mikko haistoi sen myös ja niin minäkin. Kun Mikko nukutti Iidaa tajusin, että hajuhan lähti minusta. En tiedä onko mahdollista, että kohtaus sai aikaiseksi jonkun ihmeellisen erityksen, jonka vuoksi iho haisi aika kamalalle. Mikon mielestä hiivaiselle ja minusta vähän käyneelle banaanille. Tänään ongelmaa ei ole enää ollut, joten en ole keksinyt muutakaan mihin haju voisi liittyä.
Tänään on ollut smoothie- ja mehupäivä. Aamupalaksi puolukka-hamppusmoothieta, Flunssashotti omenasta ja inkivääristä puolenpäivän jälkeen (tietenkin Iidan flunssa on tarttunut Mikkoon ja minuun) ja myöhäiseksi lounaaksi syöpäpotilaalle sopiva vihermiksi. Tomaatin ja parsakaalin on yhdessä todettu ehkäisevän syöpää. Ja tietenkin vielä Iidan kotiintulon jälkeen porkkana-ananasmehua. Aivan ei mun mehut synny viidessä minuutissa laitteen pesu mukaan lukien, mutta aika nopeasti kuitenkin. Mehut tuntuvat niin hyviltä salaattikokeiluiden jälkeen ja uskomatonta kyllä ne pitävät aika hyvin nälkääkin.
Päivän paras uutinen oli ystävän esikoisen syntyminen tänä aamuna. Aivan ihana pieni tyttö, josta sain jo kuvankin. Tästä vauvasta on niin helppo iloita, vaikka kakkosvauvojen putkahtelu sattuukin todella kovasti. Niitä toisia vauvoja tuntuu ilmestyvän aivan pienellä aikaa todella monta pikkusisaruksiksi suunnilleen Iidan ikäisille esikoisille. Mäkin olisin halunnut sellaisen ja nyt ei tiedä onko se koskaan mahdollista ja ennen kaikkea uskaltaako tällaisen syövän kanssa koskaan edes miettiaä asiaa. Mutta onneksi meillä sentään on Iida ihanainen. Ja eipä sen toisen vauvan saamisesta olisi ollut mitään takeita, vaikka terveenä olisi saanut ollakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti