Tänään on ollut ehdottomasti nurruisempi, väsyneempi ja äkäisempikin päivä eiliseen nähden. Askelet ovat painaneet ja haukotuttanut on kovasti, vaikka yö olisin aivan kohtuullinen.
Kuvittelin alunperin tekeväni sairaslomalla vaikka mitä kivaa. Ainakin halusin parantaa pianonsoittotaitojani (kertaakaan en ole ehtinyt pianon ääreen istahtaa), palapelejä (niitä en uskalla tehdä, ettei hartiat mene lopullisesti jumiin) ja sudokuja (en vain ole saanut aikaiseksi). Tuntuu kuitenkin, että ehdin ainoastaan siivota, pyykätä ja tehdä ruokaa. Toki ruuanlaitto on tällä hetkellä myös harrastukseni ja aidosti uskon auttavani itseäni parhaiten hyvällä ravinnolla, mutta kyllä se siitä huolimatta välillä tympäisee. Lisäksi yritän liikunnan pitää kuviosa mukana ja varmasti pikkuhiljaa lisätä sen osuutta, sillä se on toinen tapa auttaa itseäni pidemällä tähtäimellä. Mutta täytyy yrittää jossain vaiheessa ehtiä istahtamaan ainakin pianon ääreen. No olisihan mulla aikaa iltaisin Iidan mentyä nukkumaan, mutta vietän ne tuijottaen ohjelmia. Toisaalta nyt olen ollut niin väsyksissä iltaisin, etten kyllä ole jaksanut ajatellakaan mitään älyllisempää. Ja piano sijaitsee meidän asunnon kylmimmässä nurkassa, mikä ei varsinaisesti innosta tällä hetkellä kun kärsin vedosta ja kylmästä muutenkin. No ainakin keksin tekosyitä entiseen malliin laiskuudelleni.
Tänään on valmistunut mehuja, smoothieita ja vähän raastesalaattiakin. Sotku on ollut välillä aivan kamala, mutta siitäkin selvisin. Mun hyvä mehulinko jostain syystä räiskyttää välillä mehua parista kohtaa, mikä on ehdoton miinus koneelle sen valtaisan kovan äänen lisäksi. Onneksi tehoja kuitenkin riittää, ääneen auttaa kuulosuojaimet ja rätit on keksitty. Vihersmoothie oli tänään punaista, kun lisäsin siihen punajuurimehua. Viherkasvikset ovat tuoneet myös uusia makuelämyksiä, kuten versisellerin, joka oikeasti on tosi hyvää ainakin mehustettuna. Ja mikä parasta, mehukirjan mukaan siinä on miinuskaloreita, eli sen sulattaminen vie enemmän kaloreita kuin mitä siitä saa ja toimii nesteen poistajana. Ei ihme siis, että kaikissa jenkkiohjelmissa, joissa laihdutetaan, syödään selleriä. Olen sitä joskus ihmetellyt.
Pääsin sentään väsystä huolimatta kävelylle aamupäivästä. Ensin käveltiin Mikon kanssa lähikauppaan hakemaan porkkanoita ja vähän muita kasviksia (joita kuluu tässä taloudessa enemmän kuin koskaan olisin voinut kuvitella) ja siitä jatkoin vielä itsekseni vähän omia reittejäni näillä lähikaduilla. Kokonaisuudessaan askelia tuli 3264 ja matkaa 2,3 km. Meno ei ollut yhtä reipasta kuin eilen, mutta toisaalta en yrittänytkään puristaa vauhtia vaan ajattelin askelmäärän ja matkan itsessään olevan tässä vaiheessa oleellisempi. Lievää pyörrytystä oli hitaammasta vauhdista huolimatta aina välillä.
Mikolla oli poikkeuksellisesti iltapäivästä omia menoja, eikä hän pystynyt hakemaan Iidaa hoidosta (huomenna sama juttu). Niinpä hain neidin Mikon vanhempien kanssa. Ensimmäistä kertaa tämän taudin kanssa olin hakemassa Iitua ja olihan se melkoinen juhlatilaisuus ainakin minulle. Aamulla Iida oli taas vähän sairaamman oloinen, mutta hoitopäivä meni kuitenkin hyvin ja oli jaksanut hyvin laskiaisriehan pulkkamäessä.
Päivittäiset muutama tunti ilman lasta pyörimässä jaloissa ja kitisemässä ympärillä, tulevat todelliseen tarpeeseen, ainakin vanhempien ollessa näin huonossa henkisessä ja fyysisessä kunnossa. Iidan kanssa kun ei pysty oikein tekemään mitään omaa juttua tällä hetkellä. Tai ainakin hän yrittää vaatia itselleen kaiken huomion ja pitää sellaista ääntä, ettei voi olla huomaamatta hänen läsnäoloaan. Toisin sanoen on tyypillinen 3-vuotias. Enpä olisi uskonut aiemmin, että Iidan poissaolo on näin tärkeää omalle jaksamiselle, mutta enpä olisi kuvitellut sairastuvanikaan näin vakavasti tämän ikäisenä. Näin se elämä heittelee ikäviä ja toivottavasti sitten taas mukaviakin asioita matkalle. Ja ennen kaikkea toivottavasti vuosia on niin paljon jäljellä, että kaikenlaista ehtii vielä tulla vastaan.
Iida löi Mikkoa tänään nipulla rannerenkaita, jonka jälkeen ne otettiin pois. Iidalle sanottiin, että ensin pitää pyytää anteeksi, jos haluaa renkaat takaisin. Iidan tuumasi anteeksipyynnöstä: "En minä pyydä anteeksi, minä maksan".
Mummo toi mukanaan laskiaispullia, joihin en toki koskenut, vaan Iida ja Mikko saivat pitää ne hyvänään. Itselleni vatkasin kermaa, jonka maustoin vaniljalla. Mantelimassaa tein mantelijauhosta ja hunajasta. Näillä herkuilla täytin kauraleivän ja riittävän hyvä laskiaispullan korvike oli valmis. Löysin kyllä raakaversion laskiaispullista, mutta se näytti liian haastavalta ja toisaalta tämä oli vain vähän paheellinen versio. Eipä ollut vehnäjauhoa tai valkoista sokeria käytössä. Ja kyllä sitä raakaakin on päivän mittaan tullut nautittua aika paljon. Mehut pitävät siitä kyllä huolen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti