1. kuurin viimeinen kapseli otettu

Tänään päivä on ollut taas vähän väsyneempi, vaikka yöllä olen nukkunut oikein hyvin. Eilen illalla katsoin vain yhden ohjelman pätkän, jonka jälkeen aloitin lukemaan Kiplingin Meren Urhoja -kirjaa, joka mulla on kuvitettuna tietosanakirjan kokoisena versiona, joten sen lukeminen sängyssä ei ole mahdollista. Olen halunnut aloittaa kirjan jo hetken, mutta en ole saanut aikaiseksi, joten nyt olen tyytyväinen. Irtauduinpa edes hetkeksi ruudun äärestä ja tänään olen jatkanut kirjaa pitkin päivää.

Iida haettiin muskariin puoli yhdeltätoista, jonka jälkeen lähdettiin Mikon kanssa kävelylle. Vesipullo ja sytostaatti taskussa, jotta sain otettua viimeisen kapselin oikeaan aikaan. Puolen litran vesipullo on vain taskuun vähän iso, joten jostain pitäisi löytää vanhanaikainen kerhojuomapullo tai jokin muu pieni litteä juomapuollo. Lenkistä tulikin aika pitkä lopulta (3 km, 4155 askelta), vaikka tiet olivatkin paikka paikoin aivan kamalassa kunnossa.

Vihdoin ja viimein päästiin Mikon kanssa lounaalle ulos. Eipä sitäkään montaa viikkoa ehditty suunnitella. Ja tällä kertaa mahduttiin sisään Siniseen Paprikaan. Olin oikein tyytyväinen, sillä pöydästä sai koostettua kohtuullisen salaatin ja kun en kasvissyöjä ole, niin oikein hyvin maustetun broileripihvin. Kyllä siitäkin lautasellisesta 75 % oli raakaa. Eli sinne voidaan mennä uudelleen. Annoin itselleni luvan maistaa yhden pienen lusikallisen jälkkäriäkin (Mikko söi loput) ihan sytokuurin loppumisen kunniaksi. Ihana oli huomata, että se lusikallinen riitti aivan hyvin. Ei tullut himoa vetää koko jälkkäriä. Eli kyllä tässä on edistytty melkoisesti. Iltapalalla söin yhden spelttivovelin hunajalla, joten kyllä tänään onkin herkuteltu.

Tänään on ollut hieman huonompi olo, etenkin ennen syömään lähtemistä. Onneksi huono-olo antoi aika hyvin periksi lounaalla ihan niin kuin sädehoitojenkin aikana. Toki lievää kuvotusta oli vielä myöhemminkin, mutta sen kanssa pärjäsi. Sytostaatilla onkin kertyvä vaikutus näin kuurin aikana, mutta myös kuurista toiseen. Toivotaan kuitenkin, että kokonaisuutena vähäiset oireet tästä ekasta kuurista kertoisivat siitä, että elimistö on kestänyt tämän rääkin hyvin ja annos voidaan nostaa tavoitteeseen. Toki ensi viikollakin voi vielä tulla oireita kuurista. Illasta myös sain myös nykinykikohtauksen (kuten Mikko asian nimesi). Olen koko viikon odottanut ja ihmetellyt, kun kohtausta ei ole tullut, vaikka viime viikolla niitä tuli tasaisesti, myrkkykuuri on meneillään ja vähensin kortisonia tällä viikolla vähäsen.

Huonompi olo antoi periksi lopullisesti, kun tein jotain aivan muuta ja innostavaa. Sain vihdoin ja viimein istuttua pianon ääreen ja harjoittelin yhtä kappaletta tunnin. Aika hyvin itseltäni, että jaksoin oikeasti panostaa siihen yhteen neljän rivin mittaiseen etydiin näin hyvin, koska yleensä vain soitan läpi useampia kappaleita meni miten meni. Muutenkin tietynlainen kynnys pianon ja minun välillä on nyt toivottavasti ylitetty jälleen kerran. Jännä oli myös huomata, että oma räpeltävä soitto sai pari kyyneltäkin vierähtämään. Ilmeisesti musiikki on alkanut uudella lailla nostamaan tunteita pintaan. En ole koskaan herkistynyt helposti musiikista, vaikka se on aina ollut niin iso osa elämääni. Ehkä tänään on muutenkin ollut herkempi päivä. Mietin muun muassa sitä kuinka tavallaan ristiriitaista on koko ajan panostaa tulevaisuuteen, vaikka toisaalta pitäisi elää vain tätä hetkeä. Olenko siis päätymässä taas siihen ajatteluun, että huomenna, ensi viikolla, ensi kuussa sitten teen jotain. Toivottavasti en, vaan tänään teen, jotta siitä hyödyn ensi vuonnakin ja toivottavasti kymmenenkin vuoden päästä vielä.

Tänään on ollut jotenkin enemmän aikaa kaikkeen. Varmasti se vaikutti, että aamupala tuli hoidettua Iidan vielä ollessa kotona, eikä ole tarvinnut viettää aikaa keittiössä juurikaan. Ruoka syötiin ulkona ja Iida söi musiikkiopistolla ja isulassa. Iida tuli kotiinkin vasta lähempänä viittä, joten kaikkiaan pääivässä oli omaa aikaa lähes yhtä pitkään kuin perus hoitopäivänäkin. Ehkäpä tässä näkee sen, kuinka paljon tosiaan vietän aikaa kotitöiden parissa (niin kuin suurin osa muistakin äideistä). Ja kyllähän se välillä tympäisee, vaikka kuinka nautin aikaansaannoksistani.

Mikä mua on alkanut hieman ahdistaa raakaruokailussa, on syntyvän biojätteen määrä. Meidän talonyhtiössä ei ole erillistä biojätteen keräystä ja tällä hetkellä biojätevoittoista sekajätettä tulee pussillinen päivässä. Melkein jo omaan piikkiin kannattaisi ottaa biojäteastia jäteyhtiöltä, mutta Mikko on sitä mieltä, ettei se mahdu tuonne roskakatokseen. Ja jos oman kompostin laittaisi, joutuisi sen sijoittamaan suoraan terassin viereen, eikä sekään houkuta. Mutta ei auta. Tämän ongelman vuoksi en aio raakaruokailua vähentää.

Pitkästä aikaa olen kuunnellut musiikkia youtubesta. Tätä täytyy myös tehdä useammin, vaikka keittiössä touhuillessa. Tai levyiltä. Aivan sama, mutta musiikkia päivät kaipaavat lisää!