Romahdus

Tulihan se. Mikko ainakin on romahdusta odotellut jo monta kuukautta. Ja itsekin olen ihmetellyt, kuinka hyvin olen saanut pidettyä pelot poissa. Täytyihän näiden kaikkien pelkojen jossain vaiheessa tulla pinnalle kun olen tsempannut niin kovasti. Ei positiivisinkaan henkilö pysty kaikkea pitämään poissa ja ikuisesti siirtämään. Eikä ajankohtaa ja laukaisevaa tekijää voi ikävä kyllä itse valita. Tosin nyt oli ihan hyvä hetki tälle. Onneksi ei lähdetty Itä-Suomeen yksiin häihin tänään. Ehkäpä nyt kun fyysinen kunto on parantunut ja kaikin puolin voi hyvin, niin mieli uskaltaa tuoda pintaan ne kipeimmä asiat käsiteltäväksi. Ei tämä varmasti viimeinen romahdus ole tällä tiellä, mutta tärkeä aloitus kuitenkin asioiden todelliselle käsittelylle.

Eniten mua ahdistaa kuolema itsessään. Ja se, mistä kaikesta joudun luopumaan: Iidasta, Mikosta ja kaikista niistä kokemuksista, joita kuvittelee pitkän elämänsä varrella keräävänsä. Aika monesta unelmasta ja haaveestakin. Sitä on saanut tässä pitkäikäisessä suvussa vaipua sellaiseen illuusioon, että itsekin elää hyvin vanhaksi ja nyt tämä illuusio romuttuu kovaa vauhtia. Toki hoidot kehittyvät ja toivoa on vielä monista vuosista, mutta sittenkin on todennäköistä, etteivät uudet eläkeratkaisut tai muut pikkujutut tule koskaan koskettamaa mua. Sen tajuaminen, että saatan olla ensimmäinen suvustani, joka poistuu tästä maailmasta on tosi rajua. Eikä sitä pystykään oikein ottamaan vastaan. Tosin eipä kukaan voi tietää oman elonsa pituutta. Olisinhan itsekin voinut kuolla ulosajossani 2009 tai jossain muussa läheltäpititilanteessa liikenteessä. Ja onnettomuudessa kuoleminen vasta rajua onkin, koska siinä ei ole mitään tehtävissä. Nyt on hoitoja ja taistelumahdollisuus jäljellä.

Eilen soittelin ehkä tunnin verran pianoa ja itkin. Itkin kun avasin suuni sanoakseni jotain ja lopulta Mikko kysyi, ettenkö voisi ottaa yhteyttä henkiseen ensiapuun, kun näyttää ahdistavan niin kovasti. Lopulta minä jätin viestiä meidän vakihenkilölle, joka oli lomalla ja Mikko soitti HEA:n päivystysnumeroon ja sopi tapaamisen tämän päivän aamupäivälle. Henkilö oli sama, joka tuli paikalle sen jälkeen, kun sain tietää koko kasvaimen olemassa olosta. Kävin siellä itkemässä tunnin verran ja lupasin ottaa rauhoittavan. Juttelu vieraan kanssa itsessään rauhoitti sen verran, että käytiin noin 3 km lenkillä kotiin palattua (en viitsinyt edes askelmittari ottaa mukaan). En ole siis vielä ottanut rahuhoittavaa, enkä varmaan otakaan, jos ei ala uudelleen ahdistamaan ja itkettämään oikein kovasti. Olinhan tapaamisen jälkeen yli kaksi tuntia itkemättä. Nyt toki kirjoittaessa tulee taas hieman vetisteltyä. Mutta onneksi itku purkaa möykkyä sisuksissa ja on mulle hyvin luonteva tapa käsitellä asioita. On kuitenkin hyvä tietää, että kaapissa on rauhoittavaa ja on ihan ok ottaa sellainen ahdistukseen. Mietin sitä itsekseni jo eilen, kun niitä tuolla kaapissa on ajalta ennen nukkumislääkettä.

Yö meni hyvin ja nukuin jopa yhdeksän tuntia. Olo ei ole niin kokonaisvaltaisen väsynyt kuin eilen, joten päästiin sinne lenkillekin saakka. Kuitenkin sen verran täytyy vielä olla itsekäs ja antaa itselleen lepoa, että Iida jää vielä toiseksikin yöksi mummolle ja papalle. Eipä musta olisi äidiksi juuri nyt. Onneksi on tätä tukiverkkoa! Ja puhelin pysyy tämäkin päivän kiinni. Enkä aio katsoa uutisia tai sosiaalista mediaa tänään. On ollut aika hyvä olo, kun on saanut unohtaa kaiken turhan ympärillään.

Illalla katsottiin Sormusten herran ensimmäinen osa todella pitkään aikaan. Ja syötiin. Ainakin minä söin. Pääasiassa syötävät olivat hyviä asioita kuten porkkanoita, kaalia, tummia viinirypäleitä ja päärynää. Mutta meni siinä ohessa pari kauraleipääkin Oivariinilla (pitäisi opetella voitelemaan leipänsä öljyillä) ja maistettiin Mikon Intiasta tuliaisiksi saamia linssisipsejä. Hyviähä ne olivat, mutta nykyisellä ruokavaliollani ne alkoivat ällöttämään aika nopeasti, joten kohtuus pysyi syöntimäärässä (toisin kuin kaalin kohdalla). Joten kyllä jotenkin on maku muokkaantunutkin. Jossain välissä join perjantaina tekemäni vihersmoothien, jonka maku mun mielestä oli parantunut jääkaapissa (Mikkokin maistoi ja ilmoitti makunsa olevan hieman erilainen).

Aamusta sain tehtyä aivan hyvän tuoremössön sauvasekottimella. Tässä ohje kahdelle:
2 dl Täysjyväspelttihiutaleita 4 dl:ssa omenamehua liotettuina (vähemmän mehua riittää)
3 dl pakastemansikoita
2 rkl auringokukan siemeniä yön yli liotettuna
2 rkl kuorimattomia seesaminsiemeniä yön yli liotettuna
2 rkl kurpitsansiemeiä yön yli liotettuna
1 banaani
1 päärynä
2 avokadoa (voi olla mukana tai jättää pois. Kaapissa olleet avokadot olivat kypsyysasteeltaan "pakko käyttää tai heitä roskiin" vaiheessa...)

Nyt pakenen jälleen Sormusten Herra elokuvien maailmaan ja palaan asiaan huomenissa toivottavasti hyvin levätyn lauantain ja hyvin nukutun yön jälkeen. Toivotaan myös valoisampaa huomista, johon olen löytänyt itsessäni olevaa positiivisuutta ainakin sen verran, että matka ylöspäin on alkanut ja jaksan taas olla äitinä rakkaimmalleni.