Yö meni aivan ok. Aamusta joskus viiden jälkeen uni meinasi kyllä loppua, mutta torkku-unta riitti kuitenkin melkein seitsemään, jolloin Iida nousi ja piti lopullisesti herätä. Aamu ei neidin kanssa mennyt aivan yhtä mallikkaasti kuin eilen, mutta saatiin hänet kuitenkin hoitoon saakka aamupuurolle.
Tänään on tullut syötyä surkean vähän raakaruokaa muutamaan edelliseen päivään nähden, kun vuorossa on jälleen ollut pakastimen tyhjäystä. Joululaatikoita on taas yritetty tuhota ja niissähän on sokeria ja vehnäjauhoja ja tärkkelystä ja vaikka mitä huonoa nykyajatteluni mukaan. Pakastimessa olevat herkut eivät ole mulle ongelma, koska kyllä ne varmasti kuluvat pikkuhiljaa parempiin suihin, mutta ikävä kyllä tuota perunalaatikkoa ei muut syö meillä ja kun roskiinkaan en tietenkää voi ruokaa heittää, etenkin kun tämä ei vielä niin täydellistä muutenkaan ole. Aamun raakapuuronkin menin jakamaan Mikon kanssa, niin että söin lisäksi leivän. Se oli kylläkin oma valinta, mutta siinä vaiheessa luulin syöväni kukkakaalisalaattia iltapäiväruualla. Kuitenkin tarkemmin pohdittuani Iidan päiväruokaa, totesin pakastimen tyhjäyksen järkevämmäksi. Sentään lounaaksi söin pelkkää kaalia ja porkkanaa hillitysti ja iltapalaksi aion syödä taas hedelmäsatsini. Huomiselle olen jo suunnitellut raaempaa ruokaa, joten ainakin määrällisesti varmasti raakaruokaa on tiedossa enemmän.
Raakaruokahan pitäisi olla mahdollisimman paljolti luomua, joka sopii toki muutenkin omiin ajatuksiini. Ongelmana toki on saatavuus täällä lakeuksilla ja toisinaan vähän hintakin, etenkin nyt kun tulot ovat kuitenkin aika paljon pienentyneet. Toisinaan myös maku on ongelma, koska luomukaalit ovat esimerkiksi niin paljon voimakkaamman makuisia nopeasti kasvatettuihin ja tehotuotettuihin nähden, etten kyllä raakana suostu niitä syömään. Siinä voi sitten pohtia kumpi vaihtoehto on järkevämpi: yrittää välttää mahdollisia kemikaalijäämiä vai jättää koko kaali syömättä.
Aamupäivällä kävin aika pitkällä lenkillä, reilu 2300 askelta ja kännykän mittarin mukaan 1,7 km. Ja olisin voinut vielä jatkaakin! Hyvä kuitenkin että tulin kotiin, sillä Mikolla oli meno ja hän oli jo autossa kun palasin. Onneksi kyseessä oli lääkäriaika, joten siellä päässäkin aikataulu oli myöhässä, sillä Mikko oli odotellut mua lenkiltä ja venyttänyt lähtöään mahdollisimman pitkälle. Iltapäivällä lenkitin vielä Mikkoakin ja päivän lenkkien yhteispituudeksi tuli 3.8 km ja 5185 askelta. Melkoista edistymistä siis reilun viikon takaiseen oloon nähden. Ainakin flunssa on nujerrettu, yöt ovat sujuneet paremmin ja ehkä ruokavaliokin on jollain lailla auttanut tähän energiseen oloon. Seuraava väsy saattaa tosin tulla jo ensi viikolla tai koska nyt sutten ensimmäinen sytokuuri alkaakin. Mutta siihen saakka täytyy nyt nauttia näistä lenkeistä ja yrittää pitää tätä kahta lenkkiä päivässä, niin menee tavallaan kevyemmin ja ei pääse ylirasittamaan itseään ihan niin helposti. Helpompi jättää toinen lenkki tekemättä olon niin vaatiessa kuin väsähtää kesken matkan. Keppijumppa tuli tehtyä kolmeen kertaan.
Kävelylle lähtiessä edelleen tuntuu aluksi vähän sumealta, mutta pää selkenee onneksi aika nopeasti. Oletan sen liittyvän pään ja naaman turvotukseen, joka helpottaa viileässä, jolloin silmälasien ja pipon kiristyksesta johtuva paine helpottaa.
Tänään olisi ollut mahdollisuus mennä kuoroharjoituksiin, mutta päätin vielä siirtää aloitusta ja keskittää energiani liikkumiseen. Ensi viikollakaan en pääse ja sitten on sytokuuriaika. Mutta ehtiihän sitä vielä. Pääasia on se, että kodin ulkopuoliset asiat ovat alkaneet kiinnostaa, mikä kertoo mielen virkistymisestä. Ja sitäpaitsi meillä oli oikein mukavat leikit duploilla, muovailuvahalla ja Iidan mielikuvituksen avulla. Ne olisin menettänyt harjoituksissa ja Iida on kuitenkin tärkein asia, joka saa taistelemaan. Päivän paras kommentti oli "Vain tytöt muovailevat, eivät ihmiset". Mikko sai melkoisen ylennyksen meihin tyttöihin nähden tai sitten alennuksen, kun saikin muovailla.
Yksi asia, josta olen iloinnut tänään on se, ettei niskassani tarvitse kokoaikaa olla enää villahuivia. Ilmeisesti veri on lähtenyt liikkeelle ja paikat eivät mene aivan entiseen malliin jumiin. Villakerrastosta en toki ole vielä luopunut, mutta ehkäpä sitä voisi jossain vaiheessa harkita päiväksi vaihtavansa jotain muuta päälle, jolloin yövaatteet olisivat erikseen. Tässä kun kotioloissa on samoissa kerrastoissa 24/7, niin toisinaan alkaa tuntua siltä, että kuinkahan pahalta mahdan haistakaan. Toisaalta enpä ole pahemmin hikoillutkaan... eikä villa ole pahin materiaali haisemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti