Runeberin tortun sijaan raakasuklaakakku

Eilinen ilta meni sitten todella myöhään, koska Mikko tuli pelaamasta vasta puolen yön jälkeen. Iidan ollessa nukkumassa makkarissa, en uskaltanut ottaa unilääkkeitäni ja mennä nukkumaan, ennen kuin Mikko tuli kotiin, jos Iidalle poikkeuksellisesti olisi tullut jokin hätä alkuyöstä. Aamulla väsytti ja oli tympeä herätä, vaikka ensimmäistä kertaa reiluun kolmeen kuukauteen nukuin jopa viiden tunnin pätkän yhtäjaksoisesti. Toisin sanoen jouduin nousemaan yöllä vain kerran. Itse oikein hämmästyin kun katsoin kelloa ja se oli melkein seitsemän. Väsy oli kuitenkin kova ja jo aamupäivästä nukuin päikkärit, mikä vähän helpotti oloa.

Eilen illalla sorruin myös napostelemaan Oltermannia. Suolaisen kaipuu alkaa olla jälleen kova, mikä saattaa johtua lääkkeistä (kortisoni ja toinen epilepsia lääke poistavat suolaa kehosta) ja raakaravinto ei ole varsinaisesti ratkaisu tähän ongelmaan. Tietenkin voisihan suolaa lisätä mössöihin, mutta kun siihen ei ole tottunut, niin ei millään muista etenkään kun ohjeissa ei suolaa käytetä. Suolan olen saanut tähän saakka leivästä, voista ja juustosta tai muista leivän päällisistä, sillä hyvin harvoin ennenkään käytin suolaa kokatessa.

Pienen epinykimiskohtauksenkin sain Mikkoa odotellessani illalla. Olen miettinyt kovasti miten pärjään itsekseni, jos kohtaus tulee ja oli oikein rauhoittavaa huomata, että onnistuin hieromaan sormien kouristukset pois itse. Pärjään siis itsenäisesti!

Päikkäreiden jälkeen kävimme lenkillä. Jo lähtiessä päätin, että tänään en yritä kahta lenkkiä, joten teimme hieman pidemmän kierroksen kuin aiemmin: 2,7 km ja 3829 askelta. Olen oikein tyytyväinen. Matkalle sattui pohjalainen ylämäkikin ja kotiin päästyäni olin aivan kuitti. Keppijumppa jäi yhteen kertaan tänään. Olo on pitkin päivää ollut vähän outo, pientä kohtausta ennakoiva. Sen vuoksi en uskalla enää laskea kortisonia. Saattaa nyt olla vähän liikaa kaikkea, kun vähensin kortisonia ja samalla olen rasitanut itseäni enemmän jne. En tiedä voisiko olla, että kortisonin vähennyksen myötä lääkkeen piristävä vaikutus on pienentynyt, vaikka esimerkiksi turvotuksessa vähennys ei vielä näy. Ainakin aivopaine on luultavasti vähän noussut. Yritän nyt taas ottaa hetken rauhallisemmin ja antaa elimistölle aikaa tottua uuteen tilanteeseen. Kunpa vain jaksaisi edes yhden lenkin tehdä päivässä, vaikka lyhyemmänkin.

Lenkin jälkeen tehtiin yhdessä raakasuklaakakku, jotta pääsin eroon idätetystä tattarista. Harmillisen lyhyen aikaa tattari säilyy jääkaapissa, joten huomenissa viimestään täytyy laittaa taas uutta itämään. Hieman mietin, pitäisikö kakkupohjan resptistä kehitellä omaa runebergin torttua, mutta en sitten uskaltanut, ennen kuin pohjaa on kokeiltu muuten. Ja nyt ei tarvitsekaan itse säveltää, sillä Hellattoman kokin blogista löytyy suoraan ohje, jota voisi viikonloppuna kokeilla. Onneksi siinä ei käytetä tattrin ituja, jolloin se ei olisikaan ollut tämän päivän teemaan sopiva, vaikka olisin löytänyt reseptin aiemmin. Joka tapauksessa mielessä on nyt parikin ruokareseptiä, joita täytyy koettaa Mikon kanssa viikonloppuna, kun Iida on menossa mummolle yökylään, eikä tarvitse miettiä neidin syömisiä.

Tässä vielä kuva meidän suklaakakusta, joka maistui paremmalle kuin näyttää. Iida ainakin söi sitä himoonsa. Pohja oli hieman liian murenevaista, mutta onneksi sellaisilla seikoilla ei ole vaikutusta makuun.

Lisäksi toinen kuva vielä meidän ruokailusta, kun Iida vaihtoi oman lautasensa mun lautasen kanssa. Äidin ruokahan on aina parempaa. Lopulta söi yllättävän paljon kaikkea siitä kvinoan iduista lähtien. Tietenkin minä olin valmis nopeammin Iidalle tarkoitetun annoksen kanssa ja jouduin odottelemaan aika pitkään, että pääsin lopun ruokani kimppuun, sillä eihän Iida nyt sentään kokonaan minulle tarkoiotettua annosta jaksanut syödä.