4. kuuri, 3. päivä

Kun sadetta aikani toivoin, niin nyt sitä on saatu. Etenkin tänään tuntui joka välissä tiputtavan vettä. Aamupäivästä uhmattiin sadetta, tungettiin mun vettäpitävät kuorihousut jalkaan (en siis saanut niitä itse, joten tarvitsin Mikolta apua sivussa menevien vetoketjujen kanssa...) ja käytiin tekemässä lyhyt kävely. Onnistuttiin sellaiseen rakoon, kun vettä tuli hieman hiljempaa, mutta loppukierroksesta sade yltyi jälleen. Pelastin matkalla ehkä viisitoista lieroa, mutta jouduin kävelemään ainakin yhtä monen elossa olleen lieron ohitse. Ei vain voi ihan joka madon kohdalla olla peffa pystyssä, sen verran tiheään niitä tuolla 600 metrin lenkillä oli. Toivon, että niistä tuli hyvä lounas rastaille tai siileille tai joillekin muille luontokappaleille. Tuntuu kuitenkin paremmalta, jos päätyvät toisten ruuaksi, kuin vain liiskautuvat autojen alle. En tiedä mistä tämä sympatia lieroja kohtaan on tullut. Ongin lieron paloilla, enkä ole koskaan ollut kiinnostunut eläinoikeusasioista, mutta siitä huolimatta asfaltilla mönkivät lierot saavat sympatiani ja vaativat tulla pelastetuiksi kuivumiselta ja liiskaantumiselta.

Iltapäivä oli pakkailua ja lakanoiden vaihtoa. Välillä jouduin pistämään pitkälleni, kun oli sen verran raskasta. Tänään siirryimme Iitulin kanssa loppu viikoksi vanhemmilleni jälleen ja Mikko lähti mökille metsätöihin. Toivottavasti sieltä palaa henkisesti virkistäytynyt mies kotiin. Ja toivottavasti kerrankin ehdittäisiin tehdä vanhemmillani edes puolet suunnitelluista jutuista kun on pitkä viikonloppu. Aina aika loppuu kuitenkin kesken!

Illasta Iitunen ja minä oltiin isäni kanssa katsomassa kaupunginorkesterin ja Pikku Papu -orkesterin yhteistä konserttia. Yllättävän hyvin oli sovitukset saatu mukautumaan kyseiselle kokoonpanolle, eikä mitään oleellista oltu menetetty. Tässä yksi puhelinkuva. Mun kuvien muokkaaja on siellä mökillä, joten laatu on vähän mitä on...

Toistaiseksi sytostaattikuuri on mennyt aivan mainiosti. En ole tarvinnut ylimääräisiä pahoinvointilääkkeitä. Vatsa on ollut välillä kipeä, mutta kyllä sen kanssa on voinut vielä olla. Olen toki ollut aika paljon pitkälläni ja yrittänyt ottaa rennosti. Tänään meinasi tulla huono-olo kun autossa naputtelin sähköpostia puhelimella, mutta se meni ohi, kun sain syötyä jotain ja juotua hieman vettä virkistykseksi.

Tänään jouduin myös nukuttamaan Iidan ensimmäistä kertaa sitten sairauden toteamisen, ja kyllä se kestikin. Täytyy alkaa kehittää uutta strategiaa, sillä ei tästä mitään tule, että siellä ääressä täytyy olla, kunnes neiti nukahtaa. Sentään itselläni oli äänikirja mukana ja Iida antoi mun kuunnella sitä kuulokkeilla.