Valoa kohti

Aamupäivä:
Eilinen iltapäivä ja ilta menivät rauhallisesti (en ole siis vieläkään ottanut rauhoittavaa). Pari pientä kyyneltä yritti nousta silmäkulmaan, mutta eivät päässeet enää laukaisemaan mitään suurempaa itkua. Sormusten Herra elokuvat pitkittivät illan hieman turhan myöhään, mutta onneksi ei ollut Iidaa herättämässä aamulla, joten minäkin nukuin kahdeksaan. Eikä vielä silloinkaan tehnyt mieli nousta lämpöisestä pedistä. Aamulääkkeet olisi pitänyt mennä ottamaan kahdeksan maissa, mutta pieni myöhästyminen tuskin haittoi, kun illalla elokuvia katsellessa unohdin lääkkeet kokonaan (muistutus puhelimessa ei toimi, kun puhelin on poissa päältä...), ja otin ne reilu puolitoista tuntia myöhässä. Olen hieman ihmetellyt kuinka koko tämän valtavan tunnepitoisen viikonlopun epi on loistanut poissaolollaan. Hyvä niin. Ei kuitenkaan voi sanoa, että elokuvien katsominen ja kutominen olisi mitenkään lihaksia vetreyttänytkään.

Taas tuli katsoessa syöpöteltyä, mutta tuskinpa uusi terveellisempi ruokavalio yhdestä viikonlopusta on kiinni, kun pahimpia asioita olivat raakasuklaa, carob-pallurat, linssisipsit ja graavilohi-kauraleivät. Siinä ohessa tehtiin hedelmävihersmoothieta ja kuorittiin porkkanoita. En siis retkahtanut tyhjäämään pakastinta porkkanakakusta tai syönyt Iidan ukilta saamia Milka-suklaita.

Aamulla olo oli myös hyvä ja laitoin viestiä facen vertaistukiryhmään romahduksesta. Toki hieman itkettikin, kun luin tsemppausviestejä, mutta ei kai kyynelet kerralla voikaan loppua. Ei ainakaan mun tapauksessa kun olen itkupilli muutenkin. Nousu oikein syvästä aallonpohjasta kestänee jonkun päivän, eikä muutamat kyyneleet nyt niin pahoja ole. Mitä nyt kolmen päivän itkemisestä on silmät aika arat (yllätys yllätys) ja muutenkin hieman flunssainen olo jälleen. Koko aamupäivä on ollut niin kylmä...

Kuitenkin tuntuu siltä, että voidaan hakea Iida kotiin, kun olen joitain asioita vielä tehnyt valmiiksi. Halua nimittäin omistautua Iidalle täysin sitten, kun hän on kotona. Ei ajatuksia siitä, mitä haluaisin blogiin kirjoittaa aamupäivästä, vaan ajatukset ja keskittyminen leikkeihin on silloin tärkeintä. Siksi teen tätäkin tekstiä ihan virallisesti kahdessa osassa. Monesti arkisinkin kirjoitan tekstiä pitkin päivää, jolloin illalla Iidan nukkumaan mentyä täydennän vain pieniä asioita ja julkaista kirjoituksen.

Valoa kohti on aika jännä ajatus. Synkkyydestä noustaan valoa ja toivoa kohti. Toisaalta se voisi myös tarkoittaa kuolemaa, mutta sitä en todellakaan ajattele nyt. Olisipa ihanaa, jos aurinko paistaisi tänään (hiemanhan aurinko pilkahteli aamupäivällä), niin saisi ulkoakin vahvistusta piristymiseen. Valohoitoa tässä tarvitsisin nyt, mutta synkältä näyttää sääenuste. Ennen kuin haemme Iidaa haluan käydä vielä lenkillä. Ja tehdä uutta raakasuklaata.

Katsoin jo tänä aamuna Uuden musiikin finaalin, jossa Sorjankin edustus oli kutsuttuna yleisössä ja osallistui alun Pum Pum -kappaleeseen. Olihan sitä hauska katsoa tuttujen osallistumista! Ja voittaja ainakin on kannanotto kaiken bilehileshown keskellä itse Euroviisuissa. Hyvä Pertti Kurikan nimipäivät! Jännä nähdä kuinka pitkälle pääsevät. Samalla sain tehtyä sunnuntaitradition, eli lääkedosetin täytön ensi viikolle. Mukava tehdä sekin ennen Iidan paikalle tuloa. Siinä menee kuitenkin yllättävän paljon aikaa, kun lääkkeitä on melkoinen arsenaali edelleen. Onnellisena voin todeta, että kortisoni on nyt vähennetty puoleen suurimpaan annokseen nähden ja vähennys jatkuu edelleen.

Sen verran hyvissä voimissa koin ja koen olevani, että uskalsin katsoa linkin yhteen väitöstutkimuksen tiivistelmään, jossa oli jälleen parista aineesta, joilla olisi vaikutusta myrkkyhoitojen onnistumiseen. Tähän artikkeliin täytyy palata vielä ensi viikolla (en jaksanut täysin keskittyä kuitenkaan) ja oikeasti kerätä vähän listaa niistä luontaituotekaupasta ostettavista tuotteista, joista voisi olla hyötyä taistossa. Ei niitä nyt niin paljoa ole ja tuskin niiden käytöstä haittaakaan on. Jos käyttö sytokuurien aikana epäilyttää, niin voinhan jättää ne ottamatta sen viikon aikana kun sytoja otan.

Muutenkin puhelin on nyt auki (vaikkakin äänettömällä), mutta yritän olla katsomatta joka värinää. Uutisista taidan vielä pitää vapaata tämän päivän ja keskittyä itseeni ja perheeseen. Myöskään puheluihin en lupaa tässä vaiheessa vastata ja laitoinkin esimerkiksi vanhemmilleni viestiä, etten vielä jaksa puheluita.

Tajusin myös, ettei tämä olekaan ollut aivan ensimmäinen romahdus. Aivan ensimmäinen tapahtui kun jouduin sairaalaan ison kouristuskohtauksen jälkeen, mutta silloin ahdistus liittyi hyvin vahvasti epilepsiapelkoon. Toisaalta siitä jäi valtaisa kohtauspelko, jonka vuoksi en ole uskaltanut olla yksin aivan viime viikkoihin asti. Tästä romahduksesta ei taas jää elämää rajoittavaa pelkoa, vaan pikemminkin olo, että voisi tehdä hyvää olla välillä aivan yksin.

Ilta:
Mikon kanssa käytiin lenkillä. Sauvojen käyttö vaatii kyllä vielä harjoitusta, sillä kovin rennoksi menoa ei voi sanoa. Kierrettiin vähän uusia reittejä ja matkaa kertyi 3,4 km ja askelia 4529. Ennätys lenkki siis. Haaveilen jo siitä, kun voidaan mennä yhdessä hakemaan Iidaa hoidosta rattailla. Minä kävelysauvojen kanssa ja Mikko rattaita lykkien. Toiveeni valohoidostakin toteutui kun aurinko pilkisteli koko matkan. Kun oikein paistoi silmiin ja vielä heijastui märästä maasta ajattelin vain "D-vitamiinia, D-vitamiinia, D-vitamiinia". Tuuli myös oli melkoinen... Sen verran reippaasti mentiin ja vielä itselläni melkoisesti päällä, että kunnon hikilenkki siitä tuli. Teki myös oikein hyvää ja ehkä hieman tavoittelinkin tällaista lenkkiä, josta oikeasti väsyikin. Samalla sai tuuleteltua ahdistusta vielä pienemmäksi.

Kun mentiin hakemaan Iidaa oli vastassa mitä suloisin näky.Aivan äkkiä ei päästykään siitä lähtöön, vaan aika hyvä tovi meni heräämisestäkin, ennen kuin Iida suostui noteeraamaan meitä millään lailla, saati lähtemään kotiin.

Kotia päästyä jäätiin vielä hetkeksi pihalle rikkomaan asunnon edustan jääkerrosta. Siinä sai Mikko liikuntaa petkeleen varressa ja minä lapion varressa. Iidakin kovasti kuljetteli jäänpaloja sivuille. Iida jatkoi touhuilua kotona oikein reippaana ja vain vähän kinusi jotain katsomaan. Unohti onneksi itsekin ohjelmat, vaikka oltiin luvattukin joku pätkä ruuan jälkeen.

Ruoka-asiat saa nyt olla ilman suuria päivityksiä, koska eipä niistä paljoa ole päivitettävää. Vihersmoothietkin jäivät tänään väliin. Tyytyväisenä voin kuitenkin todeta, että sauvasekoittimellakin saa jotain aikaan. Aamulla tein kokojyväspelttihiutaletuorepuuroa mustikalla, joka on kyllä hyvää. Ja varmasti raakaruokailijalle parempi vaihtoehto kuin keittämällä haudutettu puuro, vaikka esihöyrytettyjä hiutaleet ovatkin. Kokeilin myös spelttipastaa tänään ja yhtään ei kyllä ole ikävä pastan tapaisia lisukkeita.  Ähky meinasi tulla. Mutta onhan se hyvä pitää vaihtoehdoissa. Voi jossain vaiheessa helpottaa jotain ruokailua.

Kokonaisuudessa voidaan kuitenkin todeta, että pahin on nyt ohitettu tällä erää. Lippu on jo reippaasti yli puolenvälin ja melkein uskaltaisin jo sanoa sen olevan korkealla hulmuamassa. Päivässä oli paljon hyvää ja ihanaa. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen, joka on ilman suurempia suunnitelmia.