Yö meni rauhallisesti ja aamupäivä meni rauhallisesti. Montaa sanaa ei vaihdettu Mikon kanssa aamupäivästä. Eilen tietoisesti jätettiin lenkki väliin, enkä illalla uskaltanut edes kutoa epikohtauksen pelossa, mutta vieläkään sellaista ei ole tullut. Tänään käytiin 3 km kävelyllä.
Iida on ollut koko päivän mummolla, joten me olemme puuhailleet omiamme. Pitäisi varmaan piakkoin hakea tyttö kotiin.
Aivokasvainfoorumilla on ollut puhetta kuolemasta ja ajatukseen sopeutumisesta. Aika paha aihe. Kaikki kuolevat, mutta tietenkin toivoisi, että itsellä olisi vielä paljon aikaa. Ja mikä on kuolevuuden hyväksymistä ja mikä on luovuttamista sairaudelle. Ainakaan ne eivät ole sama asia, mutta tietenkin jossain menee niidenkin raja. Itselläni on viimeaikoina taas alkaut mielessä pyörimään uusia mahdollisuuksia ja suunnitelmia. Tietekin tiedostan, etten ehkä ole täällä enää muutaman vuoden päästä, mutta siitä huolimatta haluaisin ottaa uudelleen käsittelyyn tiettyjä haaveita, jotka heitimme romukoppaan kun sairastuin. Jospa edes jostain niistä sittenkin voisi tulla jotain, kunhan ensin näistä hoidoista selvitään. Mutta taistelijaluonteena en halua antaa vielä liian suurta roolia kuolemanpelolle tai sen miettimiselle. Vielä tilanteeni ei ole niin paha, että se olisi ajankohtainen ja varmasti pystyn asiaa käsittelemään sitten, kun tulee sen aika. Onhan mulla paljon ihania läheisiä ja hankitaan sitten ammattiapua ulkopuolelta, jos ja kun en enää saa hyödynnettyä nykyisiä väyliäni. Varmaan joku mut pakottaa hakeutumaan henkiseen hoitoon, jos en itse osaa hakeutua.
Huomenna on kaikenlaista puuhaa tiedossa. Nyt vain päätä särkee sen verran, etten tiedä jaksanko mennä kuoroon. Suunnittelin alustavasti meneväni lauantaina pienelle keikalle mukaan, mutta saa nyt nähdä jaksanko sinnekään. Täytyy huomenna katsoa tilanteen mukaan.
Niinpä. Me kaikki lopulta kuolemme ja jos emme tee sitä yllättäen ja tapaturmaisesti, joudumme käymään läpi elämästä luopumisen prosessin. Ennemmin tai myöhemmin. Olen sitä mietiskellyt osana tähän ammattiin valmistautumista. Mutta en usko, että sitä voi oikeasti ymmärtää, ennenkuin se peräseinä oikeasti alkaa tulla vastaan. Mutta ennen sitä, unelmoi, toivo ja suunnittele! Unelmoi ihmeessä ja anna realiteettien tulla vasta sitten vastaan kun tulevat! Niin kauan kuin on unelmia on elämää! Minä olen täällä, jos tarvitset.
VastaaPoista