Ensimmäinen käynti työpaikalla

Kävin tänään työpaikalla teellä. Aivan mukavaa oli pitkästä aikaa käydä paikan päällä, vaikka jännitinkin käyntiä etukäteen. Ja kaikki meni aivan hyvin. Tätä käyntiä on suunniteltu viikko tolkulla ja viimevaiheessa aktivoitunut epilepsia ehkäisi käynnin. No hyvä näin, että viimeinkin sain aikaiseksi ja tuli sopiva väli. Tämä oli siis se paikka, jossa en ehtinyt aloittamaan, kun viikko ennen aloitusta löytyi aivokasvain. Aivokasvaimen löytymisen jälkeen suurimmat huolet olivat, miten Mikon masennus kestää tämän ja miten mun viran käy... Ja molemmat asiat ovat menneet vähintään kohtuullisesti. Perhe on ollut kovilla, mutta kestänyt ja viran sain pitää.

Ennen toimistolle menoa kävimme Mikon kanssa jälleen kreikkalaisessa syömässä. Ruoka oli hyvää kuten aina ja ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen söin tietoisesti sekä sokeria että vaaleita vehnäjauhoja. Toisin sanoen annoinitselleni luvan syödä jälkkärileivoksen, joka tuodaan aina pöytään. Mikkoa varmaan harmitti kun ei saanutkaan syödä mun omaa. Muuten pidin kyllä tiukkaa linjaa, enkä ottanut perunoita, jotka tiedän loistaviksi, enkä lasagnea.

Nyt kun perheen naiset ovat poissa kotoa viikonlopun, päätti Mikko lähteä mökille metsätöihin. Hän joutui lopulta lähtemään sinne autolla (ja vielä mun vahempien autolla), kun ei ehtinytkään haluamaansa junaan ja seuraava juna oli loppuunmyyty.

Muuten päivä on mennyt leppoisasti lepäillen ja tavaroita pakaten. Aamulla oli herätyskello unohtunut päälle ja Iida, joka hoitopäivinä ilmoittaa haluavansa jatkaa unia oli tietenkin tänään skarppina pystyssä lyhyen kismittelyn jälkeen. Minä kiukuttelin sängyssä Iidan yrityksille kiskoa peittoa pois minun päältä ja lopulta hän luovutti ja siirtyi herättelemään isäänsä. Sain nukuttua vielä reilun tunnin.

Mikon lähdettyä sain tehtyä veroilmoituksen muutokset (johon olen hyvin tyytyväinen), järjesteltyä sen verran, että sunnuntaina viitsii tulla kotiin ja kävin 4 km sauvakävelyllä kuntaradalla. Jotenkin ajattelin, että tänään rikon viiden kilometrin tavoitteen, mutta en sitä sitten tehnytkään. Eikä se mitään. Onhan tässä taas lenkkeiltykin useana peräkkäisenä päivänä niin, että mulla on kävelysauvoista rakko kämmenessä. Ainakin kolmannen kuurin yhteydessä opin sen, että sytostaattiviikolla kannattaa levätä paljon, eikä ole mikään pakko yrittää käydä pihalla. Kolmannen kuurin jälkeinen viikko (kuluva viikko) on ollut aivan eri maata kuin toisen kuurin jälkeinen viikko. Erona on ollut se, että toisen kuurin aikana en malttanut pysähtyä vaan sitkeästi lenkkeilin ja jouduin sitten makaamaan seuraavan viikon. Nyt lepäilin kuuri viikolla ja olen jaksanut lenkkeillä ja muutekin touhuilla tällä jälkeisellä viikolla.

Lenkin tein aurinkoisessa ja sateisessa säässä. Taivaalta tuli sekä rakeita että vettä. Näin kimalaisen, eilen ihmeteltiin kastelieroja asfaltilla ja sammakon kutua katseltiin toissa päivänä. Kevät on selvästi tulossa.

Yksi huvittava ja ehkä jopa positiivinen asia tässä sairastumisessa on se, että puhelinmyyjistä pääsee todella nopeasti eroon, kun sanoo olevansa sairaslomalla syövän vuoksi (jos jossain kohdassa voi tästä hyötyä, niin kannattaahan se tilaisuus käyttää). Toki poikkeuksiakin on, mutta etenkin vakuutus- ja terveystuotemyyjät antavat periksi alle minuutissa ja suurinosa lehti ja vastaavista myyjistäkin luovuttavat parissa minuutissa.

Nyt jään odottelemaan että joku hakee mut vanhemmilleni. Huomenna on Sorjan karonkka ja toivon todella, että pääsen sinne. Muuten toivotan kaikille hyvää viikonloppua ja luultavasti julkaisen seuraavalla kerralla vasta viikonlopun jälkeen. Katsotaan nyt onko se sunnuntai vai maanantai.