Kuoroa ja kouristelua

Tiistaina kirjoitettua:
Tänään oli terapia. Eikä siellä taaskaan mitään järisyttävää ollut. Yllättäen todettiin, että lepoa pitäisi lisätä entisestään, koska tämä on ohimenevä vaihe kuitenkin ja vaikka nyt lepäilisin paljon, ei se tarkoita sitä, että olisin sängynpohjalla ikuisesti tai että kuntoa ei ehtisi myöhemminkin parantaa hoitoje mentyä ohi. Pikemminkin kroppa saattaa joutua liian koville, jos en lepää riittävästi, sillä elimistöllä on riittävästi tekemistä syöpää vastaan taistellessa. Nyt ei ole kunnon kohotuksen aika. Ja kuoroon ehdin sitten myöhemminkin.

Maanantaina väsytti ja tänäänkin taas väsyttää. En ymmärrä mistä kaikki väsymys oikein kumpuaa. Toki meidän perhettä kiusaa jokin flunssavirus taas kerran, joka varmaan pitäisi levätä pois, jotta ensi viikolla pystytään aloittamaan sytokuuri suunnitelman mukaan.

Päätin kuitenkin mennä kuoroon kun olin puoli tuntia makoillut ja levännyt sängyssä. Puolen tunnin jälkeen koin itseni jo ylihektiseksi, enkä enää pystynyt pitämään itseäni makuulla. Ennen kuoroon lähtöä otin vielä vartin levon. Tällä kertaa kuoro oli sitä parasta itseään. Harjoiteltiin itselleni kolmea uutta kappaletta niin, että pääsin oikeasti hajulle niistä. Olin jo ilmoittanut, etten mene lauantaina keikalle, mutta aloin miettimään menoa uudelleen.

Keskiviikkona kirjoitettua:
Tähän asti pääsin tiistaina ja sitten tuli kouristuskohtaus. Eli kiva päivä sai tympeän päätöksen, enkä ole menossa lauantain keikalle. Vaikka siellä ei tulisikaan kohtauksia, niin en kaipaa niitä päivän päätteeksikään. Tällä kertaa kohtaus lähti nykinyki- kohtauksena liikkeelle. Hetken nykimisen jälkeen puhe alkoi sammaltamaan ja pyysin Mikkoa siirtämään mut omalle sängylleen, jossa kouristelu alkoi kunnolla. Tietenkään Iida ei ollut nukahtanut ja tuli katsomaan paikalle, joten Mikko kävi hakemasa hieman liian aikaisin kohtauslääkettä. Se olisi saattanut mennä ohi ilmankin sitä tällä kertaa. Eli kohtaus ei ollut yhtä paha kuin edellinen, mutta aivan kunnon kohtaus silti. Tajukin mitä luultavimmin meni sen aikana. Ja meni aika pitkään tällä kertaa ennen kuin nyintä loppui kokonaan. Mikko sai tehdä kunnolla töitä, että sai pidettyä minut patjalla.

Kouristukset ovat niin inhottavia. Itse ei pysty niihin mitenkään vaikuttamaan. Jäsenet vain liikkuvat tahtomatta. Tällä kertaa ei myöskään tullut mitään pahoja jälkikipuja. Ja onneksi ne ovat olleet nyt iltaisin, joten olen ollut kotona ja Mikko on myös ollut paikalla. Tänään sain epilepsiahoitaja kiinni ja sovimme uuden tapaamisen muuttuneen tilanteen vuoksi.

Mikko on tänään pelailemassa ja olen yksin kotona. Ulkona on upea auringonpaiste ja valtaisa tuuli. Yksin en uskalla lähteä ulos. Yritän päästä suihkuun saakka ja siivoilla vähäsen. Katsoo nyt kuinka sekään onnistuu.