Punaiset turvonneet tihrusilmät

Ei ollut kuoroharjoitukset eilen toivomallani tavalla voimauttava ja positiivisuutta tuova kokemus. Itkin kuorossa ja itkin kuoron jälkeen. Päänsärkyynkin jouduin ottamaan voimakkaan kipulääkkeen, vaikka en ole tarvinnut niitä pariin kuukauteen. No en aivan taukoamattomasti itkenyt harjoituksissa, mutta kuitenkin aika paljon. Sen verran paha olo oli koko päivän itkuista, että vielä kuoron jälkeen soitin henkisen ensiavun tukihenkilölleni ja sain onneksi Mirjan kiinni. Mirja vielä soitteli tänäänkin kuulumisia, joka merkitsee niin paljon, vaikka aina itkenkin puheluidenkin aikana. Joskus positiivistakin välittämistä on vaikea ottaa hymyssä suin vastaan.

Olen yrittänyt niin kovasti koko ajan kaikkea, että tätä oloa voisi kuvata kai totaalisena väsähtämisenä sairauteen, hoitoihin sekä itseni tsemppaukseen ja hoitamiseen. Ainahan jokin asia laukaisee romahduksen ja eilen se luultavasti oli Jenkeistä isäntävahemmiltani saamani viesti, jossa kysyivät, olenko suunnitellut kirjoittaa Iidalle valmiiksi syntymäpäiväkirjeitä ja kuinka niitä voisi olla mukava saada, vaikka selviäisinkin tästä syövästä. Ei selviämistä saisi kyseenalaistaa kesken rankkojen hoitojen. Etenkin kun käsittääkseni mulla pitäisi olla aivan hyvät mahdollisuudet voittaa tämä erä syövän aggressiivisuudesta huolimatta.

Jos jotain hyvää massiivisessa iltaitkemisessä on, niin kulutin nesteitä niin paljon, että heräsin ensimmäisen kerran pissalle vasta viiden jälkeen aamulla, kun yleensä olen herrännyt siihen mennessä kolmesti. Iidakin heräsi pissalle vasta 6:40, mutta ei suostunut nousemaan vielä silloin, kun kello ei ollut soinut. Mutta kerrankin aamu meni mukavasti hyvässä yhteisymmärryksessä hymyssä suin. Tiitiäiset menivät tänään trullittamaan vanhusten hoitokotiin, mikä oli tietenkin mukava odotettava asia. Valtaisa karkkipussi oli mukana, kun Iida tuli hoidosta.

Tänä aamuna olin ehtinyt nukkua jo parin tunnin päikkärit ennen klo 11. Silmät olivat aivan järkyttävän turvoksissa kaikesta itkemisestä ja nukkumisesta. Silmiä hoidettiin 1,3 km kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa. Hieman oli tokkurainen olo, mutta Mikko oli mukana. Pakko selvästi lyhentää kävelyitä tässä väsyolotilassa.

Päivä on mennyt muutenkin hyvin rauhallisesti. Lenkin jälkeen katsoin Areenasta Victorian ajasta kertovaa dokumenttia ja sitten vetäydyin lueskelemaan sänkyyn. Kaveriksi otin itseäni kovasti itkettävän Nuoren syöpäpotilaan selviytymisoppaan, joka on hyvin kirjoitettu, mutta käsittelee syöpää joka suunnasta, sekä selviämistä että kuolemaa. Koin, että nyt on oppaan aiheuttama itku itkettävä pois, jotta voin jatkaa eteen päin. Luultavasti palaan vielä jossain vaiheessa oppaaseen, mutta nytpä tiedän mitä se sisältää. Kuolemaa käsiteltiin oppaassa kattavasti ja tietenkin sen huonoimman vaihtoehdon herättämät ajatukset ovat pyörineet omassa päässänikin aina tasaisin väliajoin. Silloin kun nukuin vielä huonosti sädehoitojen alkuvaiheessa, niin päässä pyöri joku laulu, jonka totesin haluavani hautajaisiini. Ikävä kyllä en enää muista mikä se oli. Joku sellainen se oli, mitä äitee tai lauluoppilaat ovat laulaneet. Ei varmaan yllättävää että musiikki on se ensimmäinen asia, jota ajattelen.

Tässä ihanan iloinen narsissi, meidän sotkujen keskellä. Tänään saa sotkut olla, vaikka tiukkaa tekeekin. Sentään sängyt petasin iltapäivällä, josta tuli hyvä mieli. Ja kuorin pari kiloa porkkanoita, vaikka niska menikin jumiin siitä ilosta (Mikko teki meille porkkanamehua ja pesi mehulingon, josta olen oikein iloinen). Vielä Mikko on menossa talonyhtiön hallituksen kokoukseen ja mummo on jälleen täällä leikkimässä Iidan kanssa ja laittamassa neitiä nukkumaan. Huomenna Mikon ja appiukon pitäisi mennä mökille ja mummo tulee tänne mun seuraksi. Ensin mennään yhdessä fysioterapiaan, kun en uskalla yksin mennä, jos jotain tapahtuu...

Eilisestä päivästä oli aivan mahdotonta keksiä positiivisia ajatuksia. Lopulta kuitenkin pari asiaa tuli mieleeni: myötätuntoiset sorjattaret, onneksi on tehokkaat nukkumislääkkeet, joten tainnuin nopeahkosti, sain puhelimitse apua ahdistukseen ja lopulta se päivä päättyi. Tänään päivän positiivisia oli jo huomattavasti helpompi keksiä: yllä olevat narsissit, selviämisen tunne tästäkin aallon pohjasta, surviaissääskien tanssi perennapenkin yläpuolella, auringon pilkahdukset, sisälle kuuluva talitiaisen laulu.