5 kilometriä päivän aikana tuli viimein täyteen

Eilen illalla katsottiin puolentoista tunnin pätkä YLE-Areenalta. Vähän meinasi jännittää, kun olo oli pöhelö ja sinnikkäästi vain kudoin, vaikka tiesin sen ehkä typeräksi. Kun menin nukkumaan tunsin taas banaanin hajun, joka joskus on enteillyt epikohtausta, mutta päätin olla välittämättä siitä. En kuitenkaan kysynyt asiasta Mikolta, jotten turhaan provosoidu varmistuksesta, ja mitään ei lopulta tapahtunutkaan. Aamulla kun kysyin hajusta Mikolta, niin vastasi vain "ehkä".

Mikäpä olisi sen parempi aika pitää talonyhtiön ylimääräistä kokousta kuin vappuaatto ja vielä meillä. Aamulla piti Mikon imuroida ja muutenkin vähän siivoilla ja käytiin kaupassa. Hieman mua harmittaa Mikon asenne tähän syömäpuoleen. Totta kai kannustan häntäkin muuttamaan ruokavaliotaan ja elintapojaan muutenkin, mutta kun kysyin haluaisiko hän jotain vappuherkkua (munkkeja tai tippaleipiä) itselleen ja Iitulle niin vastasi vain, ettei hän nyt viitsi, kun en minäkään niitä syö. Ilmeisesti hän ei tajua, kuinka syyllinen olo tuosta tulee. Sanoinkin, etten halua omalla ruokavaliollani rajoittaa heidän syömistään. Eikä se oikeasti ole ylipääsemätöntä tehdä kahdenlaista ruokaa. Tätäkin olen yrittänyt sanoa. Pari päivää sitten Mikko kuitenkin mietti, että tekisi itse munkkeja Iitun kanssa, mutta ei sitten (tulee kuulemma liikaa kerralla)... Mulle ruokavalio on osa hengissäsäilymistä, kun sairaus on jo olemassa, mutta en haluaisi sillä muita kiusata.

Neiti lähti tänään hoitoon Minni Hiirenä. Ainakin hän varmasti sai herkutella siellä (hoitaja varoitteli mahdollisesta huonosta olosta herkuttelun vuoksi). Olivat tehneet jo munkkeja pari päivää sitten. Vappuriehassa oli ongintaa, kasvomaalausta, munkkeja ja simaa.

Aloitin tänään lukemaan jälleen Harry Pottereita. Alunperin olin sitä mieltä, etten koskaan lue niitä, mutta niin vain siinä kävi, että kaikki kirjat löytyy omasta hyllystä ja koko sarja on luettu monta kertaa (vähintään kerran vuodessa). Hullu mikä hullu. Pääsääntöisesti en ainakaan osta kirjoja ja elokuvia turhaan, sillä saatan lukea/katsoa samoja lukemattomia kertoja.

Tänään on ollut ihana auringonpaiste lähes koko päivän. Iltapäivälle luvattiin sadetta, mutta uhmasin sateen mahdollisuutta ja jätin lenkin iltapäivään, jotta haettiin Iida rattailla (3,7 km). Samalla reissulla oli tarkoitus viedä postilaatikkoon sopeutumiskurssin varmistuskirje. Minä unohdin kirjeen vahingossa, mutta Mikko saattoi unohtaa sen taktisetikin. Joka tapauksessa jouduimme viemään kirjeen eri reissulla (vaikka ei se enää ehtinytkään tänään lähteä siitä laatikosta). Joka tapauksessa maaginen 5 km raja ylittyi. Nämä kaksi reissua olivat yhteensä 5,7 km!!!

Ennen Iitulin hakemista lepäilin tunnin verran. Kieltämättä tällä hetkellä joka päivä hieman jännittää epin vuoksi, mutta eiköhän jännitys laannu, jos kohtaukseton aika jatkuu. Enhän j'nittänyt enää iitä pieniäkään nykimisiä. Vasta isommat kouristuskohtaukset ovat saaneet aikaan jännityksen. Tänään sain kutsun neurologin vastaanotolle, joka tietenkin on sopeutumiskurssiviikolla. Enkä pääse soittamaan neuropolille ennen kuin maanantaina... No puhelimeen on laitettu muistutus.

Illasta mummo tuli vielä Iidan kanssa leikkimään leikkikentällä. Kivaa oli ollut. Sillä välin Mikko kaivoi vanhan vaahteran kannon meidän talon vierestä. Melkoinen oli urakka, mutta Mikko pääsi lopulta voitolle! Vielä pohdin sitä, että mikähän siinä on, että meidän porukka on aina kipeänä. Ei pahasti, mutta nuhassa ja yskässä kuitenkin. Minäkin taas (tosin mun vastustuskyky nyt on normaalia heikompi, vaikka yritänkin pitää elimistön yleistulehduksen kurissa ruokavaliolla). Rajoittaa jonkin verran vierailuja esim. vauvaperheissä ja täytyy yrittää saada itsensä kuntoon.