Vaikka yö meni kohtuullisesti, oli päänsärky melkoinen aamulla. Ikävää on se, että pahin kipu tuntuu kallonpohjassa, missä aina on ollut mun niska-, stressi ja flunssasärkyjen pahin pesäke. Nyt asiassa on vain uusi ulottuvuus, koska sairaus löytyi kestämättömän kallonpohjasäryn vuoksi. Kyllä se saa kaikenlaisia pelkoja heräämään todellisesta syöpätilanteesta, kun kallon sisään ei voi nähdä. Todennäköistä kuitenkin on, että särky johtuu nyt ensisijaisesti flunssasta, kireistä lihaksista ja mikä ettei hoitojen aiheuttamasta aivoturvotuksestakin edelleen. Joten tuskin suurta syytä oikeaan huoleen on. Ikävää tietenkin on se, etten usko neurologin antavan lupaa kortisonin vähentämiselle ja ehkäpä tällä hetkellä turvotus tuntuukin pienemmältä asialta kuin kipu. Kääntöpuoli asiassa kuitenkin on se, että nukkuminen tuskin tulee kuntoon ennen kuin kortisonia vähennetään, joten hieman ikävässä kierteessähän tässä ollaan.
Aamupäivällä kävin jälleen psykiatrisen sairaanhoitajan luona itkemässä tunnin verran. Ehdottomasti nyt oli itkuisin sessio tähän mennessä. Väsy on vain niin kova ja tietenkin pettymys siihen, ettei sädehoidon lopetus tuonutaan kerralla paljon energiaa niin, että jaksaisin liikkua tai tehdä edes niitä kotitöitä enempää kuin hoitojen aikana. Tänäänkin aamun keppijumppa vei aikaa vaikka kuinka, kun piti pitää taukoja ja miettiä pysynkö puutuolilla pään ollessa niin sekaisin. Ennen liikkeelle lähtöä otin tosin vahvan kipulääkkeen, joka onneksi selkeytti päätä. Sainpa iltapäivällä tehtyä toisenkin keppijumpan, mutta muuten olen yrittänyt vähän rajoittaa kotitöitäkin (yrittänyt...). Ilta meni selkeämmissä merkeissä ja Iidan leikkejä seuraillessa. Meillä tosissaan on nykyään leikki-ikäinen, joka huvittaa itsensä ja vaatii lähinnä läsnäoloa ja vain välillä apua. Tarinaa, laulua ja mielikuvitusta ei ainakaan näistä leikeistä puutu.
Yritin oikeasti luvata psykiatriselle sairaanhoitajalle levätä nyt parina päivänä enemmän, jotta saisin voimia takaisin ja voisin aloittaa kuntoutumisen rauhallisemmin uudestaan (kuinka vaikeaa äärimmäisyyksiin helposti menevälle suorittaja tämä onkaan, kuten monesti olen jo todennut). Flunssa pitäisi akuuteimmin sairastaa nyt pois, jotta olo paranisi ja pää selkenisi. Kiltisti yritin nukkua päivällä ensin äänikirjan ja sitten korvatulpat korvissa kirjan kanssa, mutta uni ei vain tullut. Silmät kiinni ja torkkuen luulisi kuitenkin jonkin verran antaneen lepoa, joten tuskin se puolitoista tuntia hukkaan meni.
Posti toi tänään mun keittokirjan. Täytyy siihen tutustua tarkemmin. Mutta tänään ei ole sillekään oikea päivä. Muuten olen pitänyt sokerittoman (hunajaa ei lasketa) päivän eilisen melko sokerisen päivän jälkeen. Täytyy rajoittaa flunssavirusten ja syöpäsolujen energian saantia nyt oikeasti!
Lähinnä ehkä haluaisin sanoa sinulle, suorittajalle, että nyt ei ole kyse siitä, pitäisikö tehdä ja touhuta, vaan siitä että sinun ei saa tehdä ja touhuta. En tiedä, podetko suorittajana huonoa omaatuntoa tekemättäjäävistä asioista, mutta tässä tilanteessa ei todellakaan pidä. On oikein levätä, jättää tekemättä asioita. Iidaa lukuunottamatta ihmiset ympärilläsi ymmärtävät, ja ehkä Iidakin enemmän kuin aikuinen uskoisikaan. Tulee vielä aika, jolloin jaksat tehdä asioita, joita nyt ajattelet että pitäisi, mutta et jaksa. Kerää voimia sitä aikaa varten. Pikaista flunssan selätystä ja parempaa oloa huomiselle. <3 T. Annika
VastaaPoistaPsykiatrinen sairaanhoitaja myös yritti sanoa, että mun täytyy suorittaa nyt lepäämistä. Yrittää täytyy. Hyvä alku voisi olla päiväunien/ pidemmän päivämakoilun lisääminen päiväohjelmaan, jolloin oikeasti tulisi yksi lepohetki, vaikka muuten jotain touhuaisikin. Ja touhua pieninä erinä mahdollisimman paljon istualtaan.
VastaaPoistaLepäämisen suorittamisesta tuli mieleeni lapsuuden kotini naapuri, parturi-kampaaja Hilda. Hänellä oli synnynnäinen sydänvika ja muitakin vaivoja, mutta jaksoi tehdä pitkän työuran, kun orjallisen tarkasti noudatti lääkärinsä ohjetta päivälevosta. Kymmenien vuosien ajan keskellä jokaista kiireisintäkin työpäivää lounaan jälkeen Hilda siirtyi kotinsa yhteydessä olevasta kampaamostaan olohuoneeseen sohvalle torkkupeiton alle ja lepäsi tunnin verran. Asiakkaat oppivat, jotta on turha kolkutella tai soitella tuolloin. Hilda aina itse ylisti tuota ihmeitä tekevää päivälepoaan.
VastaaPoistaJa tosiaan, lepoa se on torkuskelukin, vaikka uni ei tulisikaan.