Kotilauantai

Tänään oli aivan mukava päivä touhuta Iidan kanssa. Toki meillä jälleen jotain vääntöä oli aamulla pukemisesta ja aamupalan syönnistä, mutta onnistuin olemaan rauhallisempi, kun minnekään ei tarvinnut lähteä. Saatiin aamupäivästä myös vähän siivottua koko porukan voimin ja pitkästä aikaa imurikin siivoukaappiin pois Iidan leikkihuoneesta. Villapyykit tuli pestyä ja vähän muuta pyykkiä. Mietiskelin tässä, mikä niissä kotitöissä on niin ihanaa ja päädyin siihen, että nyt kun väsyneenä ei oikein mikään jaksa kiinnostaa, niin kotitöitä voi tehdä mekaanisesti ilman suurempia ajatuksia. Samalla kuitenkin kokee tekevänsä jotain järkevää, kun esim. keittiön tasot pysyvät puhtaampina, ruoka tulee tehtyä tai pyykkikoppa ei aivan pursua kokoaikaa yli äyräiden. Perusjuttuja siis.

Ruuaksi tehtiin pitsaa, joista toisen Mikko onnistui unohtamaan uuniin (en tosin minäkään pitänyt paistamisajasta huolta, vaikka välillä katselinkin kelloa). Kaikkihan joskus jotain polttaa, joten tuntuu aivan käsittämättömältä, kuinka suuren itsesyytösten vyöryn joku voi moisesta asiasta ottaa. Musta sekin pitsa oli oikeastaan aivan hyvää, mutta Iidalle sitä ei saanut antaa missään nimessä... Seuraava pitsa oli sitten melkein raaka, kun Mikko otti varman päälle.

Ruuan jälkeen lähdimme pihalle. Iida laski pari kertaa liukurilla mäestänsä, mutta keskittyi ensi sijaisesti laskettamaan liukuria itsekseen ja meni itse mahallaan jalat edellä perässä. Tai yritti kiivetä mäkeä pitkin ylös. No tärkeintähän olikin, että Iitu viihtyy ja liikkuu. Itsellä kuitenkin alkoi tulla vähän kylmä vain katsellessa touhua, joten kävimme myös tekemässä perinteisen lyhyen lenkin pulkan kanssa. Palattuamme Mikko veti pari juoksuympyrää pulkalla, niin Iitu sai vähän kokea vauhdin hurmaa, kun muuten mun kanssa täytyy kulkea niin hissuksein.

Iltapäivän ja illan mittaan leikittiin Iidan kanssa duploilla ja luin hänelle kirjoja. Uudet lattiatyynyt tekevät kyllä leikkimisesta aika paljon miellyttvämpää, joten kannatti käydä eilen JYSK:issä. Jossain vaiheessa satuin taas herkistymään vähän liikaa ja Iida parka yritti kovasti lohduttaa äitiä ja pyyhkiä kyyneleitä. Eihän pieni ymmärrä vielä ja joutuu jotenkin ottamaan mielestäni liian suuren vastuun äidin piristämisestä. Itseasiassa Iida palasi iltapäiväteepöydässä parin illan takaiseen aikaan kysymällä, miksi äiti itki yhtenä yönä (sinä iltana olin pistämässä hänelle pyjamaa päälle, kun itku alkoi). Ollaan yritetty sanoa, että äidillä on vain pahamieli, kun on pipi, mutta selvästi se ei aivan tunnu riittävän. Mutta en ainakaan minä keksi enkä haluakaan keksiä keinoa selittää noin kolmivuotiaalle, että äitiä ahdistaa olla vakavasti sairas ja pelottaa, ettei näe Iidan kasvua kuin hyvin lyhyen aikaa. Ei sitä haluaisi itselleenkään sanoa, mutta kun se vain tulee tuolta jostain takaraivosta.

Iida innostui kauheasti piilottamaan aarretta. Pientä laatikkoa, jossa oli näkinkenkiä ja sitä täytyi koko perheen etsiä. Välillä myös me Mikon kanssa saatiin piilottaa sitä niin, että Iida toisen vanhemman kanssa oli toisaalla odottamassa. Voi sitä tekoriemua, kun neiti löysi itse piilottamansa rasian. Ilo ehkä oli hieman aidompaa kun toisen piilottama laatikko löytyi, mutta molemmissa tapauksissa sitä kyllä juhlittiin yhtä innostuneena. Selvästi Iida nauttii niin paljon kun saa leikkiä meidän kanssa. Kun vielä vanhemmatkin osaisivat ja jaksaisivat heittäytyä paremmin leikkiin mukaan. Selvästi isovanhemmilla on tämä kyky paljon paremmin hallussa ja kyllä Iida osaakin sen hyödyntää.

Elimistön happamuustasapaino ja soodahoidot innostti Mikkoa yllättävän paljon. Hyvä niin, sillä hän jaksaa kaivaa informaatiota aivan eri tavalla kuin minä. On aina jaksanut ja etenkin nyt kun mua ei oikein mikään kiinnosta muutenkaan, niin on hyvä joku tonen jaksaa ottaa asiakseen. Kyllä mä luulen että aloitan kokeilemaan soodansyöntiä. Siihen on hyvä yhdistää myös magnesium ja seleeni lisät. No molempia syön jo nyt purkista. Magnesiumia aika isollakin annoksella noiden jalkakramppieni vuoksi, jotka edelleen tekevät elämästä ikävämpää. Meillä varmaan molemmat aloittaa kokeilun, koska happo-emästasapaino näyttäisi vaikuttavan myös mielenterveyteen. Toivotaan, että siitä olisi jotain hyötyä. Tai että ei olisi ainakaan mitään haittaa.

Samalla pitäisi katsoa vähän tarkemmin, mitkä ruoka-aineet pahentavat solujen happamiotumista ja yrittää välttää niitä. Näillä näkymin se tarkoittaa aika pitkälti ravintosuositusten mukaista ruokavaliota: suosi kasviksia ja hedelmiä, pehmeitä rasvoja, vältä valkoista sokeria jne. Katsotaan siis miten meidän kokeilu lähtee käyntiin. Ennen säteiden loppua en kyllä edes kuvittele pystyväni lopettamaan lohtusuklaan syömistä. Toivotaan kuitenkin, että asteittain pääsisin siitäkin eroon mahdollisimman nopeasti. Tällä hetkellä yritän päivittäin kompensoida herkkujen syöntiä puputtamalla raakaa kaalia, jotta jotain kuitupitoista tuorettakin tulisi syötyä. Pakkohan mun on muutenkin saada syömiseni kuriin tai mulla ei ole mitään toiveita mahtua enää koskaan vanhoihin vaatteisiini, oli kortisonilääkitystä tai ei. Mutta nyt siihen ei ole energiaa...

Päivän positiivisia on mukava perhepäivä, ulkoilu (pulkkakävely oli noin 1000 askelta) ja hieman siistimpi koti. Kokeilin tänäänkin pitää koko päivän askelmittaria ja huomasin, että kotona tulee laahusteltua aika paljon ja esimerkiksi keittiössä askelet ovat niin pieniä, ettei mun mittari huomaa niitä mitenkään. Siitä huolimatta päivän kokonaisaskelmäärä tähän mennessä on ollut noin 3300. Eli kyllä kotonakin askelia jonkin verran tulee.