Huonomminkin voisi olla

Tänään suihkussa pohdiskelin, kuinka pienin vaurioin olen tähän mennessä selvinnyt isoista leikkauksista ja hoidoista. Puheen, tasapainon, liikkumisen, lihaskoordinaation tai minkään muun oikeasti oleellisen normaaliin elämään vaikuttavan kanssa ei ole ainakaan suurempia ongelmia, kuten voisi olla. Monilla hyvälaatuiset kasvaimet rajoittavat paljon enemmän elämää juuri tällaisten ongelmien vuoksi. Mun päässä ei lurise tai kolise muuta kuin suihkussa käydessä, jolloin minun ja suihkun välissä tuntuisi olevan katos, johon vesi ropisee. Ja tämäkin efekti on nyt vähentynyt, mistä pohdinta varmaan sai alkunsa. Mitäpä siitä, vaikka turvotus on kauheaa ja joka paikassa on uusia ihorepeymiä ja maha tuntuu roikkuvan polvissa. Ne ovat kuitenkin pitkälti kosmeettisia ongelmia, jotka toki aiheuttavat hankaluuksia liikkumiselle, vetävät kehoa epätasapainoon ja aiheuttavat lihassärkyjä (kuten tänään alaselän kipuilua). Toiveissa on kuitenkin, että tästä lisäpainosta voi päästä vielä eroon.

Tietenkin nyt täytyy keskittyä paranemiseen, pitää mielessä näitä ajatuksia, jotta positiivisuus pysyisi yllä. Mielen positiivisuus ja siitä aiheutuvat hyvänolon hormoonit lisäävät myös solujen happipitoisuutta, joka on niin tärkeää, jotta uusia syöpäsoluja ei syntyisi. Täytyy toivoa, että hoidot tehoaa ja edessä on vielä paljon vuosia. Uskon, että siihen voi itsekin vaikuttaa elämäntapavalinnoilla ja toivon löytäväni sitkeyden itsestäni muutoksiin ja ennen kaikkea muutoksissa pysymiseen, mikä on aina ollut kompastuskiveni. Nyt kun olen lueskellut ostamaani raakaravintokirjaa, olen siitä oikeasti innostunut, mutta mutta... vielä pitää saada asiat käytäntöön. Ja kuten kirjassakin suositeltiin, niin raakaravinnon lisääminen kannattaa tehdä vähitellen, jotta elimistö pysyy perässä. Intoilija minussa haluaisi pamauttaa kaiken heti uusiksi, mutta tiedän, ettei se ole kestävä tie oikeaan muutokseen.

Yö oli suorastaan loistava, joten aamupäivä meni oikein virkeänä, mikä tietenkin tuntuu mielen positiivisuudessa. Ja kyllä ne pienet ilot on se kantava voima päivissä. Tänään olin todella onnellinen kun löysin ikivanhat (ennen ylisuuret) verkkarit kaapista, joita en ole voinut käyttää pulttujen ollessa jatkuvasti kantapäiden alla. Nyt nämä ovat aivan loistavat, koska ne saa vedettyä tuon ison mahan ylitse ja pysyvät taatusti jalassa. Aloinkin kyllästyä housuihin, jotka painavat alavatsaa jatkuvasti. Ja flunssakin on hieman antanut periksi tällä erää.

Neurologin kanssa oli soittotreffit tänään. Toista epilepsialääkkeen annosta nostetaan jälleen, jotta pienetkin kohtaukset saataisiin pois. Lämmönsäätelyn ongelmat johtuvat luultavasti autonomisen hermoston viestintäongelmista eli aivoit eivät täysin ymmärrä kehon normaaleja viestejä tällä hetkellä. Neurologi kuitenkin epäili, että aivot oppivat tulkitsemaan viestejä vielä uudelleen, jolloin tilanne normalisoituu. Sädehoidon aiheuttamat muutokset ja aivoturvotus saattavat vaikeuttaa viestintää, joten kun tilanne siltäkin osin normalisoituu, on toivottavasti helpotusta tiedossa. Ja mikä parasta, saan jatkaa kortisonin vähentämistä sädehoitolääkärin ohjeen mukaan, mutta kehoitti kuuntelemaan tarkasti onkologin näkemystä, kun menen vastaanotolle 11.2.

Iidan kanssa aamu meni aivan kivasti. Perjantait ovatkin Iidan muskaripäiviä isun kanssa, joten neiti oli päivän poissa. Suihkun jälkeen olo oli aika paljon sumuisempi ja sain vain aloitettua kirppiskamojen läpikäyntiä. Mutta sentään toppavaatteet sain myyntiin saakka, joten ehkäpä se tärkein stressinaiheuttaja kirppiskamojen suhteen tuli hoidettua. Ensi viikolla on hyvä jatkaa niiden kuvailuja ja myyntiin laittamista. Ja tein kaksi kertaa keppijumpan.

Huomenna menemme Iidan kanssa hoitoon vanhemmilleni ja olemme siellä yökylässä, joten todennäköisesti julkaisen seuraavan kerran jotain sunnuntaina koostetusti koko viikonlopulta.