Loppiainen

Loppiainen oli mulle työpäivä ja normireissu Vaasaan. Taas on onneksi yksi vähemmän jäljellä.

Aamulla aloitin joulun purkamisen poistamalla kynttelikön ikkunan välistä. Yleensä en ole malttanut siitä luopua vielä tähän aikaan, mutta energiansäästäjä iski aamulla. Ikkunasta kun ei saanut kuin pari hakaa kiinni, kun johto tuli sieltä välistä ja patteri paahtoi täysillä alla. Olisi pitänyt jo eilen ottaa pois näillä pakkasilla. Kuusi riisuttiin ja vietiin ulos iltapäivällä, kuten myös muut joulukoristeet. Enää ei ole jäljellä kuin punaiset sohvatyynynpäälliset, jotka otan pois, kunhan saan jotain muuta tilalle. Kummasti on koristeet taas lisääntyneet ja teetti tuskaa löytää niille paikkoja kaapeista. Joulukukat ovat toki vielä jäljellä ja ihmeekseni jopa joulutähti on edelleen hengissä, vaikka yleensä se ei ole mun kanssa menestynyt. Kynttilöidenkin polttamista olen edelleen jatkanut. Täytyyhän niitä nyt poltella, kun on alkuun päästy. Seuraavan kerran kuitenkin aloitan vasta lähes vuoden päästä, jos vain mahdollista.

Tässä yksi kuva tänä vuonna tehdyistä kuusenkoristeista. Täytyyhän sitä itseänsä kehua saavutuksistansa, jotta joku kehuu.

Onneksi huomenna Iidalla alkaa hoito. Sen verran kiukkuista väkeä meillä on tänään ollut. Väsyneet vanhemmat ja mun hoitoreissun aikana Iida oli katsonut Kaapo-lastenohjelmaa, joka jostain syystä saa meille aina paikalle oikean vinkuintiaanin. En ymmärrä, mikä siinä ohjelmassa oikein aktivoi kitisijän, joka asiasta itkijän ja kaikkeen vastaanpanijan.

Kotiinpaluuni jälkeen lähdettiin tekemään pieni lenkki pulkan kera. Iidaa ei meinattu saada ensin haalariin ja ulos ja lenkin jälkeen ei tietenkään sisään. Askeleet ovat lenkillä taas lisääntyneet, mutta varmaan se johtuu siitä, että housut ei mee kiinni ja ne kiinnaa, joten joutuu oikeasti töpöttelemään eteenpäin. No ainakin askeltavoite täyttyy. Ulkona oli raikas -15 astetta, joten pari astetta vähemmän pakkasta kuin eilen. Ikävä kyllä täälläkin on aina viimaa, joka purevoittaa pakkasta jonkin verran.

Viimeaikoina olen alkanut miettimään mahdollista töihin pääsyä. Tällä hetkellä koko ajatus tuntuu siltä, että mahtaako onnistua. Onneksi sairaslomaa on jäljellä vielä helmikuun loppuun ja ensimmäinen sytostaattikuurikin ehtii mennä sen aikana, joten vähän näkee kuinka rankkoja sytoviikot ovat. Töihinpääseminen on niin tärkeätä itselle ja omalle mielenterveydelle, mutta nyt pelkään miten sen mahtaa käydä. Yritän kyllä lykätä ajatusta tietoisesti sädehoitojen loppumiseen saakka, mutta mitään en mahda sille, että siitä huolimatta asiaan liittyy jo nyt pelkoja ja se vain puskee tuolta taka-alata mieleen. Juuri nyt tuntuu ylivoimaiselta jopa verokortin muutosten tekeminen...

Tänään olisi ollut myös vuoden ensimmäiset Sorjan treenit, joihin joskus kuvittelin meneväni. No nyt sekin on lykkääntynyt hamaan tulevaisuuteen. Ehkäpä sitten, kun säteet ovat ohi, mutta enää en yhtään tiedä milloin se tiistai oikeasti tulee, kun jaksan lähteä. Iltamenot ovat joka tapauksessa pahimpia kun itse on väsynyt ja herkimmillään.

Positiivista tänään on ollut se, ettei jalat ole krampanneet enää niin pahasti. Yöllä tosin heräsin useasti koko jalkojen kramppeihin, vaikka nukuin villakerrastossa, villasukissa, villasäärystimissä, taljan päällä ja villa viltin alla. Tietenkin kiva oli, että pieni ulkoilu tuli tehtyä ja aurinkokin oli tänään esillä. Ja kyllä meillä kiukuttelevien perheessä on hyviäkin hetkiä ollut tänään, esim kun tyhjäsimme kuusen sydäntasskuja, jotka oli täytetty suklaalla tai syötiin Iidan kanssa kesältä jääneet mehujäät. Eiköhän loppuiltakin mene kohtuullisesti ja päästään sopuisasti nukkumaan itse kukin oman aikataulunsa mukaan.