Sain jälleen järjestettyä Mikolle omaa aikaa ja vapaa päivän naisväestä, kun Iida meni mummolle ja minä Sarille hoitoon. Mun hoitopäiväni oli järjestetty erinomaisesti, kun ruoka tarjoiltiin puolelta päivin (kun sain jälleen syödä), katsottiin elokuvaa, oli herkkuja iltapäiväteelle, jutskattiin ja käytiin vesisateessa ulkoilemassakin. Taas askelmittari unohtui kotiin, mutta kyllä se lenkki riittävä oli kun oman olon mukaan asiaa ajattelee. Vähän myös itketti, mutta se taitaa kuulua asiaan. Tosi kivaa siis oli. Sain röhnöttää sohvalla kuin kotona (Itse asiassa paljon paremmin kuin kotona, sillä meidä sohva ei lainkaan sovellu makaamiseen) ja vain olla. Uusintaa täytyy siis alkaa suunnittelemaan. Ehkäpä silloin oma vointi on jo vähän parempi ja jaksaa vaikka tehdä hieman pidemmän lenkin.
Yö meni hyvin. Kuusi ja puoli tuntia kahdella heräämisellä on suorastaan luksusta, enkä tarvinnut yhtään lisäapuja. Samaa siis toivon ensi yöllekin.
Päivän paras uutinen kuitenkin on se, että Iida voidaan viedä hoitoon loppiaisen jälkeen. Aika iso mures korjaantui tällä. On lapselle mukavaa tekemistä, itse saan levättyä enemmän ja Mikko saa tehtyä rästihommiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti