Säteet ohitse!

Juhlapäivä siis! Kuukauden hoitotauko alkaa huomenna! Takana on 30 sädetystä ja 4800 taksikilometriä. Tänään on niin iloinen ja toiveikas olo. Tuntuu siltä, että ehkäpä jokin meidän haaveista vielä toteutuukin, jotka nyt on työnnetty romukoppaan käyttökelvottomina sairauden ja epävarman tulevaisuuden vuoksi.

Eilen menin nukkumaan vähän tavallista aikaisemmin ja ikävä kyllä uni loppui jo 4.40, vaikka olen nostanut nukkumislääkeannoksen tappiin. Imovanen puolikkaallakin vain torkuin enää kuuteen, mutta kyllä sekin levosta kävi. Nyt kun pääsee pihalle vähän useammin (toivottavasti), niin josko luonnollinen unentarve kasvaisi ja sitä kautta yöt pidentyisivät. Onhan se tavoite, etteivät pelkät mömmöt pitäisi unessa.

Mikolla oli aamulla kaveri pelailemassa pitkästä aikaa X-wing peliä. Sillä välin sain tilattua nettikaupasta hieman lisää lankaa yhteen melkein valmiiseen myssyyni. Samalla tilasin pari kerää vauvansukkiin sopivaa lankaa, koska mua jäi tosissaan harmittamaan, etten voinut osallistua Sorja-siskojen synnytysosastolle tekemään sukkienkudontakökkään, vaikka olisin halunnut. En päässyt edes lankakauppaan väsyltäni. Kökkää päätettiin jatkaa, joten nyt toivottavasti boin osallistua, eikä lankojen puutekaan ole ongelma. No myönnetään, että yksi lisämotivaatio vauvan sukkalankojen ostoon juuri nyt oli se, että kotimaiset postimaksut ovat niin suuret, etten raaskinut tilata yhtä lankakerää, jonka hinta olisi kolminkertaistunut postimaksujen vuoksi... Nyt postimaksut pysyivät samana ja sain kolme lankakerää + yhdet puikot ja postimaksut jäivät koko summasta neljäsosaa. Näennäistä säästöä siis.

Viimeinen Vaasan reissu menioikein hyvin. Torkuin menomatkan, hoito oli raukea ja takaisintulo aktiivisempi, mutta pysyin tiukasti äänikirjani maailmassa, jotta sain vähän levättyä. Tässä kuva sädetyslaitteesta ja kotona otetut kuvat maskista (päältä ja sivulta), jolla pää pidettiin tiukasti kiinni hoitopöydässä. Iitu omi kypärän tietenkin kotona omaan käyttöönsä ihmeteltyään sitä aikansa. Ja ihmettelyä jatkui koko illan. Olisi halunnut joka välissä, että laitan sädekypärän päähäni. Tavallista pipoa revittiin joka välissä pois sädekypärän tieltä.

Kotiin tultuani lähdimme käymään postissa, jonne epilepsiaranneke oli jo saapunut (nopeaa toimintaa, kun eilen tilasin), apteekissa täydentämässä valtaisan määrän lääkkeitä, tuhmuuksien teillä juhlimassa säteiden loppumista Presossa (voisilmäpullalla ja teellä/kahvilla) ja Prismassa ostamassa valtaisan määrän kasviksia ja hedelmiä meidän normaaliin kauppareissuun nähden. Sen verran rankka reissu se jälleen oli, että en uskaltanut lähteä lenkille enää, vaikka ulos olisi ollut ihana lähteä. Sen sijaan olen tänäänkin keppijumpannut kolmesti.

Epilepsiaranneke oli aika iso juttu Iidalle, kun hän näki sen ja tietenkin kysyi miksi pidän sellaista. Kerroin, että se on siltä varalta, että jos äitille sattuu jotain silloin, kun isi tai mummo tai isu ei ole paikalla, niin muut ihmiset tietävät miksi niin sattui. Iida mietti asiaa ja jonkin ajan päästä surkeana sanoi ettei halua äidille tapahtuvan pahaa. Oli sitten pidempään sylissä hakemassa turvaa ja lohtua ja yritin vakuuttaa, ettei äidille satukaan mitään pahaa nyt.

Olen pohtinut jonkin verran, kuinka jatkan päiväkirjan pitämistä aktiivisen hoitojakson jälkeen. Intiassa oleva siskoni toivoi, että jatkaisin kirjoittamista, sillä on mukava tietää, vaikka päivä olisi aivan tavallinen. Itse olen hyvin kiintynyt blogin kirjoittamiseen, mutta epäilen päivien toistavan entistä enemmän toisiaan. Toki tännehän saisin muistijäljen liikkumisen onnistumisesta ja ruokavalion muutoksista, joten ehkäpä yritän jatkaa samaan malliin. Positiivisuutta täytyy varmasti edelleen etsiskellä välillä ja kun henkiset voimat kasvavat, niin täytyy itsekin aloittaa käsittelemään niitä kipeimpiäkin asioita, joita tietoisesti on lykännyt tulevaisuuteen.