Hoitoviikko päättyi väsypäivään

Vähäsen mietiskelin näitä ennusteasioita vielä eilen ja tänä aamuna kun ikävä kyllä viiden jälkeen heräsin jälleen (no sentään kuusi tuntia unta ja siinähän menee muutama päivä ennen kuin lääkkeen pitoisuus elimistössä nousee). Tottahan on, etten koko tutkimuksesta tiedä kuin prosenttiluvun. En tiedä miltä vuosilta tutkimus on tehty tai millaista vaihtelua eri ikäkohorteissa on. Luultavasti vaihtelu on suurta ja etenkin hoitojen jatkuvasti tehostettua, prosentteihin saattaa tulla jopa vuosittain parannuksia. Myös iän luulisi vaikuttavan niin, että nuorempi keho kestää kuitenkin paremmin vakavaa sairautta ja hoitoja. Sitä toivotaan.

Eilen luin myös jonkun artikkelin ruokasoodan vaikutuksesta syöpään elimistön pH-tasapainon kautta. Ehkäpä en siihen aivan usko ja luota, mutta voisihan sitä kokeilla vaikka kemosäteidehoidon loputtua. Korvata siis sytostaatin ikävät vaikutukset mahdollisesti ruokasoodasta aiheutuvilla vaikutuksilla… Kaiketi tässä vaiheessa kaikenlaista kannattaa kokeilla. Ei kai siitä aivan järjetöntä haittaakaan voi olla.

Sen verran olen saanut aikaiseksi työhön paluu mietinnöissäni, että otin yhteyttä ammattiliiton lakimieheen, jolta vähän kyselin oikeuksiani ja työnantajan velvollisuuksia järjestellä työtehtäviä ja sopeuttaa töihin. Aika kovat velvollisuudethan sopeutukseen on jos lääkäri vain on sitä mieltä, että kannattaa yrittää. Näin uskon ja toivon. Mutta nukkuminen täytyy kyllä ennen sitä saada paremmalle tolalle samoin kuin tietenkin yleiskunto, joten tekemistä riittää puolentoista kuukauden sairaslomalle ennen maaliskuuta. Ja siinä tosiaan ehtii olla yksi sytokuurikin, joten näkee vähän miten ne lähtevät sujumaan. Tavallaan hyvä oli kuulla, että esimies oli ollut myös samaiseen lakimieheen yhteydessä samanlaisin pohdinnoin, ja saamme saman sisältöisen vastauksen, joten olemme samalla viivalla kun neuvottelut aloitetaan. Seuraavaksi pitäisi sitten olla yhteydessä sairaalan sosiaalityöntekijään, joka toivottavasti osaa auttaa eteenpäin ja kertoa eri vaihtoehdoista. Täyspäiväisen sairasloman jatkoajatuksen haluan jättää vasta sytokuurin jälkeiseen aikaan (eli helmikuun viimeiselle viikolle, eikä varmaan esimiestä miellytä), koska en halua sen olevan ensi sijainen vaihtoehto. Tosin tänään kuulin, että KELA:lla menee aika kauan kuntoutustukipäätösten kanssa ja sinä aikana mikään ei ole selvää... Täytyy siis ottaa tämä nyt asiakseen heti ensi viikolla, niin vielä on jotain tehtävissä.

Aamulla otettiin Iidan kanssa jälleen yhteen pukemisesta. Ilmeisesti eilinen voimakas masennus voittoinen tunnekuohu ja aamun riitely aiheuttivat epävakaan olon, joten taksissa otin ylimääräisen pahoinvointilääkkeen ja vahvan kipulääkkeen. Kyllä ne vähän selvittivätkin oloa. Nyt hoitojen loppusuoralla olen huomannut, että niinäkin päivinä, kun olo on hömelö kotoa lähtiessä ja jännitän hieman reissun sujumista, niin olo kirkastuu ja piristyy vähän liikaakin kun päästään kotimatkalle ja saan taas syödä. Eli kun taksissa olisi hyvä lepäillä kotimatkalla, niin en olekaan enää väsynyt verensokerin noustessa. Kuitenkin aamupäivä oli sen verran paha, että kotona menin kiltisti sänkyyn ja katsoin hömppäleffan.

Iida pääsi tänään jälleen muskariin isun kanssa, vaikka isu olikin vähän kipeä. Iidan hakureissulla käytiin lähikaupassa, Jyskissa hakemassa niitä lattialle sopivia tyynyjä ja vielä isun lähikaupassa. Lenkkiä en tänään ole jaksanut tehdä, enkä edes uskaltanut ajatella sitä. Saati, että Mikko olisi lähtenyt kaveriksi kun myönsin väsymykseni Vaasasta tultuani. Aamulla kuitenkin päätin kokeilla, paljonko askelia kertyy ihan muuten päivän aikana ja tällaisena rauhallisempanakin päivänä näyttää niitä tulevan jonkin verran. Tänään noin 2300. Täytyy huomennakin testata kotipäivän saldoa.