Kun näin sääennusteesta ensimmäisen kerran kiristyvän pakkasen päätin, että pakkanen on sulatettava. Olen suorittaja ja kovapäinen kun jotain päätän tehdä, joten nyt se on sulatettu. Sitä en tiedä oliko se aivan järkevää eilisen jälkeen, mutta aamulla Iidan kanssa pakattiin kamat ja vietiin ne ulos. Iltapäivällä sentään Mikko kantoi ne sisään ja mä järjestelin ne paikoilleen. Ja olen niin tyytyväinen suoritukseen!
Viimeinen rutistus on nyt alkanut sädehoitoja. Tämä ja ensi viikolla kolme päivää ja se on siinä! Toivottavasti siis. Ettei syystä tai toisesta joku käynti siirry. Tänään oli aamulla tapaaminen psykiatrisensairaanhoitajan kanssa. Sen jälkeen on aina vähän hölmö olo, koska ei siitä täysin ilman itkuja selviä. Mutta niin vain matka Vaasaan meni aivan hyvin. Luovuin Sinuhesta ja vaihdoin Bo Carpelan Kesän Varjot kirjaan, johon en aivan ole päässyt vielä mukaan, mutta ainakaan se ei ahdista.
Tämän päivän murheenkryyni on ollut kramppaavat jalat. En tiedä onko se tämä kylmyys vai mikä, mutta ärsyttävä vaiva se kuitenkin on. Vähän jännitin saanko niin kovan suonenvedon hoidossa, että on pakko päästä pois maskista ennen kuin hoito on ohi, mutta onneksi se jotenkin pysyi aisoissa.
Iida ilmoitti aamulla haluavansa mummolle, kun äitikin lähtee pois ja kotona on tylsää. Neiti sai tahtonsa läpi, joten kun tulin kotiin Mikko oli täällä yksinään. Lähdettiin suoraan käymään kävelyllä kirpeässä pakkasessa, joka lyhyelläkin reissuilla puri poskia. Toisaalta olipa vähän valohoitoakin pitkästä aikaa. Kävely oli riittävä sekä askeltavoitteen puolesta että oman jaksamisen osalta, vaikka olin torkkunut taksissa. Takaisin tultua katsoinkin hömppäleffan pedissä, joka oli tämän päivän versio päikkäreistä.
Mukava oli saada tänään tervehdyspaketti Indonesiasta. Illalla juteltiin kaverin kanssa mukavia puhelimessa. Ja sitten vielä vähän toisenlainen ilon asia: Räkäkin saattaa olla ehtyvä luonnonvara, vaikka sitä edelleen riittää. Sitkeää tautia tämä siis on ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti