Aamulla Iidalla oli fysioterapeutille aika. Saimme lähetteen 3-v neuvolasta, koska liikkuminen ei ole aivan ikätasonsa mukaista. Hyvää oli se, ettei fysioterapeutti ollut mitenkään huolissaan, mutta kehotti kuitenkin kovasti kannustamaan kaikkeen liikkumiseen ja viemään paljon ulos. Iidalla on kuulemma heikot voimat jaloissa. Vähän ehkä esitti asian siihen malliin, että vanhemmat eivät ole liikuttaneet lasta riittävästi ja varmasti näinkin on. Meistä molemmat ovat niin patalaiskoja, että liikunta ei ole mitenkään luonnollinen osa meidän arkea. Mikko kuitenkin kilahti täysin fysioterapeutille ja minäkin aloin itkemään. Toki sitten selitettiin meidän perheen tilannetta ja puolin ja toisin pyydeltiin anteeksi lyhyttä pinnaa. Eihän se tietenkään fysioterapeutin vika ollut, että sanojen asettelu kuulosti tarkoituksettomasti syyllistävältä. Eikä ainakaan se, että me mennään niin herkillä tällä hetkellä. Fysioterapeutille mennään uudelleen loppusyksystä ja mahdollisesti sitten neiti aloittaa liikuntaterapiaryhmässä vuoden päästä keväällä. Nyt olisi kotiharjoittelulle aikaa sinne saakka. Kun vain keksisi, millä neitiä motivoisi kiipeilemään ja liikkumaan.
Iidallakin oli liian lyhyt yö ja aamu melkoista taistoa, että suunnilleen ehdittiin kahdeksaksi sairaalanmäelle. Hoitoonkaan ei jäänyt mitenkään innoissaan ja oli siellä itkeskellyt. Pieni on kyllä tosi väsynyt, huolissaan äidistä ja pitää jatkuvasti aivan älytöntä protestimölyä. Täytyy vain yrittää sanoa joka välissä, ettei äidille satu nyt mitään pahaa ja äiti voi jo nyt paremmin, eikä ole enää niin kipeä kuin aiemmin.
Aivan mahtavaa tänään oli se, ettei tarvinnut miettiä ruokailuaikatauluja sytostaattien oton mukaan. Aamupala kun tuli hotkaistua tavallista aiemmin, niin olihan sitä jo nälkä kun kotia päästiin ja sai jopa syödä jotain. Vaikka ruuoaton aika ei ole ollut kuin 3-4 tuntia, niin verensokerin lasku selvästi huononsi oloa aamupäivisin. Päivän aikana huomasin, että muutaman tunnin tauot huonontavat oloa, vaikka en joudukaan syömään sytostaattia. Aluksi kun ajattelin, että verensokerin lasku ja huono-olo liittyvät nimenomaan siihen.
Matkalla hoidosta kotiin käytiin hakemassa leipiä pakkaseen Vaasan leipomosta, eli ei me ainakaan leipää kokonaan poisteta ruokavaliosta. Yritetään vain löytää niitä vähemmän vehnäjauhoja ja siirappia sisältäviä vaihtoehtoja ja onneksi niitäkin löytyy. Tosin kyllä me taas ruispalojakin ostettiin, vaikka niissä vähnää onkin. Seinäjoella leivotut säkit ovat vain niin käteviä ja halvempia ostaa ja pussittaa sitten pakkaseen.
Päivän aikana touhusin monenlaista pyykistä Iidan synttäripipareiden koristeluun. Ja meidän retroluurikin saapui tänään. Aika pirtsakan värinen.
Päivän aikana käytiin kävelyllä auringon paisteessa ja vielä Iidan hoidosta hakemien jälkeen taaperrettiin koko porukka leikkikentälle, mikä kyllä meinasi olla liikaa (askelia lähes 2400). Onneksi ruuan jälkeen torkuin tunnin ja olo parani kerrasta. Keppijumppaa tein jälleen kolmesti. Ehkä en aivan vielä yksin lähde kiertämään lyhyttäkään lenkkiä, mutta kyllä sekin päivä vielä tulee. Sovittiin kuitenkin alustavasti, että tavoitellaan kahta lyhyttä lenkkiä päivässä. Kyllä se kunto tästä pikkuhiljaa lähtee kohenemaan.
No höh. Hyvähän se on, että lasten kehitystä seurataan, mutta kyllä lapset, niin kuin me aikuisetkin, ovat niin kovin erilaisia tuossa liikkumisasiassa! Epäliikunnallisten vanhempien lapset ovat epäliikunnallisempia, johtuen niin perintötekijöiden mukana saamastaan motorisesta lahjakkuudesta (lahjattomuudesta..) kuin perhearjen tuomista tavoista ja tottumuksista. Totta kai liikkuminen on hyvä juttu ja siihen kannattaa kannustaa, mutta kai tässäkin asiassa saa noudattaa myös omia mieltymyksiään ja perheet olla erilaisia. Minun lapseni (kuten varmaan jo arvaatkin) kuuluvat tuohon liikunnallisesti hitaammin kehittyvään ja epäkyvykkäämpään joukkoon, ja harrastukset ovat löytyneet muilta elämän aloilta. Liikunta oli pitkään lähinnä hyötyliikuntaa: koulumatkapyöräilyä ja pihaleikkejä. Silti varsinkin tyttäret ovat murkkuiässä löytäneet omaehtoisen liikunnan (lenkkeilyn, kuntosalin ja uinnin) mielekkääksi vapaa-ajan tekemisekseen vaikka pallopelit, hiihdot ja juoksut olivatkin aikanaan pakkopullaa. Liikuntaryhmä voi olla ihan kivakin juttu, mutta älkää ottako paineita tuosta liikkumisasiasta. Eipä sävelkorvattomiakaan laiteta musiikkiterapiaan.. :)
VastaaPoistaPotkupyörä ja pieni trampoliini ja uimahalli voisivat kiinnostaa. Meidän M rakastui viime kesänä potkupyörään. Se vahvistaa tasapainoa...ei ehkä jalkoja.
VastaaPoistaJossain vaiheessa Iitua saattaa pänniä, jos ei osaa samana kesänä ajaa ilman apupyöriä kuin muut, mutta niinhän se on joka asian kanssa...jos nyt vaikka ne etuhampaat eivät ala heilua eskarivuotena, niin kuin kaikilla muilla :-D. Toiset eivät opi lukemaan samaan aikaan kuin muut...lista on loputon. Harva meistä osuu normiin joka asiassa.
Osaivatkohan ne siellä päivähoidossa ottaa osaa liikuntatalkoisiin..? Liikuntaterapia voi olla itseasiassa kiva harrastus.
Iidalle on kertynyt sekä kolmipyöräinen potkulauta että potkupyörä, jonka päällä istui viimekesänä ja huusi "mä en uskalla" tai "mä en tahdo". Tämäpä se meidän ongelma onkin, kun neitiä ei huvita eikä kiinnosta vaikka kuinka yrittää houkutella. Uimahallissa on tykännyt olla, mutta kaikkien flunssakierteiden aikana, mahdollisuudet sinne lähtöön ovat olleet aika pienet ja nyt en itse oikein voi lähteä kaveriksi. Hoidossa on kerran viikossa jumppaa, josta Iida tykkää. Ryhmisten ongelma on pienet tilat, kun hoitopaikka on tavallinen asuntokolmia. Kaikkina päivinä ei ehditä aamupäivästä edes ulos ja Iida haetaan jo kolmelta pois, jolloin muut vasta suunnittelevat ulos lähtöä. Liikuntaterapia saattaa vielä olla kiva harrastuskin ja kyllä ku omat voimat kohenevat, niin jaksan mäkin viedä leikkipuistoon paremmin taas. Ainakin se tavoite on.
Poista