Tänään innostuin jälleen ravitsemuksellisista asioista katsottuani Antti Heikkilän haastattelun, jonka oli tehnyt aivosyöpäpotilas videoblogiinsa. Perusasiaahan siinä oli sokereiden ja nopeiden hiilareiden välttämisestä, koska syöpäsolut saavat energiansa puhtaasti sokerista ja vielä fermentaatiolla. Samaan hapettomien olosuhteiden estämiseenhän happo-emästasapainonkin tasapainottaminen perustuu. Eli syöpäsolut ovat heikompia hapekkaissa olosuhteissa. Nämä kaksi asiaa tukevat toisiaan, joten niiden yhdistämistäminen on enemmän kuin järkevää. Suosituksen mukaan olisi hyvä suosia raakaravintoa ja monityydyttyneitä rasvahappoja. Sen verta innostuin, että ostin jo Huudosta Hellaton kokki kirjan. Täytyy muutenkin enemmän tutustua aiheeseen, kunhan Vaasa loppuu ja on aikaa enemmän ja ehkäpä voimiakin. Nyt tuntuu, että pää menee aika sumuiseksi heti kun yrittää johonkin keskittyä, eikä mikään paikka tykkää koneella olosta. Ei pää, selkä, niskat tai käsivarretkaan. Heti alkaa puutumaan.
Ongelmani on vain se, että innostun monista jutuista, mutta sitten asia jää hetken päästä. Pitkäjänteisyyttä puuttuu tällaisissa epämukavuusalueen jutuissa, kuten oman toiminnan ja tottumusten muutamisessa. Laihduttaminen ei koskaan ole ollut riittävä motivaatio saada oikeita muutoksia elämäntapoihin (yrityksiähän on ollut kymmeniä), mutta jos hengissä pysyminen olisi nyt riittävän suuri asia tehdä todellisia muutoksia. Ainakin kannattaa yrittää. Eiköhän meillä syödä kaapeista löytyvät herkut pois jollain aikavälillä, koska ruokaa en roskiin laita, mutta jos alottaisi pikkuhiljaa lisäämällä terveellisempää ruokaa kehiin ja onnistuisi olemaan ostamatta ja tekemättä uusia herkkuja kaappeihin. Mikko sitä onkin yrittänyt, mutta minä olen ollut se heikkolenkki tässäkin asiassa. Pähkinöitä, sokeroimattomia kuivia hedelmiä ja porkkanan paloja naposteluhimoon, niin luulisi niiden olevan vähän parempia vaihtoehtoja leivälle, sokeroiduille jugurteille ja suklaalle. Ruokavalion muutoksen toinen kimmoke on samojen asioiden vaikuttaminen mielenterveyteen, jolloin molemmat aikuiset meidän perheessä voisivat hyötyä. Ehkä tästä tulee meidän ensimmäinen yhteinen harrastus. Mikko etsii tietoa ja minä kokeilen uusia juttuja ja suunnitelen aterioita. Mielenkiinnolla itsekin odotan meidän onnistumista.
Tietyllä tavallahan nyt kun toinen erä on loppumaisillaan (1. leikkaukset, 2. kemosädehoito), alkaa valmistautuminen aivan omanlaiseensa taisteluerään, kun elimistön pitäisi kestää sytostaatit isoina annoksina. Myrkkyjen pumppaaminen elimistöön ei ole kevyttä ja tähän sytoon liittyy tietyt vakavat tulehdusriskit, joten elimistön pitäisi olla aika hyvässä kunnossa välttääkseen tulehduksia. Nyt jo syön antibioottia varuilta, eikä sekään kuulosta järkevältä varalääkitykseltä (tietenkin jatkan kaikkia lääkkeitä mitä määrätään, joten en ajattele ruokavalion korvaavan mitään määrättyä. Mutta ruokavalio varmaan voi tukea osaltaan kunnossa pysymistä). Ja sitten tämän taistelun jäleen alkaa se kaikkein suurin taistelu, jolla yritetään estää syövän uusiminen tai ainakin pitäisi saada lykättyä ikävä tapahtuma mahdollisimman kauas tulevaisuuteen.
Vaasan reissu meni aivan hyvin. Mitä nyt menomatkalla pelkäsin epikohtausta ja vähän iltapäivälläkin oli sellainen olo, että tullako vaiko eikö tulla. Keksin kuitenkin taksissa, että vasemman olkavarren ala- ja takaosat ovat todella kipeät ja käsivarren hierominen rentouttaa jonkin verran. Samalla tavoin hieroen sain kohtaukset pysymään poissa tähän asti kotonakin, joten toivotaan niiden pysyvän poissa loppuillankin. Olin iltapäivällä aivan varma, etten uskalla mennä lenkille tänään epikohtaustuntemusten vuoksi, mutta niin vain lähdettiin ruuan jälkeen kun taas olo oli parempi ja Iidakin tilasi mummon itsensä kanssa ulkoilemaan. Kierrettiin perinteinen lenkki, vaikka ulkona oli -15 astetta ja askelia tuli noin 1000. Keppijumppaakin tein kolmesti tänään ja kyllä se tuntuukin hyvältä, kun veri lähtee kiertämään.
Aamun suuri urakka ja taas yksi asia, jonka olen tottunut tekemään edes kerran vuodessa, oli patjojen ulosvienti pakkaseen. Mikko auttoi tällä kertaa, joten se meni aika kevyehkösti. Kyllä voi tulla tyytyväinen olo pienistä asioista. Sain myös päivitettyä laskujen maksun. Tosin löysin yhden laskun, jonka eräpäivä oli mennyt jo pari viikkoa sitten, mutta onneksi lasku ei ollut vielä jatkanut perintään. Lisäksi viimeinkin sain tilattua epilepsiarannekkeen ja kännykkään liitettävän retrokuulokkeen, jotta kännykkää ei tarvitse pitää enää korvalla ja Iidakin pystyy puhumaan nappi-handsfreeta helpommin. Pelkän kaiuttimen ja puhelimen oman mikin varassa puhuminen kun ei aina ole kanssapuhujalle aivan helppoa saada selvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti