Lääkäri soitti, tukka lähti ja koristeltiin pipareita

Vihdoinkin lääkäri soitteli patologin tuloksista. Olin jo alkanut toivoa, ettei soittoa kuuluisikaan, kun pari päivää meni synkistellessä tulosten tultua. No hän todensi sen, mitä tiesinkin, että toivottua geenimuutosta ei ollut, mutta yritetään jatkaa sytostaattikuureja kuitenkin sen kuusi kertaa säteiden loputtua. Tietenkin aloin itkemään puhelimessa ja yritin kysellä, onko tuloksella mihinkään muuhun vaikutusta kuten syövän uusimistodennäköisyyteen. No siihen en vastausta saanut, mutta ilmeisesti jokin toinen muuttuja kuitenkin on positiivinen (Ei niin mitään hajua mikä. Niistä termeistä pysy perillä sitten millään), joka hänen mukaansa tarkoittaa sitä, ettei tilanne kuitenkaan ole kaikkein pahin mahdollinen. Onko sitten toiseksi pahin, niin en tiedä. Ehkä parempi niin.

Raunon liikkkuva kampaamopalvelu kävi vetämässä lopun tukan niin lyhyeksi kuin koneella saa. Tässä todella edustava kuva lopputuloksesta arpineen päivineen. Iidakin totesi taas, että poika.

Periaatteessa viime yö meni aika mukavasti nukkuen ja olin kohtuullisen virkeä tänään. Vaasaan päin torkuin äänikirjan kanssa, mutta takaisin tulin kohtuullisen virkeänä eväitä mässyttäen. Näin maanantaisin mulla on labra ja hemmottelen itseäni kanttiinista saatavilla eväillä. On ne vähän eri luokkaa kuin omat juustoleivät... Kuitenkin kotiin palattua painelin päikkäreille ja moneen päivään oikeasti nukuinkin. Lääkärin soiton jälkeen hieman touhuttuani muuta sain ehkä lievimmän epikohtauksen koskaan, mutta kohtaus kuitenkin. Täytyy toivoa, että säteiden loputtua nämä lievätkin kohtaukset jäisivät pois. Ainakin itsestä tuntuu, että sädehoito kuitenkin lisää riskiä saada kohtaus.

Päivän parasta antia oli Sarin alias Raunon kanssa kahvittelu ja ainakin omasta puolesta terapeuttinenkin juttelu. Tekee kyllä hyvää jutella ystävän kanssa, kun itellä oli kuitenkin lääkärin soiton jälkeen alakuloinen olo.

Oikein kiva oli touhuta illalla Iidan kanssa. Me koristeltiin pipareita, jotka pääosin Iida koristeli aivan itse. Välillä pyydettiin onneksi äidin apua, joten sain edes vähän osallistua. Yksi pipari meni rikkikin, joten sain sen koristella Iidalle iltapalan jälkiruuaksi. kuitenkin kaikkeen kivaankin tekemiseen väsähtää, sillä käytetyn kuorrutteen määrä väheni aikamoisesti piparia kohden alku innostuksen laannuttua.

Iidalla tuntui olevan juhlailta muutenkin, kun lupasin hoitaa neidin iltapesun. Kyllä oli onnellinen neiti. Ei vain meinannut ymmärrys riittää siihen, että jos äiti pesee, niin silloin äiti ei voi olla heti kuivaamassa häntä ja pukemassa yöasua, vaan täytyy antaa isin auttaa jossain kohdassa. Joten huutohan siitä juhlasta tuli lopulta.