Tapaninpäivä

Ainakin tästä päivästä tuli hyvin paljon vähemmän itkuinen kuin kuvittelin. Eniten kyyneleitä virtasi aamulla kun jouduin perumaan meidän perheen lähdön Kauhavalle. Vaikka oma yöni oli loistava (7 tuntia ilman lisänukahtamislääkkeita ja vain kahdella heräämisellä), olin aamulla melkoisen huonossa kunnossa. Päivän aikana flunssa teki omalla kohdallani käänteen ja nyt illalla voin jo melko hyvin. Mitä nyt päätä särkee ja räkää edelleen löytyy ihan riittävästi. Mutta varmasti järkevä ratkaisu hoitoja ajatellen. Päivän aikana kävi myös selväksi, etten olisi päässyt edes Kauhavalle, sillä Mikko oli huomattavasti itseäni sairaampi. Nyt kun olen ajokiellossa, olisi matka Kauhavalle ollut aika mahdoton ilman kuskia. Kotona oli siis kaksi kärttyistä aikuista ja Iitu, joka kovasti osallisti äitiä kaikkeen ja nautti täysin rinnoin siitä, että mun oli oltava tänään se vastuun kantava vanhempi kun toinen oli sängyn pohjalla.

Eilen tuli suivaannuksissa parjattua appivanhempien hyväntahtoisuutta ruuan suhteen. Tänään olen sitten urakoinut ruokia pois niin että en meinaa nahkaani mahtua enää lainkaan. Kuitenkin helpottaa, kun tietää, että kaapissa on vähemmän sellaista ruokaa pilaantumassa, jota tässä taloudessa ainoastaan minä syön (vaikka en edes pitäisi kovinkaan paljoa). Eikös kaikissa perheissä ole se jätemylly, joka yrittää urakoida ruokia pois. No meillä se on pääasiassa minä, vaikka toisaalta mulle valitetaan, että ostan liikaa ruokaa ja olen liian nirso syömään viikkoa samaa ruokaa. Eli kai Mikkokin välillä toimii jätemyllynä. Kuitenkin uskallan väittää, että syön herkemmin niitä epämieluisia ruokia kaapista pois. Vielä on rosollia aivan liikaa jäljellä, mutta enköhän senkin selvitä kun maksalaatikonkin sain syötyä pois.

Iidan kanssa on tänään ainakin leikitty. Vähän meinasi äidin hermo kiristyä välillä, mutta kaikesta selvittiin kuitenkin ilman suurempia yhteenottoja. Isulta saatu junaratavuoristorata oli todella kovassa käytössä. Tehtiin uusia palapelejä, luettiin vähän kirjoja sekä katsottiin Melukylän lapsia ja Ti-ti nallea. Vähän harmitti, kun ei voitu lähteä pihalle tämän minun flunssani kanssa, kun ulkona olisi ollut niin hieno sää.

Tänään Iidan kanssa touhutessa tajusin viimein, että meidän neitihän on hereilläolo kuiva. Vaipoista pois opettelussa on ollut aika monta käännettä ja takapakkia, mikä ei ehkä yllätä, koska onhan Iidankin elämässä ollut melkoista mullistusta, jos vanhempienkin elämässä. Mutta nyt voisin kyllä sanoa, että ainakin kotiolosuhteissa homma toimii. Ehkäpä vielä käyttäisin vaippoja kun lähdetään jonnekin, mutta kyllä Iida on pihallakin ollut lyhyesti ilman varmistusta ja ilmeisesti nukkunut mummoloissa päikkäreitäkin ilman. Kotonahan ei päikkäreille ole harrastettu enää hetkeen, joten siitä on vaikea sanoa mitään.

Tässä joulun aikaan on katsottu pari Star Wars elokuvaa ja olen peiliin katsoessa samaistunut hyvin vahvasti Jabba the Hutt hahmoon. Ylensyönyt ja turvonnut hapitus, joka toivon mukaan joskus saadaan taas kontrolliin... Huomiselle toivon siis enemmän itsekuria syömiseen, terveempää olotilaa itselleni ja vielä enemmän Mikolle, jolla käännettä parempaan ei vielä ole tullut.