Lääkäreitä pyörii ympärillä enemmän ja vähemmän. Tänään oli aika sädehoitolääkärille, joka oli oikein mukava, mutta ei sieltä nyt mitään kauhean ihmeellistä uutta tullut. Patologin tulokset ovat jääneet jonnekin Tampereelle, joten lääkäri lupasi soitella niiden perään. Tuloksista riippuu se, kuinka pitkään tulen kemoterapian jälkeen saamaan sytostaatteja kemoterapian jälkeen. Vähintään kerran kuussa viiden päivän ajan annettavia kuureja jatketaan kuusi kertaa, joten kaikkineen tämä ruljanssi on aikaisintaan ohitse joskus syyskesällä. Jos kyseessä on jonkun tietyn geenimuutoksen aiheuttama syöpä (taas näkee kuinka hyvin olen itsekin asioista perillä), tehoavat sytostaatit paremmin ja kuureja jatketaan pidempään. Toivotaan kuitenkin geenimuutosta hoitojen pidentymisestä huolimatta, koska silloin myrkyistä on parempi teho. Ja mikä on onkologin ja sädehoitolääkärin ero..? Olisi vissiin pitänyt kysyä.
Tänään oli ensimmäinen ilta, että Iidan mummo ei ole ollut meillä nukuttamassa netiä sitten suuren kouristuskohtauksen, joka oli jo 22.11. eli reilu kolme viikkoa sitten. Edellisen kerran Iitu meni nukkumaan vain vanhempiensa avustuksella edellisenä päivänä ennen kohtausta, joten toivotaan, että nyt kaikki menee paremmin. Tällä kertaa mummo on nukutusten jälkeen lähtenyt kotiin nukkumaan jo muutamana yönä, niin eiköhän asiat mene jo omalla painollaan. Täytyy antaa kyllä kunniamaininta anopilleni, joka on muutamaa yötä lukuunottamatta ollut meillä patjamajoituksessa sitten taudin toteamisen 26.10. Mutta eipä tästä mitään olisi tullutkaan ilman appivanhempiani. Osaan kyllä niin kovasti arvostaa heidän antamaansa apua, joka ei toki ole edelleenkään loppumassa, mutta ihan mukava välillä pärjätä jo näinkin.
Edelleenkään en Iidaa itse nukuta, mutta luin olohuoneessa iltasadun, ja ihan tyytyväisen oloisena näytti neiti menevän nukkumaan isin kanssa. Ehdottomasti päivän positiivisia asioita ja jotain normaalin arjen tuntuista. Muuten tänään oli pitkä päivä ja Iida oli hoidossa isulla vuorostaan. Taksi haki ja palautti mut ja Mikon, joka poikkeuksellisesti lähti mukaan Vaasaan lääkäriä kuulemaan, Kasperista ja siellähän vierähti sitten iltaan saakka. Päikkäritkin nukuin siellä ja käytiin lyhyellä kävelyllä (tavallista lyhyemmällä tosin). Ja positiivista on myös se, että maski mahtui paremmin päähän Vaasassa, kun tukkaa ei ollut. Myös yksi ihana oli tuonut postilaatikkoon trikoopipoja, joista huomenna voi laittaa päähän jonkun.
Yö meni tasaisesti 1,5 - 2 tunnin välein heräillessä, mutta kokonaisuutena kuitenkin unta taisi tulla ainakin seitsemän tuntia. Ikävä kyllä väsy on ollut kuitenkin kova. Ehkä nyt kun on muutamana yönä nukkunut kuitenkin vähän pidempään, niin kaikki se univelka alkaa myös purkautua... Ja kyllähän nämä hoidotkin vain väsyttävät itsessään. Nukkumislääkelääkärikin soitteli jälleen ja onneksi annostus pidetään ennallaan ja katotaan nyt kuinka se tästä suttaantuu. Kuitenkin tarvittaessa voin nykyannoksen vielä tuplata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti