Nyt on taas monitoimikone ja mehulinko kotona korjauksen jäljiltä. Ikävä kyllä suurin innostuskin meni korjauksen aikana ja mun täytyy nyt jotenkin järkevöittää ruokatoimintaani. Ei tästä tule mitään jos teen kolmesti päivässä mehua ja tehosekotin pyörii myös kolmesti päivässä vähintään. En todellakaan ehdi tehdä mitään muuta kuin seisoa keittiössä pääasiassa pesemässä astioita. Tänäänkin tein Mikolle erillisen hedelmävihersmoothien ja itselleni mausteisen lehtikaali-parsakaali-punajuuri mössön, johon ensin tein mehun ja sitten vielä päräytin lisää aineksia joukkoon tehokeskoittimessa. Onneksi tietoisesti tein niin paljon omaa mössöäni, että sitä on huomisellekin. Harmi, että ehdin jo käydä kaupasta hamstraamassa valtaisasti mehuaineksia (punajuurta, sellerinvarsia ja parsakaalia), joita muut eivät meillä taida mielellään juoda mehussaan.
Omena-inkiväärimehu voisi olla hyvä pitää Mikon ja minun päivissä, koska on niin hyvä flunssajuoma ja inkivääri sisältää myös hyviä biomolekyylejä syövän ehkäisyyn. Lisäksi porkkanamehu pidetään päiväohjelmassa, koska Iida tykkää siitä kovasti. Sitäkin voisi tietenkin varioida välillä ja laittaa yhden kerran punajuurta ananaksen sijaan lisukkeeksi. Eipä se minusta ainakaan pahemmin maistu, koska molemmat ovat niin makeita mehuna. Parsa- ja lehtikaalin voisin syödä höyrytettyinä tästä eteenpäin ihan suosiolla. Parsakaalin varret voisi tietenkin ujuttaa porkkanamehuun, mutta Mikko tuntuu maistavan sen kaiken läpi, kun ei pidä mausta... Ja jonkinlainen vihersmoothie olisi kiva pitää päivässä, mutta jos teen suuritöisesti mehupohjaista, niin suosiolla teen parin päivän satsin vaikka joku entsyymi ehtisikin hajota ennen seuraavaa päivää. Ja ehkäpä sitä säästää itseään aika paljon, jos tekee lähinnä samaa mössöä itselleen ja Mikolle. Voihan tehdä itselleen ylimääräisen mehun ilman vihersmoothie tavoitetta, mikä jo vähentää yhden tehosekoitin mössön. Ja vielä kun saisi itsensä uskomaan, ettei maailma kaadu jos joku mössö tai mehu jää väliin jonain päivänä. Tai vaikka kaikki jäisi väliin...
Mehulingossa on nyt tärinäongelma, jota ei ollut aiemmin. Ilmeisesti se johtuu siitä, että
yhden teräsastian muovireunus oli jo irtoamassa liimauksistaan ennen
kuin kone meni rikki, koska en aluksi tajunnut, miksi liian suuret palat
jäivät syöttöputkeen jumiin ja yritin työntää niitä väkisin läpi. Kun lingon ja monitoimikoneen välinen kiinnike meni rikki, en ymmärtänyt
lingon toimimattomuuden syytä heti ja pahensin muovireunuksen
irtoamista entisestään painamalla väkisin aineksia terää vasten. Jos Mikko ei pysty mitenkään liimaamaan
muoviosaa takaisin, täytyy mun soittaa maahantuojalle varaosasta. Ehkä
tämä monitoimikoneen lisäosakikkailu ei ollut järkevää, mutta jotenkin
näihin pieniin tiloihin ahdistaa hankkia kokonaisia uusia vempaimia yhtään
lisää. Ja täytyyhän monitoimikoneelle jotain käyttöä olla. Tai sitten
lahjoitan sen jollekin, joka saattaa joskus tehdä taikinoita jossain
vaiheessa. Siihenhän se on edelleen hyvä, mutta itse kun en nyt pahemmin
leivo pullaa, leipää tai kakkuja, niin sellainen käyttö on todella
teoreettista.
Minulla on muutama muuksin ajatus mehujen ja mössöjen vähentämisen lisäksi, joilla aion järkevöittää päiviäni ruuanlaiton suhteen ja siitä aiheutuvaa stressamista.
1. Olen päättänyt olla panikoitumatta siitä, onko samalla aterialla hedelmiä, kasviksia ja pähkinöitä. Jos suurin haitta näiden sekoittamisesta on ilmavaivat, niin voi voi...
2. Jos ruuan jälkeen on jano, niin voin juoda. Periaatteessa ruualla ja heti jälkeen ei kannata juoda mitään, ettei suotta laimenna ruuansulatusnesteitä.
3. Yritän antaa itselleni tunnetasollakin luvan syödä kotimaisista viljoista tehtyjä
tuotteita. Enkä tarkoita nyt leipää. Käytännössä meillä syödään jo nyt päivittäin jotain viljaista joko vohveleiden, aamupuuron tai muun
muodossa. Todella paljon meillä käytetään spelttiä, jonkin verran
ruista, ohraa ja kauraa sekä satunnaisesti vehnää. Kaikki viljat
tietenkin täysjyväversiona. Hirssin ja tattarin käyttö on vähentynyt
todella paljon osittain sen vuoksi, etten pidä hirssin mausta ja tattari
vaatii idätystä.
4. Aion kaivaa esiin kasvispihvi ja -pyörykkä reseptit, jotta saadaan lisättyä palkokasvien käyttöä ja tehtyä helposti suurempia määriä niitä kerralla, sillä niitä on helppo pakastaa. Onneksi jonkin verran ohjeita löytyy ilman perunaakin, vaikka tuntuu olevan yleinen sidosaine. Vehnäjauhollekin täytyy miettiä korvike. Toisaalta kun ei olla vegaaneja, niin voin laittaa yhden kananmunankin tarpeen vaatiessa.
Eli alun melkoisen nopean ja radikaalin muutoksen jälkeen ruokavalioni on laajentunut uudelleen ja ehkä normalisoitunut. Nyt ruokavaioni on muuttumassa kasvis-kala-painotteiseksi, jossa mukana on paljon raakoja kasviksia ja hedelmiä ja josta on poistettu kokonaan sokerit, puhdistettu vehnä, peruna, punainen liha ja transrasvat ja lähes kokonaan maitotuotteet, valkoinen liha ja kananmunat. Ehkäpä on tyypillistä omalle luonteelleni mennä suinpäin yhteen äärilaitaan, jotta pystyn hakemaan sitä itselleni sopivaa keskitietä. Ja en olisi pystynytkään pääsemään eroon sokeririippuvuudestani millään vähitellen muutoksia meiningillä. Nyt on hyvä pohja kuitenkin terveelliselle ruokavaliolle, jota voi halutessaan radikalisoida hoitojen jälkeen, jos sitä haluaa. Luulen kuitenkin, että tällä pötkii jo pitkälle aiempiin ruokailutottumuksiini verrattuna. Vähän kuitenkin harmittaa, ettei kantti kestänyt pysytellä pitkään raakaruuassa. Ruokavalion loivennukseen on kyllä vaikuttanut syöpäravitsemuskirjallisuus, mutta ehkäpä mahdolliset uudet lähteet saavat vielä minut kallistumaan vahvemmin takaisin raakaruuan suuntaan. Joka tapauksessa elämäntapani ovat kokeneet täysremontin tässä taistossa, vaikka olenkin hieman tasaantunut ruoka-asioissa.
Tänään ihmettelin päivällä, että onko meillä CMX:n LP-levy ja sain hieman palautetta viime kevään huonosta kommunikaatiosta. Oli minulle kuulemma kerrottu tämän levyn ja Von Hertzen Brothers:ien LP-levyn hankinnasta, jonka olin ohittanut olan kohautuksella. Taisi viime kevät olla aika stressaavaa aikaa Vaasassa käynteineen, töiden hakuineen ja taisihan Sorjakin jotain aikaa viedä. Kuitenkaan en kuulemma ollut kuullut oikein mistään mitään, ollut vain kiinni omissa jutuissani. Mikko oli kotona jumissa Iidan kanssa, eikä ilmeisesti lainkaan tyytyväinen osaansa. Enkä kyllä ihmettele. Ei 80 kilometrin päässä töissä ramppaaminen sovi lainkaan pienen lapsen äidille tai isälle. Ikävä kyllä moni joutuu sitä tekemään ja käymään töissä vielä kauempana. Mutta sekä töissä ramppaaja että perhe kärsivät tilanteesta. Näin ainakin meillä. Eipä vain itselläkään ollut vaihtoehtoja pahemmin. Mutta jos on nykyisinkin meidän kommunikaatiossa parannettavaa, niin on se ollut ilmeisesti vieläkin heikompaa välillä. Nyt en ehkä enää suostuisi työttömyysturvan menetyksenkään uhalla kulkemaan noin kaukana töissä, mutta onhan tämä sairauskin tuonut aika paljon näkemystä siihen, mihin elämänsä kannattaa käyttää. Ei ainakaan työmatkoihin.
Ensimmäinen sytostaattipäivä ei ole tuntunut miltään. Ensimmäinen päivä onkin luultavasti aina helpoin. Reippaasti käytiin hakemassa Iida rattailla pidempää reittiä pitkin (4,4 km) valtaisassa katupölyssä, vaikka välteltiinkin autoteitä. Aika hyvin on kävelyiden matka kasvanut edellisen sytokuurin jälkeen. Tämän kuurin jälkeen voisi tavoitella 5 - 6 kilometriä. Iida halusi vielä käydä pyörälenkillä kotiin tultua, mutta selvästi alkoi neidinkin jaloissa painamaan eilinen pyöräily ja säyseästi tyytyi vain 600 metrin lenkkiin ja kotipihan kiertämiseen lukemattomia kertoja. Välissä vähän keinuttiin talonyhtiön pihassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti