Ihana aurinkoinen sunnuntai

Tänään oli auringonpaisteinen sunnuntai oman perheen kesken. Aamulla Iitu tosin kysyi "Minne me mennään?" ja kun vastasin, ettei minnekään, hän oli todella pettynyt. Toinen suuri pettymys Iidalle oli vastaukseni kysymykseen "Kuka meille tulee tänään?" Suurista pettymyksistä huolimatta meillä on ollut oikein kiva päivä muutamista hampaiden kiristyksistä huolimatta.

Aamulla puuron jälkeen Iida sai katsoa Topi ja Tessu -elokuvan. Aamupäivän hedelmäiseen vihersmoothieen neiti sai olla mukana valitsemassa hedelmiä, joten annos oli valtaisa, mutta kerrankin kelpasi. Neiti söi lasillisensa kanssa eilisen mössöpannarin lopun. Omena-spelttipannari oli todellisuudessa omena-kaurapuuro-spelttipannari. Ensimmäinen paistos ei meinannut lähteä millään irti leivinpaperista ja oli paperin ohut. Seuraava versio oli paksumpi ja käänsin sen uunista otettuani ympäri ja pistin märän pyyhkeen siihen päälle, jotta irtoaisi leivinpaperista. Tarkoitus kyllä täyttyi ja pannari oli irti paperista, mutta samalla koko pannari imaisi itseensä kosteutta ja oli lusikoitavana versiona. Hyvän makuista, mutta ei täyttänyt pannarin koostumusvaatimuksia millään tasolla. Seuraavaan spelttipannariin ei ehkä kannata laittaa puuronjämiä, joita onneksi ei yleensä jääkään (poikkeustilanne Mikon mahakivun vuoksi).

Iltapäiväksi menimme ulos. Iida pyöräili lähemmäs 1,5 km kotipihassa ja pitkin Pihlajatietä. Tietenkin meillä pieni huutoepisodikin matkalle mahtui, kun neiti ei millään meinannut uskoa, että pyörällä täytyy ajaa tien reunassa. Lopulta Mikko kantoi huutavaa lasta kainalossa ja minä kuljetin pyörää kohti kotia. Iida sai kuitenkin uuden mahdollisuuden näyttää kuinka ajetaan tien reunassa, joten matka jatkui yhteisymmärryksessä. Ja toinen huuto tuli, kun pyörä luiskahti asfaltilta sivuun ja koko pyörä kaatui. Iida kynti naamallaan maata, joten olihan huutoon syytäkin. Pyöräily jatkui kuitenkin innostuneesti. Pyöräilyn jälkeen Iida leikki hiekkalaatikolla takapihalla ja minä hakkasin hieman jäätä ja makasin terassilla auringossa. Lämmin, ihana aurinko!

Ruuan jälkeen peuhasimme hieman meidän sängyllä ja kutittelimme Iitulia. Mikään ei ole kyllä niin ihanaa kuin lapsen nauru ja pienet kyyneleet tirautinkin sen johdosta. Mä haluan kuulla vielä kauan hihitystä, räkätystä, huutonaurua jne. Ehdottomasti suurin syy taistella!

Mikko kruunasi loistavan päivän keittämällä teetä ja ottamalla pakasteesta Iidalle ja itselleen porkkanakakkua ja minulle tattari-suklaakakkua. Oikein juhlahetki!

Olin Iidan kylpyseurana vielä illalla ja lauleskelin neidin kanssa kylpylaulua. Samalla kävin läpi yhtä lastenlaulukirjaa ja lauleskelin sieltä tuttuja lauluja taustamusiikkina. Ikävä kyllä sen verran herkillä mennään, että osaa itselleni lapsuudesta tärkeistä lauluista en pystynyt laulamaankaan, kun en halunnut siinä tilateessa purskahtaa itkuun. Taas tuli uusi asia vastaan, joka herkisti näin yllättäen. Ja mitenkäs muuten ihana päivä ihanan tytön kanssa voisi loppuakaan kuin nukkumaanmenoraivariin...