Tänään on menty jälleen aika herkillä. Mitään ihmeempää syytä itkeskelyyn ei ole ollut, mutta eipä herkistyminen tunnu pahemmin syitä aina tarvitsevankaan. Olen lueskellut viime päivinä Nuoren syöpäpotilaan selviytymisopasta ja nuoren perheen selviytymisopasta. Mitään ihmeellistä näissä ei ole ollut, mutta jostain syystä itken koko ajan näitä lukiessani. Varmaan niissä kerrotut asiat ovat niin tuttuja ja todellisia itselle. Nyt tuntuu siltä, että tarvitsisin jälleen uuden piristyspotkaisun jostain. Hieman vaikea iloita mistään. Vaikka pöydällä olevat narsissit ovat nättejä ja herneenversojen kasvatus onnistui ja olen saanut jopa satoa niistä. Väsymys vetää harmaan hunnun kaiken sellaisenkin ylitse, josta aiemmin osasin iloita.
Aamulla koin oloni suhteellisen virkeäksi, mutta väsähdys iski taas päivän mittaan. Väsyneenä on paljon suurempi työ pitää itsekuria syömistenkin kanssa jos mielialakin heittelehtii. Etenkin kun kahvilla vanhempani, Iitu ja Mikko söivät kakkua... Olin kyllä syönyt aikoinaan enemmän kuin oman osuuteni kakusta. Sillä tiesinkin sen hyväksi. Huomenna täytyy yrittää tehdä vähän raakaherkkuja. Tattaria on ainakin idätetty vaikka mihinkä.
Tänään käytiin vanhemmillani katselemassa Iidalle trullitusvaatteita ensi lauantaille. Tänä vuonna hoitolasten kanssa vanhusten palvelutalossa ja mummoloissa käy trullittamassa pieni pupu.
Käytiin myös kävelemässä/pyöräilemässä n. 2,5 km lenkki (kaupassa käynteineen). Kasperista lähtiessä Iida sai valtavan raivarin pissillä käynnistä. Aivan järjetöntä huutoa, vallan käyttöä, komentamista ja huutamalla manipuloimista. Kyllä uhmaikäinen osaa!
Voi pientä uhma-Iitua :) Toivon pidentyvien päivien ja pian kevääseen heräävän luonnon merkkien antavan sinulle voimia ja positiivista mieltä. Olet ajatuksissani <3
VastaaPoista